Piikasen lähes viikottaiset hakutreenit jatkuvat hyvällä tempolla. Pientä turhautumista on välillä havaittavissa, sillä Piiku on erityisen innostunut etsimisestä eikä oikein aina hoksaa, että hommia pitää silti tehdä minulle. Piiku on vielä tässä vaiheessa aina nähnyt maalimiehet ennen kuin he ampaisevat piiloihinsa, mutta isolla hakualueella emme kumpikaan kuitenkaan etukäteen tiedä missä ukot piilostelevat. Treenien edetessä huomaan, että omakin tietotaito lajista, koirien käsittely sekä ne lukemattomat pienet kirjoittamattomat säännöt alkavat tulla tutuiksi.
To 5.9 Unto messissä ja päivän agendana on risteilyn alkeet keskilinjalla. Ideana siis se, että minä ohjaajana seison keskilinjalla ja koira juoksee luotani metsään, etsii maalimiehen, palaa luokseni ja lähtee sitten toiseen suuntaan. Koira siis risteilee edes takaisin metsässä kuitenkin niin, että se juoksee aina minun kauttani. Aikaisemmin pelkästään partiointia metsässä tehneelle Piikulle tämä onkin ihan uusi juttu, eikä se hahmota homman ideaa. Piiku juoksee innoissaan ukolta ukolle ja sotkeutuu pahasti isoihin liiveihinsä niin, että kompuroi eikä lopulta pääse edes liikkeelle. Joudun poistumaan keskilinjalta vapauttamaan pennun. Piiku on ihan innoissaan kun ukko on uutta harjoitusta helpottaaksemme näkyvillä ja suht lähellä. Itse en osaa asettua oikeaan linjaan keskilinjalla ja pentu ei edes tule luokse vaikka kutsun. Seurauksena ukolta ukolle juokseva kissanruualta haiseva innokas pentu 😀 Ei ehkä ihan paras mahdollinen aloitus tälle hommalle..
La 7.9 Vuorossa uusi metsä, mukana kaksi uutta beuceronia ja sateinen keli. Mennessä vettä tuli niin, ettei tuulilasin läpi nähnyt. Onneksi rauhoittui tihkuksi paikan päällä. Tallattiin iso 300m alue ja pääsin näkemään koirat tositoimissa. Opin valtavasti! Lopuksi Piiku etsii neljä ukkoa uudessa isossa metsässä hyvin. Partioimisen aikana opettelen koiran lukua ja hallintaa, mutta Piiku ei taaskaan millään malta pysyä luonani vaan ampaisee eteenpäin metsään. Ukkoja ukkoja!! Olen kuitenkin tosi tyytyväinen kun Piikua kehutaan ja etsiihän se hirveällä innolla.
Ke 11.9 Jälleen vuorostaan risteilyä tutussa metsässä, myös beussit ihmisineen mukana. Mukana myös käyttölinjan labbispentu, jolle opetetaan alkeita. Piikun kanssa sujuu paremmin, yritän asettua oikealle linjalle suhteessa koiraan ja maalimieheen. Namit huonoja, joten Piiku ei vieläkään oikein malta tulla luokseni. Lopuksi aikuisten koirien esineruudun seuraamista. Tuntuu, että haussa on miljoona asiaa mitä pitää opettaa enkä millään osaa!! Ahdistusta ilmassa.
Ke 18.9 Partiointia. Mukana taas uusia ihmisiä, joilla vielä vähemmän kokemusta pk-hausta kuin minulla! Kiva treeni! Sain selittää ensimmäisen kerran ihan itse miten Piikun kanssa tällä kertaa toimitaan eli partioimalla nostetaan ukkoja ja maalimiehet suorapalkalla (ruoka) saavat palkata Piikasen heti sen tullessa luokse. Ylisosiaalisena koirana halusin kuitenkin, että he nousisivat seisomaan palkatessaan, jotta vältytään turhilta hypyiltä ja pusuilta. Tarkoituksena on opettaa Piikulle, ettei maalimiehiin kosketa. Toivoin myös minulle kerrottavan milloin namit loppuu, jotta osaan oikeaan aikaan pyytää Pikkaraisen luokse ja hallitusti antaa sille luvan lähteä taas etsimään. 
Aikaisemmin Piiku on vain juossut valtoimenaan metsässä. Piiku tutustui (hallitusti ja luvan kanssa) ihmisiin ensin keskilinjalla ja sitten kaikki neljä häipyivät metsään. Lähdettiin etsimään partioimalla. Mukana taskullinen Pauliinan puolimärkää herkkunappulaa. Sujui tosi kivasti! Piiku etsi hyvin ja vaikka otin ukolta haltuun perusasentoon ja odotutin katsekontaktissa hetken ennen vapautusta, etsi se silti tosi hyvällä tempolla ja koko ajan asiaan keskittyen. Mamman oma piikanen!! Maalimiehet olivat aika kaukana toisistaan ison tallatun alueen eri nurkissa ja oli hienoa nähdä miten Piiku työskenteli pää pystyssä. Opin, että saadessaan hajun sen häntä alkaa pyöriä propellina 😀 NYT tuli tunne, että okei ehkä tästä tulee oikeasti vielä jotakin!
Puhuttiin lopuksi, ettei ilmaisun valintaan tai opetteluun ole vielä kiirettä ja että metsässä on vielä paljon asioita, joita voimme Piikulle opettaa. Koira on kuitenkin vasta 8kk, joten saan tästä paljon luottoa siihen, ettei mulla ole mitään hätää vielä ilmaisun, haun, esineruudun ja tottiksen suhteen. Pikkuhiljaa edetään, talvitaukokin on tulossa, jonka aikana keskityn paremmin tottisjuttuihin. Ihan huippua! Kiitos taas meidän porukalle!
Kuvat: Linda Toivonen
Lifedream Colliet 