Muuttaisinko maalle?

Eilen sunnuntaina tuli tasan 10 vuotta siitä kun kirjoitin nimeni kauppakirjaan.  Olin 26-vuotias ja ensimmäisen asuntoni, tämän, liki 200 neliöisen, mökkini omistaja. Hyvää synttäriä siis meille! Takana oli lähes 10 vuotta unelmointia omasta talosta maaseudulla, missä koirilla olisi iso tontti juoksennella ja luonto lähellä. Totuus täällä maalla asumisesta itsekseen eläinten kanssa on ollut suurimmaksi osaksi sitä mistä unelmoin, mutta myös paljon muuta.

130820153146 (1280x719).jpgEtsin aktiivisesti taloa reilun puolen vuoden ajan. Olin saanut äitini perintönä käsirahaan tarvittavan summan ja kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani Lohjalta joulukuussa 2006, olin pankissa istumassa jo helmikuussa 2007. Tiesin, ettei minulla ollut varaa mihinkään uuteen mökkiin, joten katseeni suuntautui Varsinais-Suomen rajalle, missä hintaluokka oli hiukan matalampi kuin uudellamaalla, mistä olen kotoisin. Tätä taloa katsoessa ihastuin sen isoihin ikkunoihin ja monikäyttöiseen yli 100 neliön alakertaan. Muutin elokuussa keskelle remonttihässäkkää (joka kesti yli puoli vuotta!) yhdessä aikuisten koirien ja tuolloin 5 viikon ikäisten pentujen kanssa. Myöhemmin on tullut todettua, että nuo isot ikkunat vetävät talvella melkoisesti, mutta toisaalta yläkerran 80 neliön kämppä lämpenee kätevästi puulla.

IMG_7298 (800x533)
Auringon nousut syksyllä keittiön ikkunassa ❤

Kymmenessä vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista. D-pennut täyttivät juuri 10 vuotta ja ajan kulun huomaa muussakin kuin koirien ikääntymisessä. Neuvoni omakotitalon ostoa suunnitteleville: ennakoi! Halusin talon, jossa naapurit olisivat suht lähellä ja tien hoito olisi helppoa myös talvella. Auraus täytyy toimia, jotta töihin pääsee. Talon ylläpitoon tulee myös löytyä taitoa, aikaa ja rahaa. Minulla ei tunnu olevan näistä mitään 😀 mutta hyvin olen silti toimeen tullut. Monet haaveet ja ideat on ollut pakko opetella siirtämään kauemmaksi, kaikkea ei voi eikä ehkä kannattakaan toteuttaa heti. Myös toimiva piharatkaisu on plussaa – omassani sellaista ei ollut. Niinpä joka paikka kukkii nokkkosta, pujoa ja horsmaa ja taistelu niitä vastaan on jokavuotinen harmin aihe. Vuonna 2009 hankkimani vuohet olivat kätevä ratkaisu 😉 Tavallaan. Olen oppinut toteamaan, että syksyllä kaikki kuolee kumminkin ja keväällä syntyy uudelleen, joten jokainen vuosi on uusi mahdollisuus pihankin suhteen. Ei pidä ottaa liikaa stressiä! 😀 Puutarhanhoito vie melkoisesti aikaa ja siksi pyrin haalimaan tontille vain helppohoitoisia kasveja ja perennaryhmiä. Vuonna 2018 keväällä sain aikaiseksi rakentaa kukkapenkit etupihalle sekä hankkia lisää omena- ja kirsikkapuita. Tontillani on myös mustaherukkaa, luumupuita, vadelmaa ja metsämansikkaa. Myös pensasmustikat ovat tuloillaan. Syksyllä saatan löytää tontin nurkasta pannullisen kantarelleja. ❤

943811_10153953945138955_8795909118744612608_nMaalla asumisessa on puolensa. Jos nauttii yksinkertaisesta elämästä ja siitä, että lähin kauppa on 7,5 kilometrin päässä, homma toimii vallan mainiosti. Rahaakin säästyy kun kauppaan ei tule lähdettyä pelkän maitopurkin takia. Vuodenajat ovat läsnä suorastaan kouriintuntuvasti kun syksyllä etupihan koivujen lehdet uhkaavat lentää avoimesta ovesta sisään ja talvella lumikinokset on hoidettava tavalla tai toisella. Onneksi pieni polku autolta ovelle riittää. Keittiön ikkunasta pääsen ihailemaan Kurkelanjärveä, joka loistaa sinisyydellään eri vuodenaikojen mukaan. Takka tuo tupaan mukavaa lämpöä ja säästää melkoisesti sähkölaskuissa, mutta toisaalta se pakottaa aika tiukkoihin kellonkäymiin, kun pellit on lyötävä kiinni sopivaan aikaan. Aktiivisena eri lajejen harrastajana tämä aiheuttaa hiukan aikatauluongelmia. Myös puusta irtoavaa roskaa on joka paikassa. Nautin kuitenkin talossa puuhastelusta ja siitäkin, että pientä pintaremonttia ja toteutettavia projekteja löytyy aina niin sisältä kuin ulkoakin.

Eläinten kanssa eläessä sitä joskus miettii, onko niiden koko olemassaolon tarkoitus vain keksiä jäyniä pääsi menoksi. Ainakin vuohien! Ulkona pihalla tuntuu, että kun yhden aidan saat pystyyn toinen jo kaatuu. Ei sisälläkään remontoiminen herkkua ole. Pelkästään simppelin hyllyn saaminen suoralinjaisesti seinään yksillä käsipareilla on yllättävän vaikea juttu, puhumattakaan suurempien huonekalujen siirtämisestä paikasta A paikkaan B.

20161108_154052Vuodenaikoja olen kuitenkin päässyt ihastelemaan! Luonto, villieläimet ja toisaalta myös maanviljelijöiden arkirutiinit vuodenaikojen mukaan eivät lakkaa hämmästyttämästä. Oman talon kuistilta pääsen tekemään jokapäiväisen 4km silmukkalenkin ja 5km juoksulenkin. Pidemmällekin pääsee: 13km isosilmukka, 15km Kavastontien-, ja 25km Aneriojärvenlenkki kulkevat kaikki osin maantietä peltojen keskellä, osin metsätietä. Hirvet, kauriit ja peurat, supikoirat, ketut ja sudetkin jolkottelevat ihan lähimetsässä. Syksyllä käyn sienessä ja mustikassa muutaman kilometrin päässä ja marjoja löytyy myös omasta pihasta.

Lenkki toisensa perään ei koskaan ole samanlainen! Pellot nousevat maasta joka kevät ja uteliaana seuraan mitä maanviljelijät minnekin viljelevät ja mitkä pellot ovat kesannolla. Keväällä puimurit jylistelevät pitkin hiekkateitä, muina aikoina traktorit ja puurekat. Keväällä saapuvat muuttolinnut pelloille ja järvelle, kesällä mökkiläisten lukumäärä moninkertaistaa lähitienoon asukasluvun ja lähikaupasssa saattaa jopa joutua jonottamaan! 😉

Koti ei ole koskaan merkinnyt minulle varsinaista asuntoa, vaan enemmän tunnetta. Tunnetta siitä, että olet perillä, löytänyt paikkasi. Kymmenen vuoden ajan tämä talo on mahdollistanut minulle unelmani eläinten kanssa elämisestä. Olen saanut elää viisi vuotta vuohien kanssa (vuosina 09-14) ja saanut kokea myös monta rakkaudentäyteistä 13119847_10154085720348955_5636676730248753615_o[1]hetkeä koirieni, niiden pentujen ja uusien omistajien kanssa (kasvatusvuosina 2004-2014). Luonani asuvat kolme maatiaiskissaa ovat myös erityisen tärkeitä, ihan hiirivahteinakin. Niilläkin alkaa olla jo ikää, sillä myös Bestis ja Symppis täyttävät ensi vuonna 10v. Koti on paikka, jossa mieli rauhoittuu ja akut latautuu. Se tunne, ettei ole kiire minnekään, vaan olet juuri siinä missä pitääkin.

Jo muutaman vuoden ajan olen alkanut pohtia, josko voisin elää jossakin muualla. Talon hoitaminen yksin on suuri vastuu ja se vie myös aikaa. En aktiivisesti vielä ajattele asiaa, mutta tiedän, ettei talo tule olemaan kotini loppuelämää. Alun alkaenkin se oli haave koiriani varten ja nyt kun koirankasvatusvuodet ovat takana, ei tämä mökki enää merkitse sitä mitä ennen. Haaveilen matkustelusta ja siitä, että harrastuskentille ei olisi aina 100 kilometriä matkaa. Per suunta. Tiedän, ettei talon hoito tästä helpotu, joten olisi mukavaa elää jossakin vaiheessa vaikka kerrostalossa, jossa vesi ja sähkö juoksee ilman

img_5606
syksy 2016

ylimääräistä huolta. Ja vessa. Missä ystäviä näkisi ajamatta ensin 50 kilometriä heidän luokseen tai ihmisiä tottuisi näkemään muuallakin kuin vain työpaikalla. Missä talvella lenkille voisi lähteä katuvaloissa otsalampun sijaan, eikä olohuoneessa olisi aamuisin 14 astetta lämmintä niinä aamuina kun olit unohtanut takasta pellit auki yöksi.

Olen laskelmoinnut myyväni talon 5-8 vuoden päästä, jolloin kaikki koirani ovat eläkeiässä. Viimeiset kymmenen vuotta on antanut minulle voimaa ja rohkeutta, sellaista luonteen lujuutta, jota en olisi muualla saannut. En vaihtaisi kokemuksiani mihinkään, sillä ne ovat tehneet elämästäni rikkaan ja monimuotoisen. Ne ovat myös olleet alustana

IMG_6471 (1280x854)
Kesällä 2015 omien koirien kanssa: Jukka & Miina

niille unelmille, joita nyt kannan mukanani. Kaikille, jotka haaveilevat talon ostosta: go for it!!! Uskaltakaa elää unelmianne toteen! Kaikki päivät eivät ole helppoja, mutta jos elämä on sarja summittaisia kokemuksia – ainakin minun täällä maalla on ollut lottovoiton arvoinen. Kenties lopun ollessa näkyvissä, sitä osaa arvostaa jokaista hetkeä juuri nyt, tässä hetkessä. Niinpä nautin lenkeistä koirieni kanssa, harrastuksistani Salon sukellus- ja melontapiireissä. Siitäkin, että maksan asuntolainaa vähemmän kuin vuokraa 😉 . Jonakin päivänä tämä on vain muisto. Jonakin päivänä jatkan matkaa uusiin seikkailuihin.

Sitten, kuten laulussa sanotaan, kun aika on.

 

 

 

 

 

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m) 2019. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s