29.3.2024 Pitkäperjantai. Vuoden eka agilitykisapäivä 
. Piiku ja Lotta mukana, molemmille kaksi hyllyä. Mutta olipa todella pienestä kiinni molemmilla!!
Lähdin kotoa 11 aikaan ja Lotan eka rata oli noin klo 12.50. Jännitin kauheasti ajellessani turkuun. Taas oli tunne, että miksi ihmeessä tätä tuskaa edes jaksaa kun jännitys salpaa hengen ja oksettaa. Ja selkeästi on aina sama juttu, varsinkin tällaisen pidemmän tauon jälkeen. Ihan kamalaa. Multa jo kysyttiin, että miksi edes ilmoitan kisoihin jos olo on niin hirveä. Sepä. Kun toivoo vain, että kaikki olisi ohi ja pääsisi jo kotiin, voi kysyä itseltään onko kisaaminen sen arvoista.
Yleensä kisojen jälkeen on kuitenkin ihan huikea itsensä voittaja fiilis ja se on kuulkaa kaiken arvoista. Se, että on ihan pikku aivonystyröin saanut päänsä kasaan ja tehnyt jotakin sellaista, mistä voi olla ylpeä. Jännitys myös helpottaa kun katselee muiden suorituksia ja varsinkin agilityssa voi todeta, että kyllä siellä muutkin mokaa ja virhemarginaali on aika suuri.
Lotan eka rata oli huippuhieno! Saimme hyllyn vikalla esteellä kun en ehtinyt reagoimaan ja se ehti hypätä esteen väärään suuntaan. Toinen rata oli vaikeampi ja siellä tuli vähän enemmän epäolennaista kiemuraa. Piikun ensimmäinen rata alkoi noin viiden aikaan ja Piiku olikin saanut odottaa autossa lähes viisi tuntia. Eka rata oli meille haastava, mutta tokalla radalla tehtiin puhdas suoritus ja upea rata. Valitettavasti hyllytettiin se jo lähdössä, joten nolla rataa ei saatu.
Voi taas todeta, että molemmat tytöt ovat super ihania kisakavereita. Nukkuvat autossa rentoina, ulkoilevat rähisemättä, hakevat kontaktia ennen lähtöä, ovat helposti motivoitavissa. Lukitsevat esteet, eivät kierrä tai juokse riman alta. Yrittävät korjata mun ohjusvirheet
Eivät lähde laukalle tekemään omaa kivaa,vaan ovat radalla mun kanssa. Ovat tarpeeksi nopeita mun käsiin ja kuitenkin teknisiä juttuja riittää, jottei homma käy tylsäksi. Tänään nollat oli tosi lähellä! Itsekin sai juosta ihan täysiä, vaikkei se ehkä videoilla siltä näytäkään
Kotona olin klo21. Väsyneenä ja aivan kaikkeni antaneena pitää alkaa pohtimaan pitääkö jakaa ykkös ja kakkosluokkalaisten kisat eri päiville. Tällainen maraton ei oikein tunnu vaivan arvoiselle vaikka meillä oli tosi kivaa ja oli hienoa nähdä niin paljon tuttuja ja ystäviä paikalla! 
Ja olen taas tyytyväinen siitä, että lähdin!
1.4. Pääsiäismaanantai. Tänään oli vuorossa Lotan ja Piikun Agilityradat tsaulla. Ei jännittänyt ihan niin paljon kuin perjantaina, mutta tarpeeksi kuitenkin. Lyhyesti, molemmat tytöt saivat yhdeltä radalta hyllyn, ja toiselta tuloksen. Lotan ekat agilityn kontaktiradat ikinä oli sille vähän jänniä, mutta hienosti se kuitenkin tsemppasi ja tokalla radalla sijoittui viidenneksi. Piikunkin kanssa eka rata meni ihan mönkään, mutta tämä videolla oleva toka rata sen sijaan sujui yhtä kieltoa ja kontakti virhettä lukuun ottamatta kivasti ja sijoituimme 8.
Piikulla oli hirmuisesti energiaa ja intoa sen odoteltua autossa aikansa ja se näkyi radoilla. Valitsin myös vähän huonoja linjoja ja ohjauksia sille varsinkin ekalla radalla, joka oli meille haastava. Oma kuntokin saisi olla parempi, että ehtisi paremmin ohjata koiraa, ja voisimme siis olla nopeampiakin jos haluttais..
Mutta Piiku on mun 
Lotan pääsiäisradoilla oli kinkkisiä tilanteita, Lottamaista reagointia ja vauhtiakin. Attllä perjantaina Lotta teki lähes puhtaan hyppyradan, mutta hyppäsi sitten viimeisen esteen väärään suuntaan. Olisi ollut meidän eka nolla! Vauhti ja asenne oli muutenkin ihan erilainen kuin maanantain agility radoilla, missä Lotta säikähti heti ekalla radalla keinua ja sen jälkeen kontaktit olivat jänniä. Hienosti se kuitenkin tsemppasi ja teki hienot pyssärit kontakteilla. Tokalta radalta saimme tuloksen ja sijoituimme viidensiksi.
Kisoista jäi loppujen lopuksi hyvä fiilis ja tunne, että tarvitsemme vain taas lisää kokemusta radoilta ja mennään rennolla otteella! Oma jännitys oli Lotan kohdalla huipussaan, joten ymmärsin, että tavoitteeni kakkosiin siirtymisestä sen kanssa jännittää eniten. Tavoite on asetettu ja sitä saavuttaessa kisajännitys kärjistyy entisestään. Meillä on kuitenkin kaikki aika tavoitella luokkanousua eikä ole maailman loppu, vaikka sitä ei heti tulisikaan. Tärkeintähän on, että meillä on hauskaa matkan varrella eikä pelkästään päätepysäkillä.
Lotan kuva: Susanna Korhonen
Lifedream 
Jätä kommentti