JUHANNUSKISAT pitkästä aikaa! Piikun kanssa juostiin yhteensä 6 rataa kahdessa päivässä ja tulokset eivät olleet huonoja: 1 nolla ja luokkavoitto agilityradalla, 3 tulosta ja sijoitusta ja 2 hyllyäkin! Kaikenlaisia oivalluksia ja tuntemuksia tuli koettua, näissä riittää purkutyötä ja haluan heti kirjoittaa ajatukset muistiin.
Ilman kisarutiinia jännitys iskee
Ilmoitin Piikun juhannuskisoihin molempina päivinä ja nyt, kisa-aamuna, mietin taas, että voi miksi, miksi menin niin tekemään!? Jännitys on monen kuukauden kisatauon jälkeen hirmuinen, enkä kykene syömään edes aamupalaa. Tarvitsemme kisarutiinia, joten ehkä huomenna on jo erilainen fiilis. Juuri nyt tuntuu kuitenkin siltä, että voisin jättää kisaamisen kokonaan tyttöjen kanssa. Miten helppoa olisikaan harrastaa ilman kisatavoitteita! Vinkkinä muille jännääjille: proteeinijuomat ja ateriankorvikepirtelöt menee helposti alas eikä nälkä yllätä!
Jännitys ja mindset
Yritän ajatella, että riippumatta päivän tuloksista, illalla olen niin ylpeä itsestäni taas, että lähdin ja huomenna kisat on helpompia kun on jo yksi kisapäivä takana. En ymmärrä mikä agilitykisoissa niin jännittää, piiku kun ei karkaile tai häröile yleensä muutenkaan. Agilityssa virheen mahdollisuus on niin iso, että tuloksen tai saatikka nollan saaminen on aina myös vähän tuurista kiinni. Kun kisasuoritus kestää parhaimmillaan alle minuutin, moni asia voi mennä pieleen.
Luonko omassa päässäni tavoitteet ja sitten itken kun en yllä niihin tai pelkään liikaa? Riippumatta lajista, kisoissa saadaan myös hyviä läksyjä ja niitä sitten harjoitellaan. Ne myös asettavat selkeitä virstanpylväitä treenaamiselle ja tuovat treenien suunnitteluun rakennetta. Siltikin, tämä jännitys on usein niin karmivaa, että tekisi mieli luovuttaa.
Katselin extremeurheilijoista kertovaa dokumenttisarjaa. Tekijä oli kiipeilystä minulle erittäin tuttu Jimmy Chin, jota arvostan suuresti kiipeilijänä, valokuvaajana ja elokuvan tekijänä. Dokumentissa käytiin läpi extremeurheilijoiden mielenmaisemaa ja varsinkin kykyä ponnistaa läheltäpiti tilanteista eteenpäin. Toiset jatkoivat urheilua, toiset keskittyivät turvallisempiin tapoihin harrastaa. Oma kisajännitys on aikasta pientä verrattuna näihin turvallisuuskysymyksiin. Elävänä olen selvinnyt joka kerta kotiin, vaikka kieltämättä joskus jännitys on ollut niin suurta, että se on ollut ainoa tavoitteeni myös koiraharrastuksessa!
Sain kuitenkin dokumentista paljon irti: omien pelkojen läpikäyminen, riskien minimalisointi ja ennakoiminen ja lopulta kaiken tuon hyväksyminen ja irtipäästäminen, ovat myös minun tapojani selvitä jännityksestä, pelosta. Jännitys tuo adrenaliinia ja adrenaliini nostaa kehon kykyä toimia nopeammin, terävämmin ja paremmin. Joskus juuri se auttaa tekemään parhaan suorituksen.
Ensimmäinen päivä – toka nolla agilityradalla!
Perjantaina jännitys helpotti heti paikan päällä kun näen radat ja muiden suorituksia. Agilityssa todellakin suoritus on nopea ja kaikki mokailee siellä jossain kohtaa. Ajatus on jotenkin helpottava. Eka hypäri sujui hyvin, mutta ulkokenttä hiekalla oli Piikulle raskas juosta. Molempina päivinä juoksimme ulkokentällä kaksi hyppyrataa ja niiden välissä yhden agilityradan sisällä. Selvästi Piiku oli liekeissä sisäkentällä ja saimme tokan agilitynollan! Lisäksi voitimme luokan! Piiku oli ainoa, joka teki tuloksen 9 koirakosta, jotka olivat kisaamassa meidän luokassa. Harmittaa pirusti, ettei juuri tätä rataa saatu videolle, mutta leijuin pilvissä ja olin niin ylpeä Piikusta!!
Rataantutustuminen, keskittyminen ja visualisointi
Olemme nyt siis yhtä nollaa vaille kolmosissa agilityradoilla! Lähellä se oli myös hypärillä. Perjantaina vika rata olisi ollut puhdas, mutta muistin radan väärin ja hyllytimme radan. Äääh. Kyllä harmittaa. Sain kuitenkin hyviä oivalluksia siihen mitä minun pitää tehdä rataantutustumisessa ja vuoroa odotellessani. Koko rataantutustumisen idea ei ole vain selvittää missä järjestyksessä esteet suoritetaan, vaan oivaltaa erilaiset ohjauskuviot, ennakoida koiran linja ja yrittää ennaltaehkäistä tilanteet, joissa koira voisi lukita väärät esteet. Itselläni on ollut tapana käydä rata läpi vielä kerran rataantutustumisessa lähes silmät kiinni, visualisoida koira ja jokainen este, ohjaus ja yrittää ennakoida virheen mahdollisuudet. Jos en tässä kohtaa muista rataa, ehdin vielä käydä tarkistamassa ongelmakohdat.
Omaa vuoroa odotellessa ja koiraa lämmitellessä käyn vielä mielessäni rataa. Tämä on ollut itselleni todella tärkeä työkalu. On kuitenkin käynyt niinkin, että rataantutustumisen jälkeen olenkin mielessäni skipannut yhden esteen ja koska visualisoiminen on vahva työkalu, tehnyt siten väärän radan. Nyt kävi niin, että juttelin ystäväni kanssa rataantutustumisen jälkeen ja ehdin unohtaa radan. Jo radalle mennessä tiesin, etten muista mikä hyppy tuli suorittaa! Tiesin siis jo silloin, että tekisin todennäköisesti väärän radan. Ehkä olin päivän jännityksestä niin väsynyt, ettei aivot enää pysyneet mukana. Totesin, että jatkossa pitää aina keskittyä muistamaan rata ja sen kiemurat.
Toinen päivä- 2.sija agilityradalla!
Lauantaina painoi molemmilla jaloissa, mutta eka hypäri oli kaunis, harmillisesti Piiku luki tilanteen väärin ja saimme hyllyn takakierrolla. Agilityrata taas mahtava, tehtiin yhdessä kaikki vaikeat kiemurat ja tuloksena 10vp ja 2.sija!! Viimeinen hyppyrata oli selvästi Piikulle jo raskas. Se kielsi putken jälkeisellä kierrolla ja tiputti viimeisen riman, joten 10vp ja 5.sija.
KOTILÄKSYT KISOISTA?
Piikun kanssa kisaaminen on parasta! Se pysyy hyvin lähdöissä, on yleensä hyvin estevarma, rimat pysyy lähes aina ylhäällä, taitava lukemaan ohjausta ja ennen kaikkea tekee kanssani yhdessä! Rankka kaksipäiväinen kuitenkin emmekä olisi jaksaneet yhtään enempää. Kisoista läksyksi jäi kiertojen sekä kontaktien vahvistaminen, vaikka Piiku tekikin ne tällä kertaa yhtä virhettä lukuunottamatta hyvin. En tiedä miksi Piiku ei lukinnut paria mielestäni ihan selvää hyppyä. Suurin osa näistä virheistä tapahtui ulkokentällä, joten epäilen syyksi raskaassa hiekassa juoksemista. Yleisesti ottaen eka päivä oli parempi, joten jatkossa kolme rataa yhtenä päivänä ja kenties kaksi seuraavana on ihan riittävä. Kaksipäiväisiä kisoja ei onneksi taida olla kuin pari kertaa vuodessa. Viimeisellä hypärillä Piikun vauhti oli jo selvästi hitaampi kun väsymys painoi jaloissa.
Suurin läksy on molemmille laihis ja kunnonkohotus!! Se olisi syksyn kisoja ajatellen tärkeää 🙈 omasta mielestäni Piiku on ollut nopeampikin radoilla, joten tätä pitäisi nyt ihan oikeasti työstää. Keskivartalo läskiä on kertynyt molemmille ja se paitsi hidastaa meitä, saattaa olla myös riskitekijä radoilla kun väsymys edesauttaa onnettomuuksille. On helpommin sanottu kuin tehty laihduttaq keski-ikäisiä naisia, joten saa nähdä miten siinä onnistutaan!
Kiitos ystävilleni seurasta ja alla olevista kisavideoista!
VIRALLISET TULOKSET:
Perjantai 20.6.25
Hyppyrata: 10 vp ja 5.sija
Agilityrata: 0 vp ja LUVA 1.sijoitus (ainoa tulos luokassa!)
Hyppyrata: hyl
Lauantai 21.6.25
Hyppyrata : hyl
Agilityrata: 10vp ja 2.sija
Hyppyrata: 10vp ja 5.sija
Kaikki uutisen kuvat Susanna Korhonen
Lifedream 