Tämä juttu jatkaa koirankasvatukseen liittyvää sarjaa ja on kirjoitettu alunperin jo vuonna 2009.
Holismi on kreikkaa ja tarkoittaa suoraan käännettynä kokonaisuutta ”holos”. Se on filosofinen käsite, jonka mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Esimerkiksi neuronissa ei ole tietoisuutta, mutta osana aivoja neuroni on osa tietoisuutta. Holismi rikkoo perinteisiä näkemyksiä siinä, että tutkittavana olevat kohteet tulisi pilkkoa osiin, jotta niitä voisi tarkastella. Tällainen ajattelu aiheuttaa kokonaisuuden tarkastelun uudella, monimuotoisemmalla tavalla. Ammatillisissa lähihoitajan opinnoissani törmäsin jatkuvasti holistiseen ihmiskäsitykseen, eli siihen että ihminen on kokonaisuuksiensa summa. Meille hoitajille painotettiin, että kaikkiin ongelmiin löytyy useampi vastaus ja että ihmistä tulisikin hoitaa kokonaisuutena.
Myös koirankasvatuksessa haluan noudattaa holismin määritelmää. Luonani asuvat koirat ovat yksilöitä ja niiden hoito ja jalostus on monen pienen asian summa. Kuten edellä on kirjoitettu, viimeisen sadan vuoden ajan ihmiset ovat kasvattaneet koiria lähinnä ulkomuotoa ajatellen. Nykyisin käydäänkin paljon keskustelua niin TV:ssä kuin lehdissäkin koirien perinnöllisistä sairauksista, luonnehäiriöistä ja roduille tyypillisten ominaisuuksien häviämisestä. Nämä ongelmat johtuvat pienistä populaatioista, joissa jalostuspohja kapenee, pelkästään ulkomuotoon pohjautuvista jalostuskriteereistä sekä yhteiskunnan vaatimuksista koiriin nähden.
Kokonaisvaltainen koirankasvatus on ajatus siitä, että kaikki koiran ominaisuudet tulisi jalostuksessa ottaa huomioon ja, että siihen osallistuisivat aktiivisesti kaikki eläimiä rakastavat ja hoitavat osapuolet: liitot, rotuyhdistykset, eläinlääkärit, ulkomuototuomarit, luonnetesti- ja käyttökokeiden tuomarit, kasvattajat, toimihenkilöt ja omistajat.
Yksinkertaisemmillaan se olisi kasvattajan ja kasvatin omistajien yhteistä työtä rodun hyväksi sekä koiran kunnioittamista ainutlaatuisena eläimenä.
Ensimmäiseksi kasvattajan tulisi perehtyä koiran ominaisuuksiin riippumatta rodusta tai käyttötarkoituksesta. Tietynlainen rotusokeus on valitettavan yleistä kasvattajien joukossa ja toisaalta useamman rodun seuraaminen intensiivisesti on aikaa vievää ja työlästäkin puuhaa. Katseen irrottaminen omasta rodusta antaisi kuitenkin uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia niin kasvattamiseen kuin koirien hoitoakin ajatellen. Kasvattajan tulisi kouluttaa itseään erilaisilla kursseilla ja luennoilla sekä päivittää koiratietoisuuttaan tutustumalla aiheen kirjallisuuteen. Myös koiran yleinen historia ja sen merkitys nykypäivään on tärkeää, jotta voisi ymmärtää koiran vaistoja ja käyttäytymismalleja.
Jalostusvalintoja tehdessä tulisi kiinnittää huomiota muihinkin asioihin kuin vain tuloksiin. Kuten yllä olen kirjoittanut, koiran perusterveyden kartoittaminen on tärkeää siinä missä hyvän luonteenkin huomioiminen. Luonteella on merkitystä myös rodun tyypin kannalta, tulisi tietää millainen oman rodun edustajan tulisi olla käyttötarkoitukseensa nähden. Se, että koira pärjää tottelevaisuus-, agility- tai pk-kisoissa ei aina tarkoita sitä, että koira olisi esim. hyvä paimenkoira, mitä colliekin ensisijaisesti mielestäni periaatteessa kuuluisi olla.
Aivan kuin tässä ei olisi jo kylliksi: yhdistelmiä tulisi tarkastella myös populaatiotasolla: mitä annettavaa niillä on ja ennen kaikkea mihin ne sijoittuvat suvullisesti: onko vastaavia yhdistelmiä jo tehty entuudestaan? Onko vanhempia tai sisaruksia käytetty runsaasti jalostukseen?
Paimentavan koiran luonneominaisuudet poikkeavat esim. suojelukokeissa käytetyn koiran ominaisuuksista. Jokainen kasvattaja muodostaa omat näkemyksensä asioihin, mutta itselleni on avautunut paimennuksen kautta melkoisen uusi maailma ja koen, että juuri NE luonteenpiirteet ovat niitä, joita kasvateilleni haluan. Tämä ei tietenkään sulje muita harrastuskenttiä pois, sillä paimentavalta koiralta vaaditaan toimintakykyä, rohkeutta, sinnikkyyttä, itsevarmuutta ja tiettyä määrää ohjaajapehmeyttä työskennellä yksin, mutta valppaana aivan kuten moni muukin laji. Parhaimmillaan colliesta on hyvin moniin erilaisiin harrastuksiin.
Se, että tänä päivänä niin harvoin kasvattajat kykenevät todella mittaamaan koiriensa käyttöarvoa johtuu siitä, että kennelliitot ja rotujärjestöt eivät järjestä rodulle tyypillistä toimintaa tai siihen tarkoitettuja kokeita. Tämä taas johtuu monin paikoin siitä, ettei tehtävään osaavia ihmisiä enää ole. Monien rotujen historia kantautuu niin kauas, että sen todellisten käyttöarvojen taitajat ovat levänneet haudoissaan jo kauan. Tähän on ilokseni tullut muutosta kuluneen 10 vuoden aikana.
Halusimme tai emme, rotujen ominaisuudet alkavat muuttua sitä mukaa kun niiden käyttötarkoitus muuttuu alkuperäisestä vastaamaan nykyistä ihannettamme. Meidän tulee pohtia, mitä se tarkoittaa oman rotumme kannalta.
Aina tämä ei ole ollut hyvä asia, eikä koirien pääkoppa ole pysynyt vauhdissa mukana. Vastauksen siihen, onko meillä todella sellaiseen oikeutta voi jokainen miettiä syvällä sisimmässään. Jos olemme saaneet rotujemme tilan tähän pisteeseen sadassa vuodessa, missä olemme seuraavan sadan vuoden jälkeen?
Koirien terveyttä tulisi mitata muutenkin kuin perinteisillä testeillä ja kuvauksilla. Rotujärjestöillä on ollut käytössään jo vuosia jonkinlaisia kaavakkeita kasvattajille täytettäväksi, jotta saataisiin enemmän tietoa koirien terveydestä. Valitettavasti näihin kyselyihin vastaavat vain ani harvat. Jos rodussa on tuhansia yksilöitä ja vain 30stä saadaan vastaus, kertooko se rodun tasosta vai jostakin muusta? Kasvattajilla on ainutlaatuinen mahdollisuus seurata kasvattiensa elämää olemalla yhteydessä omistajiin. Kennelliitto on tekemässä uusia seurantalomakkeita rotujärjestöille, jotta nämä voisivat jakaa niitä kasvattajille. Asioihin on tulossa muutoksia, mutta hitaasti. Kasvattajan tietämys kasvateistaan on siis kullan arvoista, tätä on syytä painottaa myös pennun ostajille. Nykyään suositaan myös geenitestausta ja ne ovatkin hyvä apu jalostusvalinnoissa, mutta toisaalta pienessä populaatiossa myös ne rajaavat vaihtoehtoja.
Jos narttu ei selviä synnytyksestä ilman apuja tai peräti joudutaan keisarinleikkaamaan, on syytä pohtia kannattako sitä astuttaa uudelleen. Polttoheikkous ja muut nartun synnynnäiset ongelmat ovat periytyviä ominaisuuksia.
Monissa roduissa on vakavia ongelmia koirien kyvyssä synnyttää tai hoitaa pentuja itse. Syyt johtuvat jalostuksen aiheuttamasta rakenteesta, pentujen elinvoimaisuudesta tai korkeasta sukusiitosprosentista. Normaalin lisääntymis- ja hoivavietin ylläpitäminen koirilla on yksi tärkeimpiä kasvattajan tehtäviä, mutta sen laatua ei voida tarkkailla jos siihen ei anneta mahdollisuutta. Jos kasvattajat ”auttavat” rutiininomaisesti koiria astutuksissa, synnytyksissä ja pentujen hoidossa voivat eläinten synnynnäisten käyttäytymismallien puuttuminen jäädä huomaamatta. Olemmeko me ihmiset parempia hoitamaan koiranpentuja kuin narttu itse? Narttujen luonne ja hoivakäyttäytymisen laatu vaikuttavat pentujen varhaisiin elämänkokemuksiin ja siten tulevien luonteiden muovautumiseen. Mielestäni on hälyttävää jos ensikertalainen jalostuskoira päädytään keinosiementämään. Useissa roduissa on tapana ottaa koirista järjestelmällisesti progesteroni-testejä, keinosiementää, käyttää emot ultrassa ja keisarinleikata. Osa näistä toimenpiteistä toki tukee kasvattajaa, mutta jos turvaudutaan kaikkiin vain siksi, että saadaan pennut nartulta ulos, on jotakin vakavasti pielessä. Tämä ei ole myöskään halpa tie. Arvostan kasvattajia ja koiran omistajia, jotka haluavat oppia myös koiran lisääntymiskäytöksestä, tuntevat sikiöt sormituntumalla ja lukevat koiraansa synnytyksen hetkellä.
Kasvattajan tulisi pohtia koirien henkistä kasvua ja sen merkitystä. Tänä päivänä Suomessakin on paljon eroahdistuksesta tavalla tai toisella kärsiviä koiria. Ongelmakäyttäytymistä ja häiriöhaukuntaa. Onkin esitetty väite, jonka mukaan jotakin on vakavasti pielessä ihan koirien kasvattamisessa. Onko kenties luovutusikä liian alhainen, jolloin pienen pennun sosiaalinen kehitys häiriintyy ja se oireilee myöhemmin elämässä? Vai onko vika aina omistajissa, jotka eivät osaa kouluttaa koiraansa? Koira elää ihmisen maailmassa. Sen säännöt ja tavat eivät ole koiralle synnynnäisiä, mutta opittujen asioiden omaksuminen on.
Kykyjensä ansioista koira sopeutuu nopeasti uuteen perheeseen ja leimautuu ihmisiinkin voimakkaasti.
Koiranpennun sanotaan sopeutuvan paremmin ihmisten kanssa elämiseen jos se vieroitetaan aikaisemmin, mutta eikö ihmisen tulisi sopeutua koiraan eikä päin vastoin? Jos kasvattajat havahtuisivat kiinnittämään huomiota koiran kasvuun osana ihmisten yhteiskuntaa, voisi mielestäni moni koira saada paremmat palikat elämälle alusta lähtien. Pentuja siedätettäisiin ja sosiaalistettaisiin alusta asti ajatuksena se, että ne sopeutuvat helpommin muuttuviin olosuhteisiin myös vanhempana. Tässä on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana paljon muutosta. Viimeisten tutkimusten mukaan sopiva luovutusikä pennuille on 7-8 viikkoa ja riippuu hieman rodusta. Moni kasvattaja on alkanut sosiaalistaa ja siedättää pentujaan kaikenlaiseen jo ennen luovutusta.
Miltään muulta eläimeltä ei vaadita niin paljon kuin koiralta. Kennelliitolla on suuri merkitys asioiden muuttamisessa. Sijoituskoirien sopimuksiin on tulossa muutoksia, joiden mukaan nartun on oltava pidempään kuin 5 viikon ikään kasvattajan luona, jotta pentujen henkinen kasvu saataisiin hyvälle alulle (muutokset tulivat v.2012 ja vielä uudet kymmenen vuotta myöhemmin 2021) Eläinlääkärit ovat jo vuosia yrittäneet saada muutoksia ajettua Kennelliittoon koskien koirien rotujalostusta. Ulkomuototuomareilta vaaditaankin nykyään entistä tiukempaa seulaa koskien liioiteltuja piirteitä, mutta samalla kennelliitto sanelee säädöksiä, joita ei tunneta missään muualla maailmassa. Liian tiukkaan nivotut säädökset ja mm. geenitestien rajoitukset kaventavat nekin geenipoolia ja laukaisevat suurempia ongelmia. Liian korkea sukusiitos- ja katokerroin ja useiden esi-isien esiintyminen koiran sukutaulussa aiheuttaa häiriöitä niin terveydessä, luonteessa kuin ulkonäössäkin.
Pennunostajien tulisi tutkia koirakirjoja ja tutustua eri rotuihin syvällisesti. Heidän tulisi myös ymmärtää, että koiran omistaminen – on se siten miten pieni tahansa – tarkoittaa aina elämäntapamuutosta. Koira ei ole ihminen, ei lapsen korvike eikä susikaan. Koira on ihan oma lajinsa ja jokainen koira on yksilö, myös rodun sisällä. Ostajien tulisi tarkkaan miettiä mihin heillä on mahdollisuuksia ja ennen kaikkea tarkastella koirarotuja niiden luonteen ja aktiviteetin perusteella.
Ostajilla on suuri vastuu koirien hyvinvoinnista ja siitä millaisista paikoista koiria voi ostaa. Pentutehtailijat menestyvät, koska ihmiset eivät kyseenalaista heitä tai ymmärrä millaisia vaatimuksia koiran vastuulliselle kasvattamiselle tulisi olla.
Ulkonäkö on koiran hankinnassa sivuseikka, vaikka se usein onkin se ensisijainen valintakriteeri. Ostajien tulisi etsiä kasvattaja, jonka kanssa he tulevat myöhemminkin toimeen ja joka on kiinnostunut kasvateistaan myös jatkossa. Jatkossa ostajat kertovat eteen tulevat ongelmat ja hyvätkin asiat kasvattajille, jotta heillä on mahdollisuus kiinnittää asioihin huomiota tulevassa jalostustyössään. Kasvatinomistajien merkitys kasvattajalle on suuri, sillä vain murto-osa hänen koiristaan asuu kotona. Tästä syystä jokaisen rotukoiran hankkijan tulisi olla sen verran kiinnostunut rodustaan, että kantaa kortensa kekoon auttamalla kasvattajaa.
Kokonaisvaltainen koiranjalostus pyrkii hahmottamaan koiran eläimenä. Siihen voi vaikuttaa kuka tahansa, joka tuntee asian läheiseksi sydämelleen. Kasvatuksessa tulisi vahvasti tiedostaa koiran historia, nykyisyys ja myös tulevaisuus, jotta asioita saataisiin eteenpäin. Koira on ainutlaatuinen olento muodostaessaan meihin kiinteään siteen ja ihan totta, siitä on pikku hiljaa muodostumassa runsas lukuinen, mutta sisäsiittoinen UHANALAINEN LAJI!
Sen uskollisuus on palkitsevaa ja toisinaan ylitsevoimaista. Yhteiskunnalle koira on tärkeä apulainen, mutta myös meille yksittäisille ihmisille koiran läsnäolo on korvaamaton. Kuka voisi vastustaa iloista pentua tai tyytyväisenä huokaavaa vanhusta? Koiran kanssa eläminen on yksi suurimpia rikkauksia ja voisimme halutessamme oppia niiltä paljon. Koiran sinuun luoma uskollinen katse sulattaa sydämesi. Olen iloisena todennut, että mm koiran koulutus on edennyt viime vuosina paljon ja tieteeseen pohjautuvaa tietoa tulee koko ajan lisää. Tämä ei todellakaan ole mikään valmis polku, vaan vasta alku huikealle seikkailulle yhdessä parhaan ystävämme kanssa.
On mielestäni meidän kaikkien velvollisuutemme kantaa huolta koiran hyvinvoinnista kokonaisuutena myös tulevaisuutta ajatellen.
”Jos taivas on olemassa, varmasti myös meidän koiramme pääsevät sinne. Niiden elämä on niin sidoksissa omiimme, että vaadittaisiin enemmän kuin Arkkienkeli irrottamaan meidät toisistamme.”
Lähteet: Irliskasvattajan peruskurssi, Suomen Irlanninsusikoirien juhlajulkaisusta vuodelta 1994, kirjoittanut Merja Viertokangas
Koirien käyttäytyminen, WSOY 2007, Tuire Kaimio
HETI Ry eli Kokonaisvaltaisen Koiranjalostuksen Tuki Ry http://www.koiranjalostus.fi
Lifedream Colliet 