Ajatuksia

Onnellisuus on jännä juttu; se kurkistelee olan takana jos päättää nostaa katseensa ja huomata sen olevan siinä<3 Minulla sen edellytys on myös kaiken pitäminen mahdollisimman yksinkertaisena. Jostakin syystä olen varma, että asioiden monimutkaistaminen rikkoisi kuplani. En odota elämältä paljoa, koska olen saanut aikalailla kaiken mitä olen halunnut. Unelmia riittää ja niin pitääkin olla, mutta minulle jokainen päivä yhdessä rakkaitten kanssa on jo sinällään suuri ilon lähde. Jokainen aamu nousen ylös ja pohdin elänkö sitä elämää jota haluan, onko sydämeni kirkas ja puhtoinen. Minne elämä tänään vie ja ketä tulen kohtaamaan? Pystynkö olemaan riittävän läsnä elämäni ihmisille? Jos en tunne oloani hyväksi mietin miksi ja mitä voisin asioille tehdä. Tämä ei ole hetkessä saapunut oppi, vaan vuosien pakertamisen tulos. 😉 Ei se helppoa ole, mutta kun sen kerran oikein oivaltaa – jatko onkin helpompaa!

Aikaa kotisivujen päivittämiseen olisi, mutta juuri nyt ei tapahdu mitään mainitsemisen arvoista koirien saralla. Shanti ei ole aloittanut juoksuaan eikä pentuja ole meille ainakaan vielä luvassa. Juoksemassa olen käynyt pari kertaa viikossa Hugon ja huskien kanssa.  Viime viikon lauantaina juoksin agilityvalmennuksessa Lyylin, Puuman ja Ramseksen kanssa.

Töissä kuviot muuttuu, kun kahden pienen hoitolan sijaan hoidan enää yhtä,  Vastaan hoitolassa avustamisesta, tilauksista, välinehuollosta ja muista juoksevista menoista. Ei tarvitse aamuisin muistella kumpaan paikkaan oli menossa 😀 Työporukka on myös paras:)

Töistä tullessa lämmitän mökin varaavan takan (joka päivä) hoidan koirien ulkoilutukset ja muun talon hoidon. Näillä pakkasilla vietämme ulkona vain tunnin päivässä, ja muun ajan koirat saavat torkkua sisällä. Kun takoissa palaa tuli, kynttilät loimuavat, sauna on lämpiämässä ja ulkona paukkuu tähtitaivaan alla pakkaset – silloin rakastan elämääni juuri sellaisena kun se on.

Helmikuussa koiramenot alkavat kun Koiraexpo avaa ovensa kaikelle kansalle messukeskuksessa. Luvassa on erittäin mielenkiintoisia luentoja asiantuntijoilta, Suomen Kennelliiton ensimmäinen avoin koulutustilaisuus koiran etologiasta ja koulutuksesta kiinnostuneille!! Itse olen ylpeänä mukana, katsokaa SKL sivuilta lisää tietoa. Kevään edetessä alkavat myös agilitytreenit ja alueellinen valmennuskin jatkuu. Odotan jo ensimmäisiä kisoja ja sitä, että saan Lyylin ja Puuman kisakuntoon.

Lainasin työkaveriltani Tommy Hellstenin kirjan Oivalluksen vierellä. Se oli täynnä upeita ajatuksia, joita olen nyt lueskellut ja kirjoitellut lapulle ylös. Kuten tavallista, käytän nyt blogiani muistikirjana. Näihin ajatuksiin on hyvä palata.

”Ihminen, joka elää tässä ja nyt, elää ikuisuudessa, ajattomuudessa. Kun elää ajattomuudessa, ei ole aikaa. Kun ei ole aikaa, ei voi olla kiirettä. Kiire on sitä kun on aina väärässä paikassa väärään aikaan.

Mitä suurempi luottamus, sitä vahvempi kokemus elämisestä. Seuraa sydäntäsi ja odota, että jotakin hyvää tapahtuu. Kun hetki koittaa, toimi rohkeasti. Ota riski ja pane kaikki yhden kortin varaan.

Olemme ponnahtaneet pois siitä ainoasta hetkestä, jossa elämä on: hetkestä tässä ja nyt. Hiljainen luottamus on teidän vahvuutenne.

Elämässä ei pidä takertua mihinkään, ei edes hyvään. Elämä on matka, jossa on uskallettava luopua entisestä, jotta voisi astua uuteen. Kun uskallamme olla henkisesti lähellä, luomme läheisyyttä, joka johtaa myös usein uudenlaiseen haavoittuvaisuuteen ja läheisyyteen fyysisellä tasolla.

Ihminen on luonut yhteiskunnan, jossa hänen sisimmällään ei ole sijaa. Syvällä sisimmässämme kannamme salaisuutta.Ihminen on sisimmiltään avoin ikuisuudelle. Syvällä meissä on ikkuna, aukko, jonka kautta me kaiken aikaa hengitämme iankaikkisuutta. Mitä lähemmäs tätä aukkoa me saavumme, sen kirkkaammin tajuamme asuvamme rakkaudessa. Me kellumme vapaasti äärettömässä rakkauden meressä ja sen tähden meidät on liitetty toinen toisiimme.

Tietoisuus omasta rajallisuudesta synnyttää nöyryyttä. Kuolema saa meidät ottamaan elämän todesta. Entä jos tämä ei olekaan kaikki? Entä jos kuolema ei olekaan kaiken loppu, vaan horisontti, merkki näkökykymme rajallisuudesta? Entä jos kaikella onkin jokin ihmeellinen tarkoitus? Entä jos eräänä päivänä katsomme elämäämme ikuisuuden perspektiivistä ja ymmärrämme, että tulimme juuri oikeaan elämään, oikeaan kohtaloon, oikeaan kärsimykseen? Entä jos silloin katsomme kaikkea ja pidämme ihmeellisen ihanana koko taivaltamme?”

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m) 2019. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s