Osallistuin viime viikon keskiviikkona Simppujen viikkosukellukselle. Meitä olikin runsas joukko liikkeellä kun avoluohoksen törmälle kerääntyi 15 innnokasta sukeltajaa! Kyseessä oli paljon teknisempi sukellus kuin viime kerralla ja minulla oli myös GoPro kamerani mukana. Halusin kuvata ja videoida tällä kertaa enemmän sukeltajia kuin kaloja.
Tiistaina kävin hakemassa Simppujen kerhotilalta lainaan laitepaketin eli paineilmasäiliön, painovyön, tasapainotusliivin sekä regun. Simppujen jäsenenä saan ne lainaan maksutta seuran järjestämille sukelluksille. Mika opetti minua täyttämään pullon paineilmalla seinään upotetulla kompurajärjestelmällä (siis niin mitä?!? Enhän mä voi muistaa mikä sen systeemin oikea nimi on 😀 voi kestää hetki ennen kuin opin käyttämäänkään 😉 ).
Keskiviikkona kokonnuimme louhoksen rannalla Turun suunnalla. Pääsin Oskarin ja Riitan kyydillä paikalle ja olimme jo autossa keskustelleet tulevasta sukelluksesta ja siitä, miten sen voisi rakentaa. Tarkoituksena oli lähteä samantien louhoksen syvään päähän, noin 20 metriin ja tulla sieltä sitten hiljakseen ylös. Ilmaa olisi noin 40-50 minuuutiksi. Sovimme, että tällä kertaa Riitta olisi minun parini, mutta seuraisimme kuitenkin Oskarin vanavedessä.
Olin jättänyt jo valmiiksi uikkarit ylleni kotona, joten märkkäri oli helppo vetäistä ylle. Sukellus sukellukselta sen pukeminen ei ole ollenkaan niin raskasta kuin ennen ja jotenkin siihen jopa kulminoituu sukellukseen liittyvä odotus! 😀 Kun märkkärin hupun viimeistään virittää päähänsä tietää, että kohta mennään taas! Tällä kertaa kokosin laitepaketin pienessä kiireessä, eikä kukaan varmistanut sitä ennen kuin paritarkastuksessa. Olin hieman huolestunut siitä, että kaikki oli niin kuin piti. Toisaalta, en ole enää kurssilainen: itse pitää osata asiat tehdä ja olla niistä vastuussa. Kysyäkin pitää uskaltaa heti jos siltä tuntuu. Vedessä tehdessämme paritarkastusta Riitan kanssa totesin, että aivan kuin regulaattorini ei olisi syöttänyt tarpeeksi ilmaa. Jo pinnalla tuli hieman kuristava olo. Onneksi Riitta näytti regussa sijaitsevan venttiilin, jolla ilman tuloa saattoi säätää. Väänsin sitä suuremmalle ja ongelma selvisi. Tarkistimme tuttuun tapaan kuplat ja regut ja sitten lähdimme pinnan alle!
Heti laskeuduttuani pohjalle huomasin suuren parven särjenpoikasia uivan sukeltajien ympärillä. Niitä jäimme kaikki tuijottelemaan pitkäksi aikaa, mutta sitten oli lähdettävä eteenpäin ja annettava seuraaville sukeltajille enemmän tilaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun sukelsin Riitan kanssa ja jostakin syystä minusta tuntui, että sysäsin häntä koko ajan sivummalle varsinaiselta uintireitiltä. Riitta ui myös paljon takanani, tai yläpuolella, siinä missä Oskari on uinut parit viime kerrat edessä vetäjänä. Pieniä juttuja, mutta pinnan alla niillä on merkitystä ja huomaa eron! Meitä sukeltajia oli muutenkin paikalla niin paljon, että toisinaan mietin onko jonkinlaisia liikennesääntöjä keksitty 😀 En enää ihmettele ollenkaan sitä skenaariota, että sukeltaja potkaisee toiselta maskin sukelluksen aikana.
Sukelsimme nopeasti syvälle. En ole ennen sukeltanut niin nopeasti syvälle, enkä koskaan näin syvälle, aina hieman yli 19 metriin! Korvat sain hyvin paineistettua ja liivi toimi hienosti. Yleensä ongelmani onkin vasta ylösnousussa ja turvapysähdyksissä kun liivin ilma paisuu ja uhkaa nostaa minut liian aikaisin ylös. Ihastelimme Riitan kanssa puista venettä, jonka joku oli upottanut veden alle sekä useita erilaisia koriste-esineitä. Myös ahvenet kävivät välillä moikkaamassa, mutta koska sukelsimme syvällä, niitä ei juuri näkynyt muutamaa enemmän.
20 minuutin sukelluksen jälkeen huolestuin hieman paineestani: 12 litran pullossa oli jäljellä enää 120 baria. Olin siis kuluttanut nopeasti syvälle sukeltaessani melkein puolet ilmastani. Tiesin, että sukelluskin oli hyvä jos puolessa välissä, joten viittoilin Riitalle asiasta. Jatkoimme eteenpäin ja yritin keskittyä enemmän hengitykseeni ja sen saamiseen tasaiseksi. Kyllä syvällä sukeltaessa vaan hengitystahti kiihtyy, ei voi mitään!
Yrityksistäni huolimatta ilma hupeni. Mukanamme ollut valokuvaaja räpsi meistä kuvia ja toisinaan jäimme ihastelemaan porukalla jotakin kivimuodostelmaa. Oskarilla ja Riitalla oli kahden pullon setti selässä, mutta minulla oli ilmaa enää hätävara, 50 baria jäljellä, kun vihdoin saimme asiasta viestitettyä sukelluksen vetäjälle Oskarille. Yläpuolella uinut Riitta väläytteli hänelle taskulampulla, jotta hän kiinnittäisi huomionsa meihin, jotka olimme jo aloittaneet nousun. Kauhean kätevä tapa viestitellä tuo taskulamppu! Pitänee hankkia itsellenikin sellainen!
Oskari kuittasi painemittarini arvon ja lähdimme nousemaan porukalla ylös. Sain loppuajaksi Riitan vararegun käyttöön, joten nousimme hitaasti, mutta hallitusti ylös. Matalammalla ihastelimme taas kaloja. Liivin tasapainotus ei sujunut aivan mutkattomasti, mutta toisaalta on se huonomminkin toisinaan mennyt 😀 Olimme molemmat Riitan kanssa tyytyväisiä sukellukseen ja näytti siltä, että muutkin tulivat ylös samaan aikaan. Illalla vein laitepakettini takaisin Simppujen kerhotilalle. Innolla odotan seuraavaa sukellusta, joka on itseasiassa suunniteltu jo ensi viikonlopulle! 😀 Jes!
Lifedream Colliet 