Olen kasvattanut sileäkarvaisia collieita vuodesta 2004 ja toiveena on jatkossa toimia myös pitkäkarvaisten collieiden kasvattajana. Uskon, etteivät netistä luetut lyhyet kirjalliset tulokset kerro kuin murto-osan koirasta ja siksi yksi tärkeimmistä kriteereistäni onkin, että tuntisin sukutaulun koiria mahdollisimman monia henkilökohtaisesti. Tarkoituksenani on kasvattaa koiria ns. tiimiperiaatteella, jolloin mahdollisimman moni jalostukseen käyttämäni koira olisi minulle tuttu jo entuudestaan. Tällä sivulla esittelen tiimin koiria.
YHTEISOMISTUKSESSA tai SIJOITUKSESSA:
LIFEDREAM STOP THE LIVESTOCK ”PUUMA”

s.24.3.2012. Puuman syntyessä jokin siinä pisti heti silmään. Puuma on aktiivinen, varmaluonteinen koira, jonka kanssa olen harrastanut agilitya, näyttelyitä sekä paimennusta. Se on matkustanut ulkomailla näyttelyissä vieraiden ihmisten kanssa ja sopeutuukin hyvin muuttuviin tilanteisiin. Laumassa se suorittaa pomon virkaa ja se onkin aika tarkka rajoistaan. Ronja on sen aisapari. Yhdessä juostaan ja leikitään painileikkejä. Ramses on Puuman isoisä ja sen taustoista löytyykin lähes kaikki vanhat koirani. Valitettavasti Puuman isällä puhkesi vanhemmalla iällä epilepsia, enkä ole tästä syystä käyttänyt Puumaa jalostukseen. Puuma asuu nykyään ystäväni Sirjan luona, mutta vierailee meillä usein.
Paim-T SONTIKAN LIEHUVA LIPUTUS ”PAAVO”

s.1.8.2022 Paavo liittyi meidän tiimiin syyskuussa 2022. Se on pitkäkarvaisen Kodan, HK2 BH PAIM2 RTK2 TK2 Glenoak Enlightened ja Norjan tuonti Alertness Kiss The Frog ”Sonne” pentu. Näin yhdistelmässä paljon potentiaalia harrastuskoiraksi, mutta myös jalostus käyttöön. Koska kotona on koirakiintiö tällä hetkellä täynnä, oli pakko etsiä innostunut sijoituskoti. Kun kotia ei heti kuulunut, ajattelin jo vakavissani pitäväni pennun kotona, mutta sitten melko yllättäen ystäväni Sirja ilmoitti voivansa ottaa pennun Puumalle kaveriksi! Sirja on yksi parhaista ystävistäni, joten tämä ei olisi voinut paremmin mennä! Sirja viettää meillä paljon aikaansa, joten tiedän saavani Paavon parhaaseen mahdolliseen kotiin ja pääseväni tutustumaan siihen hyvin tulevaisuudessa kun Sirja viettää meillä paljon aikaansa muutenkin. Paavon kanssa touhutaan tulevaisuudessa kaikenlaista, katsotaan mitä kaikkea tulemme keksimään.
Lifedream There Is Always Hope ”KIPPO”

Isä: FI KVA-PKH FI TVA SCOTTAIL YOUR MISCHIEF MANAGED ”Kelmi”
Emä: FI JMVA HEJV-22 PMJV-22 JV-22 PAIM-T (H) RTK1 RTK2 Diamondfox Challenger ”Pimu”
s.3.8.2024 Kippo on kuvankaunis soopelimerle narttu, joka syntyi ensimmäiseen pentueeseeni koiraharrastustauon jälkeen, Sen isä on monipuolinen harrastuskoira Kelmi ja emä kotona asuva Pimu. Heti syntyessään se pisti silmään ja muistuttaa hyvin paljon äitiään niin ulkonäöltään kuin luonteeltaan. Minulla meni muutama viikko sitä ihastellessa, mutta lopulta päädyin pitämään kotona tricolour nartun. Päätös ei ollut helppo! Kippo sai ihanan ja aktiivisen kodin Turusta Riian ja Elinan luota. Perheessä on toinenkin nahka, Vita, joka on osallistunut jo ihan pienenä pentuna aktiivisesti järjestämiini koulutuksiin. Tiesin sen pääsevän siis aktiiviseen kotiin. Perheessä on myös pieni lapsi, joten lapsiperheen arki tulee myös tutuksi. Näen Kippoa usein ja pääsen tutustumaan siihen lisää. Kiitos Riia ja Elina ❤
FI JMVA Lifedream Busy To Hope ”IRMA”

Isä: FI KVA-PKH FI TVA SCOTTAIL YOUR MISCHIEF MANAGED ”Kelmi”
Emä: FI JMVA HEJV-22 PMJV-22 JV-22 PAIM-T (H) RTK1 RTK2 Diamondfox Challenger ”Pimu”
s.3.8.2024 Irma jäi yhteisomistukseen Pimun kasvattajan Päivi Iivosen (kennel Diamondfox) kanssa. Hetken se vielä majailee täällä meillä ennen kuin muuttaa Päiville uuteen kotiinsa. Jatkossakin se viettää meillä silloin tällöin aikaansa. Olen erittäin onnellinen, että sille löytyi aktiivinen koti ja, että ulkonöllisestikin se vaikuttaa lupaavalta ja sopivalta Päivin näyttelyharrastukseen. Irma oli pennuista yksi rohkeimmista ja fyysisesti myös hyvin kehittynyt. Onneksi minun ei tarvinnut siitä täysin luopua, sillä päätös kotiin jäävästä pennusta oli vaikea. Irmaa tullaan varmasti näkemään kehissä ja odotamme kovasti näkevämme millaiseksi se kehittyy! Kiitos Päivi, että tarjoat Irmalle ihanan kodin, olen otettu! ❤️
IN MEMORIAM, muiden omistamat, mutta Lifedream kennelnimellä jalostukseen käytetyt koirat:
2002-2013 Cinnaberrys Way of Life, Lifedream L-, I- ja R-pentueiden emä.
2005-2013 Oneways Golden Treasure, Lifedream D- ja M- pentueiden emä. Ruotsin tuonti.
2008-2021 Jack Macks VIP Baird, Lifedream Y-pentueen isä. Saksan tuonti.
2010-2021 Timonan Yavanna Yavien, Lifedream T- pentueen emä.
2005-2019 Lifedream Lady Fortuna, Lifedream E2- ja U- pentueiden emä.
2008-2022 Lifedream Endless Narnia, Lifedream O- ja S-pentueiden emä.


