Ensimmäinen tokokokeemme

Minun ja Rosien ensimmäinen tokokoe tapahtui tänään Siuntion koirakerhon järjestämässä epävirallisessa kisassa Virkkalassa. Yhdistyksellä on vuokrattuna aika kiva halli ihan Virkkalan keskustantuntumassa ja sinne oli varsin helppo ajaa. Puitteet oli kivat ja ihmiset hirmu mukavia. Minua kyllä jännitti niin hirväesti jo eilen, että pohdin onko mitään mahkuja laistaa koko kisasta. Tiesin, ettei Rosie ole mikään huippu tässä lajissa, sitä on koulutettu nuorempana aivan väärin metodein ja nyt seitsemän vuotiaana en jotenkin jaksa enää korjata sen virheitä. Torstaina tokotunnilla kävimme Aneten kanssa sen virheitä läpi ja en voi sanoa tänään saaneeni mitään yllätyksiä siltä osin.

Jännityksestä huolimatta TAI SEN VUOKSI nyt on voittaja fiilis. Samanlainen humahdus tuli kun uskaltauduin ekoihin agilitykisoihin ja sitten myöhemmin virallisiin. Itsensä voittaminen on kyllä huikeaa. Olen ottanut nöyräksi, mutta vakaaksi tavoitteeksi olla pienimuotoisesti koirillaan agilityssa ja tokossa kisaava kasvattaja sekä koiran omistaja. Aika vaikeaa se olisi jos ei kisaamaan uskaltaisi 😉 Se olikin varmaan ainoa ajatus, jolla pääsin Virkkalaan asti tänään. Se, ja lupaus Anetelle, että kerron mitä meni pieleen niin voidaan sitten petrata. 😉

Kerron teille myös pienen salaisuuden. Kuuntelin autossa mennessä täysillä Bonnie Tylerin I Need A Hero kappaletta ja arvatkaa mitä, se toimi!! Tosin se toimii aina 😉

Tuomareina olivat Marianne Forsell ja Helena Prepula. Näin se sitten meni:
luoksepäästävyys 10,
paikalla makaaminen 10,
seuraaminen kytkettynä 7,
seuraaminen taluttimetta 5  (haahuili hulluna, seuraamisesta ei tietoakaan)

maahanmeno 9,
luoksetulo 9,
seisominen seuraaminen yhteydessä 0 (istui),
estehyppy 8,5,
kokonaisvalkutus 8,5
Yhteispisteet 144,5p ja kakkostulos. 🙂

Jännitti kyllä ihan kauheasti ensin, vieläpä kun jouduttiin odottelemaan toista tuntia omaa muutaman minuutin esiintymistä. Paikallaolossa olin Rosiesta tosi ylpeä kun se pysyi vaikka molemmin puolin karkasi koirat. Toisaalta se on niin väsynyt vanha kurppa että onnessaan varmaan vain makasi siinä kun ei tarvinnut tehdä mitään. Rosie oli muutenkin jälleen kerran mitä mainioin seuralainen: haukkui ekalla näkemälleen koiralle ja sen jälkeen makasi raatona hallin lattialla lopun aikaa tai seuraili uteliaana tapahtumia. Koirat haukkui, ihmiset tömisteli ja juoksi ohitse, mutta meidän rautarouva vaan oli tyynen rauhallinen. Ehkä vähän liiankin sillä seuraaminen kehässä olikin ihan kamalaa, siis oikeasti, se ei tullut jalan vierellä yhtään vaan haahuili sinne tänne takana ja edessä. Pysähtyessä se käveli mun ohi vaan, katsoi että ”AI pitikö pysähtyä. Kai mun piti istua. No parempi mennä maahan.” Sitten se siis makasi poikittain mun jalkojen edessä. Rosien perusasento Ajattelin seuraamisen jälkeen lähteä kotiin. Mutta onneksi loppu meni jo paremmin, maahanmenosta meni kerralla maihin, vaikka se on takunnut. Luoksetulossa tuli löntystellen mut nätisti sivulle istumaan. Seisomisessa se jostakin kumman syystä istui, ehkei se enää jaksanut seistä Mutta hypyllä innostui niin, että mun piti pitää pannasta kiinni, että sain sen malttamaan ja perusasentoa muistuttavaan asentoon siihen jalan viereen. Tuomari sanoi, että hyvin meni, sillä on perusvire yhdessä tekemiseen hyvä ja että on hyvä et se kivoin juttu tulee vielä lopuksi siis se hyppy.