Heti kun metsä oli suinkin niin sula, että sinne pystyi vetämään jäljen, olin tyttöjen kanssa kimpsujen ja kampsujen kanssa valmiina. 🙂 Metsäjälki on hauskaa puuhaa ja tarjoaa ulkona oloa ja mielekästä työskentelyä koiralle. Vaikka haku olisikin minun ehdoton ykkösvaihtoehto maastolajeista, ilman aktiivista ryhmää on vähän hankala lajia harrastaa. Niinpä viime vuonna aloin tallaamaan tytöille jälkeä, harjoittelimme keppien ilmaisuja ja aloin yhdistellä noita palasia aika nopeaan tahtiin. Piikun vahva hakutausta tekee siitä herkästi ilmasta haistelevan, se piiskaa jälkeä kuin viuhka, joten siinä on vielä harjoittelemisen sijaa. Se ilmaisee yleensä kepit hienosti nostamalla ne suuhun ja tuomalla minulle, mutta jäljelle palaaminen on ollut välillä hankalaa. Se on myös liinan kanssa todella usein solmussa kun alkaa juosta ympyrää hajun löytääkseen. Likka puolestaan on jäljellä erittäin järjestelmällinen, mutta samalla vauhdikas. Aluksi se juoksi keppien ohi ja edelleen saan olla varovainen, ettei se ohita niitä ennen aikojaan. Likalle itse jälki on paljon motivoivampi kuin kepit ja Piikulle taas päinvastoin. Itse yritän pitää mielessä sen, että menemme metsään ensi sijaisesti etsimään keppejä, jopa käskysana on nykyään ”missä keppi”.
30.3.21 Tein äsken ensimmäisen metsäjäljen tytöille sitten viime syksyn! 
Tallasin jäljet neliön muotoon, molemmille neljä keppiä. Pituutta oli vain ehkä noin 50-80m, mutta ajattelin aloittaa rauhallisesti ja maltilla. Halusin nähdä millä tavalla ne lähtevät hommiin ja nostaako Likka keppejä lainkaan, se kun syksyllä juoksi niiden yli usein. Jätin jäljet vanhenemaan ja tein 4km lenkin, n50min. Autolla muistuttelin molemmille keppien hakemista ihan parin metrin välimatkalla (Piiku nostaa ja tuo luo, Likka vain nostaa suuhun) ja kun se heti toimi, lähdettiin tositoimiin. Piikulla on jäljellä ihan yhtä yltööverit linjat kuin mulla agsassa 
se pyörii ja hyörii paljon, välillä pysähtyy eikä näytä tekevän mitään ja sitten taas äkkiä lähtee tekemään hienoa ja tarkkaa nenätyöskentelyä. Olen aika usein sen kanssa ihan solmussa juurikin tuon pyörimisen takia. Se voisikin olla meidän kevään tavoite, että nenä pysyisi maassa paremmin. Kuitenkin kulmat ja kaikki kepit se tekee ja nostaa hyvin. Ai että miten nautin tästä!!!
Likka työskentelee paljon intensiivisemmin ja tarkemmin, vaivatta kulkee jäljellä ja välillä melkoista vauhtia. Tänään se nosti kaikki kepit hienosti, joten toivon sen jatkavan tällä linjalla! Likka tykkää ihan hirveästi tästä hommasta ja se sopii meille hyvin, sillä se on pitkässä liinassa (ei karkaa) ja kepit tarvitsee vain ilmaista, ei tuoda luo kuten esim. Esineruudussa. Nyt kun ollaan taas muistuteltu mistä hommassa on kyse, yritän seuraavaksi saada tallattua meille selkeästi pitkiä ja suoria jälkiä, joissa pituutta saisi olla jo useamman sata metriä. Maasto on vain täälläpäin todella risukkoista, joten sekään ei tee hommaa helpoksi tytöille.
1.4 Tänään tallasin tytöille 200m (auton tripmittarilla laskettu) jäljen helppoon maastoon, jonka olin pongannut tien laidasta työmatkalla 
suora jälki, 5 keppiä molemmilla. Sitten tehtiin 6km lenkki luonnonsuojelualueella Halikossa, jonka aikana jälki vanheni reilut 2 tuntia. Tämä on pisin aika ja pisin jäljen pituus, jonka olen tähän mennessä tytöille tehnyt. Likka nosti jäljen janalta (hiekkapolulta) ensimmäisen kerran ja ylitti varsin pontevasti myös leveämmän polun kohdan, videolla. Sillä on menohaluja niin, että liina on melkoisen pitkällä ja vaarana on, että se nostaa kepin kyllä, mutta jatkaa sitten matkaansa kun en heti sitä kauempaa huomaa. Piti jo vähän hannata sitä. Sillä on nenä maassa ja ajatus mukana 100%. Myös siirtymät ilmaisusta takaisin jäljelle sujuu hyvin.
Piiku puolestaan sääti tuttuun tapaansa ympyrää aluksi, oli lopulta aivan solmussa ja jouduin käskemään sen istumaan siksi aikaa, että sain liinan irrotettua puskista. Mutta SITTEN!! Jotakin tuntui napsahtavan ja se hoiti jäljen upeasti. Videollakin näkee miten se ihan oikeasti hakee hajun ja pysyy sillä, jopa syötyään extra herkkuna pupun papanaa. Kaikki kepit löytyy vaihtelevasta aluskasvillisuudesta huolimatta. Liina on kireämmällä kuin yleensä ja se vaikutti auttavan työskentelytarkkuuteen. Myös ilmaisun jälkeen Piiku lähti paremmin takaisin töihin kuin ikinä. Seuraavaksi vähän tiukempaa liinan käsittelyä ja kännykkä pois kädestä, sillä alkaa olla melkoista säätöä sen kanssa. Olen myös pyytänyt, että ystäväni Maiju tekisi meille jäljet, jotta näkisin miten tytöt suhtautuu sellaiseen! Eli tarinamme jälkimetsässä jatkuu!
4.4 Maijun kanssa yhteiset treenit meille uudessa, mutta hyvässä, helponoloisessa maastossa. Olikin huikea päivä, vietimme metsässä kolme tuntia ja Maijun tuomat eväät maistuivat makoisille. Ihana tekemisen fiilis tuli ja aika kului kuin siivillä kun oli seuraa! 🙂 Tallasin ihan aluksi noin 100m suorat jäljet omille tytöille ja jätin sinne 3-4 keppiä. Sitten neuvoin Maijua tekemään pojille lyhyemmät, kahden purkin jäljet. Olin aamulla kysellyt meidän pk-toimistolta Pauliinalta apua tyttöjen ensimmäiselle vieraan (Maijun) tekemälle jäljelle ja päätin käyttää nakkipurkkeja. Maiju sai siis talloa tytöille noin 50m jäljet, joille jätti pari purkkia.
Maijun pojat eivät ole jälkeä juuri tehneet, joten aloitettiin purkkitreenillä. Minä pitelin poikia kun Maiju vei purkin Unton ja Vipun nähden kauemmaksi, sitten he yhdessä kävivät hakemassa sen seuraten Maijun jälkiä. Näitä tehtiin pari. Sitten oli Likan vuoro nostaa Maijun tekemä pitkä jälki. Likka nosti jo janalta jäljen taas kuin vanha tekijä. Se on ihan uskomaton kyllä! Vauhti oli tasaisen varma, ei epäröintiä. Purkki tuntui hämmästyttävän sitä ja mietin jälkeenpäin, että Maijun tekemät kepit olisi ehkä sittenkin voinut ottaa mukaan, Likalla kun ei ollut mitään ongelmia seurata ”vierasta” jälkeä. Lopussa en tiennyt kuinka pitkälle jälki todellisuudessa jatkui, mutta kun Likalla oli selkeä visio, seurasin sitä vielä ja niin löytyi viimeinenkin purkki!
Maiju teki välissä Vipun kanssa oman, hiukan pidemmän jäljen kahdella purkilla ja aluksi Vipu ei oikein tuntunut ymmärtävän, mutta kyllä siellä oli hyviäkin pätkiä joukossa. Untolla selkeästi oli vahvempi visio siitä, mitä tässä haettiin, sillä Unto nappasi nopeasti ideasta kiinni ja ajoi jälkeä nenä massaa. Käveli tosin pari kertaa purkin ohi, mutta pääasia on into jäljelle. Ihan on työstettäviä poikia ja toivon kovin, että Maiju innostuu niiden kanssa jäljestä, silloin voisin saada useammin myös hänen tekemiään jälkiä tytöille.
Piikun vuorolla se ei aluksi tuntunut saavan hajusta kiinni, vaan pyöri hetken jäljen alussa. Selkeästi sen oli vaikeampi hahmottaa, että tällä kertaa pitikin seurata Maijun jälkiä. Jälki oli lyhyt kahdella purkilla, mutta loppupätkä meni jo hyvin. Teimme Piikulle myös lyhyen ilmaisutreenin Maijun kepeillä, eli Maiju näytti sille keppiä, vei sen kauemmaksi ja me ”jäljestimme” sen. Tämä sujui hienosti.
Omilla jäljillä tytöt tekivätkin molemmat hurjan hienosti töitä. Kepin ilmaisusta kehuin hulluna, viljelen makkaraa kepin päälle ja varsinkin Likalla vahvistan ilmaisua vielä uudelleen pyytämällä sitä nostamaan kepin. Se nimittäin sylkäisee sen hyvinkin nopeasti suustaan. Pienellä vahvistamisella tästä tulee tosi hyvä! Takaisin hommiin lähdettiin rauhallisella ”sitten mennään” komennolla, joka toimi molemmilla tytöillä todella hyvin ja niillä oli selkeä kuva siitä, että homma jatkui ja nenät pysyi heti maassa. Molemmilla, mutta varsinkin Piikulla, pidin liinan lyhyenä ja pysähdyin heti jos se alkoi tekemään laajempaa viuhkaa jäljellä. Tämä on selvästi auttanut tarkkuustyöskentelyssä.
Molemmilla tytöillä on nyt todella vahva jälkityöskentely ja suhteellisen varma ilmaisu. Ne ovat erilaisia, mutta molempien kanssa onnistumme 90% varmuudella. Seuraavaksi aion jatkaa tekemällä pidempiä, useamman sadan metrin jälkiä ja lisätä taas pari kulmaa hommaan. Uudet maastot, joissa olemme jäljestäneet nyt pari kertaa, ovat olleet todella hyviä ja helpohkoja. Tyttöjen työskentelytarkkuus on parantunut niissä huimasti. Toivon, että saisin myös lisää vieraiden tekemiä jälkiä ja keppejä, sillä siinä on ihan erilaista haastetta meille kaikille.
Myös esineen etsintää haluaisin taas aloitella. Mietittävää riittää esimerkiksi siinä, miten Piiku yhdistelee asioita toisiinsa, vahvistaako ilmavainulla työskentely taas sen pään, vai osaako se alkaa valita oikean työskentelytavan oikeaan toimintaan. Onko lukijoilla vinkkejä?
Lifedream Colliet 