Tänä viikonloppuna meillä oli lauantaina Forssan kisat ja sunnuntaina Salon kisat Ramseksen ja Meten kanssa. Tavoitteena kisoihin meillä oli tulos, ihan sama sitten mikä se olisi. Nollaradoista on mielestäni tässä vaihessa vielä turha haaveilla, koska kontakteilla ja kepeillä riittää vielä paljon hiottavaa. Hyllyjä ei kuitenkaan pitäisi tulla jos koira ja minä pelaamme yhteen.
No, lauantaina Forssassa molemmet koirat saivat hyllyt 😉 Ramses haahuili oikein olan takaa niin kisapaikalla kuin itse kentälläkin. Aivan kuin se olisi ollut sunnuntaikävelyllä ja haisteli ja kielsi esteitä pitkästä aikaa oikein olan takaa. Hohhoijaa. Se mistä olin ihan ylpeä oli, että varsin kummallinen rengas suoritettiin hyvin ja myös keinu tehdään nykyään maltilla. Siinä siis petrausta. Mutta Ramseksen lauantain suoritukseen en voi mitenkään olla tyytyväinen, se todella oli ihan muissa maailmoissa.
Mette sen sijaan oli alusta asti tosi hyvässä vireessä. Otin ennen vuoroa keppejä ja ne meni tosi hyvin, tosin edelleen vahvalla käsiavulla ja takaperin juosten. En tiedä opitaanko me ikinä niitä menemään oikein päin, mutta Mette on kyllä kehittynyt monessa asiassa vain toistoilla, toistoilla niin että ehkä se siitä. Harmittaa hirveästi kun upea rata tyssäsi vikan kaarteen hyppyyn, jossa itse käännyin liian aikaisin ja Mette oikoi sen vikan esteen ennen loppusuoraa 😦 Sähellettiin sitten niin paljon että tulos oli meilläkin HYL. Todennäköisesti minun olisi pitänyt malttaa ja ohjata Mette vielä kolmannen kerran samalle esteelle ja oikeasti ottaa rata loppuun. Ärsyttävä ohjausvirhe, muuten se olisi voinut olla keveästi nollarata, että ihan oikeasti harmitus oli suuri.
Tänään sunnuntaina Ramses oli hitusen paremmassa vireessä kuin eilen ja vika rata oli sillä paras, mutta siltikin sellainen outo sunnuntaikävelyfiilis mulle siitä tuli. Ajattelin et tää on taas tätä urosviivettä. Nartut kiihtyy nollasta sataan heti, urokset huomattavasti hitaammin 
A-rata hyllytetiiin kieltojen vuoksi, mutta sentäs Ramu otti keinun hyvin ja kontaktit muutenkin. B radalla se meni jo ihan hyvässä fiiliksessä. Loikkasi tosin renkaan ohi, mutta putken jälkeen pituus musta POISpäin sujui hyvin, mikä on mun koirilla vaikeaa. Sitten mentiin 5 esteen suora haipakkaa, mutta kuitenkin keinulla Ramu keskittyi hyvin ja otti keinun oikein, eikä lennolla. Puomin kontakteilta taisi tulla vp:t. Kaikenkaikkiaan Ramu teki ihan ok, mutta sillä saisi olla kyllä selkeästi lisää potkua ja sellaista läsnäoloa hommassa, nyt haahuili pitkästä aikaa. A-rata oli Ramulle HYL mutta sentäs B-rata päästiin kunnialla maaliin asti tuloksella 5. sija ja 20 virhepistettä 😀
Mette oli jo eilen tosi hyvässä vireessä: eilen lämmittelynä otin keppejä ja se meni ne tosi upeasti (tosin mä meen takaperin edelleen). Eilen radallakin meni niin hienosti, tänään samalla fiiliksellä. 
Vaikein kohta radalla oli An alastulo, jossa mun piti valssata toiselle puolelle ja hypylle, mun koirat yleensä juoksee kontaktit, joten siinä sitten vähän sähellettiin, onneksi Mette kumminkin hyppäsi. Ainoa virhe tuli kun putkelta ohjasin hypylle selän takaa ja Mette taisi kieltää yhden esteen. Kepeille tuli molemmilla radalla kiire kun pitää olla ohjaamassa menokulmaan ja takaperin, mutta onneksi mömmis tekee hyvin heti kun tajuaa että ollaan kepeillä. B-radalta tuli yksi virhe kun Mette taisi tiputtaa yhden riman pitkällä suoralla. Rehellisesti sanottuna olin ihan varma, että toka rata meni HUONOMMIN kuin eka, joten en odottanut mitään sijoitusta. En ihan oikeasti. A radalta Mette sai tuloksen 3. sija ja 5 virhepistettä ja B radalta lohkesi 1. sija 5 virhepisteellä. Ajat oli alle ihanne ajan molemmat 🙂 Olin tosi yllättynyt ja TOSI TYYTYVÄINEN.
Tuomari tuli mulle siinä Virvan kanssa jutellessani puhumaan, kysyi oliko tää se koira joka oli äsken radalla ja mä tietysti myöntelin. Hän sanoi, että kuvitteli sen olevan jotenkin lyhytjalkainen ja tukeva, mutta kun silitteli Mömmistä sanoi ettei se tosiaan olekaan, näyttää vaan siltä. Kehui sen hyppytekniikka ja jotain. Hymyilin vaan ja sanoin että se on jo 9v, etten tiedä kuinka kauan sen kanssa vielä tahkotaan. Siltikään en uskonut sijoitukseen ja kuuntelin tuloksia vain toisella korvalla. En vieläkään voi uskoa että Mette voitti B radan 
Ihan mieletön fiilis tuli kyllä.
A radalla osallistujia oli 15, B radalla 16 joten ei me ihan eilisen teeren tyttöjä oltu
Ehkäpä uskaltaisin alkaa Meten kanssa toivoa sitä nollatulosta jo, se kun on aina sata lasissa ja tekee maltillisesti kunhan ohjaan ja tuen sitä. Edelleenkään se ei irtoa nin hyvin kuin toivoisi, mutta toisaalta se on petrannut ihan mielettömästi sekä putkiin lähdöissä, että muissakin teknisissä jutuissa. Tämän päivän pituuden suorittaminen minusta poispäin oli eräänlainen luokkavoitto sekin 😉 Mömmis on niin ihana koira! Aina mukana ja tekee ihan oikeasti innolla kaiken mitä käsken. Pääsihän sitä sitten autolla itku, kun kukaan ei nähnyt ja nostin Möttösen syliin puristuksiin. On siinä mulla ihana mummeli ja olen niin ylpeä, että se on paitsi oma rakas sylipupu, myös ihana kantamamma niin monelle tiimiläiselle. Tuntuu hienolta ajatella, että perästä kuuluu: sen tytär Rosie odottaa virallisiaan ja tyttären tyttären tytär Puuma harjoittelee alkeita.
Ramses osoitti tänä viikonloppuna sen mitä tiesin siitä jo ennestään: se on satalasissa työskentelevä kun on sillä tuulella. Tänä viikonloppuna ei ollut niin 😉 Ramses on kokoonsa nähden nopea, mutta siinä riittää vielä työtä. Tavallaan sen motivaatiossa ei ole ongelmia, mutta sen ajatukset tuntuvat kisoissakin olevan välillä jossain muualla. Esim kepeille se juoksi kyllä kun ohjasin, mutta sillä ei ollut mitään ajatusta (vaikka varmasti tietää mitä pitää tehdä) miten ne kepit pitikään suorittaa. Ramu saattaa myös katsella ihmisiä tai jotain muuta juuri sen aikaa, että sen ajatus katkeaa ja ohjaus häiriintyy. Onneksi olen nähnyt myös sen parhaita päiviä 😉 Ja silloin se onkin ihan mahtava! Ramseksella on vielä toivon mukaan monta kisavuotta edessä, kun taas Mette kisaa vielä tämän talven ja sen jälkeen mietitään mitä se jaksaa.
Kaikenkaikkiaan molemmat ovat varmoja kisakoiria. Erityisen iloinen olen alun varmasta paikallaolosta. Suurimmat ongelmat taas ovat kontaktit ja kepit. Moottoria löytyy molemmilta. Ja kyllä täytyy myöntää, että olen pikkuisen ylpeä myös siitä, että molemmat edustavat rotua, jota ei ehkä ihan joka kisoissa ole läsnä. Kyllä nahkasta on moneen menoon!
Ihan mahtava viikonloppu, taas on saatu paljon kokemusta lajin parissa! Ja hinku lähteä uusiin seikkailuihin kasvaa jälleen 🙂 Kiitos Anulle miehineen seurasta Forssassa ja Virvalle henkisestä tuesta Salossa. 😉
Lifedream Colliet 