Mitä ikinä tapahtuukaan, tärkeintä on pitää yllä lapsen intoa!

Minulla on eräs asia, jota kohtaan suhtaudun suuremmalla intohimolla kuin koiriin tai niiden kasvatukseen tai edes etologiaan. Se on SE JUTTU elämässäni.. Nimittäin elämä itse. Alla on ote kirjoituksesta, jonka julkaisin kotisivuillani jo aikaa sitten syksyllä 2013, mutta lueskellessani sitä nyt uudelleen, ajattelin iskeä sen tänne vielä kerran. Teksti jotenkin syttyi minulle jälleen. Toivottavasti se antaa lukijoillenikin jotakin.

• Elämän seikkailu on oppia. Koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella, on kyse sitten uudesta kielestä, kulttuurista tai perinteistä poiketen omasta itsestään. Oppiminen antaa mahdollisuuden kasvaa ja muuttua. Oppimisessa ei ole kyse sitä häviääkö vai voittaako, vaan siitä miten sen tekee ja miten muuttuu sen myötä. Oppiminen ja kasvu kulkevat siis käsikädessä. “Me opiskelemme kaiken surkeista kirjoistamme ja vertaamme kaikkea pieniin paikallisiin tapoihimme ja kuka on tehnyt tapamme ja kirjamme? Yhtä pienet ihmiset kuin me itse. Avatkaamme kirjojen kirja: eläkäämme, nähkäämme, matkustakaamme maailmalle: maailma on kirja, jossa jokainen askel kääntää sivua, mitä tietää se, joka on lukenut vain yhden sivun?” Alphonse De Lamartine 1835.

• On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.— Albert Einstein

• Elämän tarkoitus on kasvaa. Ja tällä ei tarkoiteta fyysistä kasvua. Jo vuosia minulle on ollut itsestäänselvää kehittää itseäni henkisesti. Tällaisen tiedon omaksuminen ja sen kaiken selittäminen blogimuodossa veisi aivan liian paljon aikaa, joten totean vain tässä tärkeimmän mitä olen tähän mennessä oppinut: ole nöyrä, ole kiitollinen, unelmoi, tavoittele ja haasta itsesi. Opettele lentämään ja anna muidenkin lentää. On aivan eri asia elää ja _elää_, olla olemassa ja _olla olevainen_, sillä olevaisena oleminen on kokopäivä työtä, se on henkisesti raskasta ja välillä uuvuttavaa. Mutta kuten lokki Joonatan – kerran levitettyään siipensä ja lennettyään – siis todella lennettyään, ei takaisin kääntymistä ole. Me olemme valintojemme summa ja tästä syystä haluan olla tarkkana mihin suuntaan kehityn. Pyrin tietoisesti pohtimaan ratkaisujani. Omassa selviytymis-strategiassani on äärimmäisen tärkeänä osana se vakaa usko, ettei mikään eteeni ilmestyvä notko, mutka tai risteys tule vastaani sattumalta, vaan jokainen näennäisesti merkityksetön hetki on osa suurempaa ketjua, jotka vievät minua eteenpäin. Tämä tietysti vaatii kyvyn tunnistaa ja pohtia valintojamme, tietoisena ratkaisun vaikutuksesta itseeni ja muihin ympärillä oleviin. Ja jos merkitys ei olisi missään muualla kuin itsessäni, se on silti sen arvoista.

• Parempi epäonnistua siinä, missä haluaa onnistua, kuin onnistua yhdentekevässä.— Torsti Lehtinen

• Elämän luonto on muuttua. Halusimme tai emme – ja yleensä emme – elämä on jatkuvaa muutosta. Sitä tapahtuu päivittäin pienissä arjen asioissa ja suurissa, elämää mullistavissa ratkaisuissa. Muutos on ydin, joka pyörtittää maailmaa. Mikään ei ole pysyvää. On onni, että me kaikki muutumme jokainen päivä. Se, joka olin kymmenen vuotta sitten, ei ole enää aivan sama kuin tänään. Ihmiset, ainakin toiset meistä, kasvavat ja muuttuvat ajan kanssa. Kaikki mikä on elävää, kuolee ja jo sen ymmärtäminen ja sisäistäminen on auttanut minua paljon. Ei kukaan halua lukea kuolemasta saatika pohtia sitä. Minulle se on kuitenkin jo lapsena ollut arkipäivää. Muutoksen sietäminen – koska sitä tulee elämä olemaan halusin tai en – on äärimmäisen tärkeää oman henkisen jaksamiseni kannalta. Muutoksen myötä arvostaa myös nykyisyyttä ja sitä mitä minulla on juuri nyt. En todellisuudessa omista mitään. En koiriani, en autoani, en taloa enkä ystäviänikään. En terveyttäni, muistiani tai tätä outoa kapistusta, jota kutsutaan ruumiiksi. Nuo “elämänlainat” voidaan riuhtaista minulta milloin tahansa. En tiedä mitään arvokkaampaa kuin sen oivaltaminen, miten kallisarvoisen tärkeä meistä jokainen on, miten tärkeä on nykyinen hetki ja sen sisältö. Se auttaa minua pysymään nöyränä elämää kohtaan. Muutos mielletään myös evoluutioksi. Varsinkin eläinten maailmassa evoluutio ohjaa ja muokkaa eläimiä selviytymään. Minulle oli suuri ahaa-elämys ymmärtää, että yhtälailla voin itsekin kokea henkilökohtaista evoluutiota henkisesti ottamalla elämäni muutokset eteeni työpöydälle, kääntelemällä ja pohtimalla miten niistä selviydyn. Muutos ei ole huono asia, se voi olla voimavaroista parhain. Vaikka se voikin tehdä välillä todella, todella kipeää.

• “Elämme unimaailmassa. Yhteinen aikamme on vain meidän. Kuin olisin sinun unessasi ja sinä minun unessani.” Rakkautta ennen aamunkoittoa

• Elämän ydin on välittää. Välittäminen, kosketus, kuunteleminen, aitous. Ainoa asia, joka tekee sen yksinäisyyden, jota meistä jokainen tuntee sydämessään siedättäväksi on toinen ihminen. Koen, etten ole mitenkään ainutlaatuinen tunteissani tai peloissani ja tästä syystä pystyn olemaan suhteellisen avoin ihmisille. Olen saanut kuunnella lukemattomia tarinoita ja vuorostani kertonut niitä – ja kasvanut niiden mukana. Meissä ihmisissä on valtava voima; voimme halutessamme nostaa toisemme korkeuksiin tai painaa pohjamutiin. Voimme riistää kaiken tai antaa toisillemme enemmän kuin pystymme koskaan sylissämme kantamaan. Visioni on, ettei meistä kukaan ole yksin, vaikka tunnemme välillä niin. Olemme yhdessä osa jotakin suurempaa kokonaisuutta ja siinä verkostossa meistä jokainen on kallisarvoinen ja ainutlaatuinen.

• “Me ihmiset olemme vain kohtalotovereita. Jos he sen oikein oivaltaisivat, he eivät olisi niin julmia toisilleen,” Eino Leino.

• Elämän salaisuus on uskaltaa. On niin helppoa kulkea matrixissa, silmät sidottuina. Koskaan mitään näkemättä, kuulematta tai haistamatta. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat hypätä pois oravanpyörästä. Tehdä tietoisia valintoja elämänsä tiellä ja tarttua hetkeen. Joskus suurinta rohkeutta on toisen ihmisen kohtaaminen, silmiin katsominen ja kysyminen: miltä susta tuntuu? Vaikka tietäisi, ettei vastaus ole sitä mitä haluaisi kuulla. Joskus suurinta uskallusta on se, että rohkenee vastata ihan aidosti sen mitä ajattelee. Rohkeutta on se, että katsoo toista ilman verhoja, ilman naamioita. Rohkeutta on myös se, että antaa toisen olla mikä on eikä vedä häntä omaan suuntaansa. Joskus rohkeus on myös luovuttamista. Rehellisyys, avoimuus, itsensä voittaminen, kiitollisuus, nöyryys, riskien ottaminen ja unelmien tavoittelu – ne ovat rohkeutta parhaimmillaan.

• “Jos et voi saada sitä mitä haluat, halua sitä mitä voit,”- Leonardo Da Vinci

• “Rikas on se, joka tietää omistavansa riittävästi.” -Tao te Ching

• Elämän kauneus on antaa. Ei ole mitään yhtä upeaa kuin toisen sielun kosketus toiseen. Se hetki, jolloin huomaa kulkevansa samassa ajassa ja paikassa, enkä puhu nyt kirjaimellisesti. Olen huomannut miten upea voimavara se voi olla ja parasta on, ettei koskaan voi tietää milloin se hetki tupsahtaa eteen. Toisten kanssa niin kokee usein, toisinaan tuntemattoman kanssa vaaditaan vain yksi hetki. Antaminen on rakkautta. Se on pysyvää, kaiken nielevää ja siitä koostuu kaikki. Rakkaus on se, mitä jäljelle jää kun meitä ei enää ole. Ainakin haluan uskoa niin. Me voimme antaa toisillemme paljon ja tekemällä niin, voimme lunastaa oman paikkamme ikuisuudessa niiden sieluissa, joita olemme koskettaneet.

• “Rakkaus on energiaa Ei se pidä ääntä se on hiljaa Siinä asuu Jumaluus. Se kantaa kun nousee päivä uus” – Kaija Koo

• Elämän haaste on – jätin tämän tarkoituksella viimeiseksi, koska en keksinyt sopivaa sanaa täydentämään lausetta. To overcome eli voittaa, nujertaa, päästä jostakin eroon, tehdä heikoksi, saada voimaan pahoin. Elämä haastaa meidät kaikilla ylläolevilla osa-alueilla. Me koemme vasta- ja myötämäkiä, koemme niihin liittyvää surua, pelkoa, iloa ja lämpöä. Sillä sitä se ON – elämää itseään. Elämä ei aina ole reilua – ei sinne päinkään – eikä sen ehkä kuulukaan olla. Meillä jokaisella on oma polkumme kuljettavanamme ja toisinaan ristiaallokossa koemme voimattomuutta ihmissuhteissamme tai omissa voimavaroissamme. Mitä ikinä tulevaisuudessa eteen tulekaan, en suostu antamaan elämälle periksi. Elämän haaste on kenties on kärsiä- ja rakastaa sitä silti. Onneksi opin vielä lisää.

• “Mitä ikinä tapahtuukaan, tärkeintä on pitää yllä lapsen intoa,” – Toscanan auringon alla

• Uskon, että jos pääsen yli halustani hallita kaikkia ja kaikkea ympärilläni, jopa elämääni, olisin paljon onnellisempi. Sirpaleinen maailmamme on niin kaaottisen oloinen, että siitä luopuminen vaatii kuitenkin suuria ponnisteluja. Niin kauan kuin minussa henki pihisee, show must go on! “Meitä ympäröivät esineet – talot, työt, autot – ovat vain kulisseja rakkautemme näyttämöllä. Esineet, joita omistamme, paikka, jossa asumme, elämämme tapahtumat ovat vain tyhjä näyttämö. Miten tyhmää metsästää pidikkeitä ja heittää timantit menemään! Maan päällä oleskelun päättyessä ainoa tärkeä on se, miten hyvin rakastimme, millainen rakkautemme oli.” Richard Bach – Silta Yli Ikuisuuden

• Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.— Mike Dooley

Lainasin työkaveriltani Tommy Hellstenin kirjan Oivalluksen vierellä. Se oli täynnä upeita ajatuksia, joita olen nyt lueskellut ja kirjoitellut lapulle ylös. Näihinkin ajatuksiin on hyvä palata uudelleen ja uudelleen. Ystäväni sanoi minulle muutama viikko sitten, että useimmat meistä ovat hukanneet kosketuksensa aitoon läsnäoloon ja elämään itseensä, sillä – no, lukekaa itse:

• “Ihminen, joka elää tässä ja nyt, elää ikuisuudessa, ajattomuudessa. Kun elää ajattomuudessa, ei ole aikaa. Kun ei ole aikaa, ei voi olla kiirettä. Kiire on sitä kun on aina väärässä paikassa väärään aikaan.

• Olemme ponnahtaneet pois siitä ainoasta hetkestä, jossa elämä on: hetkestä tässä ja nyt. Hiljainen luottamus on teidän vahvuutenne.

• Ihminen on luonut yhteiskunnan, jossa hänen sisimmällään ei ole sijaa. Syvällä sisimmässämme kannamme salaisuutta. Ihminen on sisimmiltään avoin ikuisuudelle. Syvällä meissä on ikkuna, aukko, jonka kautta me kaiken aikaa hengitämme iankaikkisuutta. Mitä lähemmäs tätä aukkoa me saavumme, sen kirkkaammin tajuamme asuvamme rakkaudessa. Me kellumme vapaasti äärettömässä rakkauden meressä ja sen tähden meidät on liitetty toinen toisiimme.

• Tietoisuus omasta rajallisuudesta synnyttää nöyryyttä. Kuolema saa meidät ottamaan elämän todesta. Entä jos tämä ei olekaan kaikki? Entä jos kuolema ei olekaan kaiken loppu, vaan horisontti, merkki näkökykymme rajallisuudesta? Entä jos kaikella onkin jokin ihmeellinen tarkoitus? Entä jos eräänä päivänä katsomme elämäämme ikuisuuden perspektiivistä ja ymmärrämme, että tulimme juuri oikeaan elämään, oikeaan kohtaloon, oikeaan kärsimykseen? Entä jos silloin katsomme kaikkea ja pidämme ihmeellisen ihanana koko taivaltamme?”