Kiipeilykaverini Jesse alkoi toteuttaa kuntotreeniohjelmaa sisäkiikkujen kunniaksi ja sitä myötä minäkin olen pikkuhiljaa lämmennyt ajatukselle. Yleensähän treenit sisältävät lämmittelyjakson, jossa on muutama helpompi reitti ja sitten kun siltä tuntuu kokeillaan vaikeampia reittejä. Itselleni nopeat rykäisyt 6a-6b tasolla menevät vaihdellen: reitistä ja omasta päivästä riippuen joskus menee helpommin ja joskus vaikeammin. Varsinkin ns. päälle kaatuvat seinät ovat itselleni vielä vaikeita, käsivarsissa ei ole riittävästi voimaa kannattelemaan koko kroppaa vaikeissa paikoissa. Toisaalta myös tekniikka on varmasti puutteellinen johtuen vähäisestä kiipeilykokemuksesta. Monesti treenien jälkeen ei ole edes hiki, mutta käsivarret ovat ihan pumpussa.
Pitkänmatkan kävelijänä minulle on mieluisaa kestävyyslajille tyyppillinen liikunta. Kävelen noin 7-7,5km tunnissa eli suhteellisen reipasta vauhtia, vaikka syke onkin melko tasainen. Edessä minulla on huskyni Wilya, joka ei anna armoa löysäilyyn, vaan vetää juoksuhihnassa koko ajan eteenpäin. Kävelyn lomassa teen muutaman kilometrin juoksupyrähdyksiä tai muutaman sadan metrin hyppyloikkia. Syke kasvaa ja hiki virtaa. Kun tuntuu, ettei millään jaksa enää, hiljennän takaisin reippaaseen kävelyyn ja muutaman kilometrin päästä jaksan taas juosta. Tällainen suoritus lisää kehon kykyä sopeutua pitkäkestoiseen suoritukseen, hapenottokykykä ja myös toisaalta nopeaa palautumista ns. levon aikana. Vaikkakin ihan terävin särmä kävelykunnosta on päässyt tippumaan, kävelemme edelleen 13-16km lenkkejä viikonloppuisin ja aina silloin tällöin jokusen 25km lenkin. Aikakin on takarajana: 13km lenkkiin minulta menee 1h50min ja 25km lenkkiin noin neljä ja puoli tuntia.
Nyt olen siirtynyt ainakin hetkeksi tällaiseen kuntoliikkujien piiriin myös kiipeilyssä: tarkoituksena on vahvistaa peruskuntoa kiipeämällä useita sessioita kerrallaan. Kiipeän siis yhtä tai kahta 10m reittiä noin 10-14 kertaa. Aikaa tähän menee noin 15-20min. Siis yhtämittaista kiipeilyä, jossa myös levot tapahtuvat seinällä. Ideana on parantaa peruskuntoa ja totuttaa kroppaa pitkäkestoiseen suoritukseen. Kiipeän siis yhden session aikana vähintään 100 metriä ja koko treenin aikana hapokkaat 400-500 metriä. Yksi sessio sisältää yleensä kaksi 4-5b creidattua reittiä. Ei siis mitään vaikeita reittejä, mutta se ei ole tässä tarkoituskaan.
Kiipeilijöiden joukossa tuntuu olevan vallalla ajatus, jonka mukaan omaa tasoa jatkuvasti pyritään parantamaan kiipeilemällä yhä vaikeampia reittejä. Tämä on ihan ymmärrettävää ja on varmasti se ”juttu” lajissa. Minua ei kuitenkaan henkilökohtaisesti täysin tyydytä se, että saan suoritettua yhden vaikean reitin silloin tällöin, vaikka todellisuudessa tasoni on paljon alhaisempi. Esimerkiksi olen sisällä kiivennyt yhden 6Cn tasoisen reitin, vaikka oikeasti tasoni on 6a. Sellaisia reittejä yleensä pääsen toppaamaan joutumatta välikiikkumaan. Minulle merkitsee paljon enemmän kestävyys ja sitä kautta tällaisen kunnon rakentaminen lajiin tuntuukin itsestäni paljon järkevämmälle. Toki jatkossa olisi tarkoitus lisätä treeneihin myös voimaharjoituksia boulderreiteillä. Siinä minulla onkin melkoisesti parannettavaa. Asiaa auttaa myös sormilauta, jonka sain lainaksi kiipeilykaverilta. Asensin sen eteiseen, ja sen kanssa onkin kiva treenailla sormivahvuutta ensi kauden ulkokiikkuja varten!
Päätin kirjoittaa tänne ns. treenipäiväkirjaa, jotta itsellenikin jäisi muistoksi edistyminen lajin parissa. Kyllä jo vähän naurattaa tämä tammikuun postaus, jonka kirjoitin ihan ensimmäisen kiipeilykerran jälkeen 😉 Eilen teimme perustreeniä Hanna-Kaisan kanssa areenalla. Tein kolmen tunnin aikana yhteensä neljä 15-20min sessiota, jokaisessa 100 metriä nousua. Myös varmistaessa tällaisia settejä jarrukäsi laulaa ja kädet ovat täynnä palovammoja ilman hanskoja. Totesimme molemmat, että sarjottamalla kiipeilyä myös tekniikka köydessä kasvaa. Reitti tulee niin tutuksi, että sen suorittaminen on vähän kuin tanssia. Tämän saman olen ihastuneena huomannut myös ulkona projektoidessa. Hiki virtasi ja oli muutenkin ihan huippufiilis! Kestävyys on aika tärkeä juttu ajatellen tulevia pitkiä nousuja, jotka tässä kaikessa olisi tavoitteena.
Ensi viikolla polkaistaan kiipeilyssä aivan uusi jännittävä vaihe päälle, mutta siitä lisää sitten ensi viikolla! 🙂
Lifedream Colliet 