Jäljellä

Kevään ja kesän jälkitreenit ovat menneet hyvin. Keväällä tytöt tekivät jo pari 500m jälkeä, joskin koirista huomasi, että ne tuntuivat pitkiltä. Maasto on osittain ollut haastavaa ja kesän kuumat jaksot olivat jäljenkin kannalta huonot kun maasto oli todella kuivaa. Olen yrittänyt vahvistaa Piikulle jäljen löytämistä janalta ja Likalle keppien ilmaisua. Molempien kanssa pitää vahvistaa myös tarkkuutta jäljelle, varsinkin Piikun kanssa, joka suorittaa varsin suurpiirteisesti. Suurempia tavoitteita ei lajiin ole ollut, mutta kieltämättä nyt kun taidot alkavat olla useammassa sadassa metrissä ja keppien ilmaisukin sujuu aika hyvin, on alkanut tulla haave ainakin Piikun kanssa virallisista kisoista. Katsotaan nyt kuitenkin rauhassa, tottisosuus ja esineruutu ovat jääneet meiltä kesän aikana vähemmälle treenille. Lotta on päässyt tekemään elokuussa ensimmäiset makkararuutunsa ja jälkensä, keppien ilmaisua harjoitellaan leikin varjolla metsälenkeillä.

Piikun jälki 1.5. Takakaarteessa pientä etsimistä mutkan jälkeen, mutta päästiin takaisin kartalle.

1.5.21 Tytöt tekivät eilen monen viikon tauon jälkeen jäljet! Ja pisimmät ikinä! Likalle tein epämääräisen, liki 500m jäljen kuudella kepillä ja useammalla mutkalla. Se työskentelee todella upeasti ja tarkasti, mutta tänään alkoi jo vähän väsyttääkin. Teki kuitenkin upeasti loppuun asti ja löysi kepitkin! Piikulla oli enemmän kiemuraa ja yhden kepin kohdalla jouduin pysähtymään ja odottamaan, että se löytäisi sen maastosta. Jälki oli noin 450m neljällä kepillä. Piiku ajautui myös takakaarteessa hieman sivuun Varsinaiselta jäljeltä ja oli menossa taaksepäin kunnes oikaisin sen. Tapansa mukaan se tarvitsi hieman enemmän aikaa koota ajatuksena aina silloin tällöin, mutta löysi kaikki kepit ja suoritti mutkatkin hyvin. Kaiken kaikkiaan tytöille varsin onnistuneet jäljestystreenit ajatellen, ettei olla päästy janan ääreen useampaan viikkoon. Ensi kerralla taas vähän helpompaa, sillä nyt on venytetty ennätyksiä!🙏🥰

15.5.21 Eilen tytöt saivat tehdä täysin vieraan Ihmisen tallaamat jäljet. Maasto oli kuivaa kangasmetsää, jossa paikoin risukkoisia suopursupensaikkoja. Jäljet olivat noin 300m viidellä kepillä ja parilla kulmalla. Piiku nosti jäljen todella hyvin, mutta eka keppi jäi matkan varrelle. Eksyttiin kulmassa hieman jäljeltä, mutta Piiku itse löysi takaisin. Likka puolestaan työskenteli suopursujen keskellä niin innokkaasti, että säikähti pakoon luikahtavaa jäätävän kokoista sisiliskoa, tosin niin säikähdin minäkin! Kiitos Ericalle haastavista jäljistä!

28.5.21 Tehtiin tiistaina jäljet tyttöjen kanssa. Molemmille reilun tunnin vanha n. 500m ja neljä keppiä. 🌞 Nyt oli kuitenkin molemmille hankala paikka: maasto oli kuivaa kangasmetsää, jossa kasvoi paikoin suopursuja. Jäljen nosto onnistui hyvin, mutta varsinkin Piikulle sain olla tarkkana, että mentiin omaa jälkeä myöden ja, että kepit nousivat. Se on alkanut ilmaisemaan merkkauspyykkipoikia ilmasta, mikä vähän huolestuttava piirre.🙄 Molemmat tuntuivat myös väsyvän nopeasti, joten nyt kyllä pitää helpottaa seuraavaksi taas jälkeä.

8.7.21 Tänään käytiin maastotreeneissä pitkästä aikaa tehtotyttöjen kanssa. Tein Piikulle ja Likalle helpot, noin 150m jäljet neljällä kepillä. Ne sujuivat ihan mallikkaasti, Piikulla tosin kulmissa vähän venähti. Lotta harjoitteli esineen etsintää hakemalla kanervikkoon heittämääni lelua ja Likka etsi jo laajemmalta alueelta. Se haki hyvin, mutta pudottaa esineen melkein heti tuodessaan sitä. Niinpä treenattiin vähän sitäkin.

29.7.21 Tänään oli vuorossa jälkeä. Kaikki kolme tehotyttöä työskentelivät kivasti ja saatiin aikaiseksi hyvät treenit. Videot ovat pitkiä, mutta halusin näistäkin realistisia, joista näkee minkä tasoista työtä ne tekee. Lotta harjoitteli alkeita: makkararuutua ja makkarajälkeä. Vähän kesti hoksata homman idea varsinkin kun se voi huonosti autossa eikä makkara ole ekana mielessä. Toisaalta tällaiset kivat treenit ja autossa odottaminen tukevat autoiluun tottumista.

Isot tytöt tekivät molemmat n. 300m.jäljen, jossa kaksi kulmaa ja 5-6keppiä. Halusin tehdä helpon jäljen, sillä aiemmissa treeneissä metsä oli rutikuiva ja jäljestä tuli haastava. Likka työskenteli tosi kivasti, nenä pysyi maassa ja myös kulmat se teki tarkasti. Vain yhden kepin kanssa sain vähän odottaa ja vihjata. Piiku puolestaan työskenteli tyylilleen uskollisena, viuhtoi menemään ja välillä hukkui ohjaajaltakin oikea suunta. Kulmat pyöristettiin nätisti😂 Löydettiin kuitenkin kaikki kepit!

Jätä kommentti