Jotakin syömistä ja periaatteista

Jännä juttu miten suuri merkitys on sillä mitä syö, milloin syö ja miten syö kun puhutaan laihtumisesta ja kuntoon pääsystä. Olen laihtunut nyt 30 kiloa ja paljon asioita on tullut pohdittua elämäntapamuutoksen edetessä. Itse syön aika tuhdin aamiaisen aina niinä päivinä kun on tarkoitus tehdä parin tunnin juoksulenkki. Aamiaista sulatellaan 2-3tuntia ja sitten olen valmis liikkeelle. Ruoka on kevyttä, mutta energiapitoista kuten leivän lisäksi mm. kanamuna, rusinoita ja pähkinöitä.

Lisäksi ruuan ajattelu päivärytmin mukaan on tosi tärkeää sen suhteen, ettei tule langettua mielihaluihin. On ihan tosiasia, että jotakin pitäisi pistää poskeensa muutaman tunnin välein, ateria tai välipala siis noin 4-5krt päivässä. Itse arkipäivisin syön pari ruissaria aamulla, rasvattoman rahkan ja ananaspurkin päivällä ja iltapäivällä isomman ruuan kuten keiton, salaatin tms ja iltapalaksi vielä pähkinöitä, maissilastuja tai jugurttia. Jos iskee paniikki ja tien päällä nälkä, ateriankorvauspatukat tai proteiinijuomat ovat hyvä välipala. En juuri laske kaloreita, mutta jokaisen aterian mietin erikseen, jokaisen päivän ”saldoja” ynnäilen mielessäni ja kuuntelen kroppaani. Jos olo tuntuu täydeltä ja ähkyltä – on syönyt liikaa ja liian turvottavaa. En ole varsinaisesti ollutkaan missään vaiheessa laihiksella tai dieetillä, vaan pohdin ruokatottumuksiani elämäntapoina – joistakin asioista voi luopua tai ne voi korvata terveellisimmillä vaihtoehdoilla.

Kilometritilanne – lenkkitossut kulutustestissä

Vihreä mieli-blogiin olen kirjoitellut päiväkirjaa lenkkikilometreistäni. Nämä ovat siis hikilenkkejä, nahkojen kanssa metsässä kierrettyjä kilometrejä en laske tai liikuntaa, joissa hiki ei puske pintaan. Tavoitteena on tälle vuodelle kävellä Suomi päästä päähän eli tuo 1157km. Se tekee 23km viikossa, noin suurin piirtein. Menoni on tälllä hetkellä aika rauhallista, kilsoja on kertynyt n. 20-30 viikossa. Pidemmät matkat viikonloppuisin syövät arjessa tehtyjen hölkkälenkkejen määrää tuntuvasti.

Elämän periaatteita – arvoja ja hyveitä? Mitä ne on?

Olen pohtinut uuden tatuoinnin ottamista – ja sen merkitystä tässä jo jonkun aikaa. Jos mahdollinen kuva tulee, se on tulossa vasta kesällä tai alkusyksystä, mutta kuvan suunnittelu on aina ollut minulle tärkeää ja tavallaan puoli prosessia. Se on myös viihdyttävä ajatusleikki. Tällä kertaa palasin ajatuksissani takaisin elämänperiaatteisiini, joita olen vasta viime aikoina huomannut ainakin jollakin tasolla aina noudattaneeni, usein tiedostamatta. Huomaan olevani aika kurinalainen näissä asioissa ja ehkä se on salaisuus myös ruokavalioni noudattamisessa: pienistä valinnoista muodostuu isoja käyttäytymismalleja ja malleista tulee turtuneita tapoja hyvinkin nopeasti. Monesti sitä ei ole edes tietoinen jatkuvasti toistamistaan malleista. Tästä syystä elämäntapamuutosten ylläpito on usein niin vaikeaa.

Kenties kaikki johtuu lapsuudestani; minut on kasvatettu luterilaisen mallin mukaan, vaikka mitään vakaumuksellisia emme olekaan koskaan olleet. Hyvät ja kohteliaat tavat sekä toisten ihmisten kunnioitus ovat sellaisia arvoja, joita olen lapsuuskodistani saanut. Lisäksi minulla on aina ollut vahva käsitys oikeasta ja väärästä. Aina en varmasti ole osannut toimia, enkä varmastikaan ole ollut paras mahdollinen ystävä kaikissa tilanteissa, mutta olen yrittänyt toimia oikein kaikkia kohtaan. On vaikeaa yrittää elää miellyttäen kaikkia ihmisiä – se ei yksinkertaitsesti ole mahdollista. Siksi oman tieni kulkeminen, mutta samalla myös muiden polun kunnioittaminen, valinnan vapaus ja yksilön arvostaminen ovat minulle tärkeitä arvoja. Kun elää hieman poikkeavalla polulla valtavirrasta (ja joutuu muiden ihmisten arvostelun kohteeksi), oppii kyllä arvostamaan muidenkin erilaisia ratkaisuja – niin hyvässä kuin pahassa.

Lukiossa kiinnostuin itämaisesta filosofiasta ja monet ajatukseni ovatkin suoraan maailman suurista uskonnoista omaksuttuja, mutta varsinkin taolaisuus kolahtaa. Myös kaikenlainen new age on kiinnostuksen kohteena. Mutta mitä tulee elämän periaatteisiini, ei kyse olekaan enää hengellisistä asioista vaan ihan siitä miten ihmisiä ja itseään arjessa kohtelee. Välillä tuntuu, että nykyajan ihminen on joko liian itsekäs tai liian kiinnostunut muiden mielipiteistä kyetäkseen toimimaan vahvana, oikeudenmukaisena vaikuttajana omassa ja muiden elämässä. Kaikenlainen pelaaminen ja manipulointi on varmasti yksilölle kannattavaa – ainakin hetken, mutta kantaako se hedelmää vuosissa?

Rehellisyys – voinko sanoa mitä vain missä vain välittämättä muiden tunteista? Mikä on valkoinen valhe? Positiivista palautetta voi ja pitää aina antaa kun siihen on aihetta, negatiivista voi miettiä kaksi kertaa. Kertoa rohkeasti totuus ja omat ajatuksensa ja mielipiteensä. Ilman aitoa, mutta lämmintä keskustelua ei ole myöskään aitoa vuorovaikutusta, ystävyyttä tai rakkautta. Valheesta jää aina ennen pitkää tavalla tai toisella kiinni, mutta toisaalta rehellisyys pelkkänä totuuden torvena sulkee monta ovea.

Kunnia – mitä on oma kunniasi? Pystytkö seisomaan valitsemiesi asioiden tai mielipiteitesi takana? Miksi? Onko perinteinen suoraselkäisyys kadonnut kokonaan maailmasta? Kunnia kalskahtaa joltakin sankarifilmiltä, mutta minulle se on konkreettinen asenne. En halua tehdä mitään mitä voisin katua, en halua satuttaa läheisiäni ja jos jotakin lupaan voi sanaani yleensä luottaa. Kunnia on itseensä luottamista ja vahvuuksiensa kautta elämistä, mutta myös vastuunsa kantamista niinä epämukavinakin hetkinä. Miten muiden ihmisten kunnioitus herätetään ja mitä se vaatii? Millaisia arvoja yhteiskuntamme, sukumme tai perheemme meille syöttää?

Uskollisuus – mitä se on nykypäivänä? Oletko uskollinen itsellesi ja omille päämäärillesi? Entä ystävillesi, perheellesi tai työpaikalle? Voiko uskollisuus olla myös sitä, että uskaltaa rohkeasti kertoa omat ajatuksensa julki? Elää niin kuin kokee oikeaksi? Uskollisuus on äänetön vala, jonka luon jokaisen ystäväkseni katsomani ihmisen kanssa. Uskollisuus on myös sitä mitä tunnen itseäni ja näitä periaatteita kohtaan. Uskollisuuden tunteesta pyrin parantamaan tilannetta. Se on liima, joka pitää meidät yhdessä. Tästä syystä minun on vaikeaa pitää elämässäni niitä harvoja henkilöitä, jotka asettavat uskollisuuteni koetukselle. Petetyksi tuleminen on rankka tunne, mutta sen välttäminen on helppoa kun on riittävän rehellinen.

Oikeudenmukaisuus – kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Ole lempeä itsellesi ja muille. Ihmiset ovat ajattelemattomia ja julmiakin toisinaan. Tuntuu, ettei sisällä vellovasta pahasta olosta ole muuta ulospääsyä kuin toisten ihmisten tallominen, joko tahallaan tai tahattomasti. Oikeudenmukaisuus ei ole vain itsensä huomioimista, vaan myös lähimmäisten tunteiden arvostamista. Se on sitä, että jokaisessa tilanteessa yrittää toimia oikein kaikkia osapuolia kohtaan.

Rohkeus – rohkeutta on monenlaista ja se vaatii vahvuutta. On rohkeutta tavoitella unelmiaan ja joskus on rohkeutta luopua niistä. Rohkeus on kulkea sydämensä tietä. Rohkeutta on hakea aikaa itselleen ja tehdä kaikenkokoisia valintoja, jotka saattavat lähimmäisissä tehdä kipeää. Joskus on rohkeutta kääntää kokonaan kelkkansa jostakin ihmisestä tai tilanteesta, joka luo sisälle pahaa oloa. Vaatii sisua todeta, että jossakin se rima minullakin on. Rohkeutta on kuitenkin hoitaa nekin tilanteet periaatteitaan noudattaen.

Myötätunto – empatia, tuo vähenevä luonnonvara? Jotta voi ymmärtää muita pitää ensin ymmärtää itseään. Miltä muista tuntuu eri tilanteissa ja miten sanomani tai tekemäni asiat otetaan vastaan? Olenko omissa valinnoissani tyranni vai marttyyri suhteessa itseeni ja muihin? Voinko ottaa kantaa asioihin, joista en tiedä yhtään mitään? Joskus on parempi olla hiljaa ja läsnä. Mitä olen oppinut niistä tilanteista, joissa olen tullut loukatuksi, petetyksi tai väärinymmärretyksi? Toistanko samaa kaavaa?

Kohteliaisuus – muiden ihmisten kohtaaminen hyvässä hengessä. Minulla ei ole mitään syytä purkaa pahaa oloani vastaan tuleviin kanssakulkijoihin. En tiedä heidän kokemuksistaan tai vaikeuksistaan mitään. Ihmisyyden arvostaminen ja elämän kipinän jokaisessa tunnistaminen. Kokeneempien ja vanhempien ihmisten arvostaminen. Ihmisen arvoa ei kuitenkaan omissa silmissäni mitata iässä, koulutuksessa, lasten tai palkan määrässä, materian kirkkaudessa tai edes fyysisessä olemuksessa. Olen välillä niin kyllästynyt ihmisten haluun määritellä joku ”normaaliksi” ja joku toinen ”epänormaaliksi”. Kenen elämä tässä nyt täydellistä olisi ja se, joka tuntee itsensä sellaiseksi aina ja kaikkialla valehtelee. Minuun tekee vaikutuksen ihmiset, jotka vakuuttavat elämäntaidoissaan.

Näitä periaatteita ja arvoja kutsutaan myös BUSHIDOksi eli entisaikojen samuraiden eettisiksi ohjeiksi. Vaikka en harrastakaan kamppailulajeja tai muita itämaisia taistelulajeja – ja koko juttu tuntuu vähän hassulle -, niin omassa elämässäni näistä on tullut vuosien saatossa tärkeä koodisto, joita yritän noudattaa myös niissä tilanteissa kun ei niin viitsisi. Kuten alussa kirjoitin: pienistä ajatuksista ja teoista kasvaa tapoja, tavoista käytös ja käytöksestä luonne. Tästä syystä tietoisuus omasta toiminnasta on tärkeää.

Jokaisen opin olen saanut omasta kantapään kokemuksesta. Yksinkertainen kiitollisuus elämästäni ja sen suomista mahdollisuuksista luo nöyryyttä ja iloa. Rakkautta myös kanssaihmisiäni kohtaan. Ei yhtään hullumpi idea tatuointiin 😉

Mutta miten toimii, ajattelee tai tietää se, joka ei ole koskaan pysähtynyt pohtimaan?

Lue bushidosta Hyvejohtajuus- sivustolla (linkki)