Ulkokiikkukausi avattu!

Avasimme parhaan ystäväni kanssa kiipeilykauden pari viikkoa sitten boulderoimalla Espoossa. Lauantaina kävimme köysittelemässä Nuuksiossa. Marraskuun jälkeen emme ole päässeet kiipeilemään juuri lainkaan ja molemmilla on ollut kova ikävä otteille! Petran ulkokiipeily on jäänyt vähäiseksi, sillä pari viimeistä vuotta on kulunut sairastellessa ja viime vuonna oma koiranpentuni sotki lahjakkaasti tehokkaat treenit. Jo marraskuussa päätin kuitenkin, että kiipeilyyn haluan jälleen tänä vuonna panostaa heti kun tilanne eli aika- ja talousresurssit sen sallii.

FB_IMG_1589269696196Su 3.5 Halkilahti. Petra oli nähnyt kiipeilijöitä pyöräilevän vesitornin suuntaan ja oli sitten ihan itse selvittänyt, että siellähän on virallinen kiipeilymesta! Vaikka pitkät työvuorot painoivat olemuksessa, päätin silti lähteä katselemaan paikkoja. Pakkasin mukaan pädin ja koiranpentuni Likan . Paikka oli kivan suojainen puistoalue, mutta niitä varsinaisia reittejä emme löytäneet kuin vasta pois lähtiessä.

Lohkareita oli tosi paljon ja ilman maksullista topoa oli aika vaikeaa hahmottaa missä meni mikäkin reitti. Mutta ei hätää! Katselin meille helppoja linjoja kivistä ja iskimme pädin maahan. Bortsunpentuni Likka osasi hienosti kiipeillä kallioilla ja kulkea remmissä edellä. Se myös nukkui sikeästi mukaan ottamassani kevythäkissä, joten saimme ihan rauhassa yrkkäillä ja syödä eväitä. Ulkoboulderoinnista on niin kauan, että mitään tavoitteita ei todellakaan ollut, muutenkaan en ole koskaan kiivennyt kuin pari 6Ata ulkona, joten olimme ihan innoissamme kun pääsimme näitä itse keksimiämme reittejä ylös. Pari oli sellaista linjaa, joita en itsekään päässyt/uskaltanut kun kallio oli likainen eikä harjaamiseen ollut välineitä, eikä kiinnostustakaan vieraassa paikassa.

FB_IMG_1589269712671Petra treenasi innoissaan istumalähtöjä ja uskallusta toppauksissa. Söimme Petran meille mukaan ottamia eväitä, joimme kahvia ja nautimme täysin siemauksin päivästä. Päätettiin, että ensi viikolla kokeilisimme köysittelyä!

La 9.5 Nuuksio. Tänään lähdimme iltapäivällä Nuuksioon kiikuille. Ai että olin odottanut pääseväni taas juuri tämän kallion kimppuun, sillä siellä olen tahkonnut kenties suurimmat uravoittoni ylärissä (Patriot 6b+, Camouflage 6c) 😀 😀 Tutut reitit seisoivat jyhkeänä tien laidassa kuin vanhat ystävät. Petraa hirvitti niiden korkeus, vaikka yritin lohdutella niiden olevan ehkä Salmisaaren yläpartsin kanssa samaa luokkaa. Petraa oli jännittänyt päivän kiipeily niin, että ei ollut saanut syötyäkään kunnolla 😀 Edellisellä kerralla, parisen vuotta sitten, olimme kiipeilemässä Vantaalla Käärmekalliolla ja sen jälkeen Petra sairastui vakavasti. Muistojen yhdistyminen omassa mielessä on ihan ymmärrettävää vaikkeivat liittyneetkään varsinaisesti toisiinsa.

FB_IMG_1589269347759Ähkin itseni valjaisiin, jotka kiristävät kyllä nyt aivan liikaa talvella kertyneiden kilojeni vuoksi ja kävimme läpi varusteet. Koska paikalla oli myös muita kiikkujia alueen toisessa reunassa, keräsin kimpsuni ja menin tekemään meille ankkuria Kiss Me:lle (5+). Petra googletti reitin netistä ja löysi ensimmäisenä tämän blogini kirjoitukset! 😀 Ai kamala sentään 😀 Ankkurin teko jännitti sikäli, että niiden teosta on noin vuosi aikaa. Luotin kuitenkin siihen, että homma on kuin pyörällä ajo: niin siistiä, ettei sitä voi unohtaa. Lähestyminen Kiss Me:lle ei ole koskaan ollut minulle ongelma, mutta nyt oli kiedottava köyttä puun ympäri, että uskalsin laskeutua varsinaiselle ankkurille. Kytkin itseni lehmänhäntään ja roikuin siinä hetken. Tuuli tuiversi korvissa ja aurinko paistoi. Ai että! Ai Että!!!!

FB_IMG_1589269365050Laskeuduin alas ja aloimme käydä läpi varmistamista. Nopeasti Petrallekin muistui mieleen miten homma sujui ja käsien vaihtorytmi alkoi tulla selkärangasta. Kiipesin Kiss Me:n ylös ja sitten vaihdettiin. Petralle ulko-otteiden hakeminen on vielä vierasta ja vaatii aikaa. Ei ollut kuitenkaan mihinkään kiire. Katselin kuinka hän suoritti reitin ekan kruksin siirtymällä seinän yli toiseen reunaan. Neuvoin katselemaan otteita. Toinen kruksi tuli vähemmän ylempänä kun oikealle jalalle ei tunnu löytyvän jalansijaa ja pitää vain luottaa vasempaan jalkaan ja käsiotteisiin. Petra toppasi reitin upeasti ja puhtaasti!

Sitten oli minun vuoroni kiivetä ylös ja siirtää ankkuri Kryptolle 5+. Kävimme läpi tilanteen ensin ja sitten lähdin liikkeelle. Ai että miten kiipeily tuntuu hyvälle!! Tutut otteet ovat kuin ystäviä, jotka putkahtelevat esiin. Kaikki sujui hyvin ja laskeuduin alas. Krypto on pahamaineinen vitonen. Sen kruksi on aivan ankkurin alla oleva hyytävä vasemman käden veto huonoilta jaliksilta oikean käden otteessa roikkuen. Olin aikanaan kiivennyt sen ylärissä putkeen varmaan 5 kertaa ennen kuin uskalsin liidata sen. Reitin alaosakaan ei ole ihan suoraviivainen polku. Jännitti nyt ihan oikeasti se, selviäisinkö reitistä ilman lipeämistä köyteen. Vähän ennen kruksia lepäilin hyvissä otteissa hetken ja sitten yritykseen! En voi vieläkään uskoa, että kroppa teki tämän minulle ennen vaikean muuvin helposti ja jouhevasti. Jalka löysi oikean jaliksen, käsi osui oikeaan paikkaan slouppaavalle otteelle, oikea käsi viereen, jalat kitkalle ja siitä ylös. Muuvi oli raskas fyysisesti, sydän pumputti ja jalat sheikkasi rasituksesta.

FB_IMG_1589269353271Petra laski minut alas ja lähti omaan yritykseen. On ilo katsella Petraa kun hän kiipesi puhtaasti reitin noin puoleen väliin hyllyn alle. Kaikenlaisia muuveja alkaa olla hänelläkin hanskassa, drop kneetä ja sen sellaista 😀 Hyllylle pääsemiseen vaadittiin kuitenkin vielä tässä vaiheessa vähän liian teknisiä juttuja. Tajusin, että minun oli kiivettävä krypto vielä uudelleen, jotta pääsisin purkamaan ankkuria. Edellinen veto oli saanut koko kropan sheikkaamaan, mutta lähdin urheasti kiipeämään – koska oli pakko. Kruksikohta oli jälleen vähän jännä paikka, mutta meni puhtaasti. Jo tästä olen erittäin tyytyväinen.

Lopuksi kävelimme kallion päälle ja harjoittelimme ankkurin tekoa Indiana Jonesin päällä. Jännittynyt Petra tuskin muistaa asiasta mitään, sillä tarkoituksena oli myös laskeutua topista alas. Kiedoimme köyden jälleen puun ympärille, jotta pääsimme ankkurille ja opastin Petraa kytkemään lehmänhännän. Sitten laskeuduin hänen viereensä ja tehtiin ankkuri. Annoin Petralle oman jarruni, kerroin miten laskeutumislaite toimii ja katselin vähän avuttoman kuinka hän jännittyneenä laskeutui kallion yli. Kaikki sujui hienosti, Petra laskeutui hitaasti, mutta varmasti koko matkan ja oli kuulemma ihan voittajaolo! Laskeutuminen on ollut minullekin aluksi todella pelottava kokemus.

FB_IMG_1589269342953Laskeuduttuani Petra kiipesi vielä Indiana Jonesin (5) puoli väliin, mutta alkoi olla jo aika poikki niin henkisesti kuin fyysisestikin. Niinpä minä kiipesin reitin purkamaan ankkurin. Todella ylpeä Petrasta ja kiipeilyistä, meillä sujui hienosti koko homma! Itseäni saatoin kiitellä siitä, että suunnittelemani ”opastuskierros” ulkokiipeilyn maailmaan onnistui paremmin kuin hyvin. Jatko-opinnoissa aiomme tutustua ainakin Kauhalan kiipeilykallioon ja kenties lähteä kesän aikana jonnekin yön yli reissuun!!

ps. tämän jälkeen oli molemmilla paikat kipeänä pari päivää 😀

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s