Viimeiset kaksi viikkoa on ollut melkoista haipakkaa täällä meillä. Pari viikkoa sitten minulla alkoi hakkaava yskä ja nyt maanantaina vihdoin sitten nousi kunnon kuume, joka koettelee minua vieläkin. En muista milloin olisin ollut korkeassa kuumeessa peräti kaksi päivää! Tuntuu, että pää räjähtää, mutta yritän nopeasti kuitenkin päivitellä uusimmat jutut ja tarinat viimeiseltä kahdelta viikolta.
Pari viikkoa sitten meillä kävi lapsiperheitä oikein urakalla joka toinen päivä. Kaikki pennut ovat nyt varattu, myös Tälli, jota tullaan katsomaan tulevana sunnuntaina. Aivan mahtavat kodit ovatkin pennuille tulossa, hieno juttu! Suurin osa on lapsiperheitä ja pennuilla, aikuisilla ja meillä lapsettomilla viikko meni aika nopeaan kaikenlaiseen touhuun totutellessa.
Kipeenä ehti purkaa kuvia kamerasta. Tässä muutama rapujulista ja juuson tupareista, jotka pidettiin 31.8. Meillä oli huikeat partyt, jotka kestivät toisilla vähemmän aikaa ja toisilla pidempään, vika vieras lähti vasta maanantaina. Kuntokin oli ihmisillä sen mukainen. Itse menin nukkumaan puoli kolme, mutta sinnikkäät olivat pystyssä vielä puoli kuudelta! Meitä oli yhteensä 11 henkeä. Tarjolla oli rapujen lisäksi tortilloja, sillä kaikki eivät syöneet saksiniekkoja. Juuso sai tuparilahjaksi kirveen, Isäntä-paidan ja lippiksen, sahan, nauloja ja ihanan pienen minitraktorin. Kiitos kaikille osallistuneille! Ensi vuonna pitäisi olla vielä laajempi osallistuminen, joten pistän harkintaan naapurin Villa Cecilian vuokraamisen…
Pentujen kanssa on harjoiteltu jonkin verran istumista ja maahanmenoa ja takapihaan tutustuminen on lähtenyt kunnolla käyntiin. Niitä käsitellään edelleen päivittäin ja etupihan verkkokepit ovat kaikille jo tuttuja 😀 Vinhaa vauhtia mennään! Lapsiperheitä meillä on käynyt nyt viikottain, joten pennut ovat kyllä tosi tottuneita kaikenlaiseen tuhertamiseen. Seuraavana etappina ovat hetket remmissä.
Korvat ovat pyrkimässä pystyyn Tällillä ja Tämällä, josta on tulossa Tosca. Ihot ovat olleet oudon kuivat, mutta nyt jo kaksi eläinlääkäriä ovat todenneet ne kuitenkin muuten terveiksi. Olenkin antanut niille öljyä ruokaan ja pessyt niitä kosteuttavalla shamppoolla. Täytyy miettiä nyt, vaihdanko vielä ruuan joksikin muuksi. Rapujulhliin osallistunut huskykasvattajani Milla sirutti ja tarkasti pennut. Tälliltä ei löydetty kiveksiä ja myös Toimin/Tintin toinen palli oli kadoksissa. Molemmat pojat ovat erittäin raamikkaita rakenteiltaan, joten on todella sääli jos niitä ei kuulu. 3.9 eli viime viikon tiistaina meillä olikin silmätarkastus, johon lähdimme melkoisella kokoonpanolla!
Mukaan lähtivät nimittäin pentujen lisäksi husky Stara, Puuma, Peto, Hukka ja Enda. Pedolla tiedettiin olevat CRD, joten se ei yllättänyt. Se mikä kuitenkin yllätti oli seikka, että kaikki Lyylin pennut olivat terveitä silmiltään! Samoin Enda, Hukka, Puuma ja Stara olivat terveitä. Lisäksi pennut selvisivät matkasta ilman yhtäkään oksennusta tai kuolaa! Piti todeta, että autoiluistamme on ollut siis jotakin hyötyä 😉 En voi muuta sanoa kuin, että Lyylin ja Ramseksen pentue on ylittänyt kaikki odotukseni! Innolla käyn odottamaan mitä niistä tulee tulevaisuudessa.
Pennut ovat tustuneet myös isän ja äidin lisäksi muihin tilan asukkaisiin. Hoitotätinä toimii usein melkein samankokoinen Missy terrieri ja myös Puuma ja Ronja ovat käyneet tutustumassa lapsiin. Kristiinan koirista Miki toimi myös lapsenvahtina. Pentujen kanssa puuhailevat vain ne koirat, jotka osaavat olla rauhallisia. Äiti Lyyli tosin taitaa olla pahimmasta päästä, se piehtaroi pentujen kanssa, kirputtaa ja nuolee niitä ja pinkaisee sitten hurjaan juoksuun etupihan kuusen ympäri. Aivan mahtavan rakastunut äippä, jota tosin pitää snadisti rauhoitella, ettei mene ihan överiksi.
Torstaina lähdimme täysin extempore ajamaan kohti Porvoota ja Hanssonin Birgittaa, joka on kantanarttuni Meten kasvattaja ja sellainen ”Ottoisoäiti” minulle. Perillä tapasin Birgitan tyttären ja ihan oli meno sellaista kuin siskosten välillä 😉 Toinenkin tytär on minulle kovin läheinen, Mialla asustaa nimittäin meidän kissapoika Middis. Birgitalla on syntynyt mukava pentue täysin geneettisesti terveitä ipanoita minulle tutuista linjoista. Hiukan yllärinä itselleni ja kaikille muillekin aloin pohtia josko tuollainen mukula olisi kasvatustyössäni tarpeen.
Tällä hetkellähän ei talossa ole Lyylin lisäksi muita jalostusnarttuja ja Lyylinkin uusinta-astutus on epävarmaa synnytyksessä aiheutuneiden ongelmien vuoksi. Sijoituskoiria ei ole. Lisäksi kaikki jalostuskoirani, niin nykyiset kuin tulevatkin (tästä T-pentueesta, Shanti, Hukka, Peto ja mahdollisesti myös Puuma) ovat cean suhteen kantajia. Olen jo pari vuotta pohtinut tilaisuutta ottaa jostakin erisukuinen narttu, mutta toisaalta vieraan suvun hankkiminen ei ole aina tae onnesta, sen olen kokemuksen kautta jo useamman kerran todennut. 😦 Tässä pennussa minua viheätti terveys ja sukukin oli minulle tavallaan tuttu, jos vertaa moneen muuhun ”linjaan” Suomessa.
Sanoin kuitenkin kaikille kohtalokkaasti, että katsomaan mennään EN TUO MITÄÄN AUTOSSA KOTIIN. Mutta mitäs sitten kävikään kun pikkuinen Miina (entinen Kukka) kiipesi syliin?? Laskimme Birgitan kanssa, että Meten saapumisesta minulle on täydet 10 vuotta, lähes päivälleen, koska Mette oli syntynyt toukokuussa ja se oli jo 3kk ikäinen saapuessaan minulle. Jotenkin tämä ajatus jälleen yhteisestä taipaleesta Birgitan kanssa pennun muodossa tuntuu todella hyvältä. Lisäksi Meten muistoa kunnioittaen ristin pennun uudelleen Miinaksi. Minulla oli tapana sanoa Metteä Mannoseksi mtv3 meteorologin mukaan ja arvatkaas minkäniminen meteorologi siellä Meten lisäksi työskentelee? No tietysti Miina Manninen! Miinaan pääsee tutustumaan tästä linkistä. Vähän olen kahden vaiheilla jääkö se kotiin vai sijoitanko sen, mutta Miina on kyllä sitä mieltä, että tänne voisi jäädä!
Perjantaina viime viikolla minulla, Juusolla ja Maijulla oli Salon alueellisen agilityvalmennuksen ”kutsunta”päivä, mutta Juuso ja Maiju olivat vetäneet edellisen yön koululla 24h leirillä, niin menin sitten yksin yhdessä Rosien ja Ramseksen kanssa. Krisse lähti henkiseksi tueksi mukaan. Jo tuolloin päässä huimisi oudosti, mutta ajattelin, että johtuneeko vain jänityksestä. En kuitenkaan muistanut rataa kun tuli meidän vuoro ja koiratkin olivat tosi omituisia. Onneksi toinen valmentajamme on meidät jo hyvin tunteva Anette, joten hän kyllä tietää mikä meidän taso normisti on. Tapahtuma kesti pitkään: alkoi viideltä ja noin puoli yhdeksän minun oli pakko heittää pillit pussiin, vaikka muut jäivät paikalle kuuntelemaan teorialuentoa palkkauksesta ja kontakteista. Olo oli jo aika vetelä tuolloin, mutta en uskonut että tulisin kipeäksi.
Vuoroa odotellessa otin tokoa Rosien kanssa ja se tekikin ihan hyvin. Meillä on edessä nyt lauantaina elämämme ensimmäinen virallinen tokokoe, josta en paljoa odota, mutta hurjan hienoa on päästä korkkaamaan sellaisetkin. Tämän hetkinen terveydentilani ei vain salli hurjia koulutustreenejä, kuumetta oli vielä aamulla reilu 38 astetta. Rosiella paikallamakuu on vahva, mutta seuraaminen ja perusasento on hakusessa. Periaatteessa se osaa jäävät ja luoksetulon mallikkaasti, mutta riippuu vähän tilanteesta. NO! Eipä mitään, se on ilmoitettu myös marraskuussa kokeeseen, joten tuulta päin vaan!!
Lauantaina minun piti lähteä huskyerkkariin koko viikonlopuksi, mutta sain sovittua Millan kanssa, että ajaisimme sunnuntaina erikseen Krissen kanssa Jämsänkoskelle. Lauantaina otin siis rennosti, imuroin ja siivoilin ja iltapäivällä tuli jällleen innokkaita pennunkatsojia. 🙂 Sunnuntaina heräsimme Krissen kanssa reilusti ennen viittä ja olimme kuudelta jo autossa – Juuso jäi lapsenvahdiksi. Matka paikanpäälle Jämsään kesti 4 tuntia, mutta paikka oli todella kaunis leirintäalue ja siellä odottivat Mayan kasvattaja Milla, Staran omistaja Saana, Wilyan kasvattaja Mari ja Marianna ja hänen Reinonsa kasvattaja Monica. Oli tosi hauskaa päästä juttelemaan kaikkien kanssa, erityisesti Saanan, koska näemme niin harvoin. Saana pohti josko Stara astuettaisiin ensi keväänä, katsotaan! Minulla oli mukana Staran lisäksi myös Hugo ja Ramses, jotka käyttäytyivät oikein mallikkaasti ja pitivät collien lippua yllä moisessa tapahtumassa. Erkkari oli siis kaksi päiväinen ja yhteensä sinne oli ilmoitettu yli 320 koiraa.
Nartuja oli yli 180, ja tuomari oli erittäin tiukka. Hän selvästi haki reilusti käyttölinjaista koiraa ja Mayakin oli hänelle turhan raskas. Tuloksena EH. Wilyan ajattelin lentävän kehästä T:Llä koska on niin tuhdissa kunnossa taas (miksi? kun saa saman määrän ruokaa kuin kesällä) ja Wiljami saikin H:n, mutta arvostelu oli hieno: 8,5 years very pretty happy girl. Slightly heavier in chest. In excellent coat & condition. Moving very soundly around the ring. Wilyan esiintyminen hämmensi minua: kotona se ei juokse eikä varsinkaan esiinny kuviakaan otettaessa, mutta tuolla se meni kuin vanha tekijä. Kehässä sen jälkeen oli myös sisko Witsi, joka muuten kisaa agilityn kakkosluokassa 😉
Wilyan kasvattaja Mari pärjäsi hienosti koirineen sekä VSP että ROP olivat hänen koiriaan ja kasvattajaluokka oli ROP. Mutta hienosti pärjäsi myös Mayan äiti Nita Millan kanssa, joka oli koko narttulaumasta kolmanneksi paras narttu! Aivan uskomatonta!
Millalla oli paikanpäällä myös pennut ja pääsin näkemään jälleen pienen Eywa tyttösen! Eywa kasvaa Millalla kovaa vauhtia ja varsin mallikkaan näköinen siitä on tullutkin! Luonteeltaan ipana on kuulemma kamala riiviö, joten sen kanssa taitaa olla kädet täynnä… Raameiltaan varsin mallikas, kulmauksia löytyy eestä ja takaa. En voi muuta sanoa kuin, että aivan mahtavat huskyt olen saanut näiltä kasvattajilta ja yritän olla heidän odotustensa mukaisia myös jatkossa. Heidän kasvatustyötään on mielettömän hienoa päästä näin läheltä seuraamaan, kaikki hurraat ja kumarrukset Saanalle ja Millalle!
Tulimme kotiin kahdeksan aikaan illalla ja hienosti Juuso oli hoitanut kotona odottavat koirat ja pennut. Aika miäs!! 😉
Maanantaina heitin aamulla Krissen juna-asemalle ja näin loppui meidän 1,5kk kommuunielämämme. Krisse oli meillä työharjoittelussa Kannuksen maaseutuoppilaitoksesta, missä hän opiskelee kennellinjaa. Krisse oli meillä erittäin tarmokas ja hienosti hoiti sovitut asiat kunnialla loppuun asti. Kun koiriin ajan kanssa tutustui tuli olemukseen myös lisää jämäkkyyttä ja itsevarmuutta, mikä on eläinhommissa monesti kaiken a ja o. Eläimet lukevat meitä niin hienovaraisesti, että saumattomasti toimiva suhde syntyy mielestäni keskinäisestä luottamuksesta siihen, että hommaa pelittää – AINA. Onnea Krisselle opiskelujen pariin ja ehkä me nähdään taas piankin 😉 Olet muru.
Maanantaina minulle nousi illalla kunnon kuume ja sen kourissa täällä nyt sitten ollaan. Eilen meillä kuitenkin kävi Salon alueen valvontaeläinlääkäri tarkastamassa paikkoja. En viitsinyt perua sovittua tapaamista, vaikka oma vointi onkin kohtalainen. Nyt kun koiria on näinkin monta on ihan mukavaa tietää, että myös ulkopuolisen silmin huusholli on sopiva koirien pitoon. Eläinlääkäri katsasti koko puolen hehtaarin tontin ja oli varsin tyytyväinen. Hän totesi koirien ja tilojen olevan erinomaiset. Varsinkin pennut ja 12v terhakas Bilbo herätti ihastusta. Lääkäri sanoi, että kaikesta näkee koirien olevan minulle elämäntapa ja jalostuksen ja olevan vain harrastus.
Tänään olenkin sitten yrittänyt ottaa rennosti ja sairastaa tätä kuumetta pois systeemeistäni. Pennut pääsevät nyt joka aamu tapapihalle hakemaan kanssani vuohia tarhaan ja uudelleen iltapäivällä. Tänään olimme iskän ja äiskän kanssa kuusikossa, kävimme moikkaamassa huskeja ja alakerrassakin uskaltauduimme käymään. Jatkossa pitää uusia maisemia hakea autoilemalla metsästä. Takapiha otettiin kyllä ryminällä haltuun ja rohkeasti mentiin ihan yksinkin tutkimaan paikkoja. Lyyli ja Ramses olivat mainioita kun yhdessä johtivat lapsensa suureen maailmaan! 😉 Kaikki pennut ovat terhakoita, rohkeita ja itsenäisiä penskoja ja olen niihin todella tyytyväinen.
Seuraavia päivityksiä luvassa varmaankin viikonloppuna.. Riippuen voinnistani. Nyt nukkumaan päiväunille!!
Lifedream Colliet 