Piikun pentublogi : eka juoksu ja murkkuiän kuohut

Ollaan Mamman kanssa taas touhuttu kaikkea muuta, että tän pentublogin kirjoitus väkisin jää. Mutta nyt ajattelin tulla kertomaan teille millaista oli kun mulla oli eka juoksu! Mamma osasi vähän odottaakin sitä, sillä mä aloin saada kummia oireita: haukuin normaalia enemmän ja mörköilin. Mamma sanoo, että se johtuu m u r r o s i ä s t ä, mutta en mä tiedä. Oli tosi usein pimeää kun lenkkeiltiin sillo joulu/tammikuussa ja kaikenlaisia mörköjä siellä liikkukin! Heiluvia kylttejä ja kummallisia ääniä kuului. Mamma sanoi, että se toivoo tollaisen hörhöilyn menevän ohi aikanaan.

Kuvan mahdollinen sisältö: koira, ulkoilma ja teksti

Ronja aloitti juoksun ensin ja Mamma meinasi, että nyt olis kiva jos mäkin. En ollut mitenkään kipeä ihan aluksi, mutta Mamma vaan huomasi, että nyt tulee verta pyllystä! Sitten se puki mulle sellaiset hassut pöksyt. En ensin oikein tykännyt niistä, mutta sain aina namia kun se laitto ne mulle ja nopeasti opin uuden käskysanan: pöksyt! Se tarkoitti sitten sitä, että niitä joko riisuttiin tai puettiin. Treeneissäkin ne oli mulla jalassa enkä mä sitten oikeastaan lopulta enää ees huomannut niitä.

Kaikenlaista tosi outoa tapahtui sinä aikana kun mulla oli JUOKSU. Ensinnäkin noi muut koirat halusi LEIKKIÄ mun kanssa!! Se oli oikeastaan aika pelottavaakin ensin kun sekä Puuma että Ronja hyppi mua vasten ja yritti nousta takapäähän ja mä juoksin sohvalle Mamman syliin karkuun. Kuin ne tollee, kun eivät oo koskaan halunneet mun kanssa leikkiä!?? Ja Jukkakin innostui mitä kauemmin se Juoksu mulla oli. Sen kanssa leikittiin ihan kivastikin aluksi, mutta lopulta se sai jonku kohtauksen, että huusi ja kiljui vaan kun mut näki, eikä Mamma enää voinut pitää meitä samassa huoneessa ees. Surullista oli kyllä, kun en nähnyt ketään mun kavereita yli kuukauteen. Jotenkin tässä on nyt sit yrittänyt opetella leikkimään uudelleen Untonkin kanssa kun oltiin niin kauan erossa.

Kuvan mahdollinen sisältö: ihmiset istuvat, pöytä, koira ja sisätilaMamma sanoo, että mulla oli myöhäinen juoksu, vaikka se tuli jo ennen ku täytin 1v. Se kuulemma tarkoittaa sitä, että vielä 20pv juoksun alusta Jukka olis halunnut astua. Vasta 25pv se uskalsi varmasti jättää meidät hetkeksi valvomatta. Se oli kuulemma Mammalle tosi rankkaa aikaa, koska Jukka oli ihan hullu. Myös mä olin loppua kohden normaalia levottomampi, vaeltelin kämpässä ees taas ja raavin ulko-ovea, vaikkei mulla mikään pissahätä ollut. Mamma oli musta vähän huolissaan, mutta päätti katsoa rauhoitunko kun juoksu loppuu.

Juoksun takia ei voitu tammikuussa myöskään juhlia mun synttäreitä! Niinpä Mamma järjesti synttäribileet vasta maaliskuussa ja sain kaverit Salon koirahallin Puuhikseen! Mä rakastan sitä Puuhista kun siel on kaikenlaisia temppuratoja ja siellä saa superisti nakkia. Mun kaverit Unto ja Vanja tuli sinne kanssa, mutta Elmo ja Gaston ei päässy. Unto ja Vanja juoksenteli keskenään, mut mä olin reipas ja tarjosin vaan pöytää ja nuuskuttelin niillä radoilla. Juoksun jälkeen olenkin ollut paljon rauhallisempi kuin ennen. Varsinkin sosiaalisissa tilanteissa saatan olla vähän vetäytyvä enkä leiki niin reippaasti muiden kanssa kuin aikaisemmin. En ole mitenkään arka tai pyri Mamman jalkoihin, vaan enemmänkin käännyn pois ja touhuan omiani. Sitä paitsi Untoki on just tollainen nuori poika, sitä kiinnostaa aika paljon ne takapääjutut ja mua taas ei todellakaan. Oon jo niin iso tyttö.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö
Paras paikka!

Mammasta olen edelleen ihan kakara, mutta kuitenkin tasapainoisempi ehkä hiukan. Juoksun jälkeen en ole enää vaeltanut iltaisin ja selkeästi rauhallisempi. Saatan tosin oireilla murkkuikääni rähisemällä muille koirille tai haukkumalla runsaammin, mutta esimerkiksi treeneissä keskityn täysillä, enkä hallissakaan hauku muille, koska siellä tiedän, että Mamman kanssa työskentely on parasta. Mamma toivoo, että ajan myötä se typerä haukkuminen jää pois ja se tasapainoinen tyllerö, joka kuulemma oon pohjimmiltani, tulee takas. Saas nähdä mitä aion tehdä!! 😀

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s