Tottelevaisuuskurssit

Tervetuloa treenaamaan tottelevaisuutta matalalla kynnyksellä! Kursseja ja treenejä järjestän Paimion Sporttikoirakeskuksessa sekä kesäisin Suomusjärvellä!

MISSÄ? Treenit järjestetään Paimiossa, Sporttikoirakeskuksessa. Hallissa on kolme erillistä kenttää, joista meille on varattu hallin päädyssä sijaitseva keskikokoinen Taito-kenttä. Se on tilava, noin 320:n neliön kenttä, jossa laadukas varustelu. Täydellinen mm. ohitusten ja kontaktin harjoitteluun! Lähde sinäkin mukaan rentoon toimintaan! Tarkka osoite hallille on Lauttarannankuja 35, Hevonpää ja se sijaitsee aivan moottoritien kupeessa.

MITÄ NÄISSÄ TREENEISSÄ OPPII? Näissä viiden kerran tottelevaisuustreeneissä painotetaan kontaktia häiriössä, ohitusharjoituksia sekä käydään läpi tottelevaisuuslajien eri pohjataitoja. Pääpaino on rally-tokon erilaisissa taidoissa, joista myöhemmin on helppo yhdistellä ja rakentaa varsinaisia kylttitaitoja, mutta treenaamme myös rally-tokon ja tokon alokas- ja avoimen luokan liikkeitä osallistujien toiveidenkin mukaan. Nämä treenit sopivat ensimmäisiksi tottelevaisuuskursseiksi ja rally-tokosta kiinnostuneille tai niille, jotka kaipaavat erilaisia tottelevaisuusharjoituksia arkeensa.

VOINKO OSALLISTUA USEAMMAN KOIRAN KANSSA? KYLLÄ VOIT! Myös useamman koiran omistajat ovat tervetulleita, sillä maksu on ohjaajakohtainen ja voit vaihtaa koiraa sinulle sopivassa välissä.

MITÄ KURSSIMAKSU SISÄLTÄÄ? Kurssi sisältää hallikoulutusten lisäksi myös kurssimateriaalin netissä ja vapaaehtoisia kotitehtäviä, joita voi harjoitella varsinaisten kurssikertojen välissä. treeneissä vahvistuu koirakon työskentely häiriössä. Toko ja rally-toko ovat mielekästä puuhaa niin koiralle kuin omistajallekin ja vahvistaa suhdettanne.

KUKA VOI OSALLISTUA? Kurssille ei ole ikärajoituksia, eikä se sovi voimakkaasti reaktiivisesti koirille. Myös pennut ovat tervetulleita. Koirat treenaavat hallissa yhtä aikaa. Et tarvitse myöskään mitään etukäteistaitoja koirallesi.

KURSSIT PAIMIO 2025

  • Syksyn treenejä kysynnän mukaan.
  • max 5 koiraa tunnissa, 5 vapaata paikkaa!
  • Ikäraja treeneihin on 4kk, yläikärajaa ei ole
  • hinta 130e HUOM! Ohjaajakohtainen, eli voit vaihtaa koiraa välissä.
  • katso myös rally-tokokokeilut TÄSTÄ

Muistathan liittyä myös Lifedream treenit ja palvelut fb ryhmään, missä ilmoittelen myytävistä irtopaikoista!

SUOMUSJÄRVEN KURSSIT 2025

Ei suunnitteilla

ILMOITTAUDU KURSSILLE

Huomaathan, että tämä kurssi-ilmoittautuminen on sitova. Kurssia ei ole mahdollista perua ilmoittautumisen jälkeen. Ethän siis varaa paikkaa, jos olet epävarma pääsetkö osallistumaan! Saat laskun kurssista sähköpostiisi viimeistään viikon kuluessa ilmoittautumisesta ellei toisin sovita. Kaikki hinnat sisältävät 25,5% alv. Jos et pääse osallistumaan kurssille, voit kokeilla myydä paikkaasi. Ilmoitathan minulle peruutuksesta, niin voin etsiä tuuraajaa. Lähetän sinulle vahvistuksen ilmoittautumisesta 24h kuluessa.

Takaisin

Kiitos ilmoittautumisesta! Lähetän sinulle vahvistuksen 24h kuluessa.

Varoitus
Varoitus
Varoitus
Varoitus
Varoitus!

Olen kasvattanut collieita vuodesta 2004 ja omistanut vuosien aikana myös useita muita rotuja kuten huskeja, bordercollien, irlanninsusikoiran ja terrierejä. Koirien kanssa harrastaminen on minulle sydämen asia ja yhdessä touhuilu elämäntapa. Tottelevaisuuskoulutus on osa jokaisen koiran peruskoulutusta ja varsinkin jos aiotaan harrastaa jotakin lajia tavoitteellisesti. Agilityn olen itse aloittanut vuonna 2006 ja tokon harrastamisen 2008. Rally-tokoon hurahdin vuonna 2023. Olen intohimoisesti kiinnostunut koiran ja ihmisen välisestä suhteesta ja yhteisestä evoluutiostamme ja minulla on käytynä useita koirien käyttäytymiseen ja koulutukseen liittyviä seminaareja, luentoja sekä koulutuksia. Minulla on myös liiketoiminnan perustutkinto ja useampi yrittäjäkoulutus takana. Oman sivutoimisen Lifedream Colliet- nimisen yrityksen perustin vuonna 2021. Lue lisää käymistäni koulutuksista täältä.

Tällä hetkellä kilpailen ja harrastan tavoitteellisesti koirieni kanssa agilitya, rally-tokoa, hoopersia, näyttelyitä ja paimennusta . Treenaan silloin tällöin myös koirien iloksi maastolajeja kuten henkilöhakua ja metsäjälkeä. Koiriini pääset tutustumaan täällä.

Vahvuuksiani kouluttajana on iloisuus, rauhallisuus ohjaustilanteissa sekä luontaiset vuorovaikutustaidot. Minulla on myös kokemusta useiden eri rotujen kouluttamisesta. Pyrin olemaan aito ja kannustava sekä suunnittelemaan kurssit rakentaviksi kokonaisuuksiksi, yksilöt huomioiden. Tärkeintä minulle on sinun ja koirasi välisen suhteen muodostuminen ja ylläpito. Kaikenlainen kouluttaminen ja puuhaaminen koirasi kanssa vahvistaa tutkitusti suhdettanne ja ennalta ehkäisee ongelmia. Voit lukea vielä lisää minusta täältä.