Elämää maalla: kaamos tulee – oletko valmis?

No en ole. En todellakaan. Ja silti huomaan miten pimeys ulottaa lonkeroitaan minulle tärkeisiin päivän valoisiin tunteihin. Se on kuin jokin Alien leffan pelottava otus. Joskus esihistoriallisina aikoina rakastin palavasti syksyä: sen happirikasta ilmaa ja väriloistoa. Toki ne edelleen ihastuttavat ja voimaannuttavat, mutta yhä enemmän joudun työstämään ahdistustani tätä märkää ja pimeää ajanjaksoa kohtaan. Kesä meni niin, että hujahti. En ymmärrä mihin se katosi. Kunpa ajan kulun voisi jotenkin mitoittaa toisin – niin, että kesä kestäisi yhtä pitkään kuin syksy. Periaatteessahan kesä- heinä- elokuun pitäisi kulua yhtä nopeasti kuin loka- marras- ja joulukuu, mutta eihän se kulu.

3g5a9764Olen asunut 12 vuotta täällä maalla. Lähimmät katuvalot ovat 7,5 kilometrin päässä, joten kun pimeys saapuu – se todella tuntuu lähes lamaannuttavana voimana. Aamuisin seikkailen pihan ympäri taskulampun avulla ja koirat saavat ulkoilla kirkkaan valonheittimen hehkussa iltaisin. Koirat ovat kuraisia lähes kaiken aikaa ja iso märkä piha muistuttaa enemmän mutaista sotatannerta kuin nurmikkoa. Eivät koiratkaan pidä pimeässä kökkimisestä, joten kaikenlaista muuta puuhaa on keksittävä. Vielä tässä vaiheessa valoa riittää työpäivän jälkeen, mutta pian elämme taas sitä vuoden pimeintä aikaa, joka sitten kestää ja kestää ja kestää.

IMG_20181010_204104_184Olen elänyt yksin suurimman osan elämästäni, mutta rehellisesti sanoen mieluummin olisin toimivassa parisuhteessa. Varsinkin syksyisin sen ymmärtäminen tuo väkisinkin ajatuksiin herkät piirteet. Yhä useammin huomaan kaipaavani varsinkin viikonloppuaamuisin jotakuta, joka keittelisi edes joskus puolestani aamukahvia tai kantaisi puita sisälle. Jotakuta, jonka kanssa keskustella ja vain olla. Joka läsnäolollaan kertoisi, että välittää ja haluaa olla lähellä. Kumppania. Sunnuntaiaamulla heräsin siihen, että pentuni Piiku vingutteli röhkölammastaan olohuoneessa. Kyselin ääneen josko joku perheestäni voisi käydä lataamassa sen kahvin, mutta kukaan ei ilmoittautunut: loput koiristani ja kissani Bestis vain käänsivät sängyssä kylkeään.

En yleensä ehdi tällaisia pohtimaan, mutta syksy saa minut herkäksi. Se muistuttaa myös yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta, joiden kanssa olen saanut elää koko ikäni. Nuo kumppanukset muuttuvat usein syksyn ahdistuksessa myös epäkelpoisuuden tunteeksi, joka velloo sisälläni kuin kasa heisimatoja. Pitkät pimeät päivät yksin pääni sisällä saa kaikki ajatukset, myös ne typerät, laajenemaan kuin kaasupallo. Mikä tahansa muu vuoden aika en murehdi moisia, mutta syksyllä siihen on aivan liian paljon aikaa. En hämmästele, että syksyisin muodostetaan helposti uusia parisuhteita, koska tarve käpertyä jonkun kainaloon kasvaa lähes 100%.

Sohvan kutsu ja ravitsemus

15747530_10154788234758955_6401094533578372198_nPimeänä vuoden aikana minäkin vietän paljon aikaa sisällä. Kietoudun Netflixin kanssa sohvan nurkkaan ja mutustelen suklaata päivät pitkät. Rakasta suklaata. Se auttaa lähes kaikkeen vaivaan. Myös syksyyn. Kosteus kietoutuu talon ympärille ja alan taistella sitä vastaan lämmittämällä takkaa usean kerran viikossa. Takan  ja puusaunan tuoksu on syksyn ja talven parhaita puolia, koska kesäisin en jaksa tai ehdi lämmittää saunaa. Siinä on myös iso työ, sillä puita pitää ostaa, käsitellä ja kannella paikasta toiseen. Takan pellit pitää muistaa myös sulkea, jottei kallis lämpö karkaa taivaan tuuliin. Väsymystä ja ahdistusta vastaan taistelen suklaan lisäksi myös vitamiinein: syön purkista D-, B2, C- vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia, kaliumia ja kasvissyöjille tarkoitettu monivitamiini- ja hivenaine porejuomaa. Ihan sama toimivatko ne vai ei, mutta on pakko yrittää. Olen jo vuosia ollut varma siitä, että einekset, liika rasva ja ns. teollisesti tuotettu ruoka turruttavat verenkierron lisäksi myös aivosolut. Siksi ravinteikas ja terveellinen ruokavalio auttaa jaksamaan syksyn pimeydessä. Satunnaiset herkut toki on pakko sallia itselleen 😉

Liikunta, luonto ja lepo

23722541_1825478647743304_5828477540217670355_nLiikunta auttaa aina, mutta lamppu päässä on raskasta lähteä pimeyteen lenkille. Siksi pyrin haalimaan erilaisia sisäharrastuksia kuten agilitya ja kiipeilyä kalenteriin. Syksyllä onkin hyvä aika aloittaa jokin uusi innostava harrastus.  Kun viettää suurimman osan vuorokaudesta pimeydessä, toimii Salmisaaren kiipeilyareena minulle kuin suunnaton kirkasvalolamppu. Lisäksi on ihanaa nähdä nuoria, hymyileviä ja innostuneita ihmisiä tekemässä juuri sitä mitä rakastavat. Aina kun vain mahdollista pyrin ulkoilemaan valoisaan aikaan. Metsässä vietetyt hetket ovat tapa saada nollattua pää ja rentoutua. Luonnossa liikkuminen antaa kuin huomaamatta isommat perspektiivit omille ajatuksille ja myös sille ahdistukselle. Kun tuntuu erityisen pahalta, pyrin tietoisesti myös kiinnittämään huomiota kaikkeen kauniiseen ympärilläni: onpas upean värinen marjapensas, tai katsopas noita naapurin vaahteroita! Miten hienot sävyt niiden lehdissä onkaan! Taivaskin on tänään hitusen vaaleampi kuin eilen… Tänään onnistuin lenkkeilemään metsässä sen 1,5tunnin aikana, jolloin EI satanut, joten aurinko siivilöityi puiden välistä upeasti. Voimaantuminen on varsinkin syksyllä varsin rankkaa, mutta idearikasta hommaa. Sateessakin voi lähteä ulos, vaikka se vaatii vähän enemmän vaivaa. Toisaalta lenkin ei tarvitse olla pitkäkään kun tulee jo raikastunut fiilis.

3G5A1724-1Kun pimeys saartaa taloni nurkat, menen nukkumaan hyvin aikaisin. Hyvä uni on minulle erityisen tärkeä juttu, sillä olen toimelias aamuvirkku. Kuin pikkulapsi konsanaan, saatan jo kahdeksan jälkeen painua sänkyyn hyvän kirjan tai Netflixin kanssa. Kymmenen aikaan olen jo horroksessa. Olen huomannut, että ilman 8 tunnin yöunia useamman kerran viikossa alkaa pääni ajatukset kääntyä negatiivisempaan suuntaan. Hyvä yöuni on halpa lääke masennukselle.

Ystävät ja sosiaalisuus

Työni on yksinäistä puurtamista, missä ei juuri pääse keskustelemaan. Tämä vaikuttaa minuun sosiaalisena eläimenä suuresti. Tuntuu, että pää hajoaa kaiken hiljaisuuden keskellä. Siksi kaipaan ihmisiä ympärilleni, sosiaalisia iloisia tapauksia, jotka vetävät minutkin valoonsa. Kun yhdessä sovittuja menoja on viikon aikana muutama, menee aika nopeammin. Ystävien seura on parasta lääkettä syksyyn: heille kelpaan sellaisena kuin olen, heidän kanssaan jaamme arjen ilot ja murheet ja keskustelemme yhteisistä jutuista. Yhdessä harrastuksissa kulkeminen ja tulevaisuuden suunnittelu on luksusta.

DSC_0629_2
Minä ja koirat, kuva: Linda Toivonen

Vaikka matkat täältä maalta ovat joka paikkaan pitkiä, käyn esimerkiksi viikonloppuisin  kiipeilemässä parhaan ystäväni kanssa ja sen jälkeen menemme usein syömään Isoon Omenaan. Sen parempaa ei olekaan kuin arjen ja unelmien jakaminen ystävien kesken, joten pitää nähdä hieman vaivaa nähdäkseen ystäviä viikottain.

Minulle vaikeimmat kuukaudet vuodessa ovat aina olleet nämä loka-, marras ja joulukuu, sillä heti vuoden vaihtuessa olemme menossa kohti kevättä ja se on minulle positiivinen käänne. Maalle muuton jälkeen syksy tuntuu kuitenkin joka vuosi vaikeammalta. Tänä syksynä varmasti voimaannuttavin asia minulle on nelijalkainen perheeni ja varsinkin nuorimmaiseni, tammikuussa vuoden täyttävä koiranpentuni Piiku. Sen energisyys on samalla äärettömän raivostuttavaa, mutta myös ihanaa. Se on aina valmis kanssani lenkille tai harrastamaan ja se rakastaa touhuta yhdessä. Koska vanhemmat koirani eivät juuri leiki sen kanssa, muodostamme yhdessä varsinaisen tehotyttökaksikon. On ihana myös tietää, että kaikki tekeminen vahvistaa suhdettamme myös jatkoa ajatellen. Koirat myös ovat oivaa seuraa sikäli, että.ne lämmittävät sängyssä jalkopäätä ja kaivautuvat sohvalla kainaloon. Mitä lähempänä, sen parempi. Kun kotiin tullessa minua vastassa on lauma iloisia ja rakastavia olentoja, on pakko olla varsin kiitollinen elämäni sisällöstä.

Toivon kaikille voimia syksyyn ja pimeyteen. Löydetään valoa toisistamme.

”On parempi sytyttää kynttilä, kuin kirota pimeyttä.”

 

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s