on tänä viikonloppuna yllättäen siivottu ankarasti. Yläkerran imuroin eilen ja alakerrassa hääräsin tänään. Tiskikone hajosi alkuviikosta, joten nyt olen sitten harjoitellut jälleen käsin tiskaamisen jaloa taitoa. Miten kaikki laitteet VOI hajota yhden puolen vuoden aikana?? Auto, pyykkäri, kahvinkeitin..
Onnellisen siivoamisen reseptinä meillä toimii seuraava: pidättäydy siivoamasta ainakin seuraavat kolme viikkoa. Sitten kun et enää pääse eteenpäin kaikelta karvalta ja heinältä imuroi suurpiirteisesti enimmät moskat pois. Voilá! Talo on kuin uusi! Halutessasi voit myös kerätä ympäriinsä lojuvat tavarat johonkin kaappiin piiloon ja paperit erikorkuisiin kekoihin ikään kuin sisustusefektiksi. Vieraiden tullessa sammuta vielä valot ja sisusta kämppä tuikuilla. Hämärässä kaikki on kaunista. Maksimaalinen hyöty, minimaalinen vaiva. Alla muutama kuva kämpästä…
Rakastan kaikenlaisia aarteita: makkarissa on kaksi kirjailtua taulua – perinteiset metsot metsällä ja tornityttö – mutta ne on tehnyt äidin isän äiti. Taulut ovat alkuperäisissä kullatuissa kehyksissään. Lisäksi työhuoneesta löytyvät hiukan kärsineet taulut isän ja äidin kuivatuista kukista, se kouluprojekti silloin kauan sitten. Tauluissa on perättäiset vuosiluvut, sillä isäni oli vuoden vanhempi. Kukat kuitenkin muistuttavat minua siitä, että ärhäkän umpilisäkkeen tulehduksen vuoksi isäni jäi luokalleen (siis äidin luokalle) ja he alkoivat sinä vuonna seurustella. Ilman isän umpilisäkettä – ei olisi minua 😉
Keittiöstä näkee juuri ja juuri Kurkelan järvelle. Upeimmat aamut ovat syksyisin kun herään samaan aikaan auringon kanssa. Koko taivas tanssii värejä ja joutsenet lentävät järvelle taloni yli peseytymään. Keittiön ikkunasta avautuu myös näkymä tarhoille, jonne toivon lähivuosina nousevan monta uutta tarhaa. Sitten voi aamukahvikupposen kanssa katsella miten koirat telmivät keskenään 😉
Nyt vähän innostuin näiden kuvien kanssa. Tänä postauksen kun PITI kertoa tuosta meidän Missystä 😉 Juuso heitti viikolla, että vain sikala puuttuu pihalta kun keskustelimme meillä asuvista eläimistä. Nauroin ihan hysteerisesti kun tajusin, että meillähän on jo Possu! 🙂 Brasilian terrieri Missyähän kutsumme mitä suurimmalla rakkaudella Possuksi. Se pitää kertakaikkiaan niin hassuja ääniä (tuhisee, röhkii, kuorsaa, tuhnuttaa ja PIERESKELEE), että menisi ihan varmasti myös minipossusta. Missy on kuitenkin äärimmäisen rakas meille, vaikka se ei olekaan koiristani mitenkään helpoimmasta päästä.
Missy on terrierimäiseen tapaan aivan liian täynnä itseään, jotta uskaltaisin pitää sitä enää huskien kanssa. Valitettavasti se juoksee niiden aidan viereen räkyttämään karvat pystyssä – vakaana aikeenaan hätyyttää huskyt maan rakoon. Stara tuskin mitään Missylle tekisikään, mutta Maya on toista mieltä. Pentuajan jälkeen nämä kaksi hyvinkin yhtä itseriittoista nuorta neitiä eivät ole tulleet juttuun, joten olen pitänyt ne turvallisuussyistä erillään.
Missy ei myöskään helposti sulata uusia ihmisiä. Se haukkuu ja aristelee vieraita, mutta tutuksi tultuaan muistaa ihmiset vaikka kävisivät harvoinkin. Ja sitten se kampeaa syliin, eikä sitä siitä pois saa 😀 Missy on ihanan lämmin, sillä se todella toimii sängyssä kuin kuumavesipullo. Missy tulee toimeen kissojen kanssa hyvin, se ei ulkonakaan jahtaa niitä. Tuttu näky onkin makuuhuoneessa sulassa sovussa sängyssäni torkkuvat vanhukset: Mette & Rosie sekä Missy yhdessä Bestiksen ja Maximuksen kanssa. Missyllä on myös yököttäviä tapoja kuten talvella jäätyneiden paskakikkreiden kaivaminen ja syöminen. Innoissamme hankimme sille jopa pienen kuonokopan, jotta se ulkona jättäisi kikkarat rauhaan – tuloksetta. Missy saa jotenkin itsenä vapautettua ja se siitä.
Kuitenkin kaikki tämä tekee Missystä Suuren Persoonan, jota itse rakastan ihan hirmuisesti. Laumamme olisi hirmuisen vajaa, jos Possua ei olisi.
Jos Missy on Possu, niin ovatko muut sikoja?? 😀 Ehkä. Alla on video, jossa 10 nahkaa ja yksi vieraileva tähti kirmaavat lähimetsässä.
Lifedream Colliet 