Palautetta tapahtumista

Kerään aktiivisesti palautetta asiakkailtani. Vaikka toiminta on erittäin pienimuotoista, on mukavaa pysyä ajantasalla asiakkaiden kokemuksista ja kehittää toimintaa heidän avulla eteenpäin. Eihän sitä koskaan tiedä, miten paljon toiminta tulevina vuosina voi laajentua ja asiakkailla, niin uusilla kuin vanhoilla, on suuri merkitys. Tälle sivulle kerään asiakkaiden antamaa palautetta. Tilastot on kerätty 14.6.2022.

23 vastanneesta 22 suosittelee kurssejani ja tapahtumia ystäville ja kaikille, jotka kaipaavat hauskaa rentoa tekemistä koiransa kanssa.

23 vastaajasta suurin osa oli osallistunut maastopäivään tai useampaan tapahtumaan. Vastauksissa kuitenkin selkeästi painottui maastopäivät, koska niitä olen pitänyt eniten. Tällä hetkellä Lifedream Joka Sessen maastopäivän (haku tai jälki) on suorittanut 51 koirakkoa. Palautekaavaketta keksin jakaa kuitenkin vasta viime syksyllä ensimmäisten kurssien jälkeen, joten kaikki osallistuneet eivät ole sitä saaneet.

Jos päivä ei vastannut odotuksiasi, kerro miksi, jotta voin kehittää palveluitani lisää 🙂 2 vastausta

  • Päivä oli hieman pitkä ajomatkat huomioon ottaen, joten nälkä pääsi yllättämään. Kiitos kuitenkin tarjoiluista ja leppoisasta meiningistä!
  • Ajankäyttö oli myös varmasti luvatun pituinen. Meikäläisellä oli vaan niin kiire. 🙂

Halutako kertoa minulle muista tunnelmiasi päivästä? 10 vastausta

Lifedream Joka Mustin rento jälkipäivä
  • Kaikenkaikkiaan päivä oli varsin onnistunut ja tunnelma mukava! Kaikki saivat olla omanlaisiaan koirakoita ja harjoitukset sovellettiin jokaisen tason mukaisesti 🙂
  • sisältö vastasin hyvin kuvausta, hyvä matalan kynnyksen tapahtuma
  • Kaikki sujui hyvin. Jokainen sai mielestäni yksilöllistä couchausta.
  • Mukava rento tapahtuma
  • Meillä oli tosi kivaa 🙂 sain myös hyvät eväät kotona harrastamiseen!
  • Ihan mahtava päivä. Ihana nähdä iloisia koiria ja innokkaita ohjaajia.
  • Todella hienoa, että tällaisia matalan kynnyksen harrastuskokeilumahdollisuuksia järjestetään!
  • Tosi mukava päivä ja hyvä treeni koiralle. Nopeassa ajassa sai kattavan kuvauksen hausta lajina ja treeni oli kaikin puolin onnistunut. Sääkin salli 😊
  • Koiran häntä heilui ja keskittyi kivasti tekemään. Se on pääasia.
  • Ihanasti otettiin koirat vastaan yksilöinä ja mietittiin harjoitukset koirien mukaan. Olen usein törmännyt siihen, että koiria laitetaan tiettyyn muottiin tai kouluttajat ei ikäänkuin halua uskoa omistajan sanaa koirasta, sen ominaisuuksista ja luonteesta. Nyt ei tullut todellakaan lainkaan sellaista oloa vaan koira sai olla juuri sellainen kuin se on ja kouluttaja oikeasti kuunteli omistajien kertomaa koiristaan.

Onko sinulla esittää parannusehdotuksia irtotreenien yllämainittuun sisältöön, rakenteeseen tai johonkin muuhun? Mikä saisi sinut innostumaan ja osallistumaan? 9 vastausta

  • Vastaan tähän, koska edelliseen ei saanut kuin yhden vaihtoehdon. Lisäksi tahtoisin enemmän irto hakutreenejä. Porukka on aina hauska ja tunnelma mukavan kevyt. Helppo olla
  • En osaa sanoa, kun asia on uusi.
  • En keksi mitään
  • Esineruutu
  • Osallistuisin mielelläni säännöllisesti, mutta etäisyys kotikuntaan on liian pitkä säännölliseen osallistumiseen. Mielelläni tulemme kuitenkin kokeilemaan yksittäisiä kertoja!
  • Lähinnä omat aikataulut eivät ole toistaiseksi sopineet, jotta olisimme päässeet irtotreenille
  • Ei liity tapahtumaan sinänsä, mutta meikäläisen matka on sen verran pitkä, että en ehkä tulisi esim. talven yöhakuun. Ei vain nappaa ajaa myöhäisellä takaisin.
  • Toivon.että olisit hakutreeneissä itse keskilinjalla.Se parantaisi palautteen antoa.
  • Open pitäisi saada olla keskilinjalla.
Lifedream valokuvauspäivä

Valokuvauspäivistä palautetta ei ole tullut, sillä en ole vielä kerännyt palautetta vielä viime kesällä pidettyjen päivien aikaan. Tässä kuitenkin yksi vastaus, joka tehty muun palautteen yhteydessä. Oletko osallistunut valokuvauspäivään koirasi kanssa? Millaiset fiilikset siitä jäi? Vastasiko päivä odotuksiasi ajankäytön, rakenteen, asiakaspalvelun, hinnan ja valokuvien osalta?1 vastaus

Minulla jäi erityisen hyvä fiilis ja kuvat oli kauniita. Tarmokkaan teinipojan kanssa keskittyminen ei ehkä aina ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta kuvista tuli mielestäni todella hyviä ja olin tyytyväinen lopputulokseen.

Olitko tyytyväinen valokuviin? Olisiko niitä saanut olla enemmän? Oliko kuvien laatu odotuksien mukainen?1 vastaus

Olin tyytyväinen kuviin ja laatuun. Mielestäni kuvien määrä oli enemmän kuin hyvä.

Jäikö lista lyhyeksi? Mitä muuta olisi toiveissa? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa koirayrittäjän palveluihin! Millaista tekemistä/apua/harrastusta kaipaisit oman koirasi kanssa arjessa? Sana ja visiot ovat vapaat! :)4 vastausta

  • Kaikkea mahdollista kivaa mitä voisi tehdä/tuhdata koiran kanssa ilman mitään jäykkää kaavaa/kovia tavoitteita 🙂
  • Kyselykaavake on kankea, ei pysty valitsemaan useaa vaihtoehtoa
  • Erityisesti itseäni kiinnostaa yksittäiset treenikokonaisuudet, kuten nyt kokeile amme jälkipäivä ja tulossa oleva hakupäivä juuri pitkän matkan takia.
  • Arkitottelevaisuutta emme itse tarvitse, mutta ymmärtääkseni sille olisi suuri tarve ja ainakin taajamassa lenkkeillessä lähtökohtaisesti jokainen ohitettava koira räyhää/vaanii tai ei vain muuten ole ohjaajansa hallinnassa. Kaupallisten koirakoulujen kurssit täyttyvät nopeasti ja matalan kynnyksen intensiivikurssille olisi varmasti tulijoita kohderyhmänä esim. FB-ryhmä Reaktiiviset koirat.

Kiitos kaikille palautetta antaneille asiakkaille! Tästä on hyvä jatkaa! Voit antaa lisää palautetta tästä.

SYYSKuulumisia

Syksy on alkanut epävarmoissa fiiliksissä. Piikun juoksu oli ja meni ja yrityksistä huolimatta onnistuimme olemaan liikkeellä väärään aikaan, joten pentue siirtyi ensi kesälle. Piikun seuraavaa juoksua odotellaan huhti/toukokuussa. Tämän pettymyksen lisäksi Likka kävi luustokuvissa elokuun alussa ja sillä todettiin muuten priima luusto, mutta lonkat olivat D/D ja vasemmassa nivelessä on jo lievää nivelrikkoa. Tämä sai minut todella ahdistuneeksi ja rajan veto harrastusten tavoitteellisuuden suhteen alkoi. Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki mistä olen viimeisen vuoden ajan haaveillut kariutuu kerta toisensa jälkeen. Onneksi 5kk ikäinen Pikku-Lotta on pysynyt terveenä ja on luonteeltaan super kultainen tapaus, joten kyllä täällä piristäjiäkin riittää. Tämä syksy on kuitenkin täynnä muutosta paitsi näissä koiratouhuissa, myös henkilökohtaisessa elämässä kun pienimuotoinen yritystoiminta käynnistyi kesäkuussa ja myöhemmin tänä vuonna on edessä myös työpaikan vaihto ja aivan uudet kuviot! Lue lisää näistä kuulumisista alta:

Kesä meni todella nopeasti ja töitä tehdessä. Olen ammatiltani lähihoitaja ja viimeiset 15 vuotta olen työskennellyt hammashoitajana. Tuntuu kuitenkin siltä, että työn henkiset vaatimukset alkavat ottaa nyt veronsa. Täytin tänä vuonna 40-vuotta ja ajatus tässä työssä pakertamisesta tauotta eläkeikään asti ahdistaa kovin. Toki työn tauottaminenkin on tärkeää, mutta väsymystäni lisää merkittävästi se, ettei työnkuvani varsinaisesti tarjoa minulle sellaista mielekkyyttä kuin toivoisin. Olen surullinen siitä mistä uutisissakin puhutaan paljon tällä hetkellä: hoitajien palkkataso ei vastaa työn fyysistä ja henkistä kuormittavuutta, omat mahdollisuudet vaikuttaa työn laatuun ja tauottamiseen ovat vähäiset ja jatkokouluttautuminen usein mahdotonta. Olen aina harannut tässä suhteessa vastaan ja pohtinut muita keinoja toteuttaa itseäni. Harrastaminen ja kasvatustoiminta ovat vuosia tarjonneet minulle kiinnostavaa tekemistä ja suhtaudunkin koiratouhuihin intohimolla. Tästä syystä aloitin myös pienimuotoisen yritystoiminnan tänä syksynä. Tämä on jännittävä kokeilu, sillä olen haaveillut yrittäjyydestä lähes koko ikäni. Täyspäiväiseen yrittäjyyteen en kuitenkaan uskalla sitoa itseäni, joten tällainen pienimuotoinen toiminta voisi olla minulle juuri sopivaa pitääkseen elämäni mielekkäänä ja merkityksellisenä.

Palveluni liittyvät koirien koulutukseen ja valokuvaukseen. Järjestän kuvauspäiviä noin kerran kuussa ennalta määrätyssä paikassa, joskin tämä pimeä vuodenaika tuo siihen haasteita. Tulijoita on ollut todella kivasti niin, että päivät ovat olleet täysiä. On ihanaa päästä toteuttamaan luovuuttani linssin takana ja koska kuvani eivät ole kovin käsiteltyjä, yritän panostaa sen sijaan luonnollisuuteen ja näyttävään miljööseen. Valokuvauksesta voi lukea lisää täältä.

Maastolajeihin keskittyviä jokaiselle koiralle avoimia jälki- sekä hakupäiviä pidän niin ikään noin kerran kuussa. On ollut hauskaa huomata, että kiinnostusta myös tällaiselle ei kilpailuihin tähtäävälle toiminnalle on ja onkin ihan mielettömän ihanaa nähdä ihmiset innostuneina omien koiriensa kanssa. Yleensä tulijat ovat saman tien ilmoittautuneet myös jatkotreeneihin ensimmäisen kurssipäivän jälkeen. Lisää matalan kynnyksen maastokursseista löytyy blogista jo tarinaakin, lue lisää täältä.

Aivan uutena palveluna, joskin aika vanhana ideana, olen kehitellyt pentuneuvolaa lähinnä ensimmäistä koiraansa ottaville ihmisille ja pienten pentujen omistajille. Nykypäivänä koiran ottoon liittyy paljon pohdintaa alkaen sopivasta rodusta, harrastustoiminnasta ja vastuukysymyksistäkin. On erittäin hyvä, että koiran hankintaa mietitään monilta eri kanteilta, onhan se toivottavasti seuranasi reilut 10 vuotta! Haluan tuoda tarjolle matalan kynnyksen palvelun, jonka aikana voit kysyä koiran hankintaan liittyviä kysymyksiäsi ja saat neuvoja siitä, mistä saat luotettavaa tietoa lisää. Ikään kuin pennun omistajan oma tukihenkilö 😀 Pennun tultua taloon voi neuvolakäynnit jatkua tapakasvatukseen tai hoitotoimenpiteisiin liittyen ja harrastuskoiran alkeistreeneinä vaikkapa kerran kuussa. Lue lisää pentuneuvolasta.

Yrittäjyyden ohella harrastan koirieni kanssa omaksi iloksi paimennusta, hakua sekä jälkeä ja tavoitteellisemmin agilitya. Piiku nousi peräti kolmessa kisassa kakkosiin agilityssa ja Likan kanssa treenaamme vielä keppejä ja kontakteja kuntoon ennen sen kisauran starttia. Lottakin on aloittanut ohjatut treeninsä. En malta odottaa, että pääsen senkin kanssa vihdoinkin aloittamaan ja kenties oma hukassa ollut asenne agsaan palaa syksyn aikana takaisin. Lisäksi haaveilen tokokokeista Piikun kanssa, se ei edes vaatisi kuin muutaman hyvän treenin ja rohkeaa lähestymistä 😀 Likan suhteen täytyy pitää mieli avoimena ja toivoa, että se pysyy oireettomana mahdollisimman pitkään. Tuen Likan fysiikkaa säännöllisillä hierontakäynneillä sekä nivelvalmisteilla. Olen myös varannut meille ensimmäiset rallitokoyksärit ajatellen, että agilityn rinnalla kulkisi jokin toinen laji, joka ei olisi niin fyysinen. Rallitokoa harrastaisin pääosin Likan ja Lotan kanssa. Jää nähtäväksi innostummeko lajista ja mihin se vie. Hakutreenejä meillä on ollut lähes viikottain. Meillä on koossa erittäin innokas collieporukka ja treenit ovat myös edenneet nopeasti. Päätin opettaa Piikulle rullailmaisun ja se on lähtenyt hienosti käyntiin. Säännöllisten treenien myötä tytöt ovat myös saaneet makua maastolajien itsenäiseen työskentelyyn.

Pakko kuitenkin myöntää, että Likan luustokuvien jälkeen on ollut vaikeaa löytää intoa harrastamiseen uudelleen. Rajan veto harrastusten tavoitteellisuuden suhteen sai minut ahdistuneeksi. Jotenkin tuntui siltä, että kaikki mistä olen viimeisen vuoden ajan haaveillut kariutui kerta toisensa jälkeen. Tuo oikeanlainen asenne on se juttu, jota odottelen vielä saapuvaksi. Piikun pentueeseen olin satsannut niin paljon henkistä momentumia, että kestää hetken päästä yli siitä, ettei pentuja tulekaan. Oli ihanaa saada aktiivisesti pentukyselyjä ja todella mukavilta, potentiaalisilta ihmisiltä! Nyt, kun Piikun pentuetta on odotettu kokonainen vuosi varsin aktiivisesti yhteisten kokoontumisien merkeissä, on pieni joukkomme jo tiivis. Onnekseni heistä osa on kiinnostunut odottamaan Piikun pentua vielä lisää ensi vuoteen. Tästä olen hurjan kiitollinen, joskin ymmärrän hyvin jos joku ei jaksakaan odottaa 😀 Toki pentujen teettäminen kesällä on kaikin puolin helpompaa.

Kaiken tämän henkisen taantuman kruunasi tieto siitä, että lisätyösopimukseni sanottaisiin irti yllättäen nyt syksyllä. Jouduin perumaan kaikki agilityn valmennustunnit, joita olin kovasti odottanut kun ymmärsin, että taloudellinen tilanteeni olisi jatkossa todella tiukka ja joutuisin tarkkaan miettimään mihin ryhdyn.

Juuri kun ajattelin, että tästä olisi tulossa pisin ja kylmin talveni koskaan, soi viime viikolla puhelin. Olin ällistynyt kun minulle tarjottiin vakituista työtä perheyrityksestämme. Kyseessä on sukuni perustama ja omistuksessa jo 1930-luvulta ollut  yritys, joka tarjoaa julkisten tilojen kompakteja valaistus- sekä kalustusratkaisuja. Katso lisää -> WWW.  Koko ikäni olen salaa haaveillut, että saisin kantaa korteni kekoon yrityksessä, jonka käytännön pyörittämisestä en ymmärrä mitään, mutta johon olen aina suhtautunut sellaisella rakkaudella ja hellyydellä, jonka vain toiset perheyrityksessä toimijat ymmärtävät. Lapsuudessani tein Lauttasaaressa sijainneella konttorilla usein kesätöitä, mutta nykyään hoitajan työt ja pitkä välimatka ovat pitäneet minut kaukana yrityksen toiminnasta. Nyt kuitenkin minulle tarjottiin mahdollisuutta hypätä tuntemattomaan, siirtyä kaupan alalle ja mikä parasta – etätöihin!! Pohdin asiaa muutaman päivän, juttelin asiasta perheeni kanssa ja päätin tarttua mahdollisuuteen! Jännittää todella paljon ryhtyä uusiin työhaasteisiin ja aloittaa konkreettisesti työura alusta. Oman suolan tilanteeseen tuo myös se, että työtiimissäni on jatkossa myös läheisiä perheenjäseniä. Aloitan marraskuun alussa, mitä ennen pidän kahden viikon loman.

Mitä tulee harrastamiseen, en uskalla vielä asettaa itselleni tavoitteita puoleen tai toiseen, mutta toivon voivani jatkaa Piikun kanssa kisaamista kakkosissa noin kerran tai kaksi kuussa, ja käyväni myös itsekseni agsahallilla treenaamassa. Aika näyttää miten uudet työkuviot syövät energiaa harrastuskentillä aluksi, mutta uskon tilanteen tasoittuvan nopeasti kunhan pääsen uusiin kuvioihin sisälle. Kiipeily on jäänyt ajan puutteen vuoksi kokonaan, vaikka joskus edelleen haaveilen siitä, että pääsisin seinälle. Olen toisinaan nähnyt jopa unta kiipeilemisestä. Uuden työpaikan konttori sijaitsee Salmisaaressa sijaitsevaa KiipeilyAreenaa vastapäätä, joten eihän sitä koskaan tiedä! 😉 On jännää, miten elämässä tulee erilaisia tilanteita, joiden läpikäyminen vie oman aikansa halusimme tai emme. Niinhän sitä sanotaan, että kun jokin ovi sulkeutuu, jokin toinen avautuu. Tämä tosin vaatii sen, että oppii ylipäätään näkemään ovia ympärillään ja löytämään rohkeutta astua niistä. Odotan mielenkiinnolla millaiseksi työnkuvani ja arkeni jatkossa muodostuu. 20 vuoden hoitotyön jälkeen eroavaisuuksia nykyiseen on niin paljon, etten edes tiedä mistä aloittaa!

Syksyn antoisammat hetken vietän todennäköisesti metsässä, koirien kanssa. Metsässä taivaltaessa lähden suunnistamaan summamutikassa vain johonkin epämääräiseen suuntaan ja tarkistan välillä navigaattorista, etten vallan eksy. Tällainen samoilu on paitsi minulle, myös koirille hyvää liikuntaa. Muistutan aina välillä itseäni, että kävely – siis pitkänmatkan kävely – jota harrastin paljonkin muutama vuosi sitten, on ilmaista ja silti erittäin antoisaa. Vaikka se ei vie mihinkään tuloksellisesti, se kuitenkin pitää meidät kaikki kunnossa ja elämän mielekkäänä. Parhaat ideani olen työstänyt näillä metsälenkeillä! Toiveenani on, että etätyö mahdollistaa myös paremmin pitkät kävelylenkit kun aikaa ei mene työmatkoihin.

Blogiin on tulossa pian lisää treenipäiväkirjoja agilityn ja haun parista!

Oikein hyvää alkanutta syksyä Sinulle, toivotteleepi Hanna ja Tehotytöt,

edelleen täällä, unelman reunalla ❤

Treenikevät täydessä vauhdissa

Kevät on lähtenyt jyrinällä käyntiin, myös koiraharrastuksissa. Agility on pyörinyt 1-3 treenin viikkotahdilla, mutta sen lisäksi maaston sulaessa myös jälkitreenit on tulleet ohjelmaan. Paimennus on aloitettu varovaisen vahvasti täällä Salossa molempien tyttöjen kanssa. Kaikista treeneistä on tulossa tarkemmat treenipäiväkirjat myöhemmin ja agilitystä päivitänkin viikkovauhdilla treeniblogia. Näiden lisäksi treenaillaan tokoa ja puuhaillaan pihalla kasveja ja kukkia hoitaen.

Likan agilityn TopTeam lähtee vihdoinkin käyntiin tällä viikolla kun tapaamme ensimmäistä kertaa lauantaina porukalla. Vaikka olenkin vain varakoirakkopaikalla, yritän saada tästä kaiken hyödyn irti. Vähän jännittää miten porukkaan saa yhteyden, olisi niin paljon mukavampi olla paikalla koiran kanssa. Pelkään, että jään ulkopuoliseksi ja leirin anti vajaavaiseksi. Ainakin yksi hyvä asia tässä on: maksoin tämän vuoden lisenssin, joten kaikki on valmista Piikun kisauran aloitukselle!

Piiku ja Bestis

Kevät etenee kohisten ja ihana valo on jo pitkälle iltaan käytössä. Tämä lisää hinkua pitkille lenkeille, joita olisi tarkoitus tehdä pari viikossa. Vaihtoehtoisesti 4km juoksulenkit tekisivät meille kaikille hyvää. Se nostaa peruskuntoa ja voisi vähentää muutaman kilon vyötäisiltä.

Nyt keväällä teen töitä lähes 6pv viikossa, joten rankkaa menoa on luvassa. Koiraharrastus on ihanaa vastapainoa hektiselle työlleni hoitajana ja saan keskittyä ihan muihin juttuihin. Ehkäpä se on yksi syy sille, miksi tulee tehtyä niin paljon tyttöjen kanssa. Toinen syy on yksinkertaisesti se, että nautin koirien innostuksesta ja oppimiskyvyistä. Ne ovat aina innolla mukana, rakastavat touhuta ja niille on helppo tarjota mielekästä tekemistä. Kaikkea värittää kasvatukseen liittyvät tulevaisuudentavoitteet, joiden takia halua myös kartoittaa koirieni kykyjä.

Viime vuoden hurjan talo- ja piha remontin jälkeen tänä kesänä ei ole tarkoitus laittaa rahaa pihan rakennukseen, vaan katselen uteliaana mitä kaikkea viime kevään ja kesän istutuksista alkaa nousta. Kasvihuone on tämän kevään juttu, ja se olisi tarkoitus pihalle pystyttää lähipäivinä. Kasvamassa on jo mansikan, tomaatin, kurkun ja paprikan taimia, joskin emännän kiireinen elämänrytmi on vakava uhka näille pienille elämän aluille. Sääliksi käy jo valmiiksi… 🙈Sisällä talossa haaveilen sisäkattojen maalauksesta vaaleaksi. Hurjan iso työ, jonka ajattelin aloittaa tässä kevään aikana ihan hissukseen, huone kerrallaan.

Espoon Matinkylässä

Tämän vuoden kesälomat ovat minimissään, sillä yritän säästää lomiani Piikun mahdolliseen pentueeseen syksyllä. Piikulle on suunnitteilla ensimmäinen pentue loppuvuoteen ja uroskin on nyt julkaistu. Kannattaa kurkata pentusuunnitelmat. Kyselyjä tulee jatkuvasti, joten ”koronakyselijät” eivät ole ihan tuntematon käsite. Suurimmaksi osaksi ihmiset ovat kuitenkin ajatuksella liikkeellä ja hyviä koteja on laitettu korvan taakse. Kesälle ei ole juurikaan erityisiä tavoitteita, mutta ajatuksena olisi saada Piikulle agilityn lisäksi myös tokon alokasluokan kokeet korkattua. Haaveena on myös saada likalle agilityssä rakennettua vahvat kontaktit sekä kepit kesän aikana. näitä voin treenata ihan kotipihalla, joten tarkoituksena olisi hieman rauhoittaa kesällä maksullisia koulutuksia. Myös syksyn treenejä suunnittelen jo: järkevintä olisi yksityistunnit ja omatoimitreenit.

Myös muita jännittäviä suunnitelmia on, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. Kesällä on tarkoitus lähteä ainakin yhdeksi viikonlopuksi melomaan saaristoon. Kanat pääsevät ulos kesäkuun alussa ja tätä odotan jo kovasti! Tytöt ovat jo ihan mökkihöperöitä vietettyään sisätiloissa lähes 7kk. Kesälampaita meille ei tänä vuonna todennäköisesti tulekaan, sillä haluan viime kesänä myllätyn maan saavan aikaa rauhoittua ja kasvattaa vahvan nurmikon. Tämä vaatii sitten aktiivista ruohonleikkuuta ihan omalla lihasvoimalla, mutta ehkäpä pystyn siihen! 💪 mielessä on myös käynyt sellainen tilanne, jossa lampaita ei lainkaan tulisi. Tuolloin takapihallekin voisi ajatella istuttavansa jotakin, kuten esim vuorenkilpeä taloa kiertävään ŕinteeseen.

Kevät on ehdottomasti nykyään lempivuodenaikani! Ensimmäiset lämpimät päivät ja luonnon herääminen kesän loistoon on niin ihanaa seurattavaa talven jälkeen. Muuttolintuja on joka paikassa kun hanhet, joutsenet ja kurjet kerääntyvät pelloille joen uimaan. Silmut alkavat puskeaa puihin ja pensaisiin ja eläimet käyvät yhtä isoilla kierroksilla kuin ihmisetkin. Viimeksi tänään seursin keittiön ikkunasta peräti neljän oravanpoiksen leikkiä puiden oksistossa.

Keittiön ikkunaan lentänyt haukka lepäsi hetken ja lensi sitten pois.

Tänä keväänä taloudelliset huolet ovat ihan yhtä isoja kuin aina ennenkin, joten stressistä huolimatta uskon silti selviäväni niistä. Jos en nyt ihan kunnialla, niin rimaa hipoen kuitenkin 😅 auton huolto, katsastus ja kesärenkaat ovat jokakeväinen stressin aihe. Lisäksi viime sunnuntaina hiirihaukka lensi keittiön ikkunaan, päin niin, että uloin lasi räsähti säpäleiksi. En olisi lainkaan kaivannut tällaista lisämenoja, varsinkin kun totesin, että rakennuksen vakuutuksissa omavastuu on jopa 500e. Kesällä on sitten aikaa rauhoittua ja parannella myös niitä taloudellisia avohaavoja, joita väkisinkin talvi yksin maaseudulla teettää.

Oma koti 💗

Kesäkuun alussa täytän 40 vuotta. Ei tunnu siltä! Tai oikeammin, itse asiassa, koen olevani pitkästä aikaa sinut itseni ja elämäni kanssa. Sen, millaisen vision näen tulevaisuuteen. Vaikka elämä täällä maalla on välillä ahdistavaa ja yksinäistä ja tuntuu, että maailmassani varjot ovat syvempiä, niin myös valo on kirkkaampaa. Elämä virtaa voimakkaana sellaisella, joka on nähnyt myös sen toisen puolen. Olen myös kiitollinen siitä, että olen terve ja minulla on töitä, sillä näinä päivinä sekään ei ole itsestäänselvyys.

Mikä on sinun visiosi tulevaisuudesta? Mistä haaveilet ja mitä aiot tehdä sen eteen? Kevään edetessä ja korona kriisin hiljalleen helpottaessa monelle koittaa uusi alku. Nautitaan lämpenevistä ilmoista ja pitkistä valoisista illoista, niiden äärellä kaikki tuntuu mahdolliselle!

RemonttiRitva, otaksun?

Kun asuu maalla yksinään, on kätevää jos osaa tehdä omilla pikkukätösillään  jotakin. Remontoida, nikkaroida tai maalata. Usein omakotitalossa asuvilta vaaditaan kädentaitoja hieman ehkä yllättävissäkin tilanteissa. Olen aina ajatellut, ettei minulla sellaisia ole, eikä myöskään sukulaisia, jotka haluaisivat aktiivisesti auttaa talon hoidossa. Kun muutin tänne, oli varsin selvää, että olisin omillani. Vuosien myötä jotakin olen saanut tehtyä, mutta uusia, todellisia ongelmakohtia taloon ja pihaan on myös ilmestynyt.

IMG_20200425_165502_601Vaikka talo on rakennettu 1985, sitä ei kuitenkaan ole peruskorjattu. Teetätin pienen remontin ostaessani talon 13 vuotta sitten. Keittiö ja alakerta uusittiin ja hankin uuden jääkaapin. Vuosien aikana olen yrittänyt tehdä pientä pintaremonttia maalaillen seiniä, mutta vasta valtavan varaavan takan maalaaminen pari vuotta sitten muutti lopullisesti ajatukseni täällä asumisesta. Punatiilitakka hallitsi olohuonetta, vierashuonetta, eteistä ja keittiötä eli toisin sanoen koko taloa. Maalattuani sen valkoiseksi koko talo koki nuorentumisleikkauksen. Aloin pohtia mitä kaikkea muuta voisin tehdä, loppujenlopuksi kun takan maalaus oli paljon halvempi ja helpompi urakka kuin alunperin oli  pelännyt. Olin jo muutaman vuoden ajatellut, etten enää  jaksaisi talossa yksin asumista ja sen tekemättömät remontit herättivät lähinnä kauhukuvia öisin. Arki oli vaikeaa ja varsinkin talvella taistelua luonnonvoimia vastaan.

Syksyllä 2018 uusin olohuoneen valtavat ikkunat, ne kun vetivät melkoisesti, toinen niistä oli turvonnut pysyvästi siten, etten saanut kiinni sisintä lasia. Talvella ikkuna oli huurussa kaiken aikaa ja oikein kovilla pakkasilla olohuoneessa oli niin kylmä, ettei siellä kestänyt istumaan muuten kuin peiton alla ja pipo päässä. Yritin hioa itse ikkunan karmia, mutta se ei auttanut mitään. Tilasin uudet ikkunat suomalaisesta Smartia yhtiöstä. Ikkunoiden asennus piti olla vain parin päivän homma, mutta se venyi jopa kolmeksi viikoksi koska miehet joutuivat siirtämään aikataulujaan. Erityisen ikävää oli se, ettei asiasta minulle ilmoitettu ajoissa ja koin muutenkin palvelun asentajien puolelta huonoksi. Ikkunat kun olivat ilman karmeja seinän eristysvillat paljaana useamman päivän, vaikka satoi vettä. Päätin etten enää ikinä teetä mitään remonttia…

IMG_20200729_202719_162Vuonna 2015 uusin rikkinäisen vessanpöntön ystäväni avustuksella. Hän asensi minulle uuden pöntön vanhan tilalle. Juhlistin asiaa pitämällä talossa bileet. Vanhaa vessaa vedin vuosikausia ämpäritaktiikalla, joten toimiva vessa oli ihan mieletön juttu! Aina ei ole varaa teettää kaikkea ulkopuolisilla ja on vain pärjättävä sillä mitä on. Vanhat ja kuluneet laitteet jäävät helposti pyörimään nurkkiin kun ei ole mahdollisuuksia hävittää niitä itse. Kaksi vuotta sitten sain ostettua uuden pyykkikoneen ja onneksi gigantin väki haki mukaansa edelliset kolme konetta, jotka täyttivät pesuhuoneeni. Niiden liikuttaminen yksin oli täysin mahdotonta. Myös tiskikone hajosi vuosia sitten, ja ajattelin etten yksin elävänä tarvitse uutta. Ongelma on vain se, että vihaan tiskaamista! Vaikka kuinka päätin, ettei keittiöön kasaannu enää tiskikuormaa, siinä se silti viikon päästä taas oli, paheksuvasti haisemassa. Toukokuussa päätin repäistä ja käyttää tämän vuoden kesälomarahat uuteen tiskikoneeseen ja jääkaappiin, joka sekin oli jo 13 vuotta vanha. Kyllä kannatti!! Tiskikoneen myötä on ollut kiva jopa hieman laitella silloin tällöin ruokaa  ja tehdä sitä tiskiä ikään kuin tahalleen, vaikken mikään kokkikolmonen keittiössä olekaan ja syön arjessa suhteellisen kevyesti.

IMG_20200717_123650
Etupiha ennen puiden kaatoa

Viime syksynä talossa kävi Suomen vesitekniikalta mies arvioimassa käyttöputkien kunnon. Olin usein pohtinut niiden ikää ja sitä, miten kallis lasku vesivahingosta tulisi. Tällaiset asiat saattavat huonoina päivinä valvottaa öisin. Tiedät, että asia pitäisi hoitaa, mutta millä ajalla ja ennen kaikkea rahalla? Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen hinnasta, ja ostin heiltä putket. Ne asennettiin näppärästi päivässä ja sisälsivät pitkän takuun. Putkien uusiminen oli henkisesti minulle iso juttu. Kun talon huopakatto on noin 14v vanha, eli suhteellisen uusi, oli putkien uusiminen toisen todennäköisen riskitekijän eliminoimista. Kummasti se lisäsi varmuutta siihen, että selviäisin talossa vielä monta vuotta.

Kaksi muutakin tällaista isoa tekijää talossa ja pihapiirissä vielä oli. Vanha kuisti on laho ja erittäin epäviihtyisä ja etupihan valtavat koivut ja kuusi varjostivat taloa ja tekivät sen puhtaanapidon vaikeaksi. Koska talo on puusta, oli puista tarttunut sen laudoitukseen mustaa pilkkua, jota epäilin aina homeeksi. Tänä kesänä yksi isoin asia oli, kun saimme ystäväni kanssa siivottua rojua täynnä olevan kuistin.   Tämän jälkeen kävin ostamassa Salon rtvltä Tikkurilan talon pesuainetta. Onneksi innokas myyjä sai minut ostamaan sitä   ennen varsinaista homeenpoistoa, sillä pesemällä laudoitukset aineella, pilkut hävisivät kokonaan. Koska tilamaani Painepesuri ja itsevetävä ruohonleikkuri olivat koronan takia jälkitoimituksessa (kesti 4vko),  pesin talon kuistin käsin perinteisesti juuriharjalla ja ämpärillä. Kuistilta lähti kaatopaikalle 4 säkkiä rojua ja tilalle ostin pienet terassikalusteet.

IMG_20200717_123940
Näkymä takapihalta ennen puiden kaatoa

Koska minulla onneksi on pari hyvää ystävää ja auttavaisia tuttavia, on kuistin uudelleen rakentamisesta tänä syksynä sovittu tuttavan kautta. Tarkoitus on vain uusia kaide ja kaksi paksua puutolppaa, jotka pitävät kattoa ylhäällä. En malta odottaa näkeväni miten talon ilme muuttuu! Saman tutun kautta sain sovittua myös puiden kaadosta tontilla. Myrskyisinä ja tuulisina öinä  olen maannut sängyssäni valveilla, peläten, että joku isoista puista kaatuu talon päälle. Ehkäpä asiaan on vaikuttanut viime aikojen uutislinkit kaatuneista puista ja siitä, miten roudan vähyys talvella aiheuttaa lahoamista puiden rungoissa. Viimeinen niitti oli, kun huomasin talon vieressä ison haavan haljenneen juuresta puoleen väliin asti. Onneksi tuttavan tuttava tuli kaatamaan puut sitä vastaan, että hän sai viedä ne mennessään. Muutama viikko sitten pihalle saapui valtava kaivuri ja homma hoitui yhden viikonlopun aikana. Pihalta lähti yli 20 puuta ja uudet aidat pystytettiin yhteistuumin tontille. Nyt tilaa on kolminkertaisesti ja myös avaruuteen kestää tottua. Se, että aita pystytettiin kaivurin avulla säästi minulta hirvittävän suuren työn kun muuten olisin joutunut iskemään tolpat (ja tod.näk vinoon) maahan itse, yksin.

IMG_20200814_194405_895
Ilmalämpöpumppu olohuoneessa oikealla

Samalla pihaa tasoitettiin, joten nyt minun on helppo ylläpitää tasaisempaa ruohotonttia. Kenties saan sinne rakennettua jonain päivänä vaikka sen oman agilitykentänkin! Etupiha koki niin suuren muutoksen,  ettei silmä ole siihen vieläkään tottunut. Se on kuin ystävä, joka on laihtunut 40 kiloa; olet onnellinen hänen puolestaan, hän näyttää tosi hyvältä, mutta silmäsi ei vain totu uuteen lookkiin. Räystäät tyhjennettiin useamman vuoden moskasta ja katto harjattiin puhtaaksi. Ilman puita katto pysyy kunnossa eikä haravoimistakaan syksyllä enää ole lainkaan.

IMG_20200803_162950
Etupiha jälkeen puiden kaadon

Käyttöputkiremontin veronpalautusrahoilla olen hommannut uuden ilmalämpöpumpun, joka asennetiin tällä viikolla. Sen teki paikallinen Salolainen yritys. Malliksi valitsin markkinoiden kalleimman laitteen, mutta se oli minulle vahvasti suositeltu. Sukulaiseni on töissä valtion tutkimuslaitoksella ja hän kertoi laitteen omaavan parhaat ominaisuudet jatkoakin ajatellen. Toki laite on kallis, mutta toivottavasti maksaa ajan kanssa itseään takaisin. Eläinperheessä ainakin kuvittelen sen olevan myös tehokas. Jo parissa päivässä olen huomannut, miten mukava on tulla viileään kotiin ja myös sen, että ilmanlaatu tuntuu sisällä olevan hitusen parempi.

IMG_20200813_194628_260
Sokkeli maalattuna. Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö puuttuu vielä kuvasta.

Tämän lisäksi olen maalannut talon sokkelin harmaasta ruskeaksi tavoitellakseni uutta ilmettä (Tikkurilan sokkelimaali) ja myös sisällä uusia sävyjä on ilmestynyt seiniin. Vieläkin riittää haaveita: tulevina vuosina maalaan vielä sisäkatot valkoisella sävyllä, mutta se ei taida olla enää tämän vuoden homma! 🙂

Muistan ihmetelleeni taloa ostaessani, miten ikinä ystävilläni oli varaa remontteihin, mutta kun on asuntovelkainen, on pakko hyväksyä, että uutta lainaa on melkeinpä otettava sitä mukaa kun sitä on saanut maksettua pois. Talon kunnostaminen ja ylläpito maksaa rahaa, mutta toisaalta se tuo myös valtavasti mielekkyyttä asumiseen. Oma koti tarkoittaa lupaa tehdä juuri sellainen koti kuin miltä haluaa sen näyttävän. Ja sen, että seuraavana vuonna voit päättää maalata seinät vaikka punaisella, jos se sillä hetkellä tuntuu hyvältä idealta 😉 Se, että aina riittää projekteja sopii masokistiselle minälleni ja toisaalta on huikea tunne kun niitä lopulta saa valmiiksi. On hyväksyttävä, että kun asioita pakertaa yksin, ei valmista tule (ikinä) nopeasti ja joskus jälkikin on vähän mitä sattuu. Se on toisaalta oman käden työtä ja siksi rakasta. Myönnän olevani vähän katkera ihmisille, joilla on auttavia käsiä lähellä, mutta toisaalta tilanne on mikä on eikä siinä auta marista. Siltapeltotila on minun luomukseni ja sellaisenaan varsin täydellinen juuri minulle ja sekalaiselle eläinperheelleni.

Lapsena haaveilin maatalosta ja sen elämästä. Koen itseni onnekkaaksi, että olen kyennyt toteuttamaan tuon haaveen. Aina ei elämä on helppoa remonttien ja nikkaroinnin keskellä, eivätkä taulut ole ihan aina suorassa, mutta kun katselen auringon nousussa sinisenä siintävää Kurkelan järveä keittiössä tai istuskelen kuistilla kuunnellen ylitse lentäviä muuttolintuja ja pakkasöinä nukahdan tähtitaivas makuuhuoneen ikkunasta loistaen – tiedän, etten varmasti voisi olla onnellisempi muualla kuin juuri täällä. Kotona, missä kaikki unelmani ovat mahdollisia.

IMG_20200813_194628_259

Elämää maalla: vastuun raskas paino

”With great power comes great responsibility.” – Spiderman (tai Voltaire)

Elämä maalla omakotitalossa eläinten kanssa luo suuren vastuun. Olen sitä mieltä, että jo eläintä ottaessa täytyy pohtia sitä, onko sille tarpeeksi aikaa ja tilaa. Vaikka nuoren eläimen otto ja seuraaminen on ihanaa aikaa, tulisi myös pohtia mitä silloin tehdään kun kaikki ei menekään putkeen ja miten hoidetaan se tilanne, kun eläin on jo vanha. Myös talossa on aina omat huolensa. Remonttikohteita löytyy aina nurkista ja jos asiaa alkaa liikaa pohtimaan, voi yönsä helposti viettää valveilla murehtien.

FB_IMG_1575460120028
Puuma

Teetätin tänä syksynä käyttöputkiremontin kun kaikki talon putket uusittiin. Samoin osa ikkunoista on uusittu. Jatkuvat remonttikohteet saavat todella joskus valvomaan öisin, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen, että jotakin on sentään saatu alulle. Se on lisännyt huomattavasti intoani asua täällä maaseudulla. Myös pihassa riittää tekemistä, joskin siihen investointi on ikäänkuin pohjaton kuilu. On ollut pakko hyväksyä, että pitäisi olla joko remonttitaitoa tai rahaa pitää paikat sellaisessa edustuskunnossa, josta haaveilen. Valitettavasti minulla ei ole kumpaakaan. Toisaalta olen oppinut ottamaan askeleen taaksepäin, olemaan stressaamatta asioista, joille en ainakaan juuri nyt pysty tekemään mitään ja antamaan niille aikaa. Talosta kantamani vastuu on kymmenien vuosien prosessi.

IMG_20191122_152413_824
Retkeilemässä

Vastuu eläimistä on kuitenkin suurin. Mitä enemmän lemmikkejä on, sitä todennäköisempää ovat myös lisääntyneet eläinlääkärikulut. Muistelen joskus jonkun nuoremman tytön tuskailleen minulle elämäänsä lemmikkien kanssa, joiden pitoa vanhemmat eivät ymmärtäneet. Osasin samaistua, sillä omanikaan eivät välitä eläimistä ja se näkyy suhtautumisessa arkeeni ja elämääni maalla. Vaikka he ovatkin ylpeitä aikaansaannoksistani, he eivät kuitenkaan vietä täällä aikaansa. Vuosien aikana olen tottunut siihen, että vastaan elämästäni yksin ja myös niistä hetkistä, kun ongelmat kasaantuvat lähes ylitsepääsemättömiin mittoihin.

66475163_349026252441444_6036152144514514944_n
Jucaides Cayla Cahaya ”Piiku”

Muistelen sanoneeni tuolle tytölle, että elämä useamman lemmikin kanssa kasvattaa vastuuseen, jollaista harva teini tai nuori henkilö kokee. Että lauma antaa sinulle omanlaisensa perheen, perheen joka rakastaa sinua, tukee ja kuuntelee ja ennen kaikkea on aina läsnä. Hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Vastapainoksi on mietittävä tarkkaan kuinka iso lauma sinulta onnistuu yksin hoitaa ja miten ne toimivat myös keskenään. Vastuu merkitsee sitä, että tekee välillä raskaita päätöksiä siitä miten laumasi pyörii ja että jokaiselle eläimelle tarjotaan tarpeeksi aikaa sekä rakkautta. Kaikki nämä päätökset joudut tekemään yksin niinä yön tunteina kun vatvot asioitasi moneen kertaan. Ja myöhemmin elät ratkaisujesi kanssa ottaen niistä täyden vastuun. Silloinkin kun ympärilläsi olevilla ihmisillä on asiasta eriävä mielipide.

IMG_20191228_105104_758Vuosien varrella olen joutunut etsimään osalle korista uudet ihanat kodit joko ajan puuteen, kasvatusperiaatteiden tai laumassa tapahtuvien muutosten vuoksi. Olen todennut, että collielle sopiva laumakoko on noin 4-5, suurempi koiramäärä ja varsinkin pienet ikäerot aiheuttavat lisääntyvää epävarmuutta eläinten kesken, mikä puolestaan näkyy arjessa pieninä tai suurina välien selvittelyinä. Myös tila, lepopaikat ja lelut saattavat aiheuttaa kismaa eläinten kesken. Tällainen elämä ei ole kenellekään mukavaa. Ihmisen vastuu on hahmottaa kuinka monta eläintä taloon mahtuu ilman näitä kiistoja. Myös kissojen ja vuohien pitäminen yhdessä esimerkiksi huskejen kanssa ei ehkä ollut minulta paras ratkaisu, jota nyt myöhemmin olen pohtinut paljon kun olen haaveillut huskystä. Kaikki nämä ratkaisut elämä on minulle opettanut, mutta joiden tekoa en ole toisaalta katunutkaan.

3G5A1724-1Yhteiselo vaati ratkaisuja, joita kaikki eläimet oppivat kunnioittamaan, mutta mikä vaati minulta paljon. Huskit eivät ulkoilleet samalla pihalla kissojen kanssa ja aina eri aikaan kuin vuohet. Yhdessä vaiheessa minulla oli myös jopa viisi urosta, jotka eivät tulleet keskenään toimeen ja ulkoilivat siis eri aikaan tyttöjen kanssa. Aikaa kului paljon ihan koirien peruspulaamiseen kun talossa eli useampi pieni lauma. Tällä hetkellä on aivan ihanaa kun kaikki koirat tulevat keskenään toimeen ja esimerkiksi juuri urosten määrä on ajan myötä laskenut yhteen. Vaikka rakastankin uroksia, olen miettinyt josko joskus tulevaisuudessa elämä olisi helpompaa täysin ilman niitä. Pohdin nykyään paljon sitä, miten isoksi sallin lauman kasvavan ja varsinkin mahdollisen tulevan kasvatustoiminnan myötä se vaatii välillä vaikeitakin ratkaisuja. Kun asuu tällaisessa isossa omakotitalossa yksin, on helppo antaa lauman kasvaa kuin huomaamatta ja ajatella, että aina löytyy paikka uudelle tulokkaalle. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä jokainen eläin vaatii oman aikansa ja vie aikaa myös pois muilta.

IMG_2602
Minä ja vuoheni Äijä ja Akka 2013

Vastuu on suurimmillaan silloin kun eläin sairastuu. On löydettävä rahaa ja aikaa hoitaa sitä ja myös muita. Itselleni suurin murhe  on aina ollut se, ettei perheeni kärsisi. Seuraan niiden käyttäytymistä tarkkaan aina koirista gerbiileihin nähdäkseni käyttäytyvätkö ne normaalisti. Jos havaitsen poikkeuksia iskee huoli mahan pohjaan kuin lasti kiviä. Luopumisen taito kehittyy eläinten kanssa, halusi sitä tai ei. Harva lemmikki elää meitä kauemmin, joten jonakin päivänä tulee hetki kun on aika luopua. Kun eläimen ottaa, täytyy olla valmis myös luopumaan siitä, mielellään jo ennen kuin eläin kärsii sietämättömiä tuskia. Vanhojen eläinten kanssa vastuu on sitä, että osaa tulkita eläinten käytöstä oikein. Milloin on oikea aika luopua kumppanista, ystävästä? Meillä ihmisillä on vastuu ja kyky tehdä tällaiset ratkaisut eläimen kannalta oikein.

Kasvattajana näkee paljon kaikenlaista: syntymän ihmeen, mutta toisaalta myös kuolemaa kun kaikki pennut eivät aina selviä ensimmäisistä päivistä. Odotusten ja surun läpikäyminen näissä tilanteissa on valtaisa myrsky. Olet itse tehnyt ratkaisut teettää pentue ja otat vastaan sen mitä elämä antaa, riskeineen kaikkineen. Vastuu emosta ja  pennuista on suuri. Joskus on todella vaikeaa luovuttaa se eteenpäin pennun uudelle omistajalle ja toisaalta elää myös sen kanssa, että vastuuni kasvattajana jatkuu koko koiran elämän, joskus yli 15 vuotta.

FB_IMG_1562905306687
Minä ja Lifedream D-pennut 2007

Niinpä itse olen päättänyt tarjota lemmikeilleni mahdollisimman täyden elämän: hyvää ruokaa, lepoa, oppimista, leikkiä ja ystäviä. Rikkaan elämän. Ja sellaista toivon itsekin voivani elää. Elämää täynnä seikkailuja, rakkautta ja uuden oppimista. Meillä on vain yksi elämä. Yksi mahdollisuus tavoitella unelmia ja tehdä töitä niiden eteen.

Koska suuren voiman myötä elämään astuu myös suuri vastuu.

Elämäntapamuutos – milloin siinä on valmis?

Elämäntapamuutos. Suuri, mahtava sana. Työtä, hikeä ja kyyneliäkin. Omasta muutoksestani ja 35kg tiputuksesta on nyt noin 5 vuotta aikaa, enkä siltikään koe olevani valmis asian käsittelyssä tai toteutuksessa. Paino on nimittäin noussut ja jojoilee edelleen, vaikka onneksi se sentään on pysähtynyt noin +10kg. Onko elämäntapamuutos ikinä valmis? Milloin muutoksesta tuleekin pysyvä nykytila ja jatkuva työstäminen keinulaudalla päättyisi?

Ratkaisu piilee kenties itse sanassa: elämän tapojen muutos. Niin kauan kun uudet tavat ovat vallitsevia, ovat ne nykyisiä ja muutokseen ei ole tarvetta. Ja myös toisin päin. Luin jostakin, että keho ja mieli pyrkii entisiin mittoihinsa vielä viisi vuottakin varsinaisen laihtumisen jälkeen. Tämä tuntuu jotenkin masentavalta: ei auta, että paino tippuu – suurin työ on ylläpitää se! Yksi tärkeimmistä asioista onkin miettiä, miksi halusi ylipäätään tehdä elämäntapamuutoksen? Mitä se hyödytti? Kuinka tärkeää se sinulle on? Elämäntapamuutosten teko ei ole koskaan kovin helppoa. Jos olet syönyt ja liikkunut vuosikaudet tietyllä tavalla, vie oman aikansa opetalla kaikki uusiksi.  Mikäli toiveenasi on todella pysyvä muutos, tulisi edetä askel askeleelta ja maltilla. Anna itsellesi aikaa. Tässä auttaa moni asia, mutta itselläni selkeitä apuja ovat olleet:

  • innostava, intohimoinen liikuntamuoto (kiipeily ja pitkän matkan kävely)
  • kasvisruokavalio (vähähiilarinen)
  • hyvä uni
  • kannustavat ja osallistuvat ystävät (parasta!)
  • aktiivinen arki (koirat, harrastukset)

FB_IMG_1556466619853Muutoksessa suurin on kuitenkin henkinen puoli. Täytyy pystyä sinnikkäästi pitämään katse pallossa ja mieli tasapainossa. Viimeiset viisi vuotta voin karkeasti jakaa kahteen jaksoon: 3 ensimmäistä vuotta liikuin aktiivisesti ja hyvällä tempolla – seuraavaa kahta varjostaa väsymys ja taipumukseni lievään ahdistukseen. Paino nousi onneksi vain kymmenen kiloa, mutta peruskunto romahti ajan puutteen vuoksi ja lihas muuttui rasvaksi. Tämän projektin puitteissa olen joutunut useaan kertaan pysähtymään ja miettimään henkisiä puoliani. Hyviä puoliani:

  • sisu (aloittaa alusta ja jatkaa)
  • positiivisuus (usko, toivo)
  • kiitollisuus
  • tavoitteellisuus (konkreettinen kyky unelmoida)
  • joustavuus (nämä unelmat vievät aikaa)

Huonoja puoliani ovat oikeastaan näiden peilikuvat. Vaadin itseltäni paljon ja mietin usein olenko suorittajana liian perfektionisti. Saan hyviä fiiliksiä silloin kun ylitän itseni ja odotukseni.

  • itsekritiikki (ei saa luovuttaa, sillä elämäni merkityksellisyys laskee)
  • huono itsetunto (ulkonäköpaineet, elämäntilanne ja henkiset kyvyt)
  • suorittaja (kenelle kelpaan jos en onnistu?)

I learned a few years ago that balance is the key to a happy and successful life, and a huge part of achieving that balance is to instill rituals into your everyday life – a nutritious balanced diet, daily exercise, time for yourself through meditation, reading, journaling, yoga, daily reflection, and setting goals. –Gretchen Bleiler

Näiden asioiden läpikäyminen ja tiedostaminen ovat olleet merkittävä osa projektia. Askelia on otettu aina kaksi eteen ja yksi taakse. Itsetutkiskelu ja asioiden pähkääminen ei kuitenkaan loppujen lopuksi johda mihinkään, vaan tarvitaan myös rohkeutta ja todellista sinnikkyyttä rikkoa elämän aikana rakentuneita vahvoja käyttäytymismalleja. Muutos vaatii aina myös uhrautumista. En usko, että aito elämäntapamuutos on mahdollinen ilman henkisten kykyjen ja pelkojen läpikäymistä sekä sen ymmärtämistä miten ja miksi minäkuvani on rakentunut.

FB_IMG_1521270983291Tiedostan myös, että elämäntilanteeni mahdollistaa muutoksen. Olen perusterve. Minulla on päivätyö, josta vapaudun illaksi harrastuksiin. Minulla on aikaa ja rahaa tehdä minulle rakkaita asioita ja vaikkei minulla olekaan perhettä tsemppaamassa, ei toisaalta ole ketään arjessa myöskään laskemassa intoani. Vuosia kokemani yksinäisyys mahdollistaa tänä päivänä monta unelmaa. On ollut voimaannuttavaa työstää elämäni vaikeimmista kipukohdista mahdollisuuksia. Kykenen elämässä keskittymään täysillä kaikkeen siihen, mikä minulle on tärkeää ja rakasta. Myös tulevaisuus tuntuu valoisalta: jos pysyn terveenä ja ylläpidän saatua painoa ja kuntoa – mikä tahansa on mahdollista! Voin kiipeillä vuorille, meloa jäämerellä ja telttailla Lofooteilla myös viisikymppisenä. Ja vaikka nämä unelmat eivät sitten joskus toteutuisikaan, haluan elää juuri nyt kuin ne olisivat aivan käteni ulottuvilla. Vastuu oman elämänsä valinnoista on yksi tärkeimmistä ihmisen opeista. Pitää uskaltaa kohdata itsensä ja se, tekeekö oikeita ratkaisuja itseään ja muita ajatellen. Vaikka on paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa – on vielä enemmän niitä, joihin voimme. Suurin osa valinnoistamme on arjen kotoisissa ympyröissä tekemiä. Me olemme valintojemme summa ja täytyy olla riittävän rohkea myös seisomaan omien ratkaisujensa takana. Näitä ovat myös uskomuksemme itsestämme, toisistamme ja meitä ympäröivästä maailmasta.

When you feel sad, it’s okay. It’s not the end of the world. Everyone has those days when you doubt yourself, and when you feel like everything you do sucks, but then there’s those days when you feel like Superman. It’s just the balance of the world. I just write to feel better. –Mac Miller

Itselleni sisäinen motivaatio on aina ollut hirmuisen tärkeä juttu. Kun olin 8-vuotias äitini kuoli aivokasvaimen aiheuttamiin komplikaatioihin. Sairaus oli kestänyt jo vuosia, mutta hän oli vasta 31-vuotias menehtyessään. Elämä on minulle äärettömän hauras, mutta samalla väkevä asia. Pyrin haastamaan itseni, tavoittelemaan unelmiani ja kasvamaan henkisesti. Uskon, että onnellisuus ja sen tavoittelu tulisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Meillä ihmisillä on merkillinen kyky tuntea itsemme yhtä aikaa ulkopuolisiksi ja osaksi jotakin suurempaa kokonaisuutta. En minäkään näitä juttuja kirjoittaisi, jos en toivoisi voivani niillä jotenkin auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Olen kirjoittanut matkastani paljonkin, joten niihin voi tutustua lisää allaolevista linkeistä:

Onnistunut elämäntapamuutos vaatii periksi antamattomuutta ja taisteluhenkeä. Se on oikeanlaista sissihenkeä vielä vuosia laihtumisen jälkeen. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka siinä onnistuvat, mutta toisaalta en omasta kokemuksesta voi katsoa kieroon niitäkään meistä, jotka eivät siihen pystyneetkään. Siksi elämän sisällön tasapaino on yhä merkittävämpää oman jaksamisen ja olemisen kannalta. Ei siis se vaaka, vaan hyvä, energinen ja onnellinen olotila 🙂

Tsemppiä kaikille!

Stay focused, go after your dreams and keep moving toward your goals. - LL Cool J

 

Elämää maalla: kaamos tulee – oletko valmis?

No en ole. En todellakaan. Ja silti huomaan miten pimeys ulottaa lonkeroitaan minulle tärkeisiin päivän valoisiin tunteihin. Se on kuin jokin Alien leffan pelottava otus. Joskus esihistoriallisina aikoina rakastin palavasti syksyä: sen happirikasta ilmaa ja väriloistoa. Toki ne edelleen ihastuttavat ja voimaannuttavat, mutta yhä enemmän joudun työstämään ahdistustani tätä märkää ja pimeää ajanjaksoa kohtaan. Kesä meni niin, että hujahti. En ymmärrä mihin se katosi. Kunpa ajan kulun voisi jotenkin mitoittaa toisin – niin, että kesä kestäisi yhtä pitkään kuin syksy. Periaatteessahan kesä- heinä- elokuun pitäisi kulua yhtä nopeasti kuin loka- marras- ja joulukuu, mutta eihän se kulu.

3g5a9764Olen asunut 12 vuotta täällä maalla. Lähimmät katuvalot ovat 7,5 kilometrin päässä, joten kun pimeys saapuu – se todella tuntuu lähes lamaannuttavana voimana. Aamuisin seikkailen pihan ympäri taskulampun avulla ja koirat saavat ulkoilla kirkkaan valonheittimen hehkussa iltaisin. Koirat ovat kuraisia lähes kaiken aikaa ja iso märkä piha muistuttaa enemmän mutaista sotatannerta kuin nurmikkoa. Eivät koiratkaan pidä pimeässä kökkimisestä, joten kaikenlaista muuta puuhaa on keksittävä. Vielä tässä vaiheessa valoa riittää työpäivän jälkeen, mutta pian elämme taas sitä vuoden pimeintä aikaa, joka sitten kestää ja kestää ja kestää.

IMG_20181010_204104_184Olen elänyt yksin suurimman osan elämästäni, mutta rehellisesti sanoen mieluummin olisin toimivassa parisuhteessa. Varsinkin syksyisin sen ymmärtäminen tuo väkisinkin ajatuksiin herkät piirteet. Yhä useammin huomaan kaipaavani varsinkin viikonloppuaamuisin jotakuta, joka keittelisi edes joskus puolestani aamukahvia tai kantaisi puita sisälle. Jotakuta, jonka kanssa keskustella ja vain olla. Joka läsnäolollaan kertoisi, että välittää ja haluaa olla lähellä. Kumppania. Sunnuntaiaamulla heräsin siihen, että pentuni Piiku vingutteli röhkölammastaan olohuoneessa. Kyselin ääneen josko joku perheestäni voisi käydä lataamassa sen kahvin, mutta kukaan ei ilmoittautunut: loput koiristani ja kissani Bestis vain käänsivät sängyssä kylkeään.

En yleensä ehdi tällaisia pohtimaan, mutta syksy saa minut herkäksi. Se muistuttaa myös yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta, joiden kanssa olen saanut elää koko ikäni. Nuo kumppanukset muuttuvat usein syksyn ahdistuksessa myös epäkelpoisuuden tunteeksi, joka velloo sisälläni kuin kasa heisimatoja. Pitkät pimeät päivät yksin pääni sisällä saa kaikki ajatukset, myös ne typerät, laajenemaan kuin kaasupallo. Mikä tahansa muu vuoden aika en murehdi moisia, mutta syksyllä siihen on aivan liian paljon aikaa. En hämmästele, että syksyisin muodostetaan helposti uusia parisuhteita, koska tarve käpertyä jonkun kainaloon kasvaa lähes 100%.

Sohvan kutsu ja ravitsemus

15747530_10154788234758955_6401094533578372198_nPimeänä vuoden aikana minäkin vietän paljon aikaa sisällä. Kietoudun Netflixin kanssa sohvan nurkkaan ja mutustelen suklaata päivät pitkät. Rakasta suklaata. Se auttaa lähes kaikkeen vaivaan. Myös syksyyn. Kosteus kietoutuu talon ympärille ja alan taistella sitä vastaan lämmittämällä takkaa usean kerran viikossa. Takan  ja puusaunan tuoksu on syksyn ja talven parhaita puolia, koska kesäisin en jaksa tai ehdi lämmittää saunaa. Siinä on myös iso työ, sillä puita pitää ostaa, käsitellä ja kannella paikasta toiseen. Takan pellit pitää muistaa myös sulkea, jottei kallis lämpö karkaa taivaan tuuliin. Väsymystä ja ahdistusta vastaan taistelen suklaan lisäksi myös vitamiinein: syön purkista D-, B2, C- vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia, kaliumia ja kasvissyöjille tarkoitettu monivitamiini- ja hivenaine porejuomaa. Ihan sama toimivatko ne vai ei, mutta on pakko yrittää. Olen jo vuosia ollut varma siitä, että einekset, liika rasva ja ns. teollisesti tuotettu ruoka turruttavat verenkierron lisäksi myös aivosolut. Siksi ravinteikas ja terveellinen ruokavalio auttaa jaksamaan syksyn pimeydessä. Satunnaiset herkut toki on pakko sallia itselleen 😉

Liikunta, luonto ja lepo

23722541_1825478647743304_5828477540217670355_nLiikunta auttaa aina, mutta lamppu päässä on raskasta lähteä pimeyteen lenkille. Siksi pyrin haalimaan erilaisia sisäharrastuksia kuten agilitya ja kiipeilyä kalenteriin. Syksyllä onkin hyvä aika aloittaa jokin uusi innostava harrastus.  Kun viettää suurimman osan vuorokaudesta pimeydessä, toimii Salmisaaren kiipeilyareena minulle kuin suunnaton kirkasvalolamppu. Lisäksi on ihanaa nähdä nuoria, hymyileviä ja innostuneita ihmisiä tekemässä juuri sitä mitä rakastavat. Aina kun vain mahdollista pyrin ulkoilemaan valoisaan aikaan. Metsässä vietetyt hetket ovat tapa saada nollattua pää ja rentoutua. Luonnossa liikkuminen antaa kuin huomaamatta isommat perspektiivit omille ajatuksille ja myös sille ahdistukselle. Kun tuntuu erityisen pahalta, pyrin tietoisesti myös kiinnittämään huomiota kaikkeen kauniiseen ympärilläni: onpas upean värinen marjapensas, tai katsopas noita naapurin vaahteroita! Miten hienot sävyt niiden lehdissä onkaan! Taivaskin on tänään hitusen vaaleampi kuin eilen… Tänään onnistuin lenkkeilemään metsässä sen 1,5tunnin aikana, jolloin EI satanut, joten aurinko siivilöityi puiden välistä upeasti. Voimaantuminen on varsinkin syksyllä varsin rankkaa, mutta idearikasta hommaa. Sateessakin voi lähteä ulos, vaikka se vaatii vähän enemmän vaivaa. Toisaalta lenkin ei tarvitse olla pitkäkään kun tulee jo raikastunut fiilis.

3G5A1724-1Kun pimeys saartaa taloni nurkat, menen nukkumaan hyvin aikaisin. Hyvä uni on minulle erityisen tärkeä juttu, sillä olen toimelias aamuvirkku. Kuin pikkulapsi konsanaan, saatan jo kahdeksan jälkeen painua sänkyyn hyvän kirjan tai Netflixin kanssa. Kymmenen aikaan olen jo horroksessa. Olen huomannut, että ilman 8 tunnin yöunia useamman kerran viikossa alkaa pääni ajatukset kääntyä negatiivisempaan suuntaan. Hyvä yöuni on halpa lääke masennukselle.

Ystävät ja sosiaalisuus

Työni on yksinäistä puurtamista, missä ei juuri pääse keskustelemaan. Tämä vaikuttaa minuun sosiaalisena eläimenä suuresti. Tuntuu, että pää hajoaa kaiken hiljaisuuden keskellä. Siksi kaipaan ihmisiä ympärilleni, sosiaalisia iloisia tapauksia, jotka vetävät minutkin valoonsa. Kun yhdessä sovittuja menoja on viikon aikana muutama, menee aika nopeammin. Ystävien seura on parasta lääkettä syksyyn: heille kelpaan sellaisena kuin olen, heidän kanssaan jaamme arjen ilot ja murheet ja keskustelemme yhteisistä jutuista. Yhdessä harrastuksissa kulkeminen ja tulevaisuuden suunnittelu on luksusta.

DSC_0629_2
Minä ja koirat, kuva: Linda Toivonen

Vaikka matkat täältä maalta ovat joka paikkaan pitkiä, käyn esimerkiksi viikonloppuisin  kiipeilemässä parhaan ystäväni kanssa ja sen jälkeen menemme usein syömään Isoon Omenaan. Sen parempaa ei olekaan kuin arjen ja unelmien jakaminen ystävien kesken, joten pitää nähdä hieman vaivaa nähdäkseen ystäviä viikottain.

Minulle vaikeimmat kuukaudet vuodessa ovat aina olleet nämä loka-, marras ja joulukuu, sillä heti vuoden vaihtuessa olemme menossa kohti kevättä ja se on minulle positiivinen käänne. Maalle muuton jälkeen syksy tuntuu kuitenkin joka vuosi vaikeammalta. Tänä syksynä varmasti voimaannuttavin asia minulle on nelijalkainen perheeni ja varsinkin nuorimmaiseni, tammikuussa vuoden täyttävä koiranpentuni Piiku. Sen energisyys on samalla äärettömän raivostuttavaa, mutta myös ihanaa. Se on aina valmis kanssani lenkille tai harrastamaan ja se rakastaa touhuta yhdessä. Koska vanhemmat koirani eivät juuri leiki sen kanssa, muodostamme yhdessä varsinaisen tehotyttökaksikon. On ihana myös tietää, että kaikki tekeminen vahvistaa suhdettamme myös jatkoa ajatellen. Koirat myös ovat oivaa seuraa sikäli, että.ne lämmittävät sängyssä jalkopäätä ja kaivautuvat sohvalla kainaloon. Mitä lähempänä, sen parempi. Kun kotiin tullessa minua vastassa on lauma iloisia ja rakastavia olentoja, on pakko olla varsin kiitollinen elämäni sisällöstä.

Toivon kaikille voimia syksyyn ja pimeyteen. Löydetään valoa toisistamme.

”On parempi sytyttää kynttilä, kuin kirota pimeyttä.”

 

Kesä 2019 – jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain … oranssia?

Puolen vuoden välein on tavakseni tullut käydä läpi tavoitteitani ja elämän suuntaa. Yleensä vuoden vaihteessa ja uudelleen kesälomani jälkeen. Aikaisempia kesäseikkailuja voi lukea blogista. Tänä kesänä olen touhunnut lähinnä koirien parissa, mikä onkin virkistävää vaihtelua. Kiipeilemässä ja melomassakin olen sentään päässyt käymään, mutta koirien kanssa puuhailu on ollut pitkästä aikaa erittäin antoisaa ja olo on ollut sen myötä varsin harmoninen. Olenkin ihmetellyt tätä rauhallisen seesteistä, onnellista olotilaa jo pari kuukautta. On ihanaa kun on selkeä suunta elämässä ja toisaalta lukuisia eri vaihtoehtoja miten edetä. Kesälomani koostui kahdesta pätkästä, joista ensimmäiset kolme viikkoa kesä- heinäkuussa ja yksi elokuun puolessa välissä.

3G5A0695
Uimassa

Lomani alkoi viikko ennen Juhannusta. Olin keväällä joutunut töissä hiukan uusiin tehtäviin ja se tuntui kyllä luissa sekä ytimissä pienenä työuupumuksena. Lisäksi iltaisin koiraharrastukset ovat vienneet paljon aikaa, mutta olen siten saanut hyvin nollattua pääni. Kesäkuussa auto vaati huoltoa lähes viikon välein ja näin myös ystäviä loman aikana. Lue lisää linkeistä!

  • ma 17.6 auton huolto, ystävällä käymässä ja illalla pentuagsa
  • ti 18.6 Rallitoko
  • ke 19.6 valokuvausta Korkeasaaressa
  • to 20.6 Agsavalmennus
  • pe 21.6 Juhannus, paras ystäväni tulee yökylään. Retkeilyä Iso-Valkeella
  • la 22.6 Kaupunkipäivä Piikun kanssa Isossa-Omenassa ja Espoon Matinkylän rannassa
  • su 23.6 Kesäkiikut yhdessä Sarin kanssa Kauhalassa

3G5A0724
Iso-Valkee, juhannus 2019

Kesän aikana olen myös tutustunut koiratouhuissa uusiin ihmisiin. On ollut ihanaa löytää uusia tuttavia ja jakaa koiratietoa puolin ja toisin ❤ Lajin kuin lajin parissa on ollut hauskaa höpötellä ihmisten kanssa omaa vuoroa odotellessa. Onpa käynyt niinkin, että vesisateessa agsaa treenatessa sain jopa takin lainaksi kanssatreenaajalta! Olen kaivannut paljon tätä sosiaalista puolta harrastamisessa ja kai se on myönnettävä, että vaikka meitä koiraihmisiä on moneen junaan, olemme kuitenkin lähtökohtaisesti aika avoimia, rentoja ja hauskoja tyyppejä. Kaikkia yhdistää rakkaus koiraan ja vilpitön halu toimia sen hyväksi. Tämä yleensä näkyy myös asenteissa. Vanhoja tuttuja on ollut myös hauskaa nähdä näyttelyissä ja meselangatkin käyvät nykyään taas kuumina 🙂

67281423_2172984682992697_8424331579463041024_n
Halikonjoki

Kiipeilemään ei ole ollut hirmuista hinkua ja jotenkin kesän aikana on selkeästi mielessäni vaihtunut uusi lehti. Koiratouhut vievät yhä enemmän aikaa ja olen tästä erittäin innoissani. Viime kesänä kokemani ahdistus on sulanut pois, eikä enää harmita vuorikiipeilyjen kariutuminen. Itseasiassa, rahaa olen sitonut valtavan varaavan takan maalaukseen, ikkunaremonttiin (aloitettu syksyllä 2018) sekä tulevaan käyttövesiputkiremppaan (syyskuu 2019) ja niinpä elo täällä maalla tuntuu jälleen muutaman vuoden tuskailun jälkeen juuri siltä, mitä minun kuuluukin tehdä. Kuin palaset loksahtaisivat taas paikalleen. Rakastan maaseutua ja näitä maisemia ja nyt kun talokin alkaa olla peruskorjattu, on se tuonnut yhteisiä vuosia lisää. Haaveeni on viettää täällä monia rikkaita vuosia, kuin tv-sarjan tanskalainen maajussi ikään! 12 vuoden asumisen jälkeen olen vieläkin erittäin motivoitunut rakentamaan elämääni tänne Kiskoon.

  • ma 1.7 Agsaa, omatoimitreeniä Maijun kanssa Salon koirahallilla
  • ti 2.7 Isä tuo lautatavaraa ja uusia valaisimia, melontaa iltasella
  • ke 3.7 Auton huolto
  • to 4.7 Valokuvauskeikka Helsingissä
  • pe. 5.7 Unton nimipäiviä viettämässä Maijulla, vierailulla Keyword-kennelissä
  • la 6.7 Retkeilyä Teijon Hamarijärvellä
  • su 7.7 Tuusulan näyttelu Jukan ja Puuman kanssa

3G5A5345
Piiku ja oranssit uudet liivit!

Tuusulan näyttelystä meille saapui viikoksi hoitoon Jukan morsmaikku Piitu. Ensimmäinen kesän työviikko alkoikin siis pyörittämällä kotona kahta laumaa: piiku & piitu tiimi ja Jukka omien tyttöjen kanssa. Astutustilanteet saivat aikaan hieman harmaita hiuksia, mutta lopulta Jukka onnistui astumaan Piitun hienosti kolme kertaa. Jäimme jännityksellä odottaamaan tiineyden vahvistumista, mikä tapahtuikin elokuun alussa : 3-4 pentua tulossa!! Jippii!!

Lauantaina 13.7 kävimme ystävieni kanssa melomassa Ruoholahdessa ja vuokrasimme kajakit Laguunista. Oli upea ja lämmin päivä, meillä oli hurjan hauskaa. Jälkeenpäin istuimme terassilla olutta siemaillen.

67071110_10220424794234471_1890360843799887872_n
Piiku ja veli parikilpailussa Nastolassa

Sunnuntaina 14.7 oli kauan odotettu Piikun ensimmäinen pentunäyttely Lahden Nastolassa. Sain mukaani Keyword kennelin Riipin Elinan ja matka sujuikin joutuisasti Piikun nukkuessa ja meidän höpistessä koirajuttuja. Ja niitähän riitti!!:D Paikalla oli kasvattaja Suvin pentutapaaminen ja Piikunkin sisaruksia oli saapunut aika liuta! Oli todella hauskaa tutustua kaikkiin ja erityisesti Piikun isän omistajaan Paulaan, joka kilpailee koiriensa kanssa useammassa lajissa. Myös Piikun äiti oli paikalla omistajansa Lindan kanssa ja hän otti Piikusta upeita kuvia kehässä. Kiitos kaikille! Piiku voitti oman luokansa pikkupentunartut ja sai kunniapalkinnon! ❤

Keskiviikkona 17.7 Pääsimme Piikun kanssa kokeilemaan hakua Pauliinan ryhmään Liedossa. Olipas meillä mukavaa!! Piiku sai päälleen ensimmäistä kertaa oranssin palveluskoirien liivin 😉

Lauantaina 27.7 Meillä oli kesän kuumin päivä ja aloitimme agilityvalmennuksella Tassupäivillä. Sen jälkeen lähdin melomaan Halikonlahdelle yhdessä junalla Saloon saapuneen ystäväni kanssa. Halikon joki on niin upea, että oli hienoa päästä esittelemään sitä myös hänelle.

3G5A6730
Unto erkkarissa 2019

Erkkariviikonloppu 3.8-4.8 Lauantaina koittikin paljon odotettu päivä, kun pakkasimme Maijun kanssa auton täyteen koiria ja läksimme Kuopion erikoisnäyttelyyn. Matka kesti lauantaina 6 tuntia, mutta koirat matkustivat esimerkillisesti: omani takaluukussa ja Unton takapenkillä häkissä. Yövyimme Kuopion keskustassa Steiner-koulussa, jonka tilavissa huoneissa oli meidän hyvä olla. Aamulla kuuden aikaan nousimme vähin äänin ja siirryimme näyttelypaikalle. Ilmassa oli syksyn koleutta kun odottelimme kehien alkua, mutta onneksi päivän mittaan aurinko alkoi taas paistamaan. Paikalla oli paljon tuttuja, mm. Unton kasvattaja Päivi sekä Unton isän omistaja Katja. Koirat pärjäsivät tiukoilla suomalaisilla tuomareilla odotettua paremmin. Jukka sijoittui avoimessa ERIllä kolmanneksi. Puuma sain EHn, mutta valittiin paras pää ja korvat- sekä paras häntä ja liikkeet- sarjoihin. Piiku voitti jälleen pikkupentunartut ja sai kunniapalkinnon ja Unto sijoittui omassa luokassaan pikkupennuissa neljänneksi. Kotiuduimme vasta puolen yön aikaan, joten viikonloppu oli hauska, mutta raskas.

3G5A5356
Piiku paimentamassa

Elokuussa minulla oli vielä yksi viikko lomaa, joka sujuikin enemmän levon merkeissä ja kotinurkkia kunnostaessa.

  • su 11.8 Espoo boulder, syömässä Isossa-Omenassa, leffassa
  • ma 12.8 Maijulla, teen pitkän lenkin koirien kanssa
  • ti 13.8 Siivouspäivä
  • ke 14.8 Putkiremontin konsultaatio, Hakukurssi!
  • to 15.8 Maalaushommia, mummolla, agsavalmennus alkaa
  • pe 16.8 Maalaushommia, kaupoilla, Jimi saapuu
  • la 17.8 Korkeasaari
  • 18.8 Kiipeilemässä

Upea kesä takana! Vaikeaa uskoa, että pian on jo syyskuu ja katse kääntyy kohti kynttilöitä, villasukkia, oman takan loimua ja sohvan nurkkaa. Tarkoituksena on syksyllä käydä edelleen kiipeilemässä 1-2 kertaa viikossa ja agilitya Piikun kanssa harrastamme aina torstaisin Agipowerin koirakoulussa Taija Salokanteleen valmennuksessa vuoden loppuun saakka. Tämän lisäksi on luvassa paimennusta, hakutreenejä ja tokoa sekä omatoimi- että ohjatuissa treeneissä. Aika ei käy pitkäksi! Kesälampaamme muuttavat takaisin kotiinsa oletettavasti syyskuun loppupuolella, mutta ensi kesäksi lampaita on tarkoitus hankkia jälleen meitä piristämään! Kunhan Piikulle tulee lisää ikää, alan myös pidentämään kävelylenkkejämme nykyisistä 4-6km lenkeistä 8-13kilsaan, jotta saan normin pitkänmatkanlenkit pyörimään pari kertaa viikossa. Agilitya js kiipeilyä ajatellen hyvä peruskunto on sekä minulle, että koirille tarpeen. Odotan tätäkin innolla! Oikein hyvää syksyn alkua kaikille!