Motivaatiota tiistaille

”Arki – tuo alakuloisuuden alho ja yksitoikkoisuuden ydin”, mainostettiin tänään radiossa. Kieltämättä marraskuu tuntuu olevan meidän Maija Meikäläisten koetinkivi. Joulukuussa voi jo haaveilla tontuista ja lanttulaatikosta, eikä se tammikuukaan ole silloin enää niin kaukana. Mutta marraskuu!! Marraskuussa ei ole mitään mielekästä. Pitkät pimeät illat ja toivottomuuden kalsea kolotus sydänalassa. Hetket, jolloin väsyneenä raahaudut töistä jääkaapille vain tyhjentääksesi sen kaiken vähäisen sisällön itseesi. Suklaata kuluu tonneittain. Kynttilän loimussa yrität tunnelmoida, niin kovin, että savu nousee muualtakin kuin lyhdyistä. Niillä täällä mennään. Ainakin pikaisen työkaveri- ja ystäväpiirin haastattelun perusteella 😉

Alla on ote kirjoituksesta, jonka julkaisin täällä blogissa jo aikaa sitten syksyllä 2013, mutta lueskellessani sitä nyt uudelleen, ajattelin iskeä sen tänne vielä kerran. Teksti pohjautuu eteiseen hankkimaani huoneen tauluun. Kolmessa vuodessa olen kasvanut aikalailla, mutta kaiken kokemani jälkeen olen iloinen, että mieleni toimii edelleen kuin pelastusrengas – sen avulla selviän mistä tahansa. Marraskuukin on väliaikainen ilmiö, sen voisi kuluttaa vaikkapa opiskelemalla jotakin mielenkiintoista tai unelmoimalla uusista seikkailuista. 🙂 Ystävien kanssa jaetut hetket, vaikkakin sitten vain puhelimessa, ovat kullan arvoisia. Omalla asenteella on suuri merkitys näissä jutuissa. Äkkiä tämä synkkyys ei olekaan niin paha – vaan taas se aika vuodesta, jolloin hiljennyn lepäämään ja lataamaan akkuja. Katsomaan televisiosarjoja putkeen ja syömään sitä suklaata. En ehkä tonneittain, mutta vähän 😉

Elämän seikkailu on oppia. Koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella, on kyse sitten uudesta kielestä, kulttuurista tai omasta itsestään. Oppiminen antaa mahdollisuuden kasvaa ja muuttua. Oppimisessa ei ole kyse sitä häviääkö vai voittaako, vaan siitä miten sen tekee ja miten muuttuu sen myötä. Oppiminen ja kasvu kulkevat siis käsikädessä. “Me opiskelemme kaiken surkeista kirjoistamme ja vertaamme kaikkea pieniin paikallisiin tapoihimme ja kuka on tehnyt tapamme ja kirjamme? Yhtä pienet ihmiset kuin me itse. Avatkaamme kirjojen kirja: eläkäämme, nähkäämme, matkustakaamme maailmalle: maailma on kirja, jossa jokainen askel kääntää sivua, mitä tietää se, joka on lukenut vain yhden sivun?” Alphonse De Lamartine 1835.

”On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä”.— Albert Einstein

Elämän tarkoitus on kasvaa. Ja tällä ei tarkoiteta fyysistä kasvua. Jo vuosia minulle on ollut itsestäänselvää kehittää itseäni henkisesti. Tällaisen tiedon omaksuminen ja sen kaiken selittäminen blogimuodossa veisi aivan liian paljon aikaa, joten totean vain tässä tärkeimmän mitä olen tähän mennessä oppinut: ole nöyrä, ole kiitollinen, unelmoi, tavoittele ja haasta itsesi. Opettele lentämään ja anna muidenkin lentää. On aivan eri asia elää ja _elää_, olla olemassa ja _olla olevainen_, sillä olevaisena oleminen on kokopäivä työtä, se on henkisesti raskasta ja välillä uuvuttavaa. Mutta kuten lokki Joonatan – kerran levitettyään siipensä ja lennettyään – siis todella lennettyään, ei takaisin kääntymistä ole. Me olemme valintojemme summa.

Elämän luonto on muuttua. Halusimme tai emme – ja yleensä emme – elämä on jatkuvaa muutosta. Sitä tapahtuu päivittäin pienissä arjen asioissa ja suurissa, elämää mullistavissa ratkaisuissa. Muutos on ydin, joka pyörittää maailmaa. Mikään ei ole pysyvää. On onni, että me kaikki muutumme jokainen päivä. Se, joka olin kymmenen vuotta sitten, ei ole enää aivan sama kuin tänään. Ihmiset, ainakin toiset meistä, kasvavat ja muuttuvat ajan kanssa. Minulle muutoksen sietäminen on jo lapsena ollut arkipäivää. Muutoksen hyväksyminen – koska sitä tulee elämä olemaan halusin tai en – on äärimmäisen tärkeää oman henkisen jaksamiseni kannalta. Muutoksen myötä arvostaa myös nykyisyyttä ja sitä mitä minulla on juuri nyt. En todellisuudessa omista mitään. En koiriani, en autoani, en taloa enkä ystäviänikään. En terveyttäni, muistiani tai tätä outoa kapistusta, jota kutsutaan ruumiiksi.

Nuo “elämänlainat” voidaan riuhtaista minulta milloin tahansa. En tiedä mitään arvokkaampaa kuin sen oivaltaminen, miten kallisarvoisen tärkeä meistä jokainen on, miten tärkeä on nykyinen hetki ja sen sisältö. Se auttaa minua pysymään nöyränä elämää kohtaan ja toisaalta luo myös lohtua silloin kun tilanne on pahimmillaan. Muutos mielletään myös evoluutioksi. Varsinkin eläinten maailmassa evoluutio ohjaa ja muokkaa eläimiä selviytymään. Minulle oli suuri ahaa-elämys ymmärtää, että yhtälailla voin itsekin kokea henkilökohtaista evoluutiota henkisesti ottamalla elämäni muutokset eteeni työpöydälle, kääntelemällä ja pohtimalla miten niistä selviydyn. Muutos ei ole huono asia, se voi olla voimavaroista parhain. Vaikka se voikin tehdä välillä todella, todella kipeää.

Elämän ydin on välittää. Välittäminen, kuunteleminen, katse, aitous. Ainoa asia, joka tekee sen yksinäisyyden, jota meistä jokainen tuntee sydämessään siedättäväksi on toinen ihminen. Koen, etten ole mitenkään ainutlaatuinen tunteissani tai peloissani ja tästä syystä pystyn olemaan suhteellisen avoin ihmisille. Olen saanut kuunnella lukemattomia tarinoita ja vuorostani kertonut niitä – ja kasvanut niiden mukana. Meissä ihmisissä on valtava voima; voimme halutessamme nostaa toisemme korkeuksiin tai painaa pohjamutiin. Voimme riistää kaiken tai antaa toisillemme enemmän kuin pystymme koskaan sylissämme kantamaan.

• “Me ihmiset olemme vain kohtalotovereita. Jos he sen oikein oivaltaisivat, he eivät olisi niin julmia toisilleen,” Eino Leino.

Elämän salaisuus on uskaltaa. On niin helppoa kulkea matrixissa, silmät sidottuina. Koskaan mitään näkemättä, kuulematta tai haistamatta. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat hypätä pois oravanpyörästä. Tehdä tietoisia valintoja elämänsä tiellä ja tarttua hetkeen. Joskus suurinta rohkeutta on toisen ihmisen kohtaaminen, silmiin katsominen ja kysyminen: miltä susta tuntuu? Vaikka tietäisi, ettei vastaus ole sitä mitä haluaisi kuulla. Joskus suurinta uskallusta on se, että rohkenee vastata ihan aidosti sen mitä ajattelee. Rohkeutta on se, että katsoo toista ilman verhoja, ilman naamioita. Rohkeutta on myös se, että antaa toisen olla mikä on eikä vedä häntä omaan suuntaansa. Joskus rohkeus on myös luovuttamista. Rehellisyys, avoimuus, itsensä voittaminen, kiitollisuus, nöyryys, riskien ottaminen ja unelmien tavoittelu – ne ovat rohkeutta parhaimmillaan.

• “Jos et voi saada sitä mitä haluat, halua sitä mitä voit,”- Leonardo Da Vinci

Elämän kauneus on antaa. Ei ole mitään yhtä upeaa kuin toisen sielun kosketus toiseen. Se hetki, jolloin huomaa kulkevansa samassa ajassa ja paikassa, enkä puhu nyt kirjaimellisesti. Olen huomannut miten upea voimavara se voi olla ja parasta on, ettei koskaan voi tietää milloin se hetki tupsahtaa eteen. Toisten kanssa niin kokee usein, toisinaan tuntemattoman kanssa vaaditaan vain yksi hetki. Antaminen on rakkautta. Se on pysyvää, kaiken nielevää ja siitä koostuu kaikki. Rakkaus on se, mitä jäljelle jää kun meitä ei enää ole. Ainakin haluan uskoa niin. Me voimme antaa toisillemme paljon ja tekemällä niin, voimme lunastaa oman paikkamme ikuisuudessa niiden sieluissa, joita olemme koskettaneet.

• “Rakkaus on energiaa Ei se pidä ääntä se on hiljaa Siinä asuu Jumaluus. Se kantaa kun nousee päivä uus” – Kaija Koo

Elämän haaste on – jätin tämän tarkoituksella viimeiseksi, koska en keksinyt sopivaa sanaa täydentämään lausetta. To overcome eli voittaa, nujertaa, päästä jostakin eroon, tehdä heikoksi, saada voimaan pahoin. Elämä haastaa meidät kaikilla ylläolevilla osa-alueilla. Me koemme vasta- ja myötämäkiä, koemme niihin liittyvää surua, pelkoa, iloa ja lämpöä. Sillä sitä se ON – elämää itseään. Elämä ei aina ole reilua – ei sinne päinkään – eikä sen ehkä kuulukaan olla. Meillä jokaisella on oma polkumme kuljettavanamme ja toisinaan ristiaallokossa koemme voimattomuutta ihmissuhteissamme tai omissa voimavaroissamme. Mitä ikinä tulevaisuudessa eteen tulekaan, en suostu antamaan elämälle periksi. Elämän haaste on kenties kärsiä- ja rakastaa sitä silti. Onneksi opin vielä lisää.

• “Mitä ikinä tapahtuukaan, tärkeintä on pitää yllä lapsen intoa,” – Toscanan auringon alla

Uskon, että jos pääsen yli halustani hallita kaikkia ja kaikkea ympärilläni, jopa elämääni, olisin paljon onnellisempi. Sirpaleinen maailmamme on niin kaaottisen oloinen, että siitä luopuminen vaatii kuitenkin suuria ponnisteluja. Niin kauan kuin minussa henki pihisee, show must go on! “Esineet, joita omistamme, paikka, jossa asumme, elämämme tapahtumat ovat vain tyhjä näyttämö. Miten tyhmää metsästää pidikkeitä ja heittää timantit menemään! Maan päällä oleskelun päättyessä ainoa tärkeä on se, miten hyvin rakastimme, millainen rakkautemme oli.” Richard Bach – Silta Yli Ikuisuuden

• Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.— Mike Dooley