Enpäs ole tännekään taaskaan vähään aikaan ehtinyt päivitellä menemisiä ja tulemisia. Kiirettä pitää niin töissä kuin harrastuksissakin. Viime viikon tiistaina läksin ajamaan tyttöjen kanssa tuonne metsään, ja päätin kokeilla meille vielä vierasta reittiä. Pistin tytöt kärryn eteen ja sitten mentiin! Matkasta tuli vähän normaalia pidempi ja rankempi, lähes 6km mäkistä maastoa, mutta tytöt juoksivat hienosti innolla loppuun asti. Wilyaan olin mahdottoman tyytyväinen, se ensimmäistä kertaa KUUNTELI mihin suuntaan sitä ohjasin ja todella kääntyi hienosti mutkissa. En voinut kuin ihailla. Uusi reitti oli mutkaisempi ja mäkisempi, risteyksiä oli enemmän ja jotenkin koirat tuntuivat nauttivan siitä, ettei aina juosta vain suoraa linjaa. Itsekin olin ihan kuitti perille päästessämme koska juoksin tyttöjen perässä kärrystä pidelleen kaikissa mäissä, jotta taakasta ei olisi tullut liian raskas.
Autoni hajosi keskiviikkona ollessani työkokouksessa Salossa, joten emme päässeet kuin vasta sunnuntaina seuraavan kerran metsään. Tällä kertaa mentiin tuttu 4km edes takaisin lenkki suoralla tiellä, sillä halusin hiukan palautella tyttöjä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Wilya juoksi edelleen hienosti ja vaikka menohaluja oli, käänty vasemmalle kääntöpaikalle kun käskin, mitä ei ole tapahtunut aikaisemmin! Myösp ysähdyksissä se pysyi paikallaan, eikä alkanut kääntyilemään tai nuuhkimaan maata, kuten tavallisesti. Ihan kuin jotakin olisi tapahtunut meidän suhteessamme. Olen niin iloinen! Maya juoksee upeasti tien reunassa ja pitää kolmikon siellä, mistä olen myös todella ylpeä. Staran pelko kärryä kohtaan on poistumassa ja viime vuoden paniikit ovat muisto vain. Keksin, että voin kaataa kärryn maahan aina tauoilla, jolloin käyn juottamassa koirat, jolloin kärry ei pääse liikkumaan eikä Staralle tule tunne, että se valuu pepulle. En malta odottaa ensi syksyä kun saan Staran rinnalle Eywan ja tuolloin alla pitää olla jo mönkkärin tyyppinen vehje. Kyllä se tästä, tämä alkaa ehdottomasti jo muistuttaa kunnollista valjakkoa!
Perjantaina viime viikolla meillä oli Miinan ensimmäinen Aneten valmennustunti. Mukaan tulivat myös Anu ja sijoitusnarttuni T-pentueesta, Milli. Tytöt harjoittelivat pentupuomia, kontaktipintoja, pentukeinua, esteen kiertoa ja putkea. Saimme paljon neuvoja ja ideoita miten voimme jatkaa treenejä kotonakin. Voi, miten sain taas motivaatiota! Jatkoimme Anetelta Tassujen kentälle, missä treenasimme Puumaa, Lyyliä, Ramsesta ja Anu Uunoa. Rata oli aika hauska ja erityisen iloinen olin Ramun suorittamasta pimeästä putkikulmasta ja minusta poispäin suoritetusta pituudesta, mistä suunnttiin takaisin tulosuuntaan. Lyylin ja Puuman kanssa keskityin leikkimiseen ja lyhyisiin pätkiin. Lyylin ekat kisat on kaavailtu ensi kuulle, mutta sitä ennen pitäisi vielä saada kepit kuntoon, ylläri!!
Lauantaina olikin minun ja Ramseksen toiset tämän vuoden kisat, tällä kertaa Kirkkonummella. Olin jo aikeissa olla lähtemättä koska auton hajoamisen vuoksi minulla ei ollut kyytiä ja edellisen illan ulkoilut kylmässä säässä painoivat jaloissa. Keksin vaikka kuinka monta mielestäni täysin pätevää tekosyytä olla lähtemättä, mutta kun Maiju oli niin ihana, että lainasi minulle autoaan (lähti laivalle ja meillä oli hoidossa viikonlopun ihanainen Daisy ja komea Roki) ei ollut oikein enää syytä miksi ei lähtisi. Kaikki syyt johtuivat rehellisesti sanoen omasta jännityksestäni. Onneksi valmentajamme Anette laittoi viestiä, että hänkin oli tulossa ja sai motivoitua minut mukaan.
Olin kuitenkin myöhässä paikanpäällä ja minulle jäi jotenkin asennoituminen ekalle radalle ihan liian vähiin. Tästä opin, että minun on oltava tarpeeksi ajoissa paikalla, jotta voin keskittyä rataan täysillä ja koirallekin on annettava aikaa tajuta mistä on kysymys. Saimme ekalta radalta hyllyn kieltojen vuoksi: ramu ei mennyt putkeen (suora meno) ja ohitti pusiin ja teki vaikka mitä typeriä temppuja, että oli aika piesty olo. Minusta tuntui, että hyllyjä on jo tullut tarpeeksi, olisi kiva saada TULOS vihdoinkin.
Tokalla radalla ei ollut keppejä ja hypermukava tuomari (ihan oikeasti) oli tehnyt kiva radan muutenkin. Se ei tuntunut ollenkaan vaikealle ja ajattelin, että nyt tai ei koskaan! Lähdössä Ramses varasti, mikä on sille todella – todella – harvinaista. Valitettavasti Ramses hyppäsi puomin alastulokontaktin, mutta muuten menikin sitten ihan nappiin. Sillä oli nyt asenne kohdallaan! Kaiken kaikkiaan jäi ihan mahtava fiilis koko jutusta, onneksi ensi kuussa on sitten se seuraava startti, niin ei pääse tulemaan liikaa taukoa. Kisatauko ja jännitys eivät ole hyvä yhdistelmä 😉 Sijoituimme Ramun kanssa 7. /20 startanneen joukossa. Olen ihan tyytyväinen tähän, ei muuta kuin tuulta päin!
Lifedream Colliet 