Siispä päätin kirjoittaa treenipäiväkirjaa kiipeilyistä. Aivan kuin agilitysta aikanaan, nytkin voisi olla mielenkiintoista kirjoittaa ajatuksiaan ylös. Ainakin näkisi missä mennään ja mihin tullaan. Ehkä. Otsikolla ”treenikiikkuja” voin siis lanseerata sekä itseni, että tämän harrastuksen, joka on vienyt mennessään jopa niin, etten olekaan (jälleen) ihan varma missä treenien ja varsinaisen elämäntavan ero alkaa. No, ehkäpä se selviää ajan kanssa niin minulle kuin lukijallekin. Noita vanhoja agilityjuttuja selatessa sitä muuten todella ymmärtää miten eri suuntaan elämä nyt vilistää ja miten onnellinen olen siitä, että tulevaisuus on täysi mysteeri. Entinen ”elämän suunnittelija” on nykyään enemmänkin ”elä suunnitelmallisesti juuri nyt”- tyyppi. No, minkäs sille mahtaa, että olen tällainen ylikypsä raakile.
Niin siis! Eilen Jessen kanssa Salmiksella. Yläpartsin vitosia putkessa 10 reitin toistoilla. Oli yllättävän rankkaa. En tiedä miksi, mutta käsivarsissa pumputti ekasta setistä lähtien. Toisaalta, kuten todettua, tällainen pitkänmatkan kiipeily (HAHAHA loistavaa!!) tarjoaa myös mahdollisuuden opetella lepoja, niiden jaksottamista, kestoa ja suoritusta. Jos kiipeät yhtä putkea 100 metriä, mikä on paras tapa levätä seinällä – eikä köydessä?
Kolme settiä tehtiin ja hiki lensi. AH! On laji ihan mikä vaan, hiki on niin parasta. En tiedä miksi areenalla näkee niin vähän hikisiä ihmisiä? Oletteko miettineet? Harva tulee pukuhuoneeseen naama punaisena puuskuttaen ja paita märkänä. Ehkä kuvittelen, mutta itse kyllä nautin suunnattomasti siitä, että pelkkien puutuneiden käsivarsien sijaan tunnen koko kropassani tehneeni jotakin.
Kotona puolestaan sain sormilaudan seinälle ja siinä on sitten kiikuttu joka päivä. Voi neuvojen määrää mitä sen käytöstä saan 😀 Kiitosta vain! Tiedän, että tarkoitus olisi tehdä suunniteltua ja tarkkaa jokapäiväistä treeniä, sekunteja ja toistoja, jotta siitä jotakin hyötyä olisi. Mutta minun on niin kamalan vaikeaa noudattaa sellaisia 😀 Keväällä 2015 innostuin nyrkkeilytreenien aikaan tekemään myös lihaskuntoa iltaisin: punnerruksia, lankkua ja mitä näitä nyt onkaan.. Kesti varmaan kuukauden ennen kuin päätin että väliäkö tuolla. Treenaamalla voi saada aikaan litteän vatsan ja puikeat pakarat – tai vatsahaavan. Päätin vältellä molempia. Mutta hauskaa pitää kuntoilun olla!!! Siispä yritän joka päivä roikkua muutaman hetken ja kukapa tietää? Ehkä joku lihaskin kasvaa samalla!?! 😀
Kuulemma ongelmani ei olekaan tällä hetkellä sormivahvuus, vaan se ettei minulla ole tarpeeksi liidikokemusta. Se onkin tosi kuin vesi kun ei ole sitä liidikorttiakaan 😀 Liidi tarkoittaa siis asiasta tietämättömille alakäysikiipeilyä eli siis sitä, että kiipeilijä vie mukanaan köyttä ja klippaa sitä kalliossa oleviin pultteihin mennessään. Ulkona olen liidannut muutamia vitosen reittejä ja yhden 6An (katso huikea profiilini), mutta melko vähäiseen kokemus jäi. No, huomenna asiat muuttuu ja osallistun Kiipeilyareenan leadkurssille. Siitäpä tämä tosikiipeilijän elämä sitten alkanee 😀 Jos selviän huomisesta hengissä, kirjoittelen kokemuksesta lisää myöhemmin!
Lifedream Colliet 