Toteutimme ystävieni kanssa vihdoin haaveemme seinäkiipeilystä Kiipeilyareenalla. Olimme siis kaikki ensikertalaisia ja paikalle saavuttuamme katselimme ikkunasta hetken korkeudessa roikkuvia kiipeilijöitä. Näkymä oli sen verran huima, että alkoi viereinen keilahalli houkuttaa. 😉 Lohduttauduimme kuitenkin sillä, että tuskin kyseinen seinä oli meille aloittelijoille tarkoitettu, varmasti nämä olivat niitä pohjoismaiden korkeimpia seiniä – ammattilaisille.
Paikkalla oli paljon ihmisiä ja kaikki olivat hyväntuulisia, myös henkilökunta. Saimme selkeät ohjeet valita kengät ja valjaat ja sitten olikin aika kokeilla nousua. Vaikeinta koko hommassa oli luottaa vaijeriin, jonka varassa turvallisesti laskeuduttiin alas. Itsekin innostuneena kiipesin korkealla – vain huomatakseni, että oli vaikeaa irrottautua seinästä tyhjyyden päälle. Muutaman kerran harjoittelun jälkeen se kuitenkin alkoi sujua.
Olin varsin ylpeä itsestäni kun kiipesin kolme seinää melkein ylös asti ja uskalsin tulla alaskin vaijerin avulla. Tunne oli aika huima, kun tajusimme kiipeävämme samaa seinää kuin mitä ikkunasta aikaisemmin kauhistelimme 😉 Pureva nälkä kiipeilyyn jäi ja ehdottomasti tulemme kiipeilyareenalle säännöllisesti jatkossa!
Lifedream Colliet 
Mulle vaikeinta oli voittaa korkeanpaikankammoni ja löytää jostain käsivoimia, joita mulla ei ole ollenkaan. Mutta mahtavaa oli, korkeankammo ei vaivannut lopussa ollenkaan ja käsivoimiakin löytyi sen verran, että melkein ylös asti jaksoi. Tuli todella itsensä voittanut fiilis, puristin muutaman kirosanan voimalla itseni niin äärirajoille kun jaksoi. Hei mahtavaa, pian uusiksi 🙂
Joo, ihan huikea kokemus oli kyllä 🙂 Itselle tuli heti tavoite päästä kiipeämään kaikki vaijeri seinät eri vaikeusasteilla. Mutta ne vapaat seinät kyllä hirvittää melkoisesti. Katsotaan 😉