Carpe Diem

Kaikki o-pentueen lapset ovat löytäneet nyt uudet kodit. On ollut ihanaa lukea viestejä, joita uusilta omistajilta on tullut. Se muistuttaa minua vahvasti siitä, miksi alun alkaenkin aloin kasvattaa näitä koiria: kun onnistuu yhdistämään oikeat ihmiset ja oikeat koirat, kun pääsee seuraamaan yhteistyön syntymistä ja sitä, miten tärkeiksi nuo koirat ympäristölleen kasvavat – siinä on jotakin maagista. Tiedän, että se on ollut syyni olla olemassa maailmassa. Ainakin tähän asti.

O-pentue syntyi lähes päivälleen 10 vuotta ensimmäisen pentueeni jälkeen. Näihin vuosiin on mahtunut ylä- ja alamäkiä, pettymyksiä ja voiton hetkiä. Monia, monia onnen ja ilon kyyneliä. Olen saanut lukemattomia uusia ystäviä niin kasvatinomistajista kuin muistakin ihmisistä, joita koiraharrastus on tuonut elämääni. Olen teistä kaikista niin kiitollinen!!! Näemme varmasti jatkossakin koirariennoissa.

Viimeiset neljä vuotta olen kuitenkin enemmän tai vähemmän pohtinut lopettavani aktiivisen kasvattamisen. Mitä enemmän opiskelen koiran käyttäytymistä ja jalostamiseen liittyviä periaatteita, sitä enemmän huomaan ahdistuvani. Sk. collieiden kasvattaminen ei ole mikään helppo tehtävä: jalostuskriteerejä on monia lähtien harrastus- ja perhekoiran luonteen yhdistämisestä terveyteen ja ulkonäköön. En ole rakastunut elämässäni kovin moneen rotuun; tämä upea rotu on ja tulee aina olemaan intohimoni. Haluan kuitenkin kyetä yltämään kriteereihin, joita itselleni olen kasvattajana lähivuosina asettanut.

10153046_742140965806244_5268810120486642768_nOlen pyrkinyt olemaan harrastava, kisaavakin kasvattaja. Minulle rotu edustaa ennen kaikkea sopeutuvaa harrastuskoiraa ja tästä syystä näiden ominaisuuksien testaaminen on minulle tärkeää. Meillä kasvattajilla on kaikilla omia painotuksia valinnoissamme ja nämä ovat minun. Kuitenkin, hoidettuani työni ja talon sekä täällä asuvat eläimet, huomaan, ettei aikani mitenkään riitä aktiiviseen harrastamiseen ja sitä kautta kasvattamiseen. Siedän ihmisenä huonosti henkistä epätasapainoa. Pyrin aina elämään aitona ja rehellisenä ennen kaikkea itselleni. Työnkuvani on itsenäistä puurtamista, samoin talon hoitaminen yksin vaatii veronsa. Kolmas ”työni” on ollut jo pitkään kasvatustoiminta, jonka pyrin tekemään mahdollisimman hyvin kaikilla mahdollisilla mittareilla.

Arkiahdistus ei kuulu elämäntapoihini. Perhetaustastani johtuen haluan elää uskollisena sydämeni äänelle. Jos huomaan olevani jatkuvasti väsynyt tai ärtynyt analysoin miksi ja hyvin nopeasti alan työstää ongelmaa. Joskus se vaatii äkkinäisiä riskien ottoja, toisinaan monen kuukauden ajatustyön. Tämä ajatustyö on sen sijaan tehnyt tuloaan jo vuosia.

En koe epäonnistuneeni kasvattajana, päin vastoin! Vaikka joissakin koirissa on varmasti ollut toivomisen varaa, tiedän kuitenkin, että jokainen koira on ollut omistajalleen rakas. Kaikki kasvattini eivät ole olleet helppoja. Sellaisten kanssa on taisteltu ja tunnettu pettymystä puolin ja toisin. Toisaalta uskon, että jokainen niistä on opettanut koko tiimille jotakin koirista ja niiden käyttäytymisestä. Onneksi kuitenkin suurin osa kasvateista elää rakastettuina perheenjäseninä ja toimivat arjessa hienosti ja tuottavat omistajilleen suurta iloa. Rakkainta minulle on ollut ne monet tarinat, joita omistajat ovat minulle kertoneet koiristaan ja niiden tempauksista.

Nyt kuitenkin tuntuu, että tarvitsen ajatustauon kasvatusasioista kokonaan, mikä minulle tarkoittaa aktiivisen uran lopettamista. Kasvattaminen on elämäntapa, ajatusmalli, josta ei pääse kai koskaan eroon. Se vaatii suunnittelua ja analysointia, koirien ja kaikkeen siihen liittyvän katsomista aika tiukkojen linssejen läpi. En koskaan sano ei koskaan ja mielessä mahdollisia tulevia yhdistelmiä on vuosille 2015-2018 vielä neljä, mutta koska mamma-koiria ei ole  tutkittukaan, niiden toteutumisesta ei ole tietoa.

Aion edelleen harrastaa  koiranäyttelyitä ja blogiakin tulen päivittämään entiseen malliin koirien, omien ja kasvattien, kuulmisien osalta. Jos kaikki menee hyvin, meille on jopa muuttamassa uusi nahkamainen perheenjäsen ensi kuun alussa. En koskaan lakkaa olemasta kiinnostunut kasvateistani ja jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan niiden ja urosteni jälkeläisten touhuja. Toivotan kaikille suloisia pennun tuoksuja sekä yhteisiä rakkaita hetkiä lemmikkejenne kanssa!

Carpe Diem, ystävät!! Unelmat ovat ovellasi. Toteuta ne!

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m) 2019. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s