Viime viikolla Maiju oli jälleen estynyt tulemasta Aneten treeneihin, joten pääsin sitten taas yksityistunnille 😉 Mukaan otin Ramun, Rosien ja Meten. Treenasimme pitkää rataa, joka jälleen aiheutti muutamia ongelmakohtia kaikille kolmelle. Pitäisi todella kirjoittaa aina treenien jälkeen ajatukset ylös, että muistaisi tarkkaan mitä on tehty ja mitä tuli ”läksyksi”. Nyt sunnuntaina on takki ihan tyhjä siitä mitä tapahtui keskiviikkona 😉
Radalla oli kuitenkin vaikeana kohtana meille putkikulma (ylläri), jossa koiran olisi hypy jälkeen pitänyt itse suoraan hahmottaa putkesta missä sen suuaukko on. Nauruksi pisti kun ohjasin Meten törmäämään putkeen, myös Rosie kokeili josko putkesta pääsisi LÄPI. Ramses sentään vaan hyppäsi yli. Eli näitä hirmuisesti lisää 😉
Toinen vaikeus oli puomin kontakti. Nyt on tullut aikalailla selväksi, että minun pitäisi jotenkin saada koirat hiottua paremmin kontaktipinnoille, koska kun välimatka minusta kasvaa, pinnat lentävät ihan minne sattuu. Anette näytti miten se sujui Ritvan ja Raijan kanssa (hänen koiriaan) ja minäkin pääsin Ritvan kanssa tositoimiin. Kieltämättä lennokasta bortsua tuntuu olevan ”helppo” ohjata kun se menee juuri sinne minne pitääkin eikä kysele koko ajan, että varmastiko? Niinkuin omat koirani 😀
Itse asiassa Anette oli huomannut, että ongelmani on asenteeni: koirat ovat kanssani töissä kun ollaan riennoissa, ei siis pidetä hauskaa ja leikitä. Kommentti osui ja upposi. Jostakin syystä olen aina mieltänyt leikit ja hauskuudet kotipihalle ja vaikka Agility toki pitää olla hauskaa ja koiran TYÖ = LEIKKIÄ niin siltikin olen kyllä ajatellut aikamme treeneissä olevan sitä aikaa, kun koirat ja minä olemme töissä, emmekä vapaalla. Johtuneeko sitten jostakin ylivoimaisesta tarpeesta määritellä omat koirani harrastuskoiriksi tai työkoiriksi tai sellaisksi ylipäätään, joiden kanssa tehdään JOTAKIN. Hmmm.. kenties siis siihenkin pitäisi tulla muutos, jotta osaisin suhtautua treeneihin vieläkin rennommin.. tai jotain. 😀
No, treenimme sisältävät aikapaljon kaikenlaista pohdintaa siitä, millaisia koirat ovat yksilöinä ja mikä toimii milläkin. Pohdimme Aneten kanssa, että Ramses sopii tällä hetkellä minulle parhaiten ohjattavaksi, koska se on vähän hitaampi kuin tytöt eikä niin kysele ja hae tukea ratkaisuihinsa. Se on kuitenkin koira, jonka palkkaus pitää olla aina mielessä. Pari epäonnistumistani ohjauksessa -> koira ei saa palkkaa -> Ramun motivaatio laskee. Rosie puolestaan työskentelee kauan ja iloisesti eikä sen motiaaviossa ole mitään ongelmia. Moottori on kunnossa. Rompun tämänhetken ongelmia ovat joidenkin esteiden hakeminen ja minun sen ohjaaminen tarpeeksi selkeästi. Ramses ei vaadi läheskään niin selkeää ohjausta kuin tytöt, joiden kanssa joutuu välillä vääntämään rautalangasta, mitä nyt oikeasti tahdotaan tapahtuvan. Varsinkin jos kyse on irtoamisista. Meten moottori toimii myös, joskin se on enemmän iloinen hömpöttäjä kuin suu irveessä työskentelevä kuten tyttärensä.
Perjantaina olimme varanneet yksityistunnin Anetelta myös pennuille Juuson kanssa. Ajatus oli, että Juuso pääsisi itsekin kokeilemaan ja vetämään sitten siitä omat johtopäätöksensä haluaako lajia jatkaa vai ei. No, se jäänee nähtäväksi. 🙂 Ilma ei ollut meille oikein suopea: vettä satoi ja taivas jyrisi kun ukkonen kävi jossakin vähän kauempana. Päätimme kuitenkin aloittaa treenit ulkona ja jatkaa sitten sisällä hallilla, jonne minulla on vielä omatoimitreeni mahdollisuus syyskuun loppuun asti. Ulkona pennut eivät juuri välittäneet ukkosesta ja me pääsimme ihan mukavasti homman makuun: teimme molempien tyttöjen kanssa kolmen siivekkeen sarjaa, jossa ohjaaja piti pentua ja Anette kutsui namikupilla toisessa päässä. Täytyy sanoa, että kaikenkaikkiaan mielettömän hauskaa oli opettaa pentuja jonkun osaavan kanssa, puhumattakaan siitä että paikalla on kaksi ihmistä. Yksin treenaaminen monessa mielessä on niin kovin ankeaa.
Seuraavaksi otimme täyspitkää putkea, jonka Puuma osaa hyvin ja siivekkeiden läpi juoksuja putken jälkeen. Puumalla oli sata lasissa ja se irtosi aika kivasti putkeen melko vaikeistakin kulmista, jes! Ronja puolestaan jännittää edelleen melkoisesti autoa ja sen matkustelut sisältävätkin paljon kuolaa ja oksennusta 😦 Tämä heijastuu myös treeneihin, kestää jonkin aikaa saada se ns. normi moodille. Ronja kuitenkin reipastui tosi nopeasti kun näki kupissa nakkia. Se juoksi minun ja Juuson välissä siivekkeitä ja meni myös lyhyttä putkea yhdessä Puuman kanssa, myöhemmin jo yksinkin. Siinä missä Pumse on aina iloinen tättärä ja hummailee iloisesti, Ronjalla kestää hieman pidempään. Mutta toisaalta se muistuttaa äitiään ja sisarpuoliaan Rokia ja Leelaa siinä, että se hyvin nopeasti alkoi tarjoamaan itse asiaa, mistä huomasi saavansa palkkaa. Tätä ei Puuma tee. Ronja esim. ryntäsi putkeen monta kertaa sen jälkeen kun olimme lopettaneet harjoitukset ja alkoi myös itsenäisestä kiertää siivekkeitä. Joten, ei ole ollenkaan sanottua kumpi tytöistä loppupeleissä on parempi kentällä sitten aikuisena 🙂
Anette huomasi myös tällaisen seikan: pitkän putken jälkeen ohjasimme pennut siivekkeiden välistä Aneten luo namikupille. Puuma toimi kuten kaikki muutkin koirani: katsoi ensimmäisenä minua putken jälkeen, pyrki kontaktiin (vaikken ole sitä sille opettanut) jotenkin siis haluaa heti minut silmiinsä. Kesti muutama toistoa, ennen kuin se juoksi suoraan Aneten ja namikupin luokse. Tämähän on juurikin ongelman varsinkin Meten kanssa. Sen sijaan Ronja ei katsonut Juusoa lainkaan, vaan paineli heti kupille. 🙂
Niin ja Juuso tosiaan ohjasi Ronjaa ihan itse. Vähän tuli nurinaa huonosta ilmasta, mutta kun päästiin vauhtiin Kepo oli täysillä messissä. Aikas hienoa! Sisällä hallissa Juuso pääsi kokeilemaan Aneten Raijan kanssa radan poikasta, jossa oli kolme hyppyä, valssi A, hyppy, putki, valssi putki ja muuri. Kepo harjoitteli radan pari kertaa (ihan tosissaan oli) ja sitten mentiin koiran kanssa. Siinä jäi multa monttu auki – mitään virheitä ei tullut, Juuso ohjasi ensimmäisellä kerralla oikein. Anette sanoi, että me naiset pohditaan vähän liikaa mikä jalka ja mikä raaja, kun miehet taas vaan antaa palaa. Oli se hieno nähdä, että Juusostakin olisi tähän hommaan. Hmmm, saa nähdä nyt sitten 😀
Ensi viikonloppuna onkin meillä kisaputki kun lauantaina tarkoitus olisi mennä kisaamaan Forssaan Meten ja Ramun kanssa ja sunnuntaina Saloon parille radalle.. Siis ihan virallisia taas kaikki kolme. Talvikauden agsatreenejä kovin pohditaan ja mietitään: liikaa ei haluttais maksaa ja kovin kauaskaan ei välittäisi ajella. Niinpä näillä näkymin päädytään varmaankin ostamaan Anetelta Maijun kanssa kaksi tuntia kuussa, siis noin joka toinen viikko tunnin yksäri. Kyllähän sillä pysyy taito yllä, kyllähän? 😀
Lifedream Colliet 