Kyynpuremia, lintupongausta ja muita kuulumisia

Tuhannen ja yhden tapauksen sattumia Siltapeltotilalla

Olen omistanut koiria 15 vuotta, enkä ole luojan kiitos koskaan joutunut tekemisiin kyyn kanssa metsissä ulkoillessani. Mutta tällä viikolla olemme joutuneet sitten sitäkin enemmän kohtaamisiin tuon elukan kanssa. Olen aika eläinrakas ihminen ja tiedän kyillä olevan tärkeä osansa metsän ekosysteemin kannalta, mutta huoli omista rakkaista lemmikeistä saa kyllä pohtimaan voisiko mokomaa ryökälettä hävittää maanpäältä kokonaan…

Torstaina lähdin tuttuun tapaan nahkojen kanssa metsään töiden jälkeen, siinä kello kolmen pintaan, missä ne pienissä porukoissa saavat juosta vapaana. Maasto on kallioista ja sanoinkin ystävälleni puhelimessa, että nyt alkaa olla jo käärmeaika. Tullessani autolle koirat äkkäsivät jotakin ryteikössä ja menivät uteliaina katsomaan. Huusin tiukasti, että pois sieltä ja kaikki tulivatkin hetken ihmeteltyään luokseni ja matkaa jatkettiin. Vain muutaman kymmenen metrin päässä terrierini Missy meni oudoksi: tuli viereeni kävelemäään, roikotti päätään ja vaikutti huonovointiselta. Koira on sellainen on/off-malli joten tiesin jotakin olevan vinossa ja pohdin ääneen oliko ryteikössä sittenkin ollut jotakin. Nostin Missyn syliin ja kannoin autolle ja huomasin pienen naarmun sen kuonon päässä, joka alkoi jo ikävästi turvota. Komensin isot koirat autoon, soitin samantien Saloon Animagiin ja sain vihreää valoa akuuttiin keikkaan. Missy istui vieressäni etupenkillä jo melko lasittuneena. Onneksi kotiin on metsästä vain muutaman minuutin automatka ja heitin isot koirat sisälle melkoista vauhtia. En nähnyt niissä mitään turvotusta tai outoa käytöstä, mutta toisaalta huoli Missyn suhteen oli suuri.

Eläinlääkärissä Missylle annettiin kyyn vasta-ainetta, joka maksoi muikeat 300e, mutta muutaman tunnin nesteytyksen jälkeen koiran olo parani selkeästi. Missy, joka ei päästä vieraita iholle ja haukkuu pidättyväisenä meillä vieraat, antoi lääkärin laittaa kanyylin ja suorittaa hoitotoimenpiteet ilman mitään ongelmaa. Siitä tiesin, että se oli todella kipeä. Saimme noin seitsemän aikaan kotiutumispäätöksen ja ajelin kotiin.

Kotona päästin isot koirat pihalle pissalle ja siinä niitä seuraillessani huomasin, että Lyylin kuono oli turvonnnut huomattavasti. Ei auttanut kuin soittaa Turkuun päivystävälle, että mitäs tehdään. Lyyli oli siis ollut hoitamatta jo viisi tuntia pureman jälkeen, mutta se oli ihan reipas ja kivuttoman oloinen. Päätimme lääkärin kanssa, että parasta oli nesteyttää se mahdollisimman pian. Niinpä pakkasin autoon Missyn ja Lyylin ja ajoin yöksi Turkuun Tuhatjalkaan.

Lyyli oli ihan reipas ja pirteä kunnes se sai vahvoja kipulääkkeitä, jotka tekivät siitä tokkuraisen. Nestettä se sai tipassa suoraan suoneen nelisen tuntia. Turvotus eteni kaulan alle, minne yön aikana muodostui kananmunan kokoinen patti. Sen huuletkin turposivat kivikoviksi ja tönköiksi, mutta onneksi henki kulki koko ajan normaalisti. En voi kuin tuhannesti kiittää sekä Salon Animagin väkeä, että Turun Tuhatjalkaa – jälleen kerran asiantuntevaa ja lempeää palvelua: minulle tarjottiin kahvista ja filteistä lähtien mukavat olot ja yö menikin hoitohenkilökunnan kanssa rupatellessa ja suomipeliä telkkarista seuraten. En ole tyyppiä, joka vähästä hätkähtää, mutta nyt on kyllä olleet melkoiset pari päivää! Luotettava ja asiallinen palvelu molemmissa paikoissa oli minulle hirmuisen tärkeä juttu.

Ystäväni tuli tuomaan minulle ruokaa puolen yön aikaan ja kotiin pääsin kahden aikaan. Otin keittiöön varmuuden vuoksi seurantaan myös Jukan ja Miinan, jotka niin ikään olivat metsässä, mutta eivät osoittaneet mitään oireita. Lyyli ja Missy olivat perjantaina hyvin vaisuja ja kipeän oloisia. Nyt sunnuntaina, kolme päivää puremasta, molempien turvotus on laskenut ja olemukseltaan ovat ihan normaaleja. Annan niille edelleen kolme kertaa päivässä kissan ruoalla maustettua vettä ihan kunnon kupilliset, sillä nesteytyksestä tulisi huolehtia. Vaikuttaa siltä, että välitön vaara niiden kanssa on ohi, mutta kyyn myrkky voi olla salakavalaa: se voi ajan kanssa tuhota munuaiset ja maksan joten seurailen nyt molempien yleiskuntoa ja pissaamista kuin haukka. Vastamyrkky Missyllä toimi nopeasti: sen toipuminen oli paljon nopeampaa kuin Lyyylin, eikä se koskaan turvonnut niin mahdottomiin mittoihin.

Eilen lauantaina päätin rentoutua pitkällä lenkillä husky Wilyani kanssa ja lähdin kiertämään 15km lenkkiä yhdessä sen ja Ramseksen kanssa. Wilyalla on höpsö tapa hyppiä ojanpientareelle metsästämään päästäisiä, hiiriä, pikkulintuja ja milloin mitäkin siinä täydessä vauhdissa. Eilen se löysi yhden mädäntyneen sammakon, hiiren, kananluun? Kuolleen särki-kalan ja – suureksi kauhukseni – noin 5 kilometrin päästä kotia – mustan noin 40cm pitkän ja peukalonpaksuisen käärmeen, jonka päälle se hyppäsi ennen kuin ehdin kiskaista remmistä. En nähnyt puriko se, mutta käärme luikerteli samantien kauemmas.

Kotimatka ei rentoutumisesta ollut tietoakaan kun itkin järkytystäni, väsymystäni ja yleistä vitutusta. Käskin Wilyaa vähän väliä pysähtymään, jotta näkisin turpoaisiko se naamastaan tai tassuistaan. Kun pääsin kotiin soitin jälleen päivystävälle, mutta kun tapahtuneesta oli jo tunti aikaa eikä koira näyttänyt oireita päätimme seurata tilannetta. Koko illan pidin Wilyan keittiössä ja kävin kurkkaamassa sitä muutaman minuutin välein. Viiden tunnin jälkeen uskalsin huokaista – turvotusta ei ollut ja koira vaikutti ihan normaalille. Tänään sunnuntaina Wilya on vähän pitkästä lenkistä väsynyt, mutta ei linkuta tai ole kipeän oloinen.

Olen päättänyt, etten ikinä enää lenkkeile missään. En edes talvella. Jos meidän täytyy lähteä omalta pihalta, pakkaan kaikki koirat sellaiseen muoviseen hamsteripalloon. Ettäs tiedätte.

Sons of Anarchy – riding free & strong!

Huomattavasti rentouttavampia lemmikkejä ovat talon terraarioissa elelevät kaverit. Gerbiilit ovat nykyään kaikki niin kesyjä, että nappaavat suoraan kädestä jauhomatoja. Niiden terraario on jatkuvasti muutoksessa, kun ne siirtelevät puruja sinne sun tänne ja käyvät innostuneena niille antamieni vessapaperirullien tai kananmunakennojen kimppuun. On aika uskomatonta miten nopeasti heinä tai tuore ulkoa keräämäni ruoho katoaa näkyvistä. Olen niin ihastunut näihin pieniin kavereihin, etten ymmärrä miksi en ottanut niitä jo aikaisemmin!!

Opie on vähän kuin suosikkini, koska se on varsinainen linssilude, mutta kyllä Jax ja arempi Juicekin saa sydämeni pamppaamaan. Hieno hetki oli kun myös Juice uskalsi viimein napata sormista jauhiksen! Pojat ovat hereillä hiukan eriaikoihin ja varsinkin työkaveriltani saamani paksu pahviputki on ahkerassa käytössä terran yläosassa.

Parta-agamani Taisto on heräämässä talviunilta ja viettääkin noin joka toinen päivä hetkisen seuraten mielenkiintoisena olohuoneen elämää. Olen niin iloinen, että se tuntuu viihtyvän olkkarissa seuraillen tapahtumia melkoisen pitkiäkin aikoja. Se on aloittanut syömisen vähän hitaasti: sirkkoja menisi vaikka parikymmentä päivässä, mutta matoja ei vielä maistu kuin kymmenisen päivässä. Lisäksi se saa salaattia ja vähän omppuja samalla kuin muutkin perheen pienimmät: gerbiilit ja linnutkin syövät tuoretta ruokaa siementen lisäksi. Minulla onkin siistit pinot kanarehua, kauraa, ruokahiekkaa, heinää, kalkkia ja siemenrehua olkkarin kaapissa suljetuissa rasioissa.

Lintupongausta – sisällä ja ulkona

Gerbiilipoikien viereisessä terraariossa asustelevat meille pari viikkoa sitten muuttaneet viiriäiset. Rusina-kukko ja sen kaksi kanaa Näkkäri ja Pähkinä ovat kotiutuneet ihan kivasti ja Rusina ja Näkkäri ottavat jo kädestä jauhiksia. Hieman harmittaa, että ainoa tällä hetkellä muniva kana on Näkkäri, joten saan pienen munan vain kerran päivässä. Jos kaikki kolme olisivat olleet kanoja, munia olisi voinut tulla kolmekin päivässä. Olen kuitenkin saanut jo tehtyä yhden munakkaan: se vaati viikon munat 😀 Mutta oli se herkullista! Mielessä on käynyt josko hankkisin näitä äärimmäisen helppoja ja siistejä lintuja lisää: niiden seuraaminen kun on rentouttavaa, mutta myös hyödyllistä – ne ovat suhteellisen ahkeria munijoita. Sitä en tiedä miksi Pähkinä ei ole vielä aloittanut munimista.

Aloitettuani valokuvauksen monimuoto-opinnot Muurlassa viime kuussa, olen innostunut uudelleen kameran käytöstä ja lintupongauksesta! Laitoin pieniä talipalloja olohuoneen ikkunan taakse ja olen seuraillutkin lintujen vierailuja tyytyväisenä. Minusta tuntuu siltä, ettei täältä kotoa tarvitse enää lähteä mihinkään kun aina riittää jotakin mielenkiintoista puuhattavaa ja seurattavaa! Suurimmaksi osaksi meillä vierailee peipot, talitiaiset ja sinitiaiset, mutta harvinaisempiakin kavereita on näkynyt. Ulkona onkin melkoinen ryysis kun räkättirastaat ajavat takaa harakoita, pelloilla käyskentelee laulujoutsenet ja kurjet ja talon räystäisiin ovat vihdoin saapuneet jokakesäiset vieraat: haarapääskyt.