LÄGI 20.4.25

Aloitettiin Piikun kanssa vuoden agilitykisat kahdella hyllyllä Lohjalla Pääsiäisenä. Radat oli kuitenkin hauskoja. Meille ihan mentävissä kisarutiini tietysti puuttui molemmilta.

Videolla Piikun taannoiset agilityradat Lägin kisoissa. Molemmilta hylly, mutta siellä oli hyviä pätkiä joukossa. Ekalla radalla tuli kontaktivirhe heti puomilla, mihin pitää kiinnittää kyllä jatkossa huomiota. Seuraavana päivänä käytiinkin hiomassa kontakteja Paimiossa. En osaa sanoa miksi Piiku ohittaa pari hyppyä näillä radoilla ja hylky ekalla radalla tuli kun Piiku ei mennytkään Alle vaan karkasi sen alta menevään putkeen. Yleensä kontaktiesteet on Piikulle tosi varmoja. Tokalla radalla ohjaan Piikun itse takakiertoon tokalla hypyllä. Huomasin sen vasta videolta, mutta oma linja on siis väärä. Piiku tekee upeat kepit, keinun ja sitten etuilen takaleikkauksessa ja osutaan hypylle yhtä aikaa. Piiku ratkaisee asian hyppäämällä hypyn väärään suuntaan. Oma rytmitys vaatii siis vielä hiomista taas kisaradoilla, mutta se korjaantuu vain kokemuksella. Edelliset kisat oli viime kesänä, joten pitkä tauko meillä on takana. Jännityskin oli taas melkoinen, mutta onneksi Piiku on varma suorittaja j

a sen kanssa tiedän, että parhaansa se aina yrittää. Seuraavia kisoja on kalenterissa ja tavoite on kisata noin kerran kuussa. Haaveena on saada vielä ne pari puuttuvaa nollaa kolmosluokkaa varten tämän ja ensi vuoden aikana.#lifedreamcolliet #jucaidescaylachaya