.. Sanoi Juuso kun ahventa paisteli. Kesäloma on mennyt nopeaan, mutta toisaalta on tässä saanut siitä myös nauttia. Kaikenlaisia pieniä tapahtumia on kerääntynyt blogimuistiin, ja tänään ajattelin niitä iloksenne satuilla. Suurimmaksi osaksi loma on ollut rentouttava ja juuri sellainen kuin haaveilin: tekemistä, aikaan saannoksia, koirien kanssa puuhailua, mutta myös rentoutumista.
Ihan ensimmäisellä viikolla treenailimme dogfrisbeen parissa Maijun kanssa ja kävin kalassa Juuson kanssa. Kalastus on kuulunut molempien harrastuksiin – tosin minä yhdistän siihen lähinnä lapsuuteni kesät Muhoksen mökillä. Olin kolme vuotias kun sain ongella ensimmäisen ahvenen, Juuso on osallistunut nuorten sarjan kalastuskisoihin SM-tasolla (sijoittui neljänneksi) ja niinpä meidät voikin nähdä Teijossa harva se ilta: minä istun ongen kanssa ja Juuso heittelee. Siinä mieli lepää ja ajatukset rullaa jotenkin ihanan verkkaisesti. Aurinko paistaa, merituuli puhaltelee ja aallot liplattaa. Olemme onnistuneet viemään paikan päälle jo muutamia ystäviäkin.
Juusolla on ollut taitoa ja onnea: hänen kalasaaliinsa ovat melkoisia. Meillä on muodostunut rutiini: hän kalastaa, minä tapan ja perkaan, hän fileeroi ja yhdessä pohditaan miten ne syödään. Käytämme paljon savustuspönttöä tai paistamme filettä ihan pannulla voin kanssa. NAM. Ja ihan joka kerta tulee tunne, että tätä on elämä! Kun ahventa maistelee.
Viime viikon maanantaina elämämme muuttui kun Juuso muutti meille. Olen pitänyt tätä blogia vuodesta 2006 (se on tosin muuttanut osoitetta, joten niin vanhoja juttuja ei löydy) ja kaikki minut tunteneet tietävät, että olen viettänyt viimeiset 11 vuotta itsekseni erakkona koirieni kanssa. Tottahan Joanna tai Sirja viettää meillä helposti parikin viikkoa putkeen, pentujen aikaan täällä on asunut useammankin viikon joku tytöistä, mutta nyt sitten on yksinäiset vuodet oikeasti ohi ja saan katsella rastapäistä Kepoa oikein olan takaa. Juuso on paljasjalkainen kaupunkilainen ja asunut yksin. Minua hieman jännittää miten tämä yhteiselo lähtee tästä käyntiin, sillä tilan aikataulut ovat melkoisen erilaiset verrattuna Juuson vuorokausirytmiin. Meillä herätään näin loma-aikaankin kahdeksan tai viimeistään yhdeksän aikaan ja yölle paneudutaan siinä kymmenen aikaan. Päivät ovat täynnä ohjelmaa, jos ei muuten niin koirien ja tilan hoidon puitteissa. Saa nähdä miten tässä käy 😉
Elokuun puolessa välissä Juusolla alkaa koulu Lohjalla, joten sekin sitten muuttaa arkea jonkun verran. He kulkevat sinne yhdessä ystävämme Maijun kanssa, joka myös pääsi opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Olen niin iloinen molempien puolesta!! Ehdimme Juuson kanssa elellä vain pari hassua päivää kahdestaan kun saimme vieraaksemme viime keskiviikkona Mariannan, Markun ja karvaisen poikansa Reinon. Meillä oli hirmu hauska ilta syöden tortilloja ja torstaina olimme koko päivän kalassa, missäs muualla 😉 Perjantaina hain meille Salon juna-asemalta Kristiinan asumaan. Kristiina on kasvattini L. Signature Herdingin eli Endan omistaja Rovaniemeltä ja hän opiskelee Kannuksen maaseutuoppilaitoksessa kennelalaa ja eläintenhoitajan opintoja. Kristiina suorittaa meillä käytännöntunteja ja viipuu varmaankin ainakin muutaman viikon jos ei pidempään.
Tuntuu oudolta opastaa jotakuta tilan hommiin ihan noin ammatillisessa mielessä, minulle kun kaikki jotenkin niin .. no elämää itseään. Katselin huvittuneena työsopimusta ja seurantakaavakkeita, jotka minun pitäisi osata täyttää, että homma olisi kaiken opin ja taiteen puolesta oikein. Kristiina on tähän mennessä ollut oikein nopeasti oppiva ja vielä on ensi viikko ”perehdyttää” häntä ennen kuin lähden taas töihin. On aina hienoa saada tänne apua, varsinkin pentujen aikaan niin ei tarvitse töissä sitten kärvistellä ja murehtia.
Olen ollut niin onnellinen Juuson muuton jälkeen, jotenkin se tuntuu juuri oikealta ja sieluni jollakin tapaa rauhoittunut. Koko talven ja kevään kestänyt Masa Masennus on tiessään ja tulevaisuutta katselen vihdoinkin avoimin mielin. Ehkä se vaati hiukan pidemmän loman pätkän ja asioiden loksahtavan. Kun Lyylin pentujenkin pitäisi nyt viimeisellä lomaviikollani vielä poksahtaa on tämä muutto kyllä Juusolle sellainen tulikaste, että jos tästä selvitään, niin sitten ihan mistä vaan! 😀 Realistina en vielä uskalla ihan toivoa kuuta taivaalta.. Juuso sai tervetulolahjaksi Mariannalta suklaata avokin kanssa (siis minun) JA nameja toisen avokin kanssa, sillä Rosie ja Juuso ovat vihdoin saaneet toisensa ja nukkuvatkin sylikkäin joka yö. En ole lainkaan mustis, enhän..
Sitten niihin tapahtumiin, joita kalastuksen ohella on muutamia. Ensinnäkin muutama viikko sitten Wilya husky päätti runnoa itsensä aidan raosta ja häipyä matkoilleen. Se oli poissa melkein kolme tuntia, jonka aikana meillä vieraillut Marianna ja minä kävelimme silmukkalenkin ja huusimme äänemme käheäksi. Säikähdin kovin, vaikka huskyt nyt ovat aika itsenäisiä ja tuntuvat pärjäävän luonnossa paremmin kuin nahkat. Onneksi lenkillä tuli mökkiläisiä vastaan ja onneksi Wilya oli juossut juuri heidän pihaansa noin kolmen kilometrin päässä kotoa. He ottivat sen autoon ja toivat kotiin, luojan kiitos! Mutta nyt ovat Wilyan vapaat päivät pihamaalla ohi, se nimittäin kyttää aitaa jatkuvasti ja etsii kohtia, mistä pääsisi taas vapauteen. Aikaisemassa kodissaanhan se oli täysin tarhakoirana ja ulkoili pitkässä narussa. On niin harmi, että nykyään se ulkoilee isolla pihallamme vain valvottuna ja viettää muun ajan tarhassa tai yläkerrassa kanssamme. Toisaalta, ei sitä tunnu hirveästi haittaavan, se menee tarhaan oikein mielellään joka päivä.
Viime viikolla tulimme Juuson kanssa Salosta kun tiellä mutkassa eteemme juoksi pitkäkarvainen tricolor collie. Juuso jarrutti rajusti ja koira lönkytti tien sivuun. Huolestuimme, että mistähän moinen oli liikkeellä ja seurasimme sen kulkua erästä hiekkatietä myöden. Sieltä löysimme noin kilometrin päästä talon ja erittäin helpottuneen omistajan. Koira oli jo 13v eikä ole koskaan lähtenyt omille teilleen. Sen takajalat olivat melko huonossa kunnossa ja tuntuikin uskomattomalle, että se oli kävellyt koko matkan isolle tielle. Onneksi koira löysi kotiin ja mitään pahempaa ei sattunut.
Mahdoinko jo kertoa supikoirasta, joka hätyytti koiria muutama viikko sitten aidan takana! Olin saada sätkyn kun näin mikä siellä pusikossa sihisi. Ja viime viikolla löysin käärmeen takapihan leikatulta nurmikolta! hyi yök! Onneksi oli rantakäärmee, ja oli jo kuollut. Mutta kuka sen oli tappanut? Koirat vai ehkä vuohet yöllä? Kuusi vuotta olen täällä asunut eikä tällaista ole ennen tapahtunut! En keksi mitään muuta kuin, että jokin lintu on tiputtanut sen kynsistään juuri meidän pihan kohdalla.. kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu…
Lyyli turopaa edelleen. Ihanat kaasut ainakin mahassa jyllää, ehkä sillä on vaan ilmavaivoja. Muuten on oikein hyvin voivan oloinen, pirteä ja päivät muun lauman kanssa pihalla juoksentelemassa nyt kun Mammalla on loma. Jännäksi käy montako siellä sitten onkaan. Pikkuhiljaa pitää alkaa asennoitumaan, että kyllä sieltä ihan oikeasti niitä vauvoja on tulossa 🙂
Vuohi Akka alkoi pari viikkoa sitten heruttaa toiseen utareeseen maitoa. Ei ole koskaan poikinut ja kaverinakin on rupukki pukki. Toinen utare on ihan normaali ts. pieni ja olematon. Huolestuin ensin, että on joku tulehdus, mutta ihan normaalin oloinen tissi on ja nestekin on kirkasta ja hajutonta. Onneksi utaretulehduksesta ei ollut kyse ja nyt tissi on pieneää lypsemisellä taas melko normaali.
Joskus sitä alkaa unelmoimaan varsinkin nyt kun Eukko ja Ukko on poissa, että jospa kuitenkin Akalle löytyisi jostakin kiva mies… Pikkukilit on niin tautisen suloisia otuksia! Nämä mun vuohet on kyllä parhaita maailmassa, niiden puuhailuja on niin ihana seurata! Akka ja Äijä ovat kesyyntyneet hurjasti nyt kun niitä on vain kaksi ja seuraavat mua jokapaikkaan ja vastaavat AINA kun niille puhun. Nahkojen kanssa tulevat loistavasti toimeen, mutta huskyt onkin sit vähän toinen juttu.. Akka ei kyllä tajua, että Maya ei taida olla ihan leikkiaikeissa: kun Maikku tulee ulos Akka saa hirmuisen hepulin ja juoksee heti aidan viereen määkimään, että kaveri tuli! Vuohet viettävät vapaana pihalla yönsä ja aamulla laitan ne omaan tarhaansa torkkumaan.
Ronja, Peto ja Puuma ovat uusista kavereistaan – siis Kristiinan Endasta ja Mikistä ihan haltioissaan. Hauskaa on kun nuorisolauma painaa pihalla menemään tuhatta ja sataa. Käärmeitä pihallamme ei normaalisti siis ole ja punkkeja löydän koirista ehkä yhden kesässä. Kissoissa puolestaan niitä on useammin, mutta ne vaeltavat eri reittejä ja ulkoilevat naapuritontin tyhjällä niittymaalla. Kissat voivat paksusti nyt, kun melkein joka toinen päivä ne saavat tuoretta ahven filettä ja perkausjätteitä. Samoin koirat ovat saaneet osansa: savustettua tai pakastettua meriahventa, käykö kateeksi 😉
Minä pohdiskelin tuossa viime viikolla, kun törmäsin pääkaupunkiseudulta tulleisiin onkijoihin mökkireissullaan, että on maalla ihanaa asua!! Kaikki nämä pellot ja joet, maatalojen askareet puimureineen ja traktoreineen, muuttolintujen konsertto syksyllä ja varsinkin keväällä, oman talon laitto ja järven sini akkunassa.. Vuodenaikojen vääjäämätön kierto, joissa jokaisessa on minulle jotakin rakasta. Koirien leikki pihamaalla ja oman Kepon askarointi työhuoneessa.. Kissojen railakas juoksu kotiin kun näkevät tutun auton pihatiellä ja vuohien määkiminen vastaukseksi kun juttelen niille iltapuhteella. Mikä on ihanampaa kuin tämä? Miten voikaan elämä antaa niin paljon!! Vaikka se välillä on rakasta ja huolet painaa, niin on tämä elämäni Siltapeltotilalla sitä omaa UNELMAELÄMÄÄni. Ja jos minkä toivon kesälomani aikana saavuttavani, niin tunteen siitä, että tätä se on. Sillä jaksan taas pitkälle syksyyn ja talveen.
”Makuja ja elämyksiä” sanoi Juuso, kun ahventa paisteli.
Lifedream Colliet 