Treeni-intoa VIHDOINKIN!

Kaikki blogiani kauemmin seuranneet ovat varmaan huomanneet, että tänä vuonna agilityn ja muiden harrastusten postausten määrä on laskenut tasaisesti kuin lehmän häntä. Keväällä olin todella väsynyt, muihinkin asioihin kuin harrastamiseen. Omassa piirissä olen puhunut, että kärsin jonkinlaisesta burnoutista, joka koski kaikkea: collieista agilityyn. Collieiden kasvattaminen on minua mietityttänyt jo kolmisen vuotta, joten mikään uusi juttu siihen liittyvä väsymys ei ole ollut. Haluaisin kasvattaa juurikin pentueita, joissa molemmat vanhemmat tasapuolisesti harrastavat kaikenlaista, ja olla itse aktiivisesti kisaava kasvattaja (edes agilityssä). Nahka on minulle monipuolinen harrastuskoira ja pennun omistajille esimerkkinä toimiminen olisi ihan mukavaa. Olen kuitenkin huomannut, että nurjana puolena on myös tietty suorittamisen tunne, en ole lainkaan varma olenko ihmisenä sellainen, että jaksan treenata koiriani huipulle missään lajissa (lue laiska). Ja kun se on periaatteessa mitä haluaisin itseni tekevän jos rodun parissa jatkan on noidankehä valmis. Omien odotusteni vuoksi sain melkein hermoromahduksen.

Rosie
Rosie dogfrisbeen alkeiskurssiila heinäkuussa 2013

Lisäksi hyvän nahkan kasvattaminen ei ole mielestäni mitenkään helppoa, jalostuskriteerejä on paljon: perhekoiran luonne, harrastuskoiran ominaisuudet, terveys, geenitestit, luonnetestit, paimennus, ulkomuoto jne.  Vaikka onnistumisen hetkiä tulee paljon, myös pettymyksiä tulee väkisinkin. Tutustuttuani käyttökoiriin työlinjaiseen bortsuun ja huskeihin olen tajunnut miten paljon ”helpompaa” olisi keskittyä vain yhteen juttuun: koira joko toimii tai ei nimenomaan sille tarkoitetussa käytössä, jota mittaamassa on oikea käyttökoe. Siinä sitten erotellaan jyvät akanoista ja sillä siisti niin luonteen kuin kykyjenkin suhteen. Huskien kanssa on helppoa niin treenata kuin kisatakin: koko porukka valjaisiin ja kärryn eteen ja se on siinä.

Lyyli ja valmentajamme Anette Lindell tositoimissa vain pari viikkoa sitten :)
Lyyli ja valmentajamme Anette Lindell tositoimissa keväällä 2013

Lisäksi keväällä minulta kuoli vanhin koirani Mette. Suru on vieläkin ajoittain melkein musertava. Saatan ajaa töistä kotiin ja vain itkeä koko matkan. Kaipaan Metteä aivan järjetömästi. Ei auta yhtään, että kotona on sen lapsia ja lapsenlapsia. Se oli niin ihana, hööpänä otus! Aina pussaamassa, aina sylissä. En kadu sen lopettamista, mutta näen mielessäni lääkärin pöydän, jolla se makasi kun viimeinen hetki tuli. Jotenkin karmivalla tavalla olen pelännyt, että väsymys nahkoihin ja kaikkeen niihin liittyvään johtuu myös siitä, ettei ilman Metteä ja Bilboa ole enää touhussa mitään järkeä. Tai jotenkin olen ollut kamalan masentunut. Kaikki tarmo on mennyt töissä ja kotona olen ollut kuin zombi.

Mette Tuorlassa kesällä 2012
Mette Tuorlassa kesällä 2012

Koko kesän olen pitänyt treenitaukoa kaikesta, suorastaan vältellyt agilitya ja muita touhuja – ja se on selkeästi tehnyt tehtävänsä. Tämä musertava väsymys on menossa ohi ja kasvatinomistajatkin ovat foorumilla saaneet maistiaisia uudesta tulemisesta: uusi agilitypäivä tiimille on sovittu 🙂 Lisäksi intoni treenata agsaa tällä viikolla vihdoin räjähti käsiin kun soitin Tassuille ja kysyin treenimahdollisuuksia. Sovimmekin, että alan vetää omaa ryhmää yhdistyksessä ja sitä odotan jo melkoisella innolla! Aivan kuin olisin vaeltanut autiomaassa ja äkkiä löydän lätäkön jossa voin uiskennella!

Mette Tuorlassa 2012
Mette Tuorlassa 2012

Lisäksi olemme Maijun ja Juuson kanssa ilmoittautuneet myös Salon alueelliseen agilityvalmennukseen, jota vetää Anette Lindell ja Taija Salokannel. Kerran kuussa pääsemme Salon koirahallille 1,5tunnin tiukkaan treeniin. En malttaisi odottaa! Juuson olisi tarkoitus treenata Rosien kanssa ja minun Ramseksen. Koulutus kestää syyskuusta huhtikuuhun, joten toivon kehittyvämme paljon talven aikana. Ensimmäiset kisat tänä vuonna on myös tulossa Ramsekselle ja Rosielle tänä syksynä. Eikä minua äkkiä ahdista tämä yhtään, päin vastoin! Onpa kiva lähteä kisaamaan!!!

Rosien pomppu :)
Rosien pomppu 🙂 Lifedream agilityvalmennuksessa talvella 2013

Rosien olen ilmoittanut syksyn aikana kahteen tokokokeeseen. Odotukset eivät ole suuren suuret, mutta tavoitteena on nyt ensin mennä ja katsella mitä siellä virallisissa oikein tapahtuu. Rosie on jo 8 vuotias, opetettu alkeista lähtien päin hanuria, eikä toko ole minun juttuni lainkaan, mutta se osaa noin suurinpiirtein kaikenlaista ja olisikin kiva jos jonkinmoisen tuloksen saisimme aikaiseksi.

Selkeästi vereni vetää myös huskypuolelle, koska siellä sydän tällä hetkellä lepää. Ei suorittamista, ei kasvattajan paineita! Olen vain sijoituskoiran haltija ja siinä ominaisuudessa vieläpä kahden ihanan kasvattajan tiimissä! Meille on muuttamassa syyskuun aikana uusi huskytulokas, jolle tein jo oman sivunkin. Katso lisää Eywasta. Kaksi rotua eivät syö toisiaan, vaan jotenkin mielestäni ihanasti kompensoivat.

Lähdöstä: kieli keskellä suuta, ettei heti mennä pöpelikköön!
Lähdöstä: kieli keskellä suuta, ettei heti mennä pöpelikköön! Pääsiäisenä 2013

On nyt kaiken kevään masennuksen jälkeen ihanaa huomata, että vaikka töissä on ollut  taas rankkaa ja olen ollut väsynyt, se on kuitenkin ollut normaalia väsymystä. Löydän jälleen tarmoa pohtia Lifedream-tiimin vetämistä, kasvatusasioita ja harrastuksiin tunnen taas tuttua intohimoa!! Suurena plussana kaikelle on ollut Ramseksen ja Lyylin pentujen syntymä ja niiden kasvun seuraaminen. Pentue on hyvin tasainen ja Lyyli on mahtava äiti. Aina töistä tullessani se juoksee minua vastaan, pussaa ja kiehnää ja höpöttää päivän asiat ja sitten menemme yhdessä katsomaan lapsia. En malta odottaa, että pääsen sen kanssa taas tositoimiin kentälle! Vaikka Metteä ei enää ole, on täällä kuitenkin muitakin supertyyppejä 😉 Toivottavasti tällainen into pysyy vahvana jatkossakin, sillä ensi vuonna ensimmäiset kasvattini täyttävät 10 vuotta, eli Lifedream Tiimi juhlii 10-vuotis juhlaansa! Tarkoitus olisikin keksiä tiimin kanssa kaikenlaista mukavaa ensi vuodelle. Eräs kasvattajatuttava sanoi minulle, että ”sö ootkin ihan hullu kun järjestät tommoisia, ei ihme että väsyt”, mutta tiedättekö, se on vain minun tyylini 😉 Katso uusi sivu tiimin menestyneille jäsenille täältä.

Ihania kasvatteja rivissä: Poco, Eedla, Rinkeli, Rölli ja Vilja :) Kuva Veera R.
Ihania kasvatteja rivissä vasemmalta: Poco, Eedla, Rinkeli, Rölli ja Vilja 🙂 Linssin takana ihanat Sirja, Viivi ja Veera. Kuva Veera R.

Yksi hailee millaisena ihmiset minut kokevat. Tai mitä ajatuksia tämä teksti tuntemattomissa herättää. Uskon, että aivan varmasti tämän tyyppisiä tuntemuksia on jokaisella. 🙂

Suuri kiitos Juusolle, Krisselle ja koko tiimille. Olette ihania.

Lifedream More That Jazz & L. Enter Narnia
Lifedream More That Jazz & L. Enter Narnia, Kuva Veera R.

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m) 2019. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s