Itsemurhamissio ja parempaakin treeniä

Tänään siivoilin heti aamusta koska eilen makasin vain sohvalla koko päivän. Iltapäivällä lähdin ajamaan omasta pihasta huskien kanssa, koska metsätietä ei ole vielä aurattu. Kovin innoissaan tytöt olivat, varsinkin Wilya. Pihasta kaarrettiin heti vasemmalle, vaikka piti mennä oikealle. Tien päässä kaarrettiin kyllä hienosti vasemmalle, mutta kelkka jäi penkkaan, meni nurin ja minä samalla. Raahauduin muutaman askeleen polviltani kelkan perässä ennen kuin sain sen taas pystyyn ja koirat pysäytettyä.

Tuossa meillä on todella jyrkkä mutka ja siinä yritin saada tytöt pysymään tien reunassa. Vielä mitä! Wilya siirtyi keskelle tietä, minä hannasin vastaan ja – vastaan tuli auto! ! ! :O Olin saada sydärin kun katsoin, miten auton keula melkein osui Mayaan ja Wilyaan, jotka olivat kärjessä. Ilman kuskin tarkkaa väistöliikettä olisi käynyt hullusti! Olin niin vihainen ja pelästynyt, että minulta pääsi itku. Jatkoimme matkaa rauhallisemmin, hiekkatiellä Wilya lasketteli sellaista vauhtia, että toteisin pilkkikelkan ehdottomasti tarvitsevan jonkinlaisen jarrun ja ankkurin.

Koirat vetää innolla ja sellaisella vauhdilla, että jos ura olisi vain suoraa pätkää ei olisi mitään hätää. Mutta käännöksiä on pakko tehdä. Käännyttäessä oikealle Wilya veti koko letkan ojan penkkaan haistelemaan ja Maikku ja Stara katselevat vähän oudoksuen, että mitä se tolleen. Sain tehdä tosissani töitä että sain Wilyan hakemaan oikealle.

Kun tultiin taas ajotienreunaan (matkaa on noin 200m) ongelmat kasaantuivat jälleen. Wilya juoksee keskellä tietä, vaikka sen pitäisi osata kulkea reunassa. Se jopa yhdessä vaiheessa ampaisi tien yli niin, että olin koko letkan kanssa POIKITTAIN ajotiellä!!! Ei tarvitse kertoa, miten hengenvaarallinen tuo tilanne oli meille kaikille. Onneksi ei tullut autoa vastaan! !

Joten yhteenvetona: tästä lähtien ajot vain metsässä tai Räyskälässä, missä ei ole autoja. Ajopeliksi pitää saada vehje, jossa on kunnon jarru ja ankkuri, että saan koirat kiinni kun lähden korjaamaan liinoja tai näyttämään Wilyalle kaapin paikkaa. Ja sori vaan naapurit, meikäläinen ei todellakaan tilanteessa kirosanoja ja ääntä säästellyt!!

Onneksi illalla oli Aneten agsatreenit ja sinne lähdin Ramseksen, Rosien, Ronjan ja Puuman kanssa. Luonnollisesti Juuso Keponen tuli paikalle kotoaan. Treenit oli hikiset ja nopeatempoiset, tuli ihan mielettömän hyvä fiilis ja hyvä niin! On ihana katsoa Juusoa, joka on jo pienen ammattilaisen oloinen ohjatessaan koiria ja minäkin kehityn joka kerta. Myös pennuille treeni tekee tosi hyvää.

Nyt pitäisi vaan saada vihdoin maksettua tämänkin vuoden agsalisenssi että päästäis näiden koirien kanssa tosi toimiin taas, en malttaisi odottaa! 🙂

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m). Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s