Kesä kukkuen tulevi! Aika on mennyt nopeaan tänä keväänä! Olen tehnyt ahkerasti töitä ja yrittänyt siinä sivussa harrastaa kaikkea mielenkiintoista! Ajan puutteen vuoksi olen joutunut kieltäytymään monista hauskoista retkistä, mutta toisaalta olen kiitollinen, että elämässä ylipäänsä on niin paljon intohimon aiheita! Pikku hiljaa väsymys on kuitenkin juurtunut olemukseen ja kaikki ylimääräinen on jäänyt. Jo pidemmän aikaa on ahdistanut tietoisuus siitä, että peruskunto laskee koko ajan ja kilojakin kertyy kylkiin. Eikä tämä ole vain tämän kevään ongelma, vaan viimeisen parin vuoden kertymä. Siitä lähtien kun aloitin kiipeilyharrastuksen, on painoni alkanut nousta ja peruskunto laskea kun en yksinkertaisesti ehdi tehdä pitkiä kävelylenkkejä, joilla aikaisemmin sain kuntoni nousemaan ja painon laskemaan. Motivoidakseni itseäni tässä uudessa elämäntilanteessa aloitin Kiipeilyareenalla 10 kerran valmennuksen ja valmentajakseni tuli Kuutti Huhtikorpi.
Tapasimme Kuutin kanssa ensimmäisen kerran marraskuussa ja harvakseltaan talven aikana. Aluksi valmennus olikin hiukan haparoivaa: olin aloittanut boulderoinnin vasta viime kesänä enkä itsekään oikein tiennyt mitä hain. Köysittely oli jäänyt syksyn aikana kokonaan, joten toivoin lähinnä tekniikkavinkkejä. Syksyllä olin kiivennyt ulkona vitosen reittejä, jokusen 6an ja sisällä 6a+n, mutta suurimmaksi osaksi vain 6Ata. Taven aikana greidit ovat nousseet tasaisesti 6b tasolle, joten valmennuksesta on ollut valtavasti hyötyä. Lisäksi kiipeilykaverini Emman neuvot ovat olleet suurena apuna. Suurin anti on kuitenkin ollut henkinen motivaatio, jota Kuutin kanssa puhellessa olen saanut.
Kuutilta saamiani oppeja aion jatkossa käyttää hyödykseni myös elämäntapamuutoksessa, jota siis yhä edelleen joudun työstämään. Laihduttuani vuonna 2014 vuoden aikana yli 30kg, on tuo paino kiipeilyn aloittamisen jälkeen alkanut varovaisesti tulla takaisin. Painankin nyt 10kg enemmän kuin parhaana vuotena 2015. Tavoitteeni on päästä takaisin noihin lukemiin, mutta samalla myös jatkaa kiipeilyharrastusta ja parantaa peruskuntoa. Koska menetin huskyni Wilyan noin vuosi sitten, ei kävelyharrastusta ole oikein järkeä jatkaa. Tarvitsen siis jonkinlaisen uuden suunnitelman ja ennen kaikkea sisäistä motivaatiota aloittaa alusta.
RUTIINIT – lämmittely ja sen aikana tehtävät keskivartaloa vahvistavat liikkeet. Olen todella laiska käymään salilla tai treenaamaan kotona, joten muutamat selkeät lihastreeniharjoitteet lämmittelyn aikana auttavat. Jos treenaan kolme kertaa viikossa – ja siis lämmittelen kolme kertaa viikossa- niin pienistä määristä kasvaa iso kakku ajan kanssa. Rutiineihin voi laskea myös säännölliset treeniajat ja tarkoituksena onkin käydä boulderoimassa vähintään kolme kertaa viikossa. Kesän aikana toivon pääseväni usein ulos, mutta ilmojen tai kaverin puutteessa sisällä saan aikaiseksi huomattavasti paremman treenin.
Rutiineihin haluan lisätä ruokavalioni, johon aion taas palata oikeastaan koko talven kestäneen tauon jälkeen. Se tarkoittaa mm. hyvää ja tuttua kaurapuuroa sekä kananmunia!
- Aamupala: keitetty kananmuna, kaurapuuro
- Välipala: omena
- Lounas: tuoresalaatti 0,2% raejuustolla ja proteeinin lähteellä tai rasvaton proteiinirahka sokeroimattomilla mehukeitolla
- Päivällinen: keitto ja leipää tai riisiä ja kalaa tai munakas
- Iltapala: kaurapuuroa tai leipää, lasi maitoa
- Vähennä juustoa, suklaata (tummasuklaa ok silloin tällöin) ja maustettuja proteiinirahkoja, lisää hedelmiä
Haluan myös parantaa peruskuntoani, joten vaikka vihaan juoksua, on tullut aika ympätä se aikatauluihini. Muutama n.5km lenkki viikossa pitäisi nostaa peruskuntoani sopivasti ja ehkäpä myös tiputtaa tarvittavat kilot.
Treenien sisältöäkin olemme pohtineet. Pidän pitkäkestoisesta liikunnasta, joten aion tehdä useita reittejä monta kertaa putkeen. Esimerkiksi 8×2 periaatteella. Joukossa tulee olla erilaisia reittejä ja myös sellaisia, joita en edes kuvittele pääseväni loppuun asti. Tasapainoilua, mutta myös hänkkiä, paljon hänkkiä.
MONIPUOLISUUS – treenien riittävän monipuolinen sisältö. Erilaisia reittejä, greidi yrkkiä, tapoja kiivetä, eliminaatiokukkaset reiteillä tuovat lisää haastetta (vain käsillä, yhdellä jalalla, ilman tiettyjä otteita) jne. Vaikka vain kiipeilemällä kehittyy hyväksi kiipeilijäksi, niin lasken tähän mukaan myös kesän melontatreenit, joihin pyrin osallistumaan ainakin joka toinen viikko. Myös juoksu ja kävelylenkit tuovat monimuotoisuutta treeneihin.
EPÄMUKAVUUSALUE – on ainoa paikka missä kehittyy niin henkisesti kuin fyysisesti. Ehkäpä jossakin vaiheessa hakeudun jälleen valmennuksen pariin saadakseni lisää näkökulmia ja visiota, mutta itsekseni kiivetessä on tärkeää kokeilla myös niitä reittejä, joita ei niin haluaisi tahkoa. Niinpä yritän pitää mielessä opit hookkauksesta, kitkan käytöstä, tasapainosta ja mm. lantion käytöstä.
Myös reitinluku on taito siinä missä edellämainitut. Keskustelimme Kuutin kanssa siitä, että voisin yrittää lukea reittejä 1-3 kpl kerrallaan ja keksiä mahdollisimman monia erilaisia tapoja kiivetä niitä. Siis ENNEN kuin kiipeän seinälle 😀 Kas siinä vaikea pulma tällaiselle säätäjälle 😀 Yleensä kun on tapana pohtia yksi keino, yrkätä, todeta ettei toimi ja kokeilla vasta sitten seuraavaa. Minun on myös vaikea muistaa mitä olen juuri tehnyt, missä jalka oli, nojasinko tarpeeksi lantiota seinään tai käytinkö juuri tiettyä otetta jalalle. Olen siis varhaisdementikko. 😀
HENKINEN PUOLI
Näillä opeilla olen siis lähdössä kehittämään itseäni kiipeilijänä ja niin – urheilijana. Joka kerta kun Kuutti mainitsi olevani urheilija, teki mieli nauraa röhönaurua. Ai minäkö? Olen kohta keski-ikäinen, vasta viime vuosina liikunnan ilon löytänyt tyllerölyllerö, joka kaikenlisäksi potee jatkuvaa itseluottamuskriisiä tällä saralla. En ole koskaan hengaillut liikunnallisten ihmisten kanssa, lapsenakin olin enemmän se pulska heppatyttö kuin urheilija. Pohdin mitä järkeä tässä on, en ole kuitenkaan lähdössä kilpailemaan tai matkustelemaan ympäri maailmaa valjaiden kanssa. Toisaalta varsinkin Ahvenanmaalla boulderoidessa tajusin, että kun arjessa on tavoiteltavia asioita ja tällaisia pieniä reissuja, joita odottaa – sekin motivoi jo mukavasti eteenpäin!
Totta tosiaan, kun kevään edetessä tajusin, ettei tänä vuonna vuorihaaveista tulisi mitään, podin hetken pientä motivaatiokriisiä.
Keskustelimme Kuutin kanssa paljon koko talven aikana niistä henkisistä ominaisuuksista, joita kiipeilijä tarvitsee. Tiedän, että minussa ja kropassani on vielä paljon enemmän potentiaalia kuin mitä saan siitä juuri nyt irti ja tämän ymmärtäminen kiehtoo. Myös omien tavoitteiden asettaminen ja jonkinlaisen oman polun löytäminen kiipeilijänä on tarpeen. Asenne on kaikki kaikessa jos haluaa tavoitella unelmiaan, niin elämässä kuin seinälläkin. Koen, että olen ounastellut tätä hetkeä jo koko kaksi-vuotisen kiipeilyharrastukseni aikana. Kuin jokin suurempi voima olisi johdatellut minua tälle reitille 😀 Ja juuri se tekee siitä helpon toteuttaa.
Kuutti on osoittautunut aika hyväksi ihmistuntijaksi ainakin omalla kohdalla 😀 Hän kertoi paljon omia kokemuksiaan kiipeilijänä ja yhdessä pohdimme miten ne voisivat auttaa omalla kohdallani. Hän tunnisti herkkyyteni ihmisenä, mutta kuitenkin vahvuuteni sinnikkäänä suorittajana. 😀 Vaikka taitoni ja kykyni ovat vielä ihan vaiheessa, Kuutti ei koskaan naureskellut (itseasiassa se olin minä, joka itse nauroin epätoivoisille yrkilleni), vaan ohjasi lempeän vaativasti kokeilemaan omia rajojani. Toivon hänelle menestystä omalla kiipeilyuralla ja myös tulevissa työtehtävissä!! Olen todella tyytyväinen, että satsasin Kiipeilyareenan valmennukseen. Se ehdottomasti vei minua eteenpäin, suosittelen!
Seuraavaksi suuntaan Espoon BKlle, jossa toivon mukaan vietän kesäni boulderoiden. Lisää tarinaa treenikiikkujan päiväkirjoihin tulossa!
Lifedream Colliet 