PIIKUN ENSIMMÄISET Viralliset agilitykisat

Tasan 9 vuotta sitten olimme vanhempien koirieni Meten ja Ramseksen kanssa Tuorlan Juhannuskisoissa. Ramses oli hyppyradan kolmas ja Mette 8. virhepistein. Itseasiassa, vaikka ehdimme kisata jonkun verran, yhtään nollarataa en niiden kanssa tehnyt siitäkin huolimatta, että peräti voitimme Meten kanssa eräät Salossa pidetyt kilpailut. Piiku onkin taitavampi kuin aikaisemmat koirani ja tiedän sen olevan kisavalmis koira. Matka tänne on ollut pitkä, mutta niin ylpeä olen sen itsenäisistä kepeistä, varmoista kontakteista ja reippaasta asenteesta. Nyt pitää vaan työstää omakin mieli valmiiksi kisoja varten.

Varsinkin kepit ovat olleet minulle aina vaikeat opettaa, mutta Piiku hakee menokulmaa suht hyvin ja tekee kepit hyvinkin itsenäisesti kunhan oma linja ja rytmitys pysyy oikean suuntaisena keppeihin nähden. Asetin siis tavoitteeksi kesällä ekat viralliset ja tiesin samalla, että joutuisin työstämään omaa jännitystäni. Olen aina ollut kamala kisajännittäjä. Jopa näyttelyissä joskus vuosia sitten toivon, että joku muu olisi esittänyt koirani 😂 kuitenkin muistan miten jännitys laantui kuin kilpailemiseen tuli rutiini ja pääsin keskittymään itse suoritukseen. Jännitykseni kohdistuu siis yleensä enemmän ympäristöön ja siihen, etten itse mokaa kuin radalla juoksemiseen.

Valmentajani ja ystäväni Susanna kehoitti minua ilmoittautumaan perinteisiin Juhannus kisoihin ja heti ajattelin sen olevan hyvä idea. Minulla ei ollut muuta ohjelmaa suunniteltuna. Meni kuitenkin yli viikko ennen kuin sain itseni ilmoittautumaan ensin viralliseen mittaukseen ja muutama päivä myöhemmin itse kisoihin. Olisin halunnut ilmoittautua molempina päivinä, mutta päätin, että aloitan rauhallisesti ensin kahdella kisalla, myöhemmin kesällä ehtisin kisata lisää. En valehtele, jännityksen takia olin perumassa vielä koko juttua ja vaati kaiken tahdonvoimani, että sain itseni ilmoittautumaan. Oikeastaan vain rautainen tahto olla koirien kanssa kilpaileva omistaja ja no, kasvattaja, sai minut lopulta tekemään niin. Minulle on tässä vaiheessa ihan sama mikä tulos on, kunhan se tulee. Koin, että ilmoittautuminen oli myös hankalaa: piti maksaa erikseen mittaus, lähettää siitä erikseen lomake kisajärjestäjille, ja maksaa erikseen kisat ja ilmoittautua taas uudessa paikassa arkistotunnuksen kanssa. Se ei auttanut jännitystäni ja sadattelin monta kertaa, miten vaikeaksi kaikki on nykyään tehty.

Jälkeenpäin ajateltuna ei se nyt niin vaikeaa ollut 😂 mutta sen varjolla olisi ollut helppo perua. Lopulta koitti perjantai päivä ja kisat. Etsin Piikun rekkaria ja rokotustodistusta kotvan aikaa ennen kuin ne löytyivät Likan kansion välistä. Lienenkö niitä tarvinnut edellisen kerran rokotuksissa viime vuonna😂

Olin ilmoittautunut sekä agility- että hyppy radalle ja näiden kahden erohan on puuttuvat kontaktiesteet hypärillä. Paikalla oli jo ihmisiä kun saavuin Lietoon hyvissä ajoin, että ehtisin mittaukseen, jossa koiran säkäkorkeus tarkistetaan ja määritellään missä luokassa koira juoksee. Piikun kohdalla tiesin sen olevan selkeä maxi, mutta esimerkiksi Likka tulee olemaan paljon epäselvempi tapaus. Piikun korkeudeksi mitattiin 53,5cm. Oli mukavaa, että paikalla oli paljon tuttuja, joiden kanssa turista ja joilta kysyä neuvoa. Myös ihan tuntemattomat olivat ystävällisiä selittäessäni, että olen kisaamassa ensimmäistä kertaa (no, pieni valkoinen vale).

Liikutin Piikun ensin ja pohdiskelin kuinka se jaksaisi päivän, lämpöä kun oli jo 27 astetta. Paikalla oli pari harjoitusestettä ja tein sen kanssa kepit ja keinun. Piiku suoritti ne virheettömästi. Tämä antoi minulle toivoa siitä, että itse ratakin menisi hyvin. Olin höpöttänyt sille tapani mukaan jo aamulla mihin olimme menossa: hokemalla ”mennään putkeen” tai ”juostaan agsaa, kiipee kipee. ” Jännitin monia asioita: sitä pysyisikö Piiku lähdössä paikallaan (mikä hölmöä, koska sillä on erittäin vahva paikallaolo), hyppisikö se ongelmitta 50cm rimoja (se ei ole kieltäytynyt hypyltä enää puoleen vuoteen ellen ole ohjannut väärin), kiinnittäisikö se huomiota kentän ihmisiin eli tuomariin ja avustajiin (mikä hassua, sillä se ei ole pentuajan jälkeen koskaan livennyt ohjauksesta mennäkseen moikkaamaan valmentajaa tai muita ihmisiä) tai suorittaisiko se kontaktit (jotka se tekee aina virheettömästi). Piiku on luonteeltaan rauhallinen ja jotenkin hirmuisen halukas tekemään asiat oikein. Se muistuttaa minua vanhemmasta nartustani Metestä, jolle ei olisi koskaan tullut mieleenkään ajatella radalla itse, vaan teki yleensä aina siten kuten oli opetettu (joskin se oli opetettu hyvin huonosti😂

Ensimmäistä rataa, hypäriä, pääsimme tutustumaan kahdessa eri erässä. Meitä maxeja oli 28. Rata oli omaan silmään aika helppo, oikeastaan ainoa ongelma oli haastava keppikulma, joka tuntui aiheuttavan ongelmia monelle aikaisemmin kisaneille. Pikkumaxien radalla olin nähnyt parikin eri tapaa ohjata kepeille, mutta kun pääsin itse radalle tutustumaan tiesin heti, että Piikulle sopisi ohjaaminen vain suoraan esteelle. Vuoroa odotellessa Piiku haukkui tapansa mukaan turhautuneena ja mietin, ettei sitä tässä kelissä tarvinnut juuri enempää heetsata. Totta puhuen olin kyllä unohtanut ne pienet tavat ennen kisoja ja juuri ennen suoritusta. Esimerkiksi Ramseksen kanssa leikitytin sitä aina kovin ennen suoritusta, jotta sain sen innostumaan ja löytämään oikeaa asennetta. Mutta Piiku rakastaa agilitya ja tekee kyllä yhdessä kanssani, vaikkei niin olisikaan heetsattu. Hoin mielessäni valmentajien antamia ohjeita: Timon ohjeita käsien asennosta kepeillä, Suskun neuvoja oikeista linjoista ja rytmityksestä ja Petran sanat selkeistä vapautuksista kontakteilta. Oma jännitys lieveni kun pääsin keskittymään ratoihin ja toteamaan, etteivät Ne vaikuttaneetkaan kovin vaikeilta.

No, hypäri meni lopulta upeasti. Piiku pysyi paikallaan alussa ja haki kepit hienosti. Maltoin ohjata sen loppuun asti kepeillä ja odotin sen lukitsevan esteet ennen kuin lähdin siirtymään. Siksi olikin hirmuinen sääli, että viimeisellä esteellä se eteen-käskystä huolimatta ohitti vikan esteen. Videolta näen, että ehkä en ohjannut sitä tarpeeksi pitkään. Olen kuitenkin ylpeä, että tajusin korjata asian, otimme esteen uudelleen ja saimme siitä vain vitosen sen sijaan, että olisin paniikissa vain juossut ulos hallista. Rata oli kuitenkin muuten puhdas ja kaunis. Myöhemmin sain tietää, ettei radalta tullut kovin montaa nollaa, mikä harmitti ehkä vähän enemmän. Nyt sijoituimme 7.ksi.

Seuraavaksi oli odotettava varsinaisen agilityradan alkamista. Tällä radalla oli siis kontaktiesteet. Olen aina ajatellut, että hypärit ovat vaikeampia, sillä haasteita radalle haetaan usein erilaisilla linjoilla ja esteen kierroilla. Rataan tutustuessa selvisi, että kyseessä oli mielestäni aika helppo ja selkeä rata, jossa kuitenkin muutama kinkkinen kohta: alun pitkä suora, jossa koiran paikallaolo voisi olla haaste, puomin sinisen ylösmenokontaktin hakeminen kun puomin alla kulki niin ikään sininen putki, takakaarteen persjättö pituudelle (tai sen valitseminen ohjaukseen, mikä muistui Suskun neuvoista: Piikulle AINA persari jos mahdollinen! ), keinulle siirtyminen, sillä vieressä houkutteli myös A:n kontaktipinta ja ihan viimeinen kolmen hypyn sarja, joiden väliin yritin puskea valssin. Lisäksi luonnollisesti kontaktipintojen oikeaoppiset suoritukset.

Tällä kertaa heetsasin Piikua ennen halliin siirtymistä kanalla ja sehän oli innoissaan ja veti hallin sisälle kun oli meidän vuoromme. Koin, että Piiku selvästi piti kilpailuista ja ymmärsi tämän olevan hyvin erilainen juttu kuin tavalliset treenit. Piiku suoritti radan juuri kuten meille on tapana: ehkä vähän hitaasti, mutta varmasti. Olen ylpeä siitä, että muistin vapauttaa sen kontakteilta ja ohjasin sen juuri kuten olin suunnitellut, vain viimeinen valssi oli myöhässä, mutta onneksi kuvio silti onnistui. Kun juoksimme ulos kentältä tiesin, että teimme nolla radan!!!

Tämä oli elämäni ensimmäinen nolla ja kun vielä sain tietää myöhemmin, että sijoituimme 2. 21 osallistujan joukosta olin aivan mielettömän onnellinen ja ylpeä!! Rata ei selvästikään ollut niin helppo kuin olin ajatellut. Tästä on upeaa jatkaa seuraaviin kisoihin, jotka on katsottu jo ensi kuulle ja tarkoituksena onkin jatkaa kisoja niin pitkään kunnes Piikun asutetaan syksyllä. Piikun varma olemus kisapaikalla ja radalla sekä sen kertakaikkinen mallioppilaan mieli saavat minut hyvin tunteelliseksi. On siinä minulla Mieletön koira 💗

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: