Monta vuotta olen suunnitellut Torronsuon kansallispuistossa käymistä, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi. Usemman kerran puiston ohi ajaessa olen huomioinnut, että parkkis on täynnä autoja ja että kyseinen kansallispuisto on juuri sopivan matkan, vain 40 minuutin, päässä. Sunnuntaina sain vihdoin jonkinlaisen energiapurkauksen ja lähdin jo aamusta suolle yhdessä koirani Ronjan kanssa. Pitkospuilla kulkiessa maisemat olivat kerrassaan satumaiset ja mielessäni jo pitkään pyörinyt ahdistus suli pois. Jos et ole vielä käynyt täällä, suosittelen!
Tavoitteena oli lähteä Torronsuon lintutorniin jo auringon nousun aikaan, mutta en kertakaikkiaan päässyt sängystä ylös tarpeeksi ajoissa. Olin kuitenkin tyytyväinen kun kaarsin kansallispuiston parkkipaikalle silti jo ennen yhdeksää. Paikalla oli vain yksi auto ja hetken aikaa tunsin tuttua hämmennystä: mitä minä täällä oikein tein, aamutuimaan yksin metsässä? En tiedä miksi tämä herättää minussa vielä outoja viboja, mutta lähtiessäni sitten koirani Ronjan, kameran ja aamiaisrepun kanssa kulkemaan, suli tuollaiset ajatukset nopeasti mielestä. Torronsuon kansallispuisto on Tammelan kunnassa Kanta-Hämeessä sijaitseva, pinta-alaltaan 30 neliökilometrin laajuinen kansallispuisto. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1990. Sitä ennenkin lähes luonnontilainen suo oli määritelty suojelualueeksi.
Kävimme ensin tsekkaamasssa lintutornin. En ollut tullut ajatelleeksi, että tornin portaat olivat todella jyrkät ja Ronjalle vaikeakulkuiset. Olisin toki voinut sitoa sen alhaalle kiinni siksi aikaa kun kävisin tornissa, mutta tiesin sen vain ahdistuvan moisesta. Niinpä kehujen kera sain sen kiipeämään kaksi ensimmäistä osoita. Kolmannella huomasin, että sitä selkeästi pelotti. Portaiden välistä se näki alas ja paljastin sille, että itseänikin hieman hirvitti. Urheasti kuitenkin jatkoimme matkaa ja pääsimme ylös asti. Paikalla ei ollut muita ihmisiä. Palkitsin Ronjan herkkuluulla ja napsin itse kuvia joka suuunnasta tornista. Aurinko oli jo noussut, mutta ilmassa tuoksui silti aamu ja kosteus nousi koleasta metsästä.
Ronjan syötyä ja otettuani kuvia lähdimme alas jyrkkiä portaita. Ronja käveli ne varovaisesti, mutta reippaasti. Olen niin ylpeä siitä!! Ihan huippukoira! Lintutornin oikealta puolelta lähti leveä polku kohti varsinaista suoaluetta ja pitkospuita. Maisemat salpasivat hengen! Aurinko nousi toisella laidalla ja minä napsin kuvia minkä kerkesin. Noin 1,5km jälkeen istuuduin levennetylle penkille ja kaivoin esiin aamiaistarvikkeeni. Aikaisempi yksinolon ahdistukseni oli täysin hälvennyt mielestä kun ihastelin maisemia ja rapsuttelin leipääni kerjäävää koiraa.
Siinä ollessani pari ihmistä tuli pitkospuita myöten vastaan ja vaihdoimme muutamat lauseet. Pian ihmisiä alkoi tulla lisää ja toivottelin kaikille hyvää huomenta ja vaihdoimme sanasen. Myös paljon koiraihmisiä tuntui olevan liikkeellä. Pakkasin tavarat Ronjan syötyä toisen pestoleipäni ja jatkoimme vielä matkaa pitkospuita jonkun aikaa, kunnes päätin kääntyä takaisin. En ole aivan varma, onko alueella edes rengasreittiä, mutta se selvitetään ensi kerralla!
Kun tulin takaisin huomasin, että nuotiopaikalla oli ihmisiä ja tuletkin oli jo laitettu valmiiksi. Parkkipaikalla oli YLI 20 AUTOA! ja lisää tuli jatkuvasti upean ilman ja erityisen kiinnostavan kansallispuiston houkuttelemina. Itselleni jäi tästä puistosta todella hyvä fiilis. Parasta oli minun ja Ronjan yhteiset hetket pitkospuilla, ennen ihmispaljoutta ja se rauha, joka minut saavutti. Ei retkeilyn aina tarvitse olla monen yön yli reissuja ja painavia kantamuksia.. Joskus termari ja pari pestoleipää riittää. ❤
Lisää kuvia galleriassa: https://lifedream.kuvat.fi/kuvat/Retkeilykuvia/Torronsuo+2018/
Lifedream Colliet 