Treenikiikkuja, vko 32

Viime viikolla neljän päivän kiikkuputki torstaista sunnuntaihin! Torstaina uusi puhtaasti topattu 6A boulder Vuohiksella ja perjantaina samassa paikassa ensimmäinen todellinen läheltä piti tilanne, kun tipuin 1,5 metrin korkeudesta yksin treenatessa. Lento kesti kauan, koska ehdin AJATELLA. Lauantaina lähdimme porukalla Kiipeilyareenalle ja sunnuntaina Konalan BK:hn.

Torstai 10.7 Vuohis. Tämän viikon treeniohjelma meni hiukkasen uusiksi, koska tiistain melonta söi vielä keskiviikon voimia. Niinpä kiikut siirtyivät torstaille Vuohiksen boulderointimekkaan. Rea lähti mukaani ja aloitimme tällä kertaa Iso A-sektorilta, missä kiipesin A:n ja pohdiskelin sen yli menevää vitosen reittiä. Yritin kolmesti voittaa pelkoni ja jammata käteni halkeamaan, mutta en uskaltanut. Sen sijaan katselin viereistä pieniotteista reittiä. ”Toi näyttää paljon helpommalle!” Naureskelin ja lähdin yrittämään. Toppauksen otteet olivat yllättävän nihkeitä ja sydän pamppaillen tulin takaisin. ”Jos se

20170815_071343[1]
Uusi treenilelu: vastuskuminauha.

on kutonen niin sit yritän vielä, mut jos se on vitonen niin en jaksa,” totesin kun Rea etsi reittiä 27:sta. On olemassa monta vitosta, jotka pääsen, mutta myös paljon sellaisia, joita en pääse. Mutta kutoseksi tämä oli niin lähellä toppausta, että oli tosi hyvä fiilis!  Onnekseni reitti olikin Lilla P (6A)! Siispä istumalähdöllä uusi yritys. Yläosan toppaus sujui hiukan paremmin enemmän oikealta. Jalkojen pitoa hiukan puntaroin ja viime tipassa vaihdoin vielä oikean jalan paremmalle otteelle. Se piti, ja siitä yli! Jei!

Siirryin Katajapihalle kun Rea lähti kotiin. Sanoin hänelle, etten edes yritä Mimosan hipiän (6b) vieressä olevia muita korkeita reittejä itsekseni. Kokeilin Mimosaa, mutta tossu lipsui koko ajan. Katselin reittejä ja totesin itsekseni kokeilevani Miekkahalkeamaa (4). En tiedä miksi sain ajatukseni päähäni, pohdin, että voin tulla alas heti jos reitti vaikuttaa vaikealle. Laitoin videon kännykässä pyörimään ja lähdin kiipeämään. Reitti oli todella helppo, jaliksia oli mukavasti ja toppaus ote hyvä. Alla oleva video reitiltä:

Tämän jälkeen sain jonkun neronleimauksen (oikeasti en tiedä mitä ajattelin) ja päätin kokeilla Maaliskuun 13. nimistä reittiä tuon videossa näkyvän kallion vasemmalla puolella. Sekään ei ole kuin vitonen ja aloitusotteet olivat helpon näköiset. En edes siirtänyt pädiä alle, koska ajattelin tulevani alas ennen kuin otteet loppuisivat. Ja parhaassa tapauksessahan toppaisin reitin! Lähdin kiipeämään hyvällä tempolla ja unohdin olevani yksin, ilman pädiä kalliolla. Kiipesin noin 1,5m korkeuteen kun tajusin, että olin ajautunut liikaa vasemmalle ja otteet olivatkin todella huonot. Alaskaan en enää päässyt. Todella harvoin tulee eteen tilanne, jossa ei ole vaihtoehtona tulla alas eikä löydy linjaa ylös. Henkäisin syvään, mieli pysyi rauhallisena ja totesin, että nyt ei näytä kovin hyvälle. Päätin siirtyä lisää vasemmalle, yritin löytää jalista matalalta hyllyltä, mutta pahaksi onneksi en ylettynyt sille. Sitten tajusin, että nyt lähtee!

2017-08-11_15.50.17[1]
Kohta loppuu läskin roikkuminen! 😀

Ilmalennon aikana käännyin kyljelleni poispäin kalliosta, koska muistan tuijottaneeni lähestyvää kiveä huolissani. Lento kesti kauan, koska ehdin AJATELLA. Mutta pahin oli se ääni. En ole mikään parikymppinen tytönheitukka enää, joten ääni ei ollut pieni tömähdys. Ei, lähes keski-ikäisen varttuneen naisen maahan tippumisääni on selkeä mätkähdys. MÄTKIS. Makasin ehkä hetken siinä, nousin ylös ja kiittelin onneani. Mikään raaja tai nivel ei ollut paikaltaan, kaikki toimi. Olin ohittanut kivetkin useilla kymmenillä senteillä. ”Että sellaisia sitten!” totesin itsekseni.

Nyt olikin hyvä aika lähteä kotiin.

Perjantaina 11.8, Vuohis. Seuraavana päivänä uudelleen Vuohikselle. Oli tarkoituksena kiivetä valvottuna Maaliskuun 13, mutta aloitin ensin Yksiö-sektorilla vitosen poikkari Sateelta suojaan. Juhakin tuli paikalle ja spottasi kun kiipesin ensimmäisen kerran Yksiö Eliminaatin (4). Rean tullessa paikalle siirryimme Iso-An kimppuun. Juha esitteli meille Poikia ei kiinnostanut (3) reitin, jonka kiipesin helpohkosti. Keskivaiheilla jalat oli todella pienillä nykeröillä, mutta lopussa hyvät otteet. Katajapihalla puolestaan Juha pisti minut kiipeämään Lipee ei lipee- nimisen reitin 4+, joka oli positiivinen kitkarallatus. Kun alun jaliksen löysi ja siihen luotti, reitti meni.

Juhan kehoituksesta kävin etukäteen katsomassa Maaliskuun 13. reitin toppausotteet ja totesin, että ne olivat kamalat slouppermalliset pyöreät muodot! Tajusin sillä hetkellä, että kyseinen reitti on minulle vielä aika mahdoton, ei ainakaan ilman paksua pädi patjaa. Oli siis onni, että eilen kiipesin vain puoleen väliin enkä toppiin, mistä tippuminen olisi voinut olla jo paljon kohtalokkaampaa. Huh! Läheltä piti! Sen sijaan kiipesin Club one (4+) Nimisen reitin istumalähdöllä.

IMG-20170812-WA0003[1]
Petra nosti ansaitusti jalat pöydälle

Lauantaina 12.8, Kiipeilyareena. Meidän oli tarkoitus lähteä melomaan ja telttailemaan, mutta lauantai-illalla povattu myrsky sai toisiin ajatuksiin. Niinpä porukalla Kiipeilyareenalle!! Mukaan lähtivät Petra ja Antti, Rea sekä Juha. Meillä oli ihan mielettömän hauska päivä! Aloitimme Petran kanssa alakerrassa varmistavilla tehden muutamia vitosia. Petra taisteli pitkän tauon jälkeen reittien kimpussa melkoisella vimmalla. Ihan mielettömän ylpeä olen parhaasta ystävästäni! Meillä jokaisella on ne omat vaikeudet lajin kanssa ja ihanasti päivän aikana tsempattiin toinen toisiamme. Rea varmisti Juhaa ja Anttia sekä toppasi monta reittiä. Antti puolestaan liidasi puhtaasti sinisen 6Cn yläpartsilla ja Juha kokeili samaisen reitin onsightia. Minulla ei ollut liidipää kunnossa, mutta liidasin pari helppoa reittiä ja ylärillä tahkoin putkeen keltaisen 6a+, vihreän vitosen ja oranssin 5Cn yläpartsilla. Lopuksi, koska voimia vielä oli, menimme Rean kanssa boulderoimaan. Tahkoimme keltaisia ja minä jaksoin vielä usean vihreän reitin ja tapailin oranssien alkumuuveja. Kiitos kaikille päivästä!! Ihanaa ystävien kanssa olla liikkeellä 🙂 Alla oleva video on minusta sinisellä 6C reitillä yläpartsilla. Reitti on mennyt aiemmin yhdellä levolla, mutta tänään en päässyt kuin katon ylitykseen asti.

 

 

Sunnuntaina 13.8, Konala. Olin päättänyt lähteä sunnuntaina heti puolen päivän aikaan Konalan BK: hon pusertamaan viikon viimeisetkin mehut. Aloittelin kiipeämällä uuden seinän helppoja nelosia ja vitosia. Ilma oli kostea, joten hikeä pukkasi heti päälle. Jossakin vaiheessa Rea ja Juha liittyivät seuraan ja mukana oli myös kuusivuotias Iivari. On muuten sellainen kiipeilijäsälli tämä, että muutaman vuoden päästä kuullaan vielä hänestä!

20170410_182721[1]
Konalan rakas ikuisuusprojekti sininen 7A

Tein paljon samoja, minulle jo tuttuja reittejä ja totesin, että vieraampia reittejä on pelottavampaa lähteä kokeilemaan. Pari sellaista vitosta, jotka olivat aikaisemmin vaikeita, sain kuitenkin topattua Juhan opastuksella. Vaikeinta on dynaamiset liikkeet reittien yläosissa. On pelottavaa hypätä otteeseen, vaikka tietäisikin, että se on hyvä. Harjoittelin myös dynaamisia aloitusotteita ja istumalähtöjä. Eräällä reitillä Juha opasti oikeanlaiseen heelhookkiin. Oli todella mukavaa projektoida reittejä kaikessa rauhassa, mutta viikon kiikut alkoivat kyllä tuntua lihaksissa. Toppasin pari uutta 6Ata hänkillä hyvillä kahvoilla ja kiipesin ensimmäistä kertaa sinisen kattorallin (7A) kolmasosan puhtaasti, myös sen vaikean kohdan, jonka ylittämiseen en ole ennen pystynyt!

Viikon aikana olen taas miettinyt mikä minua kannustaa eteenpäin kiipeilyssä, mikä puskee olemaan parempi ja näkemään todella vaivaa lajin eteen. Joskus on muistuteltava mieleen, että kiipeilen varsinkin köysillä aika haastavia 6b-6c reittejä, vaikka aktiivista harrastusuraa on takana vain vuoden verran. Pelkkä hauskan pitäminen ja kunnossa oleminen ei pidemmän päälle minulle kuitenkin riitä, vaan pitää olla jokin konkreettinen tavoite. Haaveilen olevani tulevaisuudessa tarpeeksi terve ja hyvässä kunnossa, jotta voisin matkustella melomassa, sukeltamassa, vaeltamassa ja kiipeilemässä ulkomaillakin erilaisissa vaativissakin kohteissa. Se riittää motivaatioksi useammiksi päiviksi. Juhan aluksi liian yksinkertaisena pitämäni neuvo – ”koska 6C” – jätti minut pohdiskelemaan loppuillaksi. Niinä päivinä kun ei jaksa haaveilla tulevaisuudesta, lenkille lähteminenkin on tuskan takana ja kun tekisi mieli ahtaa maha täyteen suklaamunkkeja, Juhan neuvo on kumminkin aikas hyvä ja ytimekäs. Miksi? – Koska 6C.

 

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m). Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s