Metsäjälkeä, taas mennään!

Kausi päästiin aloittamaan tyttöjen kanssa toukokuussa. Asiakkaiden jälkitreeneistä sain vihdoin kimmokkeen tallata omillekin tytöille vihdoin jäljet ja innostuin taas tästäkin hommasta! Jäljen tekeminen on helppoa ja ilmaista puuhaa ja tarjoaa samalla koirille lajityypillistä käyttäytymistä. Viime syksynä tehtiin metsäjälkeä oikeastaan ihan kauden loppuun saakka ja kuluvalla kaudella olisi tarkoitus nostaa Piikun ja Likan jäljen pituutta yli 500metriin ja toisaalta opettaa Lotalle ja Pimulle keppien ilmaisu. Teemme jälkeä ihan omaksi iloksi, aina silloin kun muilta toimilta aikaa jää.

15.5. Viikon täysin vapaa päivä ja vietettiin se tyttöjen kanssa jälkimetsässä! Otin itselleni eväät mukaan ja vietin metsässä kolme tuntia itsekseni. Pakko sanoa, että tuli vähän parempi fiilis 💗ilma oli aika tuulinen, mutta lämmin ja päästiin tekemään kauden ekat jäljet! Pakko taas kehua, että mulla on maailman parhaat tytöt!

Piiku ja Likka saivat noin 200m jäljen parilla kulmalla kuivahkossa kanervikossa. 5 keppiä nousi molemmilta hyvin ja jälki tehtiin hyvällä tempolla. Tuuli aika paljon, ja varsinkin Piiku tuttuun tapaan haravoi vähän enemmän ees taas. Likka videolla korjaa tyylilleen uskollisena todella kauniisti kulman ja ilmaisi hienosti kepit. Seuraavaksi vaan pidempää jälkeä. On hauska huomata, että tytöt tekevät jälkeä hyvin erilailla, Likan ollessa hyvin pedantti ja tarkka ja Piikun tehdessä paljon suupiirteisemmin töitä.

Likan jälki

Lotalle tein ensin purkkijäljen, jota se teki ihan valtavalla innolla ja omalle tyylilleen uskollisena sekin 😘 kokeilin sen kanssa erikseen kepin ilmaisua pitkän tauon jälkeen ja katsokaa miten hienosti se nostaa kepin!! 🤗 Ei muuta kuin lyhyt oikea Metsäjälki tulille, 5 keppiä ja noin 20m pituutta. Ja Lotta teki ja ilmaisi ekan metsäjälkensä!! Niin ylpeä tästä tytöstä!! 💗

Pimulle tein ensin sen elämän toisen makkararuudun, makkarajäljen ja lopulta kaksi lyhyttä purkkijälkeä. Se oppii nopeasti ja viimeisellä jäljellä meni luotisuorana nenä maassa purkille, vaikka kallioisessa maastossa oli haastetta.

Jos tämmöinen omatoiminen hauskanpito koiran kanssa luonnossa kiinnostaa, niin seuraava vapaa matalan kynnyksen metsäjälkipäivä on 31.7! Katso lisäinfoa.

20.5 Tänään metsäjälkeä ja sen jälkeen vielä hakua! Piikun ja Likan kanssa tehtiin 400-500m jälki peräti 9 kepillä. Molemmat tekivät hienosti, joskin Likka väsyi lopussa silmin nähden. Pienen levon jälkeen päästiin loppuun. Piiku teki taas alussa tuli pyllyn alla töitä, mutta kun lyhensin liinaa ja ”pakotin” sen pysymään jäljellä, se tekikin tosi tarkasti töitä loppuun asti. Selvästi pitää alkaa tehdä niille pidempää jälkeä, että tottuvat.

Piikun jälki

Vuoden ikäiselle Lotalle lyhyt metsäjälki neljällä kepillä ja kahdella kulmalla ja on ihana nähdä miten keppien ilmaisu ja idea vahvistuu joka kerta. Lotalle voi alkaa tekemään nyt hieman pidempää, joskin selkeästi tallottua jälkeä. Oli ihana nähdä miten se muisti mikä tässä hommassa on idea. Kepit se osaa ilmaista hienosti erillisenä temppuna, joten käytöksen vieminen jäljelle on meistä molemmista tosi hauskaa ja jännää!

Pimulle lyhyt suora purkkijälki. Pimu tuntuu omaavan tähän luontaista taipumusta, sillä se hoksasi homman idean todella nopeasti. Pimulle pitäisi alkaa opettamaan kotona erikseen keppien ilmaisua, jotta sen voi jossakin vaiheessa myös liittää jäljelle, mutta sen aika ei siis ole vielä. Purkeissa olevat nakit kannustavat sitä jäljen seuraamiseen ja kepit on purkkien päällä ikään kuin näön vuoksi. Ajan puutteen vuoksi ilmaisun opettaminen (ja moni muu koulutus) on jäänyt, mutta ehkäpä me nyt kesällä saamme aikaiseksi jotakin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s