Paimentamassa joulukuussa (ja vähän agsaa)

Joulukuun lopussa Unto ja Piiku pääsivät paimentamaan Usvanummentilalle. Kyseessä on minulle aivan uusi paikka, jonne Maiju oli hommannut meille paimennuskerran. Matka kesti noin tunnin, mutta paikalla oli suurehko pyöröaitaus sekä iso laidun. Kuvia ei juurikaan saatu, koska satoi vettä ja totta puhuen eipä sieltä mudan keskeltä mitään hienoja otoksia olisi saanutkaan

Piikun vuorolla lampailla se toimi upeasti kuraisista olosuhteista huolimatta. Ekalla kerralla se kulki ensin liinassa ja sitten vapaana. Kiersi lampaita aika mukavasti, mutta oli kuitenkin käskyn alla ja tuli luokseni kun kutsuin. Taskussa olevat lihapullat auttoivat lampaista luopumiseen. Ekalla kierroksella se mutusteli vähän lampaan papanaa ja haisteli kovin maata. Suurimmaksi osaksi focus oli kuitenkin lampaissa ja pari kertaa intoutui vähän juoksemaan, mutta lopetti käskystä. Piiku kohteli lampaita tosi nätisti ja alun jälkeen lakkasi myös haukkumasta. Kouluttajamme Niina kehui sitä kovasti. Piikulla on luontaista taipumusta hakea tasapainoa ja sopivaa etäisyyttä. Edelleen vasemmalle kiertäminen on vahvempi kuin oikea, mutta agilitykoirana saan sen vaihtamaan kätevästi  hakukaaren suuntaa sylkkärillä silloin kun olemme lampaiden edessä. Tämä oli yllättävää, sillä viime kerralla elokuussa Piiku lopetti toisella treenikerralla lähes kokonaan ja kiinnostus lopahti. Odotukseni eivät siis olleet tällä kertaa kummoiset, enkä uskonut että sillä olisi kovasti luontaista taipumusta lampaille. Ehkä ikä on tuonnut kestoa lisää tässä koiraa aika paljon henkisesti kuormittavassa lajissa. 

Tokalla kerralla otimme melkein heti liinan pois ja Piiku katseli kotvan, kun kävelin lampaiden kanssa ympyrää aitauksessa. Ajattelin ensin, ettei se jaksa enää kiinnostua, mutta sitten se yllätyksekseni asettui niiden taakse ja tunsin lampaista miten se työnsi niitä juuri sopivasti eteenpäin oikealla välimatkalla samalla kun itse kuljin selin koiraan. Nina kehui sitä keskellä aitausta seisten ja kun kurkkasin olan yli, siinä se Piikanen tuli perässä! Tehtiin pari kierrosta, eikä Piiku painunut lampaiden läpi lainkaan vaan piti etäisyyden. Ihan mielettömän upeasti se keksi itse mitä pitää tehdä! Niina kehoitti jatkamaan harrastusta keväällä ja olen kyllä niin myyty taas Piikuun. Miten se voikin olla niiin täydellinen Mamman pieni prinsessa?!! ensi keväällä jatkamme todellakin harjoituksia myös tässä lajissa!

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s