Kanat

Kesäkuussa 2020 hankin Siltapeltotilalle ensimmäiset kanat. Kanat asustavat alakerran tiloissa, missä niillä on noin 10 neliön sisätilat ja kesäisin myös ulkoilumahdollisuus katettuun aitaukseen talon takana. Tällä hetkellä meillä asustaa 6 kanaa ja yksi kukko. Parvessa on sellaisia tyyppejä kuten utelias ja sosiaalinen Hertta, uhkarohkea ja peloton Rouva Partanen sekä vihreän sävyisiä munia muniva Lumikki.

Parven pomo Lumikki vasemmalla, rva Partanen, Luise ja Telma

Kanojen käyttäytymisen seuraaminen on ollut erittäin mielenkiintoista puuhaa ja niiden seurallisuus on yllättänyt minut täysin. Mitään et pihalla pääse yksin tekemään, vaan tärkeilevä akkalauma seuraa sinua perässäsi samalla innostuneena kaakattaen. Myös yksilöllisiä persoonallisuuseroja on nähtävissä ja kanoista onkin tullut tärkeä osa elämääni. Olen niihin hyvin kiintynyt. Kanat ovat myös lemmikkeinä hyödyllisiä, ne munivat joka päivä ja saldo onkin 2-4 munaa päivässä.

Ozzy

Syksyllä 2023 parveen muutti kukko Ozzy ja sen sisko Tina Turneri. Molemmat ovat rodultaan silkkikanoja ja melko hurjan näköisiä mustina höyhenineen ja päätöyhtöineen. Luonteeltaan ne ovat kuitenkin erittäin kesyjä ja kilttejä. Ne ovat kuoriutuneet ja kasvaneet ystäväni Virvan luona.

Ozzy ja Tina ovat vielä nuoria ja onneksi Ozzyn kiekumiset ovat, ainakin vielä, hyvin hiljaisia. Ne eivät juuri häiritse.

Tina on parven nuorimmaisena alimmainen. Se pääsee viimeisenä syömään, joten tarjoan herkkuja kanoille vähintään kolmesta eri astiasta. Tina ei ole vielä muninut kertaakaan, mutta odotettavissa on, että sen munat voivat olla vihertäviä. Kanaparvessa on yleensä melko tarkka hierarkinen järjestelmä. Meillä pomona on luonnollisesti vanhin kana Lumikki. Lumikki on tarkka nokkimisjärjestyksestä, mutta ei sorra ketään. Meille on aina uusien kanojan ollut helppo muuttaa, uusia ei kiusata eikä juurikaan jahdata. Lumikki ei ole rohkein eikä ison parven kana, mutta iän myötä sillä on tietty arvovalta. Lumikki munii vaalean vihreitä pieniä munia.

Rva Partanen on kanoista isoin. Siitä on kasvanut varsinainen fasaani 😀 Rva Partanen sai nimensä kun hain sen ja Luisen ja Telman kanssa kasvattajalta ja jäin miettimään miksi ihmeessä olin valinnut niin ruman kanan! Sillä on oikea parta! Ja siitähän se nimi sitten jäi elämään. Partanen on utelias ja rohkea, mutta parvessa on kesympiäkin kanoja. Ison kokonsa ja ulkomuotonsa myötä se on kuitenkin hyvin silmiinpistävä ja helppo tunnistaa. Partanen munii kaksi kertaa muiden kokoisia ruskeita munia.

Hertta

Telma ja Luise ovat ikään kuin kolikon kaksi puolta. Molemmat ovat suht samankokoisia. Luise on musta ja munii vihreitä munia. Sen ja Lumikin munia onkin lähes mahdoton tunnistaa toisistaan. Luise jää hieman parvessa taustalle, se seurailee muita. Telma puolestaan on ruskea, erittäin kaunis kana. Valitsin sen täysin sen kauniin ulkomuodon vuoksi, mutta jo kasvattajalla todettiin, että tämä kana ei ole mikään helppo tapaus! Sen saaminen kuljetuslaatikkoon oli lähes mahdoton tehtävä ja se on edelleen kanoista aroin. Telma munii kauniin vaalean ruskeita, beigen värisiä munia.

Hertta

Parvessa on myös ystävältäni Virvalta aikuisena saapunut kääpiöwyandotte Hertta. Kuvankaunis mustavalkoinen Hertta on suosikkini. Se on erittäin utelias, ihmisrakas ja rohkea pieni kananen. Hertta tulee kanssani kanalan käytävälle ja lentää myös ensimmäisenä ulos kun avaan ikkunan. Se on kana, jonka voisin helposti ottaa yläkertaan tepastelemaan ja muistuttaa ensimmäisiä kanojani, hybridiparvea, jossa yhtä kesyjä yksilöitä. Jostakin syystä Hertta ei ole vielä muninut meillä.

Kanalan hiiri- ja rottakantaa hoitamassa ovat myös maatiaiskissani Bonbon ja Godis. Ne ovat pennusta asti oleilleet kanalassa ja kulkevat kanojen joukossa kuin kotonaan. Ne eivät häiritse kanoja, mutta pitävät huolta tuholaisista, mikä on tosi hyvä juttu. Lisää kissoista löytyy niiden omilta sivuilta.

Päivän saalis vasemmalta: Luisen muna, Telman muna, Lumikin muna ja rva Partasen muna