Heinäkuussa lomani aikana pääsin tutustumaan hakutoimintaan yhdessä energisen pentuni Piikun kanssa. Viime vuonna paimennuksen PM-kisoista mukaan tarttunut Pauliina kutsui minut seuraamaan treenejään Lietoon. Pauliinalla on itsellään kaksi malinois urosta, 2 working kelpietä ja 2 bordercollieta sekä n.70 lammasta, joten kokemusta kaikenlaisesta koiraharrastuksesta on rutkasti. Kesällä hän vieraili Hermon ja Räyhän kanssa myös minun luonani ja Piiku pääsi tutustumaan poikiin. Onkin ollut mukavaa päästä keskustelemaan ihmisen kanssa, jolla on niin vahva kokemus käyttöpuolen koirista. Piikun isä, pitkäkarvainen collie Dani kilpailee haussa kolmannessa luokassa, joten on hauska nähdä miten Piikanen pärjää tällaisessa aika paljon itsenäisyyttäkin vaativassa lajissa.
Hakua olen aikanaan päässyt kokeilemaan urokseni Ramseksen kanssa, joten ihan puskista en metsään painellut. Tästä on kuitenkin monta vuotta aikaa ja tuolloin elämäntilanne oli sellainen, ettei varsinaista hakua voinut ajanpuutteen vuoksi vain yhden koiran kanssa harrastaa. Haku on aikaa vievä harrastus ja vaatiikin omistajalta oikeanlaista asennetta. Kiinnostusta on oltava työskennellä myös treenikaverin koiran kanssa ja täysillä olla mukana toiminnassa. Parhaimmillaan hakua harrastavat ja kisaavat koirat voivat toimia pelastuskoiratehtävissä eksyneiden etsimisessä tai esimerkiksi rauniotehtävissä. Pentuni Piiku on erittäin energinen ja sosiaalinen tapaus, joten oletin sen toimivan myös metsässä mukavasti.
17.7 keskiviikkona ajoin sovittuun paikkaan ja sinne kerääntyikin pian muutakin Pauliinan treeniporukkaa. Ryhmässä oli bordercollie, kelpie ja kaksi malikkaa. Oli todella hauskaa päästä tutustumaan lajiin ihan ajatuksella! Ukkonen jyrisi ympärillä, mutta metsässä aurinko paistoi. Uskomatonta, että selvisimme ilman pisaraakaan taivaalta. Ensin talloimme metsään kaksi erillistä aluetta, minne kukin vuorollaan piiloutui koiria varten. Paikalla oli myös yksi umpipiilo, ns. maja jonne ihminen pääsi kokonaan piiloon. Myös erilaisia maastokuviollisia peitteitä käytettiin ihmisen naamioimiseksi. Valmiiksi tallottu alue vaikeutti koirien työskentelyä siten, että sen piti osata ottaa vainu ilmasta, eikä jäljestää. Minäkin pääsin kokeilemaan maalimiehenä oloa kun toinen malikoista lähetettiin luokseni erityistä ilmaisutreeniä varten. Haussa onkin hyvä opettaa erikseen ilmaisu (haukku tai rulla) ja vasta sitten alkaa yhdistellä asioita toisiinsa. Pitelin lelua jalkojeni alla kun 30kg haukkuvaa malikkaa ryntäsi naaman eteen haukkumaan raivokkaasti. Olimme tarkasti
sopineet etukäteen miten toimisin, joten kaikki meni hienosti. 😀 Myönnetään, että vähän jännitti etukäteen! Ilmaisussa on todella tärkeää, ettei koira koske maalimieheen ja tästä säännöstä ainakin tässä treeniryhmässä pidetään tiukasti kiinni.
Koirat toimivat vaihtelevasti maastossa ja jokaisella oli oma juttunsa mitä treenattiin. Toiset ottivat ”haamuja” eli ihminen näyttäytyi ja meni sitten piiloon, toisia kutsuttiin ennen lähetystä jne. Varmasti paljon asioita meni minulta ihan ohikin, koska uuden oppimista ja uusia termejä oli niin paljon. Koko sen ajan jonka toimimme metsässä muiden koirien kanssa, Piiku odotti autossa. Haku ei olekaan kiireisen tai useamman koiran omistajan harrastus! Lopulta pääsimme mekin tositoimeen! Olin varannut Piikulle leluja ja lihapullaa palkaksi, mutta kun tytöt yrittivät leikityttää sitä, se valitsi itse mieluummin pullat 😀 Niinpä Piiku pääsi hakemaan akkoja ja lihapullaa metsästä. Matkat olivat näin ensimmäisellä kerralla ihan muutamia metrejä, mutta Piikasella oli kova into päällä ja meille molemmille jäi tästä tosi hyvä mieli! Valokuvasin paikan päällä koiria samalla ja pakko sanoa, etten ole koskaan ollut yhtä haastavassa tilanteessa kamerani kanssa: koirat juoksivat sinne sun tänne puiden välistä ja oli hankalaa saada kuvista tarkkoja.
25.7 torstaina otimme Maijun kanssa haun alkeita tokotreenien jälkeen. Lähetimme molemmat pennut vuorollaan etsimään meitä Maijun lähimetsässä. Teimme kolme hakua erittäin helpolla tien pätkällä. Selvisi, että Unto suorastaan räjähti silmissä kun se tajusi miten hauskaa homma onkaan! Unto löysi minut helposti ja pääsimme nopeasti ottamaan viimeisen ”piilon” ns. haamuna eli Unto näki kun menin piiloon, mutta minun ei tarvinnut kutsua sitä erikseen. Piiku puolestaan oli yhtä tohkeissaan kuin aina, näki Maijun menevän piiloon puun taakse, mutta sitten se innoissaan erehtyi noin kolme metriä liian aikaisin. Sen ilme oli niin tyrmistynyt kun Maiju ei löytynytkään väärän puun takaa, että räjähdimme nauruun molemmat. Viimeinen haku oli lyhyempi ja suoraviivaisempi. Piikun kanssa pitääkin ottaakin enemmän varman päälle, jotta sille ei tulisi vastaavia hankalia tilanteita.
31.7 keskiviikkona kokoonnuimme Maijun ja Juuson kanssa meidän metsään treenailemaan piilosta. Koska meistä kenelläkään ei ole kummoista kokemusta hakutoiminnasta en edes yritä esittää, että treenaisimme sitä 😀 mutta piilosta oli koirien kanssa hauska leikkiä! Mukana olivat kaikki koiramme. Aloitimme tallomalla metsään noin 30-40m alueen, jolle lähetimme kaikki koiramme. Teimme jokaiselle kolme hakua kerrallaan kaksi kertaa. Jokainen koira pääsi tänään etsimään ihmistä siis kuusi kertaa. Aloitimme Piikusta. Ensimmäinen haku oli vain muutaman metrin päästä polulta, ison kiven vieressä niin, että piiloutuja oli ihan näkösällä. Seuraava olikin viitisen metriä syvemmällä, mutta kuitenkin niin, että koira näki ihmisen menevän piiloon. Kenellekään, emme edes aikuisille, tehneet vielä täysin umpipiiloa siten, että koira olisi lähetetty täysin sokkona metsään. Piiku lähti hirmulla taistolla etsimään, mutta usko loppui kuin seinään noin puoli matkassa ja tarvitsi vähän ääniapua löytääkseen perille.
Toisella kierroksella otimme näkyviä piiloja, mutta pidensimme matkaa niin sujui jo paremmin. Unto puolestaan oli taas into tohkeena ja juoksi piiloutujan OHI parikin kertaa 😀 Jouduin antamaan sille äänimerkin, jotta se äkkäsi missä olin, mutta kaverin into on kyllä huomattavan erinomainen 😀
Aikuisten koirien kanssa otimme samoja piiloja kuin pentujen kanssa. Vaikka aikuiset kestävät hiukan enemmän kuin pennut, ei niiden kanssa ole kuitenkaan tällaisia leikkejä leikitty ollenkaan. Tarkoituksena olisi jatkossakin jatkaa treenejä siten, että koirat oppisivat käyttämään nenäänsä ja etsimään ihmisiä myös umpipiiloista. Tämä vie tietenkin aikaa ja useita, useita toistoja, mutta tällä ekalla kerralla pääsimme hyvään vauhtiin! Jukka ja Puuma etsivät hienosti nähtyään ensin ihmisen kauempana ennen varsinaista piiloutumista. Usva taas löysi luokseni heti, mutta kääntyikin takaisin Maijun luo, eikä ehtinyt syömään edes lihapullia kädestäni 😀
Ronja tarvitsi ehkä eniten rohkaisua uudessa tilanteessa, se lähti varovaisesti liikenteeseen, mutta tuli sitten häntä heiluen hakemaan namit meiltä kaikilta. Piilot vaihtelivat aikuisilla lyhyistä kolmen metrin pätkistä noin 10metriin ja sellaisiin, joissa piiloutuva lähti koiran luota piiloon. Yritin lukea koirien käytöstä ja ohjeistaa meitä aina siten, että piilot helpottuivat jos oli ollut vaikeaa. Minulla ei kuitenkaan ole kummoisempaa kokemusta aiheesta, joten mikään expertti en lajissa ole 😀 Olimme tyytyväisiä, että kaikki koirat lähtivät luotamme hakemaan metsään ja toisaalta kaikki pysyivät hyvin käsissä eli eivät olleet kiinnostuneita karkailemaan muualle.
Seuraavaksi Piiku ja Unto pääsevät osallistumaan taas ihan oikeisiin hakutreenihin ja elo-syyskuussa meille on varattu myös oma pieni hakukurssi, jonka Pauliina on ystävällisesti meille järjestänyt. Nyt kun periaatteessa minullakin on enemmän aikaa panostaa tällaiseen koiraharrastukseen, on ihan mahtavaa päästä enemmän sisälle touhuun! Saan varmasti paljon neuvoja myös näihin meidän omiin piiloleikkeihin! Seuraa blogia myös jatkossa, niin pysyt messissä 😀
Katso videoita treeneistä instasta!
Lifedream Colliet 