Toukokuun lopulla kokoonnuimme Salon melontayhdistyksen, Melamogulien, yhteiselle melontaretkelle Kiskonjoelle. Olin odottanut reissua koko kevään ja se olikin minulle vuoden ensimmäinen melontareissu. Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, kajakki lipui veden pintaa helpon oloisesti ja mukavassa seurassa aika meni kuin siivillä. Meloimme n. 5 tunnissa 17km matkan Aijalan sillalta Latokartanonkoskelle. Matkan varrella pidimme tunnin ruokatauon. Oli ilo nähdä mukana myös pienempiä melojia: kanootin ja kaksoiskajakkien mukana retkelle pääsivät myös lapset. Yhteensä meitä melojia oli peräti 24.
Olin sopinut ystäväni Nooran kanssa treffit Latokartanonkoskelle, jonne jätimme hänen autonsa paluumatkaa varten. Olimme vuokranneet kajakit paikallisen yrittäjän, Kaitsun Extreme fun yrityksen kautta ja hän myös toimitti varusteet meille lähtöpaikalle Aijalan sillalle Kiskoon. Melomamme 17km pätkä oli osa suurempaa virallista melontareittiä, jonka periaatteessa voi aloittaa jo Lahnajärveltä saakka. Kiskonjoki virtaa Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajaseudulla Salon ja Raaseporin kaupungeissa. Kiskon Kirkkojärvestä alkunsa saava joki laskee Saaristomereen Laukanlahden pohjukassa Särkisalon lähellä. Vesistöalueen pinta-ala on yhteensä 1046,91 km2, josta 5,67 % koostuu järvistä.
Lähtöpaikalle Aijalan sillalle kerääntyi nopeasti paljon innokkaita melojia ja yhdessä valmistelimme kajakkimme matkaan. Minulta oli jäänyt lätsä kotiin, mutta onneksi päällä oli hupullinen lyhythihainen paita. Aurinkorasvaa levittelin runsaasti paljaalle iholle, mutta aurinkolaseja jäin kaipaamaan. Muistan varmasti ensi kerralla! Lähtöpaikalla oli runsaasti hyttysiä, mutta muuten lähestyminen oli helppoa: autolle löytyi paikka ihan joen vierestä ja Kaitsu sai kajakitkin aivan sillan kupeeseen. Lähdimme liikkeelle siinä 11 aikaan ja pikkuhiljaa koko sakki lipui veteen. Meitä oli runsas porukka liikenteessä, mutta päivän mittaan melojat jakaantuivat pitkäksi letkaksi joen varrelle, joten aika rauhassa sai silti meloskella.
Harva eteläsuomalainen joki voi ylpeillä yhtä rikkaalla ja monimuotoisella luonnolla, kuin Kiskonjoki. Joen ja sitä ympäröivän laakson luontoarvot ovat johtaneet Kiskonjoen ja sen järvilaajentuma Saarenjärven liittämiseen osaksi Natura 2000 -alueiden verkostoa. Kiskonjoen vesistö on suojeltu Koskiensuojelulailla, joka estää uuden vesivoiman rakentamiseen vesistöön. Meloessa luonnon kokee aivan eri perspektiivistä kuin esim. vesistöjä kävellen lähestyessä ja nytkin vain kilometri melomisen jälkeen näimme joen yllä kiitävän merkikotkan. Se kiusasi kahta varista ja kolmikko lenteli useaan kertaan päämme yli. Melominen oli jokiosuuksilla todella helppoa ja vaivatonta ja myötävirtaan kulkeminen oli mieluisaa. Käsivarret minulla tuli kuitenkin aluksi kipeäksi, niin kuin aina meloessa ensimmäisillä kilometreillä, mutta sen jälkeen kroppa tottuu hommaan ja loppumatka sujuu vaivatta.
Koskenkartanon lihakarja paistetteli päivää joenmutkassa aivan rannan tuntumassa. Pääsimme melomaan varovaisesti aivan vasikoiden ja lehmien viereen ja ihastelimme niiden suurta kokoa. Rauhallisen uteliaasti eläimet suhtautuivat ohitse meloviin ihmisiin. Eläimet ylipäätään tuntuvat suhtautuvan melojiin tyynesti: vesitse lähestyvä ihminen ei ole niin pelottava kuin kävelevä. Eteläinen jokiluonto näyttää rehevimmät piirteensä kiskonjoella. Tuulen kaatamien ikikuusten aukoista nousee vehreitä saarnia ja vuorijalavia. Monihaaraisena palmikoivien pienten kosken sivu-uomien muodostamissa saarissa kasvaa erikoislaatuista tulvametsää. Kiskonjoki on yksi harvoista joistamme, jonka rantatörmiin kuningaskalastajat ovat viime vuosikymmeninä rakentaneet pesiään. Syksyllä 2015 kuningaskalastaja väijyi kuulemma useaan otteeseen saalista Latokartanonkosken niskalla. Vedenalaisen luonnon erikoisuus on lohikaloista riippuvainen raakku eli jokihelmisimpukka, joka on sinnitellyt aivan viime vuosiin saakka joessa. Harmaahaikara ja saukko vuorostaan ovat sangen arkipäiväisiä vieraita, jotka nauttivat joen tarjoamista antimista. Haikaria, joutsenia, useita erilaisia hanhia ja sorsiakin 
nähtiinkin päivän aikana. Joskus linnut lensivät aivan pään yli. Myös peuroja laidunsi rantatörmillä ja monet kurjet tuntuivat löytäneen suojaisan levähdyspaikan joen suistomaisilta osuuksilta.
Kiskonjoen vesimäärää säännöstelee käytännössä Latokartanonkoskesta ylävirtaan sijaitseva Koskenkosken voimalaitos, sillä sen alapuolella jokeen laskevien sivupurojen määrä on vähäinen. Pidimme ainoan lepotauon Koskenkartanolla, missä meidät rantaan tervetulleeksi toivotti kaksi hieman hämmentyneen oloista aasia. Mahtoi niitä ihmetyttää melojien sankka joukko! 😀
Kannoimme täällä kajakkeja pisimmän matkan, noin 400m ja yhdessä Nooran kanssa siirsimme kajakkimme yhtä aikaa. Kieltämättä muutamia lepotaukoja oli pidettävä, jotta käsivarret saivat välistä levätä. Sitten olikin vuorossa evästauko! Minulla oli mukana kauraleipää ja banaani sekä maustamattomia cashew-pähkinöitä. Toiminnassa oleva Kosken voimalaitos oli myös mielenkiintoinen nähtävyys, sillä joen vesi ohjataan siinä kapeampiin umpinaisiin putkiin, joilla saadaan maksimoitua veden voima.
Rehevä ja ruskeavetinen Kiskonjoki on ollut aikoinaan huomionarvoinen lohijoki. Latokartanonkoskesta tiedetään kalastetun lohta jo 1500-luvulla. Kiskonjoen alkuperäiselle lohikannalle kuitenkin kävi muiden eteläisten lohikantojemme tavoin, lohi hävisi joesta ympäristönmuutosten seurauksena 1900-luvun puolivälin tietämissä. Lohi olikin lähes puoli vuosisataa kateissa Kiskonjoesta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kiskonjoki on kuitenkin palannut hitaasti, mutta varmasti maamme lohijokien joukkoon. Jokeen on istutettu 2000-luvulla lohen vaelluspoikasten ohella muutamaan otteeseen myös pienpoikasia ja mätiä. Tuloksiakin on saatu pienellä viiveellä. Kiskonjoki on myös tärkeä kutuvesistö esimerkiksi meritaimenelle, vaellussiialle ja vimmalle.
Melonta jatkui kohti Latokartanoa täydellä vatsalla leppoisaan tahtiin. Joki leventyi Saarenjärveksi ja saimme puikkelehtia kaislikossa ja lumpeiden keskellä. Järven alue tuntui elävän aivan omaa elämäänsä. Lähestyminen muuten kuin meloen tuntuu äkkiseltään aika vaikealle, joten eläimet saavat siellä rauhassa toimia ja koko ekosysteemi tuntui aika suljetulle. Järvellä kellui jopa noin muutaman päivän vanha haiseva peuran ruho raatokärpäsineen kaikkineen (minä meloin tietenkin ihan viereen pällistelemään :D). Järven avoimella osuuksilla vastatuuli iski naamalle ja melonta olikin muutaman kilometrin haastavampaa. Toisaalta päästyämme takaisin joenuomalle sen meno kiihtyi ja pari helppoa virtakohtaakin ylitettiin. Joen sukeltaessa metsän siimekseen minua ihmetytti suorastaan trooppiselta tuntuva lämmin ilmasto ja rantojen valkoisena notkuvat itikanmunat. Puita oli kaatunut paikoin jokeen tai sen ylle ja se antoi pikantin lisän tunnelmalle. Tuntui uskomattoman hienolle päästä kokemaan jotakin tällaista, vain kivenheiton päässä kotoa!
Perille pääsimme noin viiden aikaan ja saimme nostaa kajakit jyrkkää rantatörmää myöten. Tiimityöllä se sujui kuitenkin ongelmitta. Valtava kiitos jälleen meidän pienelle, mutta erittäin aktiiviselle yhdistyksellemme päivästä ja kaikille mukana olleille, erityisesti Nooralle! ❤ 🙂
Lifedream Colliet 