Treenikiikkuja vko 1

Tämän viikon treenikiikut ovatkin pitkästä aikaa olleet ihan superia! 🙂

Tiistaina kävin boulderoimassa Saran kanssa Konalassa. Kyseessä olivat siellä ensimmäiset puhtaat bouldertreenit. Aloitin nelosista ja vitosista, jotka tuntuivat aika helpoilta. Erityisen ylpeä olin kun pääsin myös pari 6A:ta! Boulderoinnissa minua on jännittänyt eniten tippumiset: vasen polveni menee helposti sijoiltaan, mutta toisaalta matalilla reiteillä pääsee kyllä harjoittelemaan ns. rykäisyjä. Joka kerta huomaan kehittyväni kun osaan ja uskallan käyttää kroppaa paremmin.

Perjantaina lähdin liidamaan Sarin ja Jessen kanssa Salmikseen. Lämmittelin boulderoimalla keltaisia nelosen reittejä ja sen jälkeen varmistelin vasta liidikortin saanutta Saria. Jatkoimme myös yläkerran takaseinän reiteillä. Erityisen iloinen olin kun 6b+ reitti meni puhtaasti ylärillä. Se tuntui helpolle, vaikka edellisellä kerralla en päässyt edes puoleen väliin. Tuntuu, että boulderoinnista todella on jotakin hyötyä.

Lauantaina lähdin uudelleen Konalaan Saran kanssa. Olin myös sopinut kokeilevani käytettyjä kenkiä, jotka voisin ostaa. La sportivan Solutionit ovat olleen mielessä aina silloin tällöin uusiksi kengiksi, mutta nyt oli vähän kuin pakko saada ehjät kengät käyttöön kun vanhoista phytoneista näkyy jo varvas läpi. Ne lähtivät pohjattavaksi, joten tossut oli saatava! Onneksi kengät tuntuivat aika kivoilta omaan jalkaan: ehkä aavistuksen isot, mutta pitoa löytyi.

Boulderointi on hauskaa vaihtelua köysittelyyn ja tosiaan: voima ja kestävyys siinä kasvavat nopeasti. Tekniikka on kuitenkin ensisijaisesti se mitä haen lajilta ja juuri siinä huomaan kehittyväni aika nopeastikin. Lauantaina pääsin parissa projektissa eteenpäin ja toisaalta ihastuin erääseen siniseen kahvaralliin, jota aluksi en päässyt kuin metrin verran. Nyt menin reitin jo puoleen väliin asti! Nälkä siis kasvaa syödessä 😉

Sunnuntaina eli tänään meillä oli tyttöjen kanssa liiditreenit Salmiksella. Sari ja Hanna-Kaisa olivat intoa täynnä ja liidailivat vuoron perään kutosia, mutta minulla alkoi jo käsissä painaa. Niinpä päätin keskittyä enemmän peruskuntotreeniin ja menin ylärillä 5-6a:ta niin kauan kun käsissä riitti voimat. Lopulta olin niin poikki, että jokaista lihasta särki. Pitkästä aikaa!

Kun vielä kiikkutreenien päälle lisätään koirien kanssa tehdyt 4-9km kävelylenkit, niin on pakko myöntää, että pitkänmatkan kävely tältä talvelta on kyllä jäänyt kokonaan. Wilyakin on jo 12 vuotias kohta, joten senkään kunto ei enää ole ihan sellainen kuin vielä pari vuotta sitten. Siinäkin mielessä on ihanaa löytää elämäänsä kiipeilystä uusi laji, josta saa fyysistä kestävyyttä, lihasvoimaa ja mielen virikettä.  🙂

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m) 2019. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s