Sukellusleiri Saaristossa: lauantai 1.7.2017

Osallistuin Sukellusseura Simppujen avosukellusleirille osana peruskurssia eli CMAS */P1:tä. Perjantaina kokoonnuimme Salossa seuran kerhotilalle ja matkustimme sitten kimppakyydeillä Kasnässiin, missä seuran oma 25-paikkainen Agonus-niminen tukialus odotti. Asuimme viikonlopun veneellä, siirtyen sukelluskohteesta toiseen. Viikonlopun aikana teimme yhteensä viisi sukellusta. Viikonloppu oli todella raskas fyysisesti tällaiselle sukellukseen tottumattomalle, mutta toisaalta kokemuksena aivan huikea! Kirjoitan leiristä kolme erillistä osaa kuvineen, hyviä lukuhetkiä!

3G5A8654Lauantaina heräsimme jo seitsemän aikaan. Olin nukkunut hieman levottomasti, mutta tuleva päivä innosti nousemaan nopeasti ylös ja aamukahville. Vesa ja Mika olivat kokanneet maittavan aamiaisen puuroineen, keitettyine kananmunineen ja leipineen. Otin oman kahvini tinakuppiini ja painuin kannelle. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja vaikka tuuli kovin, aamu oli silti lämmin. Kävelin kahvikuppini kanssa loikoilemaan kallioille tuulelta suojaan ja tuijottelin hetken aikaa taivasta, pilviä ja kirkuvia merilokkeja.

 

 

Sitten olikin aika saada alus liikenteeseen kohti ensimmäistä sukelluskohdetta! Ajoimme kohti Allarsborgia ja kuvasin kannella samalla kun nautin menosta. Pian kuitenkin tuli aika valmistautua ensimäiseen sukellukseen ja tehdä sukelluslaskelmat. Marko piti meille jokaisen sukelluksen kohdalla erillisen briiffauksen eli kävimme läpi sukellusparit, kohteen, syvyyden ja muut sukellukseen liittyvät seikat. Sitten laskimme itsellemme sukellussuunnitelman, jonka kouluttajamme tarkisti. Minun kouluttajani koko viikonlopun aikana oli Oskari, jonka kanssa teimme yhteistyötä jo montulla Kiskossa. Parini oli niinikään Mikko, joten tiesin meillä olevan hyvä tiimi kasassa!

3G5A8684Uimapuku päälle ja märkkärin kimppuun! Kannella tuuli hiukan, mutta tässä vaiheessa paistoi vielä aurinko. Tällä ensimmäisellä sukelluksella oli tarkoitus vain opetella pukemaan märkkäri ja laitepaketti kannella, kavuta alas sukellukseen tarkoitetulle alaritilälle, jonne pääsi jyrkkiä metalliportaita sekä hypätä alas mereen ritilältä. Meressä tasapainotella liivin kanssa ja tehdä samoja harjoituksia, joita olimme jo tehneet aikaisemmillakin sukelluksilla kuten maskin tyhjennystä ja regujen vaihtoja. Veden lämpötila oli siinä 14 paikkailla ja ilma 18. Kymmeneltä olimme valmiit antamaan merkin kirjurille, että olimme aikeissa sukeltaa.

Viikonlopun aikana tuli hyvin esiin laivalla sukellukseen liittyvät käytännöt. Etukäteen ennnen sukellusta kävimme aina läpi sukellussuunnitelman, saimme tietää sukellukselle nimetyt sukellusvanhimman ja kirjurin. Sukellusvanhin seurasi ja toteutti retken, oli ns. vastuuvahdissa ja kirjuri merkitsi ylös kaikkien ilmanpaineet, pullokoot, sukelluksen suunnitellun keston sekä toteutuman. Kaikki nämä muodostuivat viikonlopun aikana rutiiniksi, mutta varsinkin näin alussa ei aina muistanut kaikkea.

Minulla oli koko viikonlopun käytössä sama 12 litran paineilmapullo, jonka täyttöpaine oli siinä 190 baria. Tästä oli helppo laskea sukellusten muut tiedot. Ensimmäisellä sukelluksella pohja oli melko kirkas ja arvioin näkyvyydeksi noin 3 metriä. Sukelsin syvimmillään alta seitsemään metriin, mutta sain tasapainotettua liivin mielestäni hyvin ja kaikki harjoitukset sujuivat mallikkaasti. Olin tyytyväinen! Olimme veden alla vain 30 minuuttia ja sitten olikin aika nousta jyrkät portaat takaisin takakannelle. Tämä olikin melkoinen suoritus varsinkin myöhäisemmillä sukelluksilla kun väsymys painoi jo koko kropassa. Laitteineen selässäni oli noin 25kilon kuorma.

3G5A8708
Kaikki ok vedessä – merkki.

Aluksella tuoksui jo ruoka kun riisuimme kamppeet ja kuvittelin jo koittavan ruoka-ajan, mutta Oskari totesikin meidän tekevän vielä yhden sukelluksen ennen ruokailua. Kello oli noin yksi. Nappasin kouraan välipalapatukoita ja siirryin kuuntelemaan priiffausta. Tällä kertaa harjoittelimme hätänousua sekä hallittua laskeutumista laivan ankkuriketjua apuna käyttäen. Pienen sukelluskierroksen jälkeen nousisimme kumiveneeseen laitepakettien kanssa ja harjoittelisimme sieltä kierähtämistä paketti selässä. Tämä kaikki kuulosti hurjan vaativalle ja jännittävälle!

3G5A8613Märkä märkkäri kannella oli yhtä tuskaa pukea, eikä se siitä viikonlopun edetessä juuri muuksi muuttunut. Ilmakin oli muuttumassa pilvisemmäksi. Päästyämme laivan ankkurille päätimme, että minä aloittaisin (muutenkin sattumalta juuri minä aloitin usein harjoitukset). Mikko jäi odottamaan ankkuriketjusta kiinni pitäen kun laskeuduin Oskarin kanssa. Emme odottaneet olevamme vain kolmen metrin syvyydessä, mutta sieltä suoritin sitten hätänousun niin hyvin kuin taisin: pää yläkenoon, leuka ylös ja koko ajan ilmaa hieman keuhkoista päästäen uin ylös. Harjoituksen aikana kyllä ehtii pohtia, että jos matkaa olisi syvyyksistä enemmän, miten ilma mitenkään riittäisi ylös asti? Leuka on hyvä olla ylhäällä ja katse kohti pintaa, jotta kaikki mahdollinen ilma tulisi ulos. Sukellettaessa on muutenkin vaarallista pidättää hengitystä ilmanpaineen vaihtelun vuoksi, joten tasainen hengitys regulaattorin kautta koko sukelluksen ajan on tärkeä temppu oppia.

Kun Mikko lähti suorittamaan omaa harjoitustaan, minä jäin pinnalle roikkumaan ankkuriin. Katselin pilvien välistä siivilöityvää auringon valoa ja syljin suustani merivettä. Aallokko ei ollut suuren suuri, ehkö noin 40cm korkeaa, mutta kuitenkin pinnalla tuntuvaa. Agonus oli selkäni takana jykevänä ja suurena. Naureskelin, että kaikista paikoista minä itseni löydänkin! 😀

3G5A8667

Sukellettuamme pienen kierroksen (kävimme noin 9 metrissä) oli aika uida kumiveneelle ja nousta kyytiin. Veneessä auttamassa oli yksi kouluttajistamme, että aivan ilman apua ei tarvinnut selvitä. Ensin irroitimme painovyön ja sitten koko paketin ja ojensimme ne laidan yli veneeseen. Sitten solakalla liikkeellä nousimme itse veneen reunalle ja siitä veneeseen. 😀 Tuli vähän mieleen melonnan pelastautumisharjoitukset kun harjoittelimme takaisin kajakkiin vedestä nousemista. Veneessä puimme jälleen varusteet – ei mikään helppo homma aallokossa keikkuvassa aluksessa – ja sitten pyörähtämällä takaisin veteen. Kaikki tämä harjoitukset olivat fyysisesti todella raskaita tottumattomalle, joten tyytyväinen olin, kun vihdoinkin pääsimme emoaluksella ruokapöydän ääreen.

3G5A8676Ruuan jälkeen kävi nukuttamaan niin paljon, että kävin pötköttämään ja nukahdinkin puoleksi tunniksi. Niin lämmin ja mukava oli makuupusissa, mutta silti oli noustava tekemään päivän viimeinen sukellus kun Oskarin kutsuhuuto kävi 😀 Olimme siirtyneet Prisgrundettiin nokosteni aikana ja täällä oli hieman matalampaa ja tasaisempaa rantaa. Myös tuuli oli tyyni. Sukellusten välissä oli neljä tuntia ja 40 minuuttia. Tällä kertaa harjoittelimme pelastamista. Odotimme, että saimme kaikki kurssilaiset veden alle, jotta kouluttajat voisivat näyttää meille livenä, miten esim. tajuttoman parin pelastaminen pohjalta pintaan onnistuisi. Näkyvyys oli tässä kohtaa todella hyvä ja harjoituksen seuraaminen oli vähän kuin televisiota olisi katsonut. Omalla vuorolla lähestyin pariani Mikkoa (joka makasi muka tajuttomana pohjassa) takaa päin ja ravistelin häntä. Sitten ojensin käteni ja tartuin häntä takaa leuan alta saadakseni hengitystiet vapaiksi ja toisella kädelläni täytin pikku hiljaa ilmaa hänen liiviinsä, jotta nousisimme pintaan. Harjoitus sujui mielestäni hienosti ja Oskarikin oli samaa mieltä. Kun oli minun vuoroni maata tajuttomana meren pohjalla seurailiin samalla pieniä kaloja, joita ympärilläni pörräsi ennen kuin Mikko saapui ”pelastamaan” minua. Paljon ei sukelluksilla elämää ympärillä näkynytkään, joten näinkin pienen sukelluskokemuksen jälkeen on todettava, että enemmänkin kalakantaa jne. olisi mukavaa itämeressä nähdä!

3G5A8711
Olga ja Pantsu vedessä.

Lopuksi meidän oli tarkoitus tehdä suunnistustehtävä, eli uida neliö hallitusti kompassia hyväksi käyttäen. Tässä vaiheessa minulla oli jo ihan rehellisesti kylmä. Molempien käsien etusormet pistelivät ilkeästi ja tunsin, miten tunto alkoi pikkuhiljaa niistä kadota. Mikko aloitti suunnistamisen, mutta jo heti ekassa mutkassa tuli väärinkäsitys Oskarin kanssa kumpaan suuntaan piti kääntyä. Seurasin tilannetta omasta kompassista, mutta huomasin minulla alkavan olla ongelmia tasapainotuksen kanssa. Kun minun vuoroni tuli suunnistaa, sain mielestäni suunnat kompassista hyvin esiin, mutta sitten alkoi jojoilu! En tiedä johtuiko kylmästä, väsymyksestä vai vain harjoituksen vaativuudesta, mutta aikaisemmilla sukelluksilla minulla ei ollut ongelmia tasapainotuksen kanssa. Nyt harjoituksesta ei tullut mitään kun suunnan ottamisen jälkeen ampaisin pintaan kuin korkki. Taistelin liivin kanssa tosissani: poistin ilmaa, vajosin pohjaan ja paketti painoi selkäni notkolle. Jossakin vaiheessa sain molempiin jalkoihin krampit kun makasin polviltani pohjassa ottamassa suuntaa. Lopulta Oskari keskeytti tehtävän. Kyllä sapetti!

3G5A8769
Örö.

Päästyäni kannelle tärisin aivan kauttaaltani kylmästä ja väsymyksestä. Pinnalla tuuli julmasti kun riisuin märkkärin ja kiinnitin sen kuivumaan laivan kaiteeseen. Kyllä laivan pieni lämmitetty puusauna tuntuikin tämän jälkeen hyvältä!! Saunassa kuivui mukavasti ja tuntokin palasi pikku hiljaa sormiini. Meille tuli Mikon kanssa tavaksi käydä saunassa jo pikapriiffi yhdessä, vaikka toki Oskarin kanssa käytiin kolmisteen ihan oikeakin palautekeskustelu jokaisen sukelluksen jälkeen. Kun sain lämmintä vaatetta päälleni ja vähän ruokaa, alkoi olo taas helpottaa. Olooni vaikutti varmasti koko viikon stressi ja kiire, joten pelkästään sukelluksesta väsymystilani ei johtunut.

Tukialuksemme otti yöksi suunnan kohti Örön linnakesaarta, jossa grillaisimme jälleen iltapalaa. Saarella oli myös hyvin hoidettu puucee, jota itse ainakin käytin mielelläni 🙂 Jostakin neronleimauksesta lähdin vielä yhdentoista aikaan kiertämään saaren pohjoiskärjen luontopolkua Mikon ja Samun kanssa. Kävelimme yhteensä viiden kilometrin lenkin! 😀 Örön saaresta voisin kirjoittaa ihan oman juttuni, mutta sanonpa vaan, että ihan mielettömän satumainen paikka! Kasvillisuus oli aivan erilainen kuin missään missä olen käynyt ja nähtävää riitti upeista merimaisemista ja ylämaan karjasta aina sotilasbunkkereihin! Saari on avattu yleisölle vasta vuonna 2015. Sata vuotta suljettuna sotilasalueena ollut Örön linnakesaari tutustuttaa rannikkopuolustuksemme historiaan Venäjän tsaarin ajoilta nykypäivään. Saaren päänähtävyydet ovat hienosti säilyneet kasarmialueet, järeät Obuhov-tykit sekä eri-ikäiset puolustusasemat ja linnoitteet. Linnakehistoriansa ansiosta ulkosaariston Örö on myös yksi Etelä-Suomen tärkeimmistä uhanalaisten lajien ja luontotyyppien keskittymistä. Suosittelen lämpimästi kaikille! Lisää täältä.

Juttusarja sukellusleiristä jatkuu kolmannessa osassa.

3G5A8792
Örön pohjoiskärki.

 

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m) 2019. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s