Joku voisi ajatella, etten koskaan kirjoita blogiini mitään negatiivista. Totta onkin, ettei tänne tule kirjoiteltua elämän vastoinkäymisistä kovin usein. Niitä kuitenkin tapahtuu ja aika useinkin kun elää tällaisessa miljöössä eläinten keskellä. Kulunut vuosi on ollut melko aktiivinen tällä saralla.
Viime syksynä hajonnut auto, pesuone, tiskikone jopa kahvinkeitin aloitti kummallisen kierteen. Sitten menehtyi isoäitini, vuoheni Ukko kuoli myös joulukuussa. Tammikuussa sairastui vanhin narttuni Mette ja helmikuussa toinen vuohi kuoli. Toukokuussa Mette sairastui uudelleen ja kuoli. Minulla on edelleen sitä välillä niin ikävä, että purskahdan rajuun itkukohtaukseen.
Kesän aikana paljon pienempiä tilanteita vaati huomiota: Hugo karkasi heinäkuussa pihalta ja oli poissa jopa kolme tuntia! Se ei ole koskaan karannut ja voin rehellisesti sanoa pelästyneeni enemmän kuin ikinä. Hugolla ei ole riistaviettiä, mutta se oli varmaankin pelästynyt jotakin kovaa ääntä niin paljon, että häipyi pihalta. Luojan kiitos se tuli takaisin! Tuo friikin nopea pelimies on niin rakas minulle!!
Elokuussa meillä asumusvuorollaan ollut Peto tappeli isoisänsä Ramseksen kanssa pihalla (juu, meilläkin tapellaan aina joskus – onneksi tosi harvoin) ja sai jalkaansa niin ison vekin, että totesin sen tarvitsevan tikkausta. 250 eurolla eläinlääkäri rauhoitti ja tikkasi jalan, mutta siinä on edelleen pieni ruhje.
Syyskuussa Rosie tokotreeneissä satutti kyntensä ja se katkesi. Onneksi eläinlääkäriä ei tarvittu ja kynsi parantui itsestään. Eräänä päivänä Juuson ollessa kotona ja minun töissä nahkat olivat karanneet pihalta. Tällä ertaa Lyyli ja Ronja karkasivat naapuriin. Sydämeni sykähti kun näin hänen soittaneen peräti kolme kertaa. Syykin karkailuun selvisi kun Ronja tuli naapurin kanssa kotiin: se oli pyörinyt supikoiran paskassa yltympäriinsä. Illalla paikkasin aidan ja päästin huskyt ulos: tuloksena Wilyan karkaaminen samaan kakaan pyörimään! Toukokuussa Wilya karkasi ja oli poissa kolme tuntia, joten se ei koskaan ulkoile vapaana pihalla muuten kuin valvottuna, mutta tällä kertaa sekään ei auttanut. Onneksi ihana naapurini otti koirat kiinni ja kiikutti kotiin. Aitaa on taas vahvistettu ja paikkailtu, sillä koirien karkailu on vakava uhka niiden turvallisuudelle. Meidän lähellä kulkee kaksi vilkaasti liikennöityä tietä.
Pari viikkoa sitten Peto satutti itsensä ollessaan metsälenkillä Joannan luona Turussa. Järkyttävä yli 30cm pitkä keppi tunkeutui Pedon nivusista sisään ja törrötti ulos lonkkaluun kohdalta! Onneksi Joanna pääsi sen kanssa nopeasti päivystykseen, missä keppi poistettiin ja haavaa puhdistetiin läpi yön. Pedolla oli onnea, sillä keppi ei puhkonut tärkeitä sisäelimiä, mutta reisilihaksen se kyllä lävisti. Pedon hoito maksoi n. 500 euroa.
Pennuilla todettiin hilsepunkki viime viikolla ja minulta on tähän mennessä mennyt 500 euroa lääkkeisiin, sillä jouduin hoitamaan myös aikuiset koirat.
Toissapäivänä lähdimme Bilbon kanssa päivystykseen, koska 12-.vuotias vanhukseni ei päässyt omin neuvoin ylös lattialta. Ehdin jo hätääntyä. Päivystyksessä turussa siltä otettiin pissanäyte ja lääkäri tutki sen perusteellisesti. Selästä löytyi yksi herkkä kohta, jossa iho hieman kipristeli, mutta suuremmaksi syyksi eläinlääkäri koki eturauhasen, joka oli turvonnut. Näytteestä löytyi myös suuri määrä epäpuhtauksia, eli Bilbolla on siis ollut myös oireeton pissatulehdus. Antibiootit ja tulehduskipulääkkeet ovat purreet ja sen vointi on jo parempi. Hinnaksi 180e.
Nyt odotellaan seuraavaa pommia. Kuten lukija voi huomata, elämä eläinten kanssa ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan myös vakavaa työtä, vastuuta ja murehtimista. Jokainen eläin tulee hoitaa hyvin ja jokainen ansaitsee huomiosi. Joskus rehellisesti tuntuu siltä, että olisi parempi vain luovuttaa ja muuttaa kerrostaloon jonkun lihavan kultaisennoutajan kanssa.
Mutta jostain syystä, minä valitsen toisin..
Lifedream Colliet 