Lifedream Af Ládugård kissat
Talossa ja sen pihapiirissä elelee myös kissoja. Hankin ensimmäisen kissani Komppiksen vuonna 2007 sen jälkeen kun tajusin tyhjillään olleen talon vilisevä hiiriä. Valitettavasti Komppis menehtyi vain puolen vuoden iässä tapaturmaisesti. Sitten taloon muutti Bestis Böckerman (s.08) ja Symppis Sipponen (s.08). Niiden piti molempien olla tyttöjä, mutta kuinkas ollakaan löysin Symppikseltä pallit pari kuukautta myöhemmin 😀 Symppis ja Bestis saivat kaksi pentuetta, joista ensimmäisestä syntynyt mustavalkoinen Maximus jäi kotiin kasvamaan ja toisesta kaksi kollipentua muuttivat tuttavilleni. Symppis menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen syksyllä 2019.

Heinäkuussa 2022 menetin 13 vuotiaan Maximuksen traagisesti kun kesämökkiläisen irtokoira puri siltä rintalasta poikki! Elokuun alussa hankin tuolloin jo 14-vuotiaalle Bestikselle kaveriksi kaksi pientä tyttökissanpentua Godiksen ja BonBonin. Ne olivat eläneet puolivilleinä maatilan pihapiirissa eikä niitä oltu käsitelty lainkaan. Kävimme ystäväni kanssa metsästämässä pennut kuljetuskoppaan ja samalla valitsin kaksi harmaata tyttöpentua itselleni. Loput pennut kuljetimme eläinsuojeluyhdistykseen. Jo ensimmäisen päivien jälkeen Godis antoi nostaa syliin ja rakastaakin paijauksia. Minulla ei ole ennen ollut kissaa, joka hakeutuisi tällä tavoin syliin, nukkuu kyljessä kiinni ja rakastaa huuuurrrrjasti.
Kissat ovat omalle väelle kilttejä ja seurallisia, mutta vieraita ne hieman arastavat. Kissani rakastavat koiria ja ovat niiden kanssa hyvinkin rohkeita. Ne eivät osaa pelätä. Kissat liikkuvat toisinaan pihapiirissä vapaana, mutta tulevat kyllä sisälle joka yö syömään ja nukkumaan. Varsinkin talvisin ne viihtyvät takan lämmössä. Ne ovat tottuneita koiriin ja varsinkin Bestis rakastaa koiranpentuja. Mitä vanhemmaksi kissarouva Bestis tulee, sen enemmän se nauttii sisätiloissa torkkumisesta ja nukkuukin tyynyni vieressä sängyssä harva se yö. Kissojen rooli talossa on ehdottomasti myös hyödyllinen: ne tappavat menestyksekkäästi hiiriä ja jopa rottia pihapiiristä ja kanalasta.
Seuraa meidän kissoja instassa!
Katso myös laajempi kuvagalleria































Muistoissa, ikuisesti kaivaten pieniä:
Komppis 2007-2008,
Symppis Sipponen 2008-2019, Maximuksen isä
Maximus Valloittamaton 19.12.2009-26.07.2022 (Nimetty Gladiaattori- elokuvan mukaan)
BonBon kadonnut syksyllä 2024
