Viikko täynnä itsensä ylittämistä ja uusia haasteita! Viikon ainoa sisäkiikku Salmiksessa oli erittäin antoisa: rocktopian 6b ensimmäistä kertaa vain yhdellä levolla, ylärillä 6b+ puhtaasti sekä hauska 7A+ krimppiralli projektoituna toppiin! Oli muuten ensimmäinen edes jotenkin topattu seiskani 😉 Lauantaina ulkoboulderoinnin aloitus Vuohiksella ja samalla pääsin vihdoin harjoittelemaan yläköysisooloilun periaatteita. Ensimmäinen topattu 6A ulkona ja muutama hauska kesän aloitusprojekti. Sunnuntaina vierailemassa Mellunmäessä ulkokivillä. Myös täällä puhdas 6A toppaus!
Keskiviikko 31.5 Salmis. Lämmiteltiin Hanna-Kaisan kanssa muutamilla vaijereilla ja sen jälkeen kiivettiin oranssia 6A hänkkiä. H-K liidasi hienosti kahdella levolla reitin, jonka yläosassa on pari kunnon loikkaa. Jostakin syystä päässä soi ”this girl is on fire”-biisi kun katselin hänen rivakkaa menoaan 🙂 Itse menin ylärissä perässä jatkoja auki klippaillen, mutta tarvitsin yhden levon ennen toppausta. Mukavaa fyysistä treeniä edelleen ilman liidipelkoa. Sitten olimmekin vähän tenkkapoo mitä keksisimme. Portaikon viereen oli tullut ylärille muutama uusi reitti, mutta emme halunneet yläröidä vielä.
H-K käänsi katseensa rocktopialle. Että pitäiskö mennä tota 6Btä taas? Taisi olla alun alkaen minun ideani lähteä liidamaan oranssia 6btä RTn kulmasta, mutta se oli joskus joulukuussa! Sydän alkoi heti pamppailla ja kädet hiota kun muistelin edellistä, neljällä kiikulla toppiin liidaustani reitillä. H-K lähti ensin ja heitin puoli vitsillä, että hän voisi laittaa minulle ylärin valmiiksi sinne. Hanna-Kaisa liidasi varmanoloisesti yli puolen välin ennen ensimmäistä lepoa. Mietiskelin paniikissa, että miten oma suoritus sujuisi. Alhaalla H-K tsemppasi ja sanoin kiipeäväni ensin ylärin toppikohtaan (eli puoleen väliin) ja katsoisin siitä sitten. Lähdin reitille ihan rauhassa ja lepuuttelin kahvoilla. Pääsin ylärin toppiin ja jatkoin matkaa. 
Klippaukset oli helppoja ja hyviä. Sitten tuli se kruksi kohta, jossa pitää ottaa ote seinältä. Jäin arpomaan ja vaikka mitään hätää ei varsinaisesti ollut, näytin H-Klle käsimerkillä että tulen köyteen. Sitten alkoi jalkojen vapina. Yritin pitää mielen kylmänä ja rauhallisena selittämällä itselleni, että oikeasti olin ihan maan tasalla ja pulttivälit ovat tosi lyhyet. Ihan nauratti se mantraaminen, mutta sen ansiosta jatkoin matkaani. Yläosan otteet löytyivät helposti. ”Be still my heart” kuiskailin itselleni kun klippailin reitin toppiin. Yksi lepo!!!! YKSI!!! Kun pääsin alas H-K paljasti, että oikeasti hän oli kyllä laittanut reitille ylärin, mutta halusi nähdä miten reagoisin. 😀 Mokoma piru 😀
Oli niin muikea olo, että jatkettiin sitten ylärille uusille reiteille. H-K aloitti 6b+:sta, jolla kruksikohta osoittautui hänelle pituuden vuoksi hankalaksi. Minä menin perässä puhtaasti. Jatkoin saman köyden 7A+ heti perään. Kyseessä tosi pieniä krimppiotteita ja tulin käyteen varmaan kolme kertaa, mutta muuvit sain jotenkin kasaan ja toppasin reitin!!! Ihan ensimmäinen 7A plussasta puhumattakaan, jonka olen onnistunut toppaamaan. Lopuksi vielä vaijereilla 6b reittejä ja oranssia 5C:tä jonka puolen välin muuvi ei mitenkään voi olla 5C 😀
Lauantai 3.5 Vuohimäki. Tänään vuorossa ihan uusia tuulia! Lähdin nimittäin kokeilemaan ulkoboulderointia ja yläköysisooloilua. Aloittelevana kiipeilijänä samanhenkisten ja luotettavien kiipeilykavereiden löytäminen ei ole aina helppoa. Varsinkin ulkoliidissä varmistajaparin löytyminen on painonsa arvossa kultaa. Johtuneeko siitä, että elämä on tuntunut ohjaavan minua itsenäiseen ja vahvaan suuntaan, mutta olen aina kulkenut omia polkujani. Olen tottunut tekemään päätöksiä ja valintoja yksin ja toisaalta myös työstämään unelmiani itsekseni. Siispä kiipeily ei ole tässä suhteessa mikään poikkeus ja toisinaan kiipeilyn sosiaalinen puoli on jopa ahdistanut. Kun helmikuussa tein lopulta päätöksen keskittyä kiipeilyyn tosissani, päätin myös, etten jättäisi tätäkään unelmaa jonkun toisen harteille. Omaa aktiivisuutta ja viitseliäisyyttä se vaatii, mutta jos jotakin oikein kovin haluaa – kaikki on mahdollista.
Lapsettomana sinkkuna minulla on kaikki maailman aika harrastaa ja voisin käydä kivillä vaikka joka päivä (ja usein teenkin niin), mutta kavereita on vaikeaa löytää. Tämä oli yksi syy miksi ryhdyin marraskuussa boulderoimaan, koska lajina sitä voi harrastaa myös itsekseen. Jo viime kesänä heräsi ajatus myös köysisooloilusta ja siihen erikoistumisesta.
Sain ystäväni Juhan opastamaan minua ulkobouldereille sekä sooloiluun. Molemmista on puhuttu jo varmaan viime syksystä saakka, mutta nyt sopivat aikataulut kohdilleen 🙂 En ollut koskaan käynyt Vuohiksella ja yllätti se, miten helppo ja nopea sinne oli täältä Kiskosta suunnata ja paikan lukemattomat boulderointireitit hämmästyttivät! Boulderointi on siis lajia tietämättömille kiipeilyä ilman köysiä, isoja kivenlohkareita tai sisällä matalilla seinillä kiipeilyä. Suojaksi kiipeilijä tarvitsee alleen ainakin yhden paksun patjan, joita kutsutaan pädeiksi. Ilma oli aivan mahtava, joten pakkasin mukaani runsaat eväät sekä järjestelmäkamerani, jotta saisin näpättyä Juhasta ja muista kiipeilijöistä kuvia. Aloitin kiipeilemällä helppoja vitosia ja nelosia ja Juha esitteli sektorin toisensa perään.
Päivän päätteeksi tikkilistaan tuli:
– ‘We’re just here for the Craic, ss’ 5 flash. Elmer Phud sektori.
– ‘Kultani teki minulle portaat’ 4 flash. Block Head sektori.
– ‘Teleskooppitikkaiden toppi, sse, 5 flash. Block Head sektori.
– ‘Tenniskyynerpäästä hyvää päivää!, ss’ 5 flash. Kataja sektori
– ‘Uskon puute, cs’ 6A red point. Kataja sektori.
Uskon puute niminen reitti muistutti hieman Nuuksion pieniä krimppiralleja ja tykkäsin siitä kovasti. Muutaman kerran tapailin otteita, pidin suht pitkkän levon ja toppasin sitten. Alun kyykkyalku oli hankalin, mutta onnistuessa tuli fiilis että se oli sen arvoistakin 🙂
To-Do listaan tulevalle kesälle jäi ainakin:
– ‘Mimosan hipiä’ 6B. Katajapiha sektori.
– ‘Kuninkaantie’ 6B+. Louhos sektori.
– ‘Ruutia pitää olla, cs’ 5+. Yksiö sektori.
Kaksi ensimmäistä olivat hauskoja sivuttain eteneviä linjoja ja varsinkin Mimosan hipiään rakastuin ensi silmäyksellä. Muistutti kovin Nuuksion Camouflagea (6C), jonka projektoin ylärillä valmiiksi kevään aikana, joten tälle reitille riennän heti uudelleen kun saan pädin alle! Varsinkin korkeat reitit vielä mietiyttävät, mutta kunhan taito ja luotto omaan kroppaan kasvaa niin ulkoboulderoinnista varmasti tulee ihan aktiivinen lisä kiipeilyharrastukseen!
Lopuksi Juha opetti minulle sooloilua yläköydellä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että voin lähteä yksin kiipeilemään enkä tarvitse varmistajaa. Varmistan itse itseäni erilaisilla asiaan tehdyillä ja vähemmän tarkoitetuilla vehkeillä. Juha piti huolen, että muistutti homman vaarallisuudesta: varmuussolmuja opettelin kaikessa rauhassa ja myös laskeutumiseen liittyviä kommervinkkejä. Ongelma ei siis ole päästä ylös köydessä, vaan alas! 😀 Vaikutti kuitenkin eri metodein aika selkeältä hommalta eikä lainkaan fyysisesti raskaalta, kuten kuvittelin. Toki harjoittelin vasta erittäin loivalla kallionrinteellä 😉
Sunnuntai 4.5 Mellunmäki. Lauantai-illalla tuli viesti, että kiipeilijäporukkaa oli lähdössä boulderoimaan Mellunmäkeen. Toki minulle aivan väärässä suunnassa ajan käytön kannalta, mutta halusin eilisestä innostuneena jatkaa hyvää linjaa ja tutustua ihmisiin sekä mestoihin. Mellunmäen boulderit löytyivät helpohkosti hetken metsässä sompailtuani. Paikka on kuulemma isokin, mutta minä näin tällä kertaa vain muutaman isohkon lohkareen, jonka ympärillä jengiä parveili kuin pipoa 😀 Paikalla oli muutama Salmiksesta tuttu naama ja paljon uusiakin kasvoja. Pääsin heti aloittamaan helposta vitosesta (Hantaaki), jonka toppasin flashina. Päivä meni enemmän taitavampia kiipeilijöitä tarkkaillen, mutta projektoin istumalähdöllä kuitenkin Vincent Vega nimisen 6An. Alkua lukuunottamatta helppo ja
tajusin taas, että kunhan tähän touhuun tottuu, moni muuvi helpottuu.
Viikon summauksena siis aika mukavasti alkanut ulkoboulderointiura ja köysisooloilun alkeiskurssi. Oman pädin hankinta on jo työn alla ja sitten aion ajella Vuohikseen projektoimaan Mimosan hipiää harva se ilta. Kyseessä on matala reitti, jolle en spottaajia (avuliaita kiikkukavereita, jotka ohjaavat mahdollisen tippumisen sille patjalle) tarvitse. Lisäksi toivon, että saadaan Juhan kanssa aikataulut yksiin sooloilun jatkokurssia varten 😀 Viikonlopun jäljiltä käsivarret ja vatsalihakset ovat kipeinä, joten jotakin olen onnistunut oikein pakertamaan ja käyttämään lihaksia, joita köysittelyssä ei niin tarvitse. Erittäin lupaavaa siis!
Nähdään kiikuilla!
Lifedream Colliet 