Tunnelmia koiraexposta

Tänä vuonna on Suomen kennelliiton Vastuullista Koirankasvatusta-teema ja sen pohjalta Koiraexpossa luennot käsittelivät kasvattajiin liittyviä aiheita kuten kennelliiton päivitetyt sopimukset, JTO-työpaja, Vahinko kävi, mitä sitten? Yhdistysten taloudenhoidon kompastuskivet, Kennelliiton uusi jalostustarkastus, rekisteröinnin haasteet, onko aika ajanut jalostusneuvonnan ohi? Koirayhdistysaktiivin vastuukysymykset, uusitut rotukohtaiset ohjeet ja mm. paneeli vastuullisesta koirankasvatuksesta. Lauantaina tilaisuus oli avoin kennelipiireille ja yhdistyksille, sunnuntaina myös yleisölle (ennakko ilmoittautuminen). Koiraexpo järjestetään joka vuosi, joten pistäpä korvan taakse ensi vuonna!

Itse toimin saliemäntänä suuressa salissa ja kuuntelin samalla tunnelmia Marja Blomqvistin luennolta kennelliiton uusista sopimuksista sekä iltapäivällä seurasin paneelia vastuullisesta koirankasvatuksesta. Ristiriitaisin tunnelmin kirjoittelin nousseita ajatuksia ylös ja tässä on nyt koosteet noista kuulemistani tilaisuuksista. Lopuksi yritän purkaa kirjalliseen muuotoon myös tilaisuuden päättäneen Mato Valtosen tunnin kestäneen puheenvuoron Yhteistyöllä ja epäonnistumisilla menestykseen.

Sopimukset

Sopimuksia koskevalla luennolla oltiin hyvinkin vuorovaikutuksessa kuulijoiden kanssa. Oli selvää, että kasvattajat toivovat tämän vuoden teeman tarkoittavan sitä, että kasvattajat tuotaisiin positiivisemmassa valossa esiin, myös mediassa. Esitettiin toivomus, että niitä kasvattajia, jotka tekevät kaiken taiteen ja kirjan mukaan, voitaisiin jotenkin kannustaa ja palkita hyvästä työstä. Jatkuvasti lisääntyvillä rajoituksilla ja tiukennetuilla sopimusehdoilla rajataan kasvattajan mahdollisuuksia ja on vaara, että yhä useampi kasvattaja joko lopettaa kokonaan tai siirtyy ns. pimeälle puolelle ja toivottaa piut paut koko kennelliitolle.

Konkreettisesti sopimuksista puhuttiin paljon, varsinkin tapauksissa, joissa koira myydään jalostusoikeudella. Toivottiin kauppasopimusta kahdelle osapuolelle, jossa molemmille jäisi jalostusoikeus. Pohdittiin yhteisesti onko syytä luoda erilaiset kauppasopimukset elinkeinona koiria kasvattaville. Asiasta keskusteltiin pitkään. Toisaalta ammatikseen kasvattavilla luulisi olevan enemmän kokemusta ja tietotaitoa kuin vasta-alkajilla, olisiko se ostajalle silloin tae myös vankemmasta laadusta? Ostatko auton mielummin kaupasta vai yksityiseltä? Kuitenkin ajatus lopulta tyrmättiin, koska koettiin lain olevan sama kaikille, myös sääntöjen tulisi olla. Kasvattajien välistä avoimuutta ja positiivisuutta ei tällä tavoin lisättäisi, vaan entisestään nostettaisiin. Miksi pitkänlinjan kasvattaja, joka on tehnyt kymmeniä vuosia rodun eteen töitä olisi tiukemmassa syynissä kuin se, joka haluaa vain koirallaan ne yhdet pennut? Perussääntöjen tulisi olla kaikille samat.

Kurinpitolautakunta kehoitti kasvattajia tekemään mahdollisimman yksityiskohtaiset sopimukset – aina! Ei saa olettaa mitään tai kuvitella, että kyllä se toinen ymmärtää omat lähtökohdat. Jos koira on kalliilla tuotu ja tutkittu, ne kaikki kirjataan sopimukseen! Pennun myynnissä päätös varauksesta on jätettävä auki niin kauan kuin se on varmaa, toisin sanoen suullinenkin sopimus on pätevä. Älä lupaa kenellekään nimenomaista pentua ennen kuin olet aivan varma! Käsiraha on hyvä ottaa ja sen suuruun 10-15% kauppahinnasta. Kauppasopimusta tehtäessä on käytävä läpi viat ja sairaudet ja niiden merkitys koiralle ja ostajalle. Selitettävä kustannukset mm. hoidoista jos huono onni käy. Kristallipalloa ei tietenkään kenelläkään ole, mutta asiat on kerrottava ostajalle rehellisesti, niin että hän voi tehdä päätöksen pennun ostamisesta eikä koe myöhemmin petetyksi. Koiranpennnut eivät saa olla kaupantekohetkellä jaloissa, koska silloin ostaja ei kuule yhtään mitään 😀 SKL toivoo identifioimaan kurinpitolautakunnalle yhdistyksiltä tulleet selvityspyynnöt mahdollisimman tarkasti. Ilmoitukseen kirjataan osapuolten nimet, päivämäärät ja koirien syntymäajat jne. Kasvattajan kauppasopimuksissa erityisehdot eivät myöskään voi olla normikäytäntö, vaikka niin usein käy.

Suomen kennelliitolla on vähän keinoja niiden ihmisten rajoittamiseen, jotka tekevät tieten tahtoen väärin ja eivät ole jäseniä (mm. ulkomailta tuotavien koirien kauppa). Aivan yhtälailla kuin on mahdotonta rajoittaa ihmistä, joka on päättänyt lähteä ajokortitta liiikenteeseen. Ennaltaehkäisy ja tiedotus ovat keskeisessä asemassa. Uusia sopimuksia on tulossa, mutta niiden suunnittelu vie aiikaa. Paljon hyviä ideoita tuli  varmasti luennolta myös laatijoiden takataskuun.

Vastuullinen koirankasvatus

Vastuullinen koirankasvatus – paneeli kirvoitti hurjasti ideoita ja ajatuksia kuulijoissa ja yritin niitä kynä sauhuten kirjoittaa ylös. Välitän nämä ajatukset eteenpäin myös tulevaisuustoimikunnalle, kuten useaan kertaan toivottiin. Tilaisuudessa puhuttiin paljon siitä, miten negatiivisessa hengessä sekä kennelliitto, että media koirankasvattajia kohtelee ja toivottiin tähän puututtavan teema vuoden kunniaksi. Tiedotus, näkyvyys ja viestintä ovat siis ensi sijaisessa asemassa kun lähdetään uusimaan suomalaisen koirankasvattajan julkista profiilia.

Mitä kuuluisi vastuulliseen kasvattamiseen? Tilaisuudessa tuli esiin ajatus, että koiria elinkeinona kassvattavia sitoisi eri sopimukset, ne jotka ovat pitkänlinjan kasvattajia tulisi olla tietävämpiä. Monesti autonkin ostaa mielummin kaupasta kuin yksityiseltä. Ajatus kuitenkin tyrmättiin nopeasti, sillä koettiin lain olevan kaikille saman, niin myös sääntöjen. Miksi pitkään kasvattaneita syynättäisiin tarkemmin kuin vain yhden pentueen tekeviä, jotka yhdistävät naapurin jepen jompella?? Entäpä miten käy koiran hyvinvoinnin kun siitä tulee elinkeino ja jotakin minkä tulee tuottaa?

Yleisöstä tuli mielestäni loistavia ajatuksia tulevaisuutta varten: kasvattajille pitäisi kehitellä koulutuksella uusiutuva lisenssi, esim. viiden vuoden välein käytävä täydennyskoulutus, jolla kennelnimen pitäminen säilyisi. Tähän kennelliitto onkin ainakin osittain vastannut järjestämällä koiran kasvattajan perus- ja jatkokurssin ja tänä vuonna Koiran kasvattaminen tänään – täydennyskurssin, jota tullaan jatkossa järjestämään ympäri maata kennelpiireissä.

Ihmisiä, jotka haluavat tehdä koirillaan pennut, ne yhdetkin ja ihmisiä, jotka haluaisivat kasvattaa kehoitettiin menemään peruskurssille ja hankkimaan kennelnimi! Rekisteröityminen tuo turvaa niin kasvattajalle kuin pennuillekin! Miksi kennelillä on kansan piirissä niin huono maine Suomessa? Miksi on oikeutetumpaa tehdä pentuja ilman kennelnimeä kuin sen kanssa? Kennelnimi on kuin brändi!! Kasvattajasta itsestään lähtee miten hän siihen suhtautuu. Arvosta itseäsi ja nimeästi ja halua tehdä työsi hyvin! Jos et arvosta itseäsi, ei kukaan muukaan arvosta. Millä voitaisiin nostaa suomalaisen koirankasvattajan statusta??? Millä kerrotaan, miten hyvää työtä täällä tehdään??

Helena Suni otti tässä vaiheessa puheenvuoron ja kertoi, että jokainen meistä tietää miten Helsingin Sanomat julkaisee helpommin negatiivisia uutisia koirista kuin niitä positiivisia, vaikka yritettäisiin myllätä niitä mediaan kaiken aikaa. 😦

Kennelneuvojien satusta haluttiin nostaa. Yleisöstä tuotiin julki Saksan malli, jossa paikallinen kennelneuvoja käy kasvattajan luona aina kuin hänellä on pennut, juttelemassa ja tsekkaamassa, että kaikki on hyvin. Miksi meillä Suomessa kennelneuvojilla on niin negatiivinen maine? Miksei kasvattaja voisi olla kaveri jo silloin kun menee hyvin? Rotuyhdistysten järjestettävien rotukohtaisten kasvattajapakettiien lisäksi toivottiin laadunvalvontaa esim viiden vuoden välein ja kysyttiin millä voitaisiin tuoda esiin ne, jotka tekevät laadukasta työtä? Toivottiin järjestelmämuutosta.

Lopuksi summattiin: Suomen kennelliitto koostuu myös kasvattajista. Kasvattaja itse pitää huolta maineestaan ja taidoistaan. On aina vastuussa omista toimistaan! Jäsenet voivat kuitenkin antaa vinkkejä ja ideoita, jotta vuoropuhelu olisi selkeää. Aina pitää olla rohkeutta antaa ehdotuksia kehittävään toimintaan! Voin omasta puolestani kertoa, että nämä ajatukset osuivat ja upposivat. 🙂 Niitä on ilo viedä eteenpäin.