Tänä syksynä olen saanut elämääni uuden ihmisen. 11-vuotias Jimi viettää luonani pari päivää kuukaudessa. Jaamme yhdessä mm. eläinrakkauden, innostuksen puutarhahommiin ja retkeilyynkin. Jimi on kova poika puhumaan ja kyselemään ja aika meneekin hänen kanssaan rattoisasti keskustellen. Viime kerralla Jimi kysyi minulta mitä harrastaisin jos voittaisin lotossa. Koska juuri tänä kesänä olen pohtinut paljon talousasioitani ja siihen liittyviä unelmiani oli vastaus helppo: vuorikiipeilyä – ja vaellusta! Sitten aloin tapani mukaan pohtia tätä asiaa hiukan syvällisemmin.
Jos voittaisin lotossa ihan naurettavan suuren summan rahaa remontoisin talon, hankkisin uuden vesivaraajan ja vesipumpun. Maksaisin kaikki lainani, rakentaisin taloon lahon kuistin tilalle uuden ja ostaisin päältä ajettavan ruohonleikkurin pihatöihin. Vuokraisin lapista mökin ja lähtisin parhaan ystäväni ja koirieni kanssa sinne viikoksi. Matkustelisin tulevien vuosien aikana maailmalla juuri sen verran, että näkisin paikat, jotka haluaisinkin nähdä: Dolomiitit, PohjoisNorjan, Islannin, Nepalin, Perun, Australian, Kalliovuoret.. Vaeltaisin Everestin perusleiriin ja kiipeisin sille Mont Blancille. Ostaisin koirilleni kalleinta mahdollista ruokaa ja harrastaisin niiden kanssa täysillä. Köröttelisin sähköautolla Helsinkiin kiipeilemään ilman tunnontuskia. Lahjoittaisin kivan summan hyväntekeväisyyteen minulle tärkeisiin kohteisiin kuten eläintensuojeluun ja tutkimushankkeisiin.
Unelmointi on aina ollut minulle tapa voimaantua arjen kiemuroissa. Jos on sateinen päivä ja mieli lentää matalalla, on hauskaa haaveilla tulevista matkoista tai katsella kuvia kivoista kohteista. Toisaalta tällaisessa elämyspohjaisessa arjessa voi toisinaan kokea jäävänsä kauaksi tavoitteesta ja se masentaa. Elämästä tulee enemmän suorittamista ja odottamista.
Voimaantuminen on prosessi, joka on yhteydessä yksilön omaan haluun ja päämäärien asettamiseen. Siihen vaikuttaa näkemys omasta itsestään, tehokkuudestaan ja mahdollisuuksista. Parhaimmillaan voimaantumisen tunne tuo olemukseen tyyneyttä ja levollisuutta. Se auttaa myös niissä tilanteissa kun koemme pettymyksiä tai muita vaikeuksia. Voimaantuminen voi olla myös sähköistävä ja energisoiva olotila, jonka myötä arki on mielekkäämpää ja merkityksellistä. On yksilöllistä mitkä asiat kenellekin toimivat voimaannuttavina asioina, mutta niitä voi olla haaveilun lisäksi vaikkapa työ, juoksulenkki, musiikki, valokuvaus, perhe ja ystävät, hyvä treeni, maalaus, syksy ja kynttilät, koiran koulutus, harrastukset, luonto, lukeminen jne. Tärkeintä on hahmottaa mitkä asiat juuri Sinulle ovat tärkeitä ja sitten lähteä niitä kohti!
Voimaantumiseen liittyviä osatekijöitä:
- päämäärien tavoittelu ja niiden saavuttaminen: toivotut tulevaisuuden tilat, menestys, osallistuminen yhteisöön, vapaus, valinnanvapaus ja itsemääräämisoikeus
- kykyuskomukset eli mielemme raamit: minäkäsitys, minäkuva, itsetuntomme, identiteetti ja itseluottamus, sisäinen puheemme
- Arjessa vellovat tunteet eli emootiot: säätelevä ja energisoiva toiminta, positiivinen lataus, innostuneisuus, omistautuminen ja epäonnistuminen, eettisyys
- kontekstiuskomukset eli kokemamme ympäristön vaikutus: hyväksynnän ja arvostuksen tunne, tervetulleeksi kokeminen, ilmapiiri, turvallisuus, avoimuus ja rohkaiseminen.
Voimaantuminen rakentuu aina yksilön sisäisen ja ulkoisen maailman välissä. Tärkeää on myös oma asenne niinä päivinä kun ei jaksaisi, kun on HUONO PÄIVÄ. Albert Einstein on sanonut, että ihmiskunnan tärkein päätös on päättää onko maailma ystävällinen vai vihamielinen meitä kohtaan. Oman näkökulman valitseminen on iso juttu voimaantumisen kannalta. Voit hyväksyä jonkin asian muuttamalla omaa asennettasi sen suhteen. Asenne on voima, joka saa meidät jatkamaan sinnikkäästi, vastustamaan ja/tai menestymään. Asennetta ei voi nähdä, sitä ei voi koskea, mutta se tuo julki itsensä vastauksissamme ja tavassamme toimia jokapäiväisessä elämässämme. Joskus on rohkeasti hyvä tarkistaa asenteensa katsomalla peiliin. Niin on käynyt minullekin tänä syksynä.
Omista unelmistaan ei tarvitse luopua, vaikka niitä ei tavoita juuri nyt tai edes ensi vuonna. Niitä voi silti kantaa mukanaan, muokata, taivuttaa ja väännellä kuten muovailuvahaa. Ne kantavat vuosienkin yli ja palaavat toisinaan elämään. Yksi sellainen nuoruuden haave tai ”perhemalli” on minulle ollut tukihenkilönä toimiminen sitä tarvitseville lapsille. Kuin huomaamatta olen nyt löytänyt itseni tilanteeseen, jossa tuo haave on toteutunut. Joskus on ihan tervettä myös luopua haaveistaan tai vähintäänkin priorisoida niitä. Sisäinen kannustava puheemme on hyvin merkityksellinen kun puhutaan pitkän tähtäimen unelmista.
Samoin on rakkauden laita. Koen, että rakkaudellinen aika ei ole lineaarinen, vaan suuri ympyrä. Sille kaikki on tässä ja nyt ja kaikkialla. Pysähdyin sitä taas tässä muutama viikko sitten pohtimaan. Oma elämänhistoriani ja oivallukset, joita olen matkan varrella tehnyt, ovat minulle erittäin voimaannuttavia. Äitini kuolemasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Isäni on todennut, että äitini oli 31-vuotiaana valmis kuolemaan. Että hän niin monen vuoden sairastamisen jälkeen oli rauhallisesti todennut saaneensa kaiken mitä elämässään todella halusi, löysi isän ja sai minut. Siinä kaikki. Ja varmasti monen monta pienempää asiaa, tavoitetta ja hetkeä. Äitini opiskeli matkailualaa ja kenties olen perinyt oman seikkailijan mieleni häneltä. Uteliaisuuteni maailman ihmeisiin ja kulttuureihin on syntynyt jo pienenä. Me olemme niin kovin erilaisia siinä mitä elämältä haluamme ja olen aina yrittänyt pitää tuon polun mahdollisimman kapeana. En siksi, ettenkö haluaisi erilaisia asioita, vaan todella yrittämällä keskittyä olennaiseen. Se on päässyt minulta tämän kesän aikana kaiken tavoitteellisuuden keskellä hiukan unohtumaan. Ei äitikään haluaisi minun elävän suorittajana, murehtien ja/tai haluten samalla mitä minulle ei ole, vaan olemaan kiitollinen siitä
kaikesta mitä minulla jo on ja nauttimaan jokaisesta päivästä. Ja miten paljon sitä onkaan kun asiaa pysähtyy hetkeksi pohtimaan! Olen niin kiitollinen terveydestäni, mahdollisuuksia pursuavasta arjesta, omasta kodista ja vakituisesta työpaikasta. Toivostakin. Vanha sanonta kuuluu: ”on lottovoitto syntyä Suomeen”, mutta me niin usein unohdamme sen. Meillä on puhdasta vettä ja ilmaa. Ympärillämme upea luonto, jonka luokse matkustetaan maailman laidoilta. On hetkiä, jolloin äitini, tuo minulle täysin tuntematon esikuvani, jakaa elämänviisauksiaan, jopa haudankin takaa. Sellainen rakkaus ei katoa, ei haihdu ajan myötä.
Itsensä rakastaminen on omien unelmien priorisointia ja ajan etsimistä niille asioille, jotka piristävät ja voimaannuttavat.
Se on ”ei”:n sanomista niille asioille, joista olet eri mieltä tai jotka eivät sovi suunnitelmiisi.
S
e on tietoisen päätöksen tekemistä olla niiden ihmisten kanssa, jotka tukevat, rohkaisevat ja motivoivat sinua olemaan paras versio itsestäsi.
Se on omia vahvoja mielipiteitä, jotka eivät horju toisten miellyttämisen vuoksi.
Se on sitä, että puhuu itselleen hellästi ja kiltisti.
Se on rohkeutta kokeilla sellaisia uusia asioita, joita on aina halunnut kokeilla.
Se on itsestä huolta pitämistä – mielestä, sielusta ja ruumiista – liikunta, terveellinen ravinto ja oma aika ovat tärkeä osa tätä.
Se on intuitioon luottamista ja oman totuuden kunnioittamista.
Se on sellaisiin asioihin sijoittamista, joista on hyötyä sekä nyt että tulevaisuudessa.
Se on uskoa uskaltaa luoda sitä elämää, jonka on itselleen visualisoinut.
Se on valinta nähdä hyvät asiat eikä antaa toisten mielipiteiden tai asenteen masentaa.
Se on itselleen anteeksi antamista ja itsensä hyväksymistä kaikkine ominaisuuksineen.
En ole ollut mitenkään suuri Lauri Tähkä fani, mutta tämä kolahtaa ihan kympillä juuri nyt:
Lähteet:
Hidasta elämää- sivusto
Miten voimaannun kun itselläni huono päivä – luento Työpsykologi Marjo Salo
Lifedream Colliet 