Osallistuin eilen ensimmäistä kertaa Helsingissä vuosittain järjestettävään Adventure Night- nimiseen tapahtumaan, jossa päätavoitteena on esitellä erilaisia extreme- ja outdoorharrastajien tekemiä dokumenttielokuvia. Kyseessä on jo yhdeksättä kertaa järjestettävä tapahtuma, joka alkujaan on suunnattu kiipeilijöille, mutta on vuosien saatossa kasvanut kattamaan kaikenlaisia outdoor-elokuvia. Istumalihakset olivat kovilla kun katsoimme elokuvia kellon ympäri. Lisäksi paikalla oli erittäin mielenkiintoisia puhujia. Ensimmäistä kertaa tapahtuma järjestettiin Savoy-teatterissa, joka tarjosikin mielestäni mukavat ja intiimit puitteet.
Päivä alkoi kotimaisella Takaisin Pintaan- sukellusdokumentilla, joka minun on pitänyt katsoa jo pitkään. Viime vuonna laitesukellus oli vahvasti tulevaisuuden asialistalla ja dokumentin näkeminen jo pelkästään siltä pohjalta oli tärkeää. Tällä hetkellä kyseinen harrastus on kuitenkin jäänyt hieman taka-alalle ajan puutteen ja taloudellistenkin seikkojen vuoksi. Dokumentti oli mielestäni erittäin puhutteleva ja taitavasti toteutettu, ilman draamaa tai asialla mässäilyä. Se oli myös mielestäni rehellisesti suomalainen, suomalaisilla aidoilla ihmisillä ja mentaliteetilla. Paikan päällä oli puhumassa ja kysymyksiin vastailemassa yksi sukeltajista; Patrik Grönqvist. Tämä lisäsi melkoisesti henkiökohtaista kokemusta tapahtuneesta. Huikea juttu, että hän pääsi paikalle!
Takaisin Pintaan kertoo neljästä suomalaisesta sukeltajasta ja heidän tovereistaan, jotka viranomaisia uhmaten hakevat menehtyneet ystävänsä vedenalaisesta luolasta kotiin. Luolasukellusryhmä kohtaa pahimman painajaisensa, kun kaksi ryhmän jäsentä menehtyy syvälle luolaan Norjassa. Onnettomuudesta selvinneet sukeltajat päättävät koota oman pelastusryhmän ja hakea menehtyneet ystävänsä luolasta pois sen jälkeen, kun kansainvälisesti koordinoitu nosto-operaatio todetaan liian vaaralliseksi. Hengenvaarallinen sukellus joudutaan suorittamaan sekä viranomaisilta että uutisvälineiltä salassa.
Meru Film on tituleerattu yhdeksi parhaimmista vuorikiipeilydokumenteistä koskaan ja se onkin ehdolla parhaan dokumenttielokuvan Oscar-ehdokkaaksi. Kyseinen dokumentti voitti myös Sundance Film Festivalin yleisöpalkinnon. Henkeäsalpaavat maisemat ja kuvaus jäivät dokumentissa lähes päähenkilöiden varjoon. Itseäni elokuva muistutti asenteesta, jota jokainen tuolla tasolla kiipeävä tarvitsee suhteessa tovereihin: absoluuttista luottamusta ja toisaalta myös tietyn tyyppistä kemiaa, jotta unelmien rakentaminen yhdessä onnistuu. On merkitystä sillä, kenen käsiin elämäsi langat jätät ja toisaalta silläkin, ettei vuoren rinteellä päätöksiä voi tehdä koskaan yksin.
“Meru is more than a gripping tale of human resistance, survival and friendship with killer cinematography. It is a thoughtful meditation on life, death and everything in between.” -NEWSWEEK
Illan tähtivieraat: Neljä näkökulmaa seikkailuun.
Illan aikana kuulimme neljää erilaista seikkailijaa. Rauli Virtanen, aikamme tunnettu ulkomaan kirjeenvaihtaja, kertoi omasta urastaan kriisialueilla. Hänen uteliaisuutensa ja ennakkoluulottomuutensa on johdattanut miestä mitä ihmeellisempiin seikkailuihin.
Vapaalaskija Miikka Hast puolestaan kertoi meille omasta urastaan, ajatuksistaan ja rohkeasti myös elämänmuutoksestaan koskien ilmastonmuutosta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Koin, että Hastin puheenvuoro oli paras kaikista, vaikkakin hän selvästi jännitti väkijoukon edessä esiintymistä. Kun ihmisellä on intohimoa, painavia mielipiteitä, omakohtaista kokemusta ja toisaalta halu vaikuttaa asioihin yksilötasolla – siihen kaikkeen voin hyvin samaistua! 🙂 Hastin kokemukset talvisten harrastusten tulevaisuudesta ovat ihan realistisia kun lumet vähenevät kaiken aikaa ja sitä kautta niin harrastajien kuin alan yrittäjienkin tulevaisuus on vaakalaudalla. Siksi on tärkeää, että meistä jokainen pohtii omia valintojaan suhteessa ympäristöön.
Tutustu sivustoon: http://protectourwinters.org/
Juha Jumisko kertoi meille oman tarinansa osallistumisestaan maailman pisimpään, 920 kilometrin pituiseen non-stop vuorijuoksutapahtumaan Pyreneillä. 13 päivän matkan aikana nousumetrejä karttui huikeat 49000m. Periksiantamattomuus ja sitkeys eivät liene vieraita termejä Juhalle.
Milja Fromholtz on lumeen rakastunut seikkailija ja bloggari. Kuluneen sapattivuoden aikana tie on kuljettanut yksinäistä reissaajaa Jäämereltä Aasian kallioille. Milja halusi rohkaista meitä kaikkia omiin seikkailuihin ja kirjoittaa, mitä matkan varrella sattuu ja tapahtuu Pipo silmillä -blogissaan.
Lopuksi katsoimme viisi erilaisista kiipeilijöistä kertovaa lyhytelokuvaa maailman johtavilta alan tuottajilta. Jo yhdennettätoista kertaa maailmaa kiertävä elokuvafestivaali on alkujaan syy koko tapahtuman järjestämiselle Suomessa. Olin yllättynyt miten tunteita herättäviä dokumentit olivat, kukin omalla tavallaan. Parhaiten muistissa säilyy varmasti kahden nuoren kiipeilijäsällin Boys in the Bugs, jotka aikaa ja sormia uhmaten projektoivat korkeaa halkeamareittiä Canadassa sekä viimeisenä esitetty Dodo’s Delight. Dokumentissa seurataan musikaalista neljän miehen kaverusta kun he ankkuroivat purtensa pohjoiselle napapiirille. En muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin eilen, tuntuu, että kasvolihakseni ovat vieläkin jumissa! 😀
Katso dokumenttien esittelyt: http://www.reelrocktour.com/2016-films/
Yhteenvetona elokuvat ja puhujat jättivät kyllä aika sanattomaksi. Outdoor-elämykset ja tämän tyylinen elämäntyyli ovat toisille yhtä vahva elämäntapa kuin koirankasvatus ja harrastus toisille. On ihan normaalia pohtia haluaako kuolla hukkumalla, tippumalla vai jäätymällä kuoliaaksi. Että vastoinkäymisten myötä kallo saattaa olla halki ja sormista puuttua palasia. Jos otat riskejä, niiden kanssa on kyettävä elämään. Pahimmassa tapauksessa et menetä omaa henkeäsi, vaan sen kaverin, josta olet vastuussa. Mikä saa ihmisen hakeutumaan epämukavuusalueelle ja tässä tapauksessa paikkoihin, jotka niin selvästi hylkivät meitä? Todelliselle epäinhimillisyysvyöhykkeelle?
Luolasukeltaja Patrik Grönqvistille esitettiin kysymys kokeeko hän sopeutuvansa vai taistelevansa näitä olosuhteita vastaan sukeltaessaan syviin ja pitkiin luolastoihin, joissa kenties kukaan toinen ihminen ei ole koskaan käynyt. Hän vastasi, että kysymys on molemmista. En olisi minä, jos en olisi istunut kuuntelemassa ja katselemassa näitä puhujia ja elokuvia ilman vahvaa tunnetta siitä, että todellisuudessa jokainen heistä on asian ytimessä. Koen, että elämässä meistä jokainen on siellä vuorenrinteellä. Ihan jokainen. Meillä on pelkomme, unelmamme ja tavoitteemme, joiden mukaan toimimme. Olisikin mielestäni tärkeää muistaa, ettemme tiedä toistemme taisteluista mitään. Oikea tiimi perustuu luottamukseen ja keskinäiseen kunnioitukseen eikä sellaisia arvoja voi ostaa rahalla tai teeskennellä itselleen. Vain ihmisten keskellä olemme aidoimillamme. Ja joskus, jos on tarpeeksi onnekas, voi löytää ihmisiä, joiden kanssa voi ylittää itsensä ja unelmansa.
Haluat tai et, elämäsi on lyhyt ja arvokas juttu. Toisinaan olosuhteet vuorenrinteelläsi saattavat tuntua epäinhimillisiltä, mutta toisaalta sinulla on kaksi vaihtoehtoa: sopeutua tai taistella. Se, miten aikasi vietät on kiinni sinusta. Unelmien tavoitteleminen ei ole koskaan turhaa. Vaikka en uskokaan liian suurien riskien ottamiseen, niin silti ilman riskejä, ilman niihin liittyvää epämukavuutta ja epäonnistumisia, ei ole myöskäään seikkailua tai kasvua. Sillä sitähän elämä on! Vapaalaskija Miikka Hast toi esiin ajatuksensa siitä, miten tämän tyyppinen harrastus helposti johtaa vain hetkien kalasteluun. Onnellinen onkin siis se, jolle arki itsessään voi olla melkoinen seikkailu 😉
Lifedream Colliet 